Avainsana-arkisto: Kisat

Kisaraportti: Finntriathlon Joroinen 2015

Tavoitteet

Joroisten Finntriathlon, Suomi-triathlonin klassikko. Historiaa takana yli 30 vuotta. Viikonlopun aikana paikalla yhteensä 2000 kilpailijaa ja lukematon määrä katsojia sekä talkooväkeä. Tunnelma pienessä savolaiskunnassa on ainutlaatuinen.

Tein oman triathlon-debyyttini juuri Joroisten puolimatkan kisassa viime kesänä. Silloin tavoittelin lähinnä maaliin asti selviämistä. Onnistuin tavoitteessani, kun saavutin maalilinjan ajassa 5:45.

Tänä vuonna halusin pystyä jo parempaan urheilulliseen suoritukseen. Pelkkä maaliin asti selviäminen ei missään tapauksessa riittänyt.

Jo viime syksynä laskeskelin itselleni sopivan kovat, mutta realistiset aikatavoitteet tämän vuoden Joroisten kisaan. Lähdin tähtäämään kohti seuraavanlaisia tulosparannuksia: uinti 0:45 -> 0:35; pyöräily 2:35 -> 2:30; juoksu 2:15 -> 1:50 ja kokonaisaika 5:45 -> 5:05.

Kunto oli noussut vuoden aikana sen verran hyvin, että kieltämättä annoin itseni välillä leikitellä ajatuksella jopa viiden tunnin alittamisesta. Suljin haaveilut kuitenkin pois mielestäni, sillä triathlon-debyytistäni oli vain vuosi aikaa ja muutenkin olen edelleen aivan alkumatkalla koko kestävyysurheiluharrastukseni kanssa.

Ennakkotunnelmat

Viikkoa ennen Joroisten kisaa kilpailin Teisko Triathlonissa, jossa meno tuntui hyvälle. Kisaa seuraavana päivänä palautumisen sijaan tein aivan liian kovan pyörätreenin. Kun sen lisäksi takana oli viikkoa aiemmin toipilaana tehty rankka Vierumäen kisa, niin kroppa vaipui ilmiselvään ylirasituksen tilaan.

Mietinkin jo, että tuliko kesän toiseksi tärkein kisa pilattua jo etukäteen liian kovalla treenillä ja kisailulla. Pidinkin Joroisia edeltävän viikon treenaamisen osalta korostetun kevyenä ja pyrin keskittymään palautteluun. Homma meni ihan hilkulle, sillä oikeastaan vasta kisaa edeltävänä päivänä olo alkoi tuntumaan suhteellisen normaalilta.

Saavuimme kisapaikalle koko perheen voimin jo aikaisin perjantaina, sillä vaimo osallistui myöhemmin samana iltana käytyyn pikatriathloniin. Triathlon-harrastustaan tänä kesänä aloitellut kauniimpi osapuoli osoittaa edelleen ilmiselviä lahjoja lajiin, sillä sijoitus oli 101:n naisen joukossa hienosti 18.

Itse vietin perjantai-illan kahden tyttäremme kanssa pikakisaa seuraten. Kilpailua katsellessa omakin kisafiilikseni alkoi jo nousta tosi korkealle.

Vaimon kisailun jännittäminen ja sen jälkeen omien varusteiden vieminen vei keskittymiseni sen verran totaalisesti, että unohdin syödä kunnolla. Illalla olikin tosi kova nälkä ja vedin sitten mahan pullolleen vielä kymmenen jälkeen illalla. Ei ehkä ihan oikeaoppinen tankkausstrategia seuraavan päivän kisaa ajatellen.

Aamulla herätessäni huomasin, että jo vuosien ajan epäsäännöllisesti vaivannut alaselän kipeä jumiutuminen oli iskenyt päälle pitkän automatkan jäljiltä. Yritin paria asentoa, jolla yleensä saan alaselän nikamat lonksahtamaan kohdilleen ja kivun helpottamaan. Nyt se ei kuitenkaan onnistunut – kipu vaan lisääntyi.

Osasin ottaa tilanteen kuitenkin suhteellisen rauhallisesti, sillä yleensä kipu haittaa eniten juoksua. Joten uskottelin itselleni, että uinnin ja pyöräilyn aikana vaiva varmasti helpottaisi.

Olin kisapaikalla hyvän aikaa etukäteen. Pääsin aistimaan mahtavaa fiilistä, kun yli 1500 kilpailijaa teki viimeisiä virityksiä pyöriinsä ja keskittyi alkamaisillaan olevaan monituntiseen koitokseen. Suomen oikukas kesäsääkin kunnioitti kilpailupäivää auringonpaisteella ja jo aamutuimaan yli 20-asteiseksi kohonneella lämpötilalla.

Ennen starttia nautin täysin siemauksin koko kehoa kutittelevasta mukavasta kisakihelmöinnistä. Siinä sekoittuu sopivina annoksina jännitystä, innostuneisuutta, täydellistä mielenrauhaa sekä treenatun kropan malttamattomuutta odottaessaan irti pääsyä. Olen tainnut jäädä koukkuun kyseiseen tunteeseen!

Uinti 1,9 km

Uinnin alussa toteutin taas omaa perversiotani ja asettauduin etukäteen kaikkein ahtaimpaan paikkaan, eli keskelle ja etuosaan. Ensimmäiset sadat metrit olivatkin odotetusti tosi ruuhkaisia. Normaalien lyöntien, potkujen ja päältä uintien lisäksi sain tällä kertaa kokea myös olkapäästä kiinni ja siitä vauhtia –otteen. Ja onnistuipa joku kilpakumppaneista myös sammuttamaan ajanoton omasta Polaristani. Onneksi hoksasin tarkistaa tämän muutaman vedon jälkeen ja napsautin kellon takaisin päälle.

WP_20150718_11_18_28_Pro

Fyysisistä kontakteista huolimatta sain jälleen pidettyä omat hermoni hyvin kurissa ja uintirytmin hyvänä. Teen tätä ihmismyllyyn hakeutumista siis ihan tarkoituksella juurikin siitä syystä, että saisin totutettua itseäni entistä paremmin ahtaassa tilassa uimiseen ja tukahdutettua viimeisetkin vedessä olemiseen liittyvät epävarmuuden tunteet. Ehkäpä seuraavissa kisoissa voisi kuitenkin jo yrittää hakeutua vähän avoimemmalle alueelle, sillä vesipainiin tuhrautuu aina muutamia ylimääräisiä sekunteja.

Jo uinnin alkuvaiheessa huomasin, että alaselän vihlova kipu tuntui edelleen. Pyrin sulkemaan sen pois mielestäni ja uimaan normaalisti. Noin 500 metriä pitkä lähtösuora taittui sutjakasti. Ruuhkaa oli koko ajan ympärillä ja omaa avoimempaa väylää piti jatkuvasti hakea uudestaan.

Käännöksen jälkeen takasuoralla ihmettelin lähes ääneen, että kylläpäs se ruuhka hävisi nopeasti! Hetken avarassa vedessä kauhottuani huomasin, että ei se ruuhka mihinkään ollut kadonnut – minä vain uin 25 metriä ruuhkasta katsottuna vasemmalla puolella. Uiskentelin sitten lähes koko takasuoran n. 10-20 metriä liikaa vasemmalla omassa rauhassani.

Aurinko lämmitti mukavasti mustan kumipuvun selkää ja tyyni vesi tuntui tosi miellyttävältä. Uintikin kulki hyvin. Pidättelin vauhtia jonkin verran, jotta paukut riittäisivät loppuun asti.

Viimeinen kääntöpoiju tuli vastaan nopeasti. Enää loppusuora jäljellä. Lisäsin vähän vauhtia ja lähdin vatkaamaan kohti rantautumiskaarta.

Hetken kroolattuani ihmettelin, että miksi iso porukka ui niin kaukana oikealla – omasta mielestäni ihan väärässä paikassa. Hetken hämmästeltyäni ymmärsin, että se olinkin taas minä itse joka oli ajautunut tosi kauas vasemmalle. Väliä muihin uimareihin oli kymmeniä metrejä.

Yritin useampaan kertaan korjailla suuntaani, mutta aina kun uin muutaman vedon ilman tähystämistä, niin ajauduin uudestaan liikaa vasemmalle.

Yleensä saan avovedessä pidettyä suunnan suhteellisen helposti, mutta nyt uintini oli viettänyt jatkuvasti vasemmalle. Kilpailun jälkeen hoksasin, että tämä taisi johtua kipeästä alaselästäni, joka väänsi kropan lihaksiston epätasapainoon.

Lopulta löysin perille rantautumiskaarelle ja kompuroin ylös rantaan. Vilkaisin kelloani – noin 37 minuuttia. Ihan OK aika – ottaen huomioon, että kiersin aika paljon ylimääräistä lenkkiä. Harmi, ettei varustuksestani löydy uinnin aikaista GPS-mittausta. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä kokonaisuintimatkani. Tuskin selvisin alle kahdella kilometrillä.

Uintiaika: 0:37 (viime vuonna 0:45)

Kommentit: Uintivauhti oli hyvä, mutta kiersin paljon ylimääräisiä metrejä. Tavoiteaika oli 35 minuuttia, johon olisin hyvin todennäköisesti päässyt ilman suunnistusvirheitä.

T1, ensimmäinen vaihto

En lähtenyt tälläkään kertaa optimoimaan ensimmäisen vaihdon aikaani, vaan puin kaikessa rauhassa sukat ja pyöräilykengät jalkaan jo vaihtoalueella. Sitten pyörän kanssa rannasta mäki ylös ja ratsun selkään.

Vaihtoaika: 4:16 (viime vuonna 3:45)

Pyöräily 90 km

Pyöräily suoritettiin yhtenä edestakaisena lenkkinä Rantasalmelle ja takaisin. Kertoo jotain tapahtuman merkityksestä koko alueelle, että niin pitkän maantieosuuden sulkeminen useaksi tunniksi triathlon-kisan takia on ylipäänsä mahdollista.

Jalat tuntuivat superhyviltä jo ensimmäisistä polkaisuista lähtien. Ajoinkin alussa kovaa vauhtia ja korkeilla sykkeillä. Hyvin pian tajuntaani iskeytyivät kuitenkin muistikuvat viime vuoden kisasta, jolloin poljin itseltäni jalat totaalisesti alta. En missään nimessä halunnut tehdä samaa virhettä, joten aloin rauhoittelemaan vauhtiani.

Noin 20-30 kilometrin kohdalla molemmissa jaloissa tuntui erikoinen kipu/kramppi ihan etureisien alaosassa lähellä polvia. Ajoin seuraavan mäen seisaaltaan ja sitä seuraavan tosi pienellä välityksellä kovalla pyöritysnopeudella. Näin sain annettua lihaksille erilaisia ärsykkeitä. Temppu auttoi ja jalat tuntuivat jälleen mainioilta.

Keli oli täydellinen – aurinkoinen, lämmin ja lähes tyyni. Myös pyöräilyreitti itsessään oli tosi miellyttävä ajaa. Kilometrit rullasivat nopeasti. Hieman ennen kääntöpaikkaa viestikisan pyöräilyosuudella kilpaillut Jussi Veikkanen pyyhälsi ohi. Kova oli ammattilaispyöräilijän vauhti!

Oman ajanottoni kanssa oli ongelmia, joten en tiennyt alkumatkasta vauhtiani, enkä väliaikojani. En myöskään omista wattimittaria, joten ajoin pelkästään sykettä seuraten ja omia tuntemuksiani kuunnellen. Tämä hankaloitti vauhdinjakoa. En uskaltanut kiristää vauhtiani, vaikka jaloissa tuntui hyvältä.

Kääntöpaikka ja 65:n kilometrin huoltopaikka vilahtivat nopeasti. Sykkeet olivat huomattavasti matalammalla kuin viime vuoden kisassa.

70:n kohdalla vatsassani alkoi kurnimaan ja oli kova nälkä, mitä ei kuitenkaan pitäisi kovavauhtisen kisan aikana tapahtua. Lisäksi syke oli tipahtanut lähes PK-alueelle. Vihdoin ymmärsin, että nyt on menty ihan liian hiljaa. Viimeiset 15-20 kilometriä ajoin kovempaa, mutta eihän se enää auttanut. Olin taas kämmännyt Joroisten pyöräilyosuuden! Vuosi sitten ajoin liian kovaa – nyt liian hiljaa.

Positiivista on toki se, että ajoin silti 2 minuuttia nopeammin kuin vuosi sitten. Eli kunto on noussut mukavasti ja toki menopelikin on vaihtunut nopeampaan.

Peesaamisesta sen verran, että osa porukasta hyötyi pyöräilyajassa jopa 10-15 minuuttia, kun ajoivat sääntöjen vastaisesti liian lähellä edellä ajavaa. Toivottavasti tähän etenkin Joroisten kisaa vaivaavaan harmittavaan tapaan saadaan muutoksia jo ensi vuodeksi.

Pyöräilyosuuden aika: 2:33 (viime vuonna 2:35)

Kommentit: Jalat tuntuivat tosi hyviltä, mutta pelkäsin viime vuoden virheen toistumista ja ajoin liian hiljaa. Lisäksi oma ajanotto temppuili, enkä pystynyt kunnolla seuraamaan vauhtiani. Keli oli niin hyvä ja päivän kunto kohdillaan, että jopa tavoiteaikani (2:30) alittamiseen olisi ollut mahdollisuuksia.

T2, toinen vaihto

Kun hyppäsin pyörän päältä huomasin, että alaselän jumi yhdistettynä 2,5 tunnin pyöräilyyn oli vetänyt asentoni muistuttamaa Quasimodoa. Suoristin ruotoni väkisin ja lähdin laukkaamaan kohti vaihtoaluetta. Liian löysästi otetun pyöräilyn jälkeen olin täynnä tarmoa ja tohinaa. En jäänyt vaihtopaikalle ihmettelemään, vaan sulloin mahdollisimman nopeasti pyöräkamat vaihtopussiin ja juoksulenkkarit jalkaan. Sitten menoksi.

Vaihtoaika: 2:50 (viime vuonna 5:03)

Kommentit: Yli kaksi ilmaista minuuttia ajasta pois verrattuna viime vuoden totaaliväsyneenä tehtyyn vaihtoon!

Juoksu 21,1 km

Juoksuosuus koostui kolmesta noin seitsemän kilometrin mittaisesta kierroksesta. Jokaisella kierroksella päästiin kiepsauttamaan kisakeskuksen kautta yleisön edestä.

Liian rauhallisen pyöräilyn jäljiltä starttasin juoksuosuudelle suhteellisen tuoreilta tuntuneilla jaloilla. Selkäkin tuntui yllättävän hyvältä, kunhan vaan muistin pitää keskivartalon lihakset aktiivisina. Juoksin ensimmäiset kilometrit tavoitevauhtiani nopeammin. Meno tuntui hyvältä ja ajattelin, että saan juoksussa kirittyä pyöräilyssä hävittyä aikaa. Kilometrit taittuivat alle 5 min/km-vauhtia. Tosin heti toisella kilometrillä tuhlaantui pari minuuttia puskapissalla käyntiin.

WP_20150718_14_38_19_Pro

Jo ensimmäisen kierroksen aikana iskivät kuitenkin Vierumäen kisasta tutut vatsan/kylkien pistokset. Kirosin mielessäni, sillä meno olisi muuten tuntunut hyvältä. Vihlova kipu pakotti kuitenkin hiljentämään tahtia.

Kokeilin vuorotellen kaikkia huoltopisteiden tarjoiluja, eli geelejä, vettä, urheilujuomaa, suolaa, suolakurkkuja ja appelsiineja. Mikään niistä ei kuitenkaan saanut pistoksia kokonaan loppumaan. Suola taisi auttaa eniten, joten seuraavaa kisaa varten pitää panostaa enemmän suolatankkaukseen.

Juoksuosuus kulki pistosten takia tuskallisesti, mutta jalat tuntuivat ihan hyviltä. Viimeisen kierroksen puolivälin jälkeen nostin vielä jonkin verran vauhtiani.

Kurvasin maalisuoralle suhteellisen hyvävoimaisena. Kuulutuksesta sain selville loppuaikani, joka oli 5:10 ja sekunnit päälle. Tavoitteeni oli 5:05, joten jäin siitä viisi minuuttia.

Juoksuosuuden aika: 1:52 (viime vuonna 2:15)

Kilpailun kokonaisaika: 5:10 (viime vuonna 5:45)

Loppusijoitus omassa sarjassani: 114 (234 kilpailijaa)

Kommentit: Ilman yhtä puskataukoa juoksuaika olisi napsahtanut täysin tavoiteaikaani, joka oli 1:50. Tämä siitäkin huolimatta, että jouduin pistosten vuoksi hidastamaan vauhtiani. Verrattuna viime vuoden pilalle menneeseen juoksuun parannusta tuli lähes 25 minuuttia, joten paljon on menty eteenpäin. Kisan kokonaisaikani parani peräti 35 minuuttia, mutta parempaankin olisi ollut mahdollisuuksia.

Yhteenveto

Kunto oli kohdillaan, mutta suunnistusvirheet uinnissa ja vauhdinjaon epäonnistuminen pyöräilyssä söivät sen verran minuutteja, että tavoiteaikani jäi saavuttamatta. Lisäksi keli oli tällä kertaa niin hyvä, että jopa viiden tunnin alittamiseen olisi ollut realistiset mahdollisuudet.

Maalin tulon jälkeen mieli oli kaksijakoinen. Olin suoraan sanottuna pettynyt 5:10-aikaani. Toisaalta olin erittäin tyytyväinen siihen, että olin vuodessa pystynyt nostamaan kuntoni sille tasolle, että niinkin hyvä aika voi tuntua pettymykseltä.

Onnistuin kuitenkin vaimon kannustavien sanojen avustuksella kääntämään ristiriitaiset tunteeni aivan käsittämättömän suureksi motivaatioboostiksi! Onneksi muistin, että kalenteristani löytyy vielä kauden päätavoitteeni, eli Finntriathlon Tahkon täyden matkan kisa. Nimittäin muuten olisin ilmoittautunut saman tien johonkin uuteen kisaan. Sen verran paljon jäi hampaankoloon.

Nyt Joroisten kisasta on noin viikko aikaa ja palautuminen etenee pikkuhiljaa. Hinku kunnon treenien pariin on tosi kova. Tahkon kisan lisäksi odotan jo malttamattomana, että pääsen suunnittelemaan talven treenejä sekä ensi kesän kisoja, joissa toivottavasti pystyn taas pykälää parempaan suoritukseen. Triathlon-kärpänen puraisi minua Joroisilla entistä kovempaa!

WP_20150718_18_25_43_Pro

Olli Porola
Twitter: @oporola
Facebook: www.facebook.com/olliporola.fi

Kisaraportti: Teisko Triathlon 2015

Ennakkotunnelmat

Viime lauantaina pääsin jälleen lähtöviivalle, kun osallistuin Tampereen Teiskossa järjestettyyn mukavan leppoisaan kylätapahtumaan Teisko Triathloniin.

Kilpailumatkat olivat 800 m uintia + 25 km pyöräilyä + 7 km juoksua, eli hieman virallista sprintti-triathlonia pidemmät. Omaan kisakalenteriini kyseinen koitos merkkautui vasta muutama viikko sitten, kun sain yllättäen kutsun tapahtumaan vaimoni työpaikan kautta.

Edeltävän viikonlopun Vierumäen Finntriathlon meni osaltani aikamoiseksi kärsimysnäytelmäksi vatsataudin vuoksi. Olikin mukava päästä paremmalla fiiliksellä Teiskoon testailemaan kuntoani vielä viikkoa ennen Joroisten puolimatkaa.

Tunnelma kisapaikalla Maisansalossa ravintola Maisan pihapiirissä oli oikein mukava. Paikalla oli 85 kisailijaa sekä suuri joukko talkooväkeä ja yleisöä. Järjestelyt pelasivat koko ajan tosi kivasti, vaikka Teisko Triathlonin puuhamieskaksikko Matti Alarotu ja Riku Pitkänen olivat itsekin lähtöviivalla mukana.

teisko_vaihtoalue
Vaihtoalueen tunnelmia ennen kisaa (kuvaaja: Annamaria Niemelä)

Kyläkisan luonteen mukaisesti osallistujien triathlon-kokemus oli tosi vaihtelevaa. Viivalle lähti aivan ensikertalaisia, kerran vuodessa harrastelijoita, muiden lajien kuntoilijoita, itseni kaltaisia kilpakuntoilijoita, sekä myös triathlonisteja aivan Suomen huipulta, kuten Kai Söderdahl, Tommi Martikainen ja Venla Koivula-Huttunen.

Uinti 800 m + T1

Uintimatka olisi 800 m ja se kierrettäisiin yhtenä suorakaiteen muotoisena kierroksena. Koko porukka lähtisi matkaan samaan aikaan, mutta uintiväylä oli sen verran tilavan näköinen sekä kisailijat niin eri tasoisia, että suurempia ruuhkia tuskin nähtäisiin.

Uinnin lähtö tapahtuisi vedestä, joten pulahdin 18-asteiselta tuntuvaan järviveteen 15 minuuttia ennen lähtöaikaa. Tuttuun tapaan otin muutaman lyhyen lämmittelypyrähdyksen ja aloin sitten hakeutumaan lähtölinjan suuntaan.

Ennen lähtöä kelluin vielä hetken selälläni korvat veden alla, jolloin ulkopuoliset äänet hävisivät. Näkökentässäni ei ollut mitään muuta kuin pilvinen taivas. Vaivuin muutamaksi sekunniksi täysin omaan maailmaani. Kroppa oli palautunut vatsataudin jäljiltä ja kohta pääsisin taas mittailemaan oman suorituskykyni rajoja. Olo oli aivan mainio, kisafiilis korkealla ja mieli tyhjänä kaikesta muusta. Hetken nautiskelun jälkeen käännyin ja hain paikkani pari metriä eturivissä olevien kovimpien menijöiden takaa.

Lähtötorvi törähti klo 14:00. Porukka hajaantui nopeasti isolle alueelle ja näin ollen tilaa oli suorastaan ruhtinaallisesti.

teisko_uinnin_lähtö
Uinnin lähtö (kuvaaja: Annamaria Niemelä)

Sama väljyyden tunne säilyi koko matkan, sillä kärkiporukka karkasi kaus ja hitaammat jäivät aika paljon jälkeen. Tuntui siltä, että minun kanssani samaa vauhtia kroolasi ainoastan yksi uimari. Hänestä pyrinkin hakemaan välillä peesiä pitkällä takasuoralla. Suora oli kuitenkin niin pitkä, eikä suunnistusta helpottavia välipoijuja ollut, että siinä mentiin vuorotellen sen verran siksakkia, ettei kunnon peesihyötyä päässyt syntymään.

Virallista uintiaikaa ei ole saatavilla, sillä ensimmäinen väliaikapiste oli vasta vaihtoalueen portilla. Oman ajanottoni mukaan uintiin kului n. 14:30, johon olen ihan tyytyväinen. Ennen kaikkea olen onnellinen siitä, että uinti tuntuu nykyään niin luonnolliselta, eikä sitä ole enää mitään syytä jännittää samaan tapaan kuin vuosi sitten Joroisten kisassa.

Väliaikapisteellä olin miesten sarjassa sijalla 19 ja yhteistuloksissa sijalla 20, sillä myös Venla Koivula meni odotetusti paljon minua kovempaa. Sama sija säilyi myös ensimmäisen vaihdoin jälkeen pyöräilyreitille lähtiessämme. Kärjessä meni tuore M45-sarjan MM-mitalisti Kai Söderdahl.

Aika uinnin ja 1. vaihdon jälkeen: 17:38 (+4:03 kärkeen)

Sijoitus miesten sarjassa uinnin ja 1. vaihdon jälkeen: 19. (75 kilpailijaa)

Kommentit: Uinti tuntui miellyttävältä. Olin tehnyt kisaa edeltävänä päivänä 2,5 kilometrin avovesiuinnin, mikä tuntui oikein hyvältä ratkaisulta, sillä normaalisti hitaasti lämpiävät olkapäät olivat nyt alusta asti menossa mukana.

Pyöräily 25 km + T2

Pyöräilyosuus kuljettaisiin yhtenä edestakaisena lenkkinä Pirkan Pyöräilystäkin tutuilla kumpuilevilla maalaisteillä. Autoliikennettä ei oltu katkaistu, mutta risteyksissä oli liikenteenohjaajat, jotka huolehtivat, ettei vaaratilanteita päässyt syntymään.

Nyt en aikonut tehdä Vanajanlinnasta tuttua virhettä ja alkaa passailemaan liikaa pyöräilyosuudella, vaan lähdin heti alusta alkaen painamaan ihan kunnon kyytiä.

Ensimmäisellä puoliskolla oli vastatuulta ja maasto oli kohtalaisen mäkistä. Pidin tarkoituksella vauhdin aika kovana.

Jalat tuntuivat hyviltä. Aivan kuin olisi ollut eri koivet ruuvattuna torson jatkeeksi kuin mitä viikkoa aiemmin Vierumäellä. Halusin antaa alaraajoilleni kunnolla viestiä, että nyt mennään!

Omaa sijoitustani olisi ollut helppo laskeskella, kun kärki alkoi tulemaan Martikaisen Tommin johdolla vastaan hieman ennen kääntöpaikkaa. Keskityin kuitenkin omaan suoritukseeni ja edessä olevien kiinni ottamiseen. Sen verran kuitenkin hahmotin, että edellä oli huomattavasti vähemmän porukkaa kuin takana.

Kääntöpaikan jälkeen tuuli muuttui myötäiseksi ja saatiin pieni virkistävä sadekuurokin niskaan. Hellitin hieman puristusta ja annoin koko ajan paremmilta tuntuneiden jalkojen pyöriä rennon kovalla kadenssilla. Ajoin kaikki ylämäetkin aero-asennossa – käänsin vain välityksen tarpeeksi kevyelle. Tämäkin sujui aivan eri tavalla kuin Vierumäellä, jossa oli pakko runnoa lähes kaikki nyppylät isolla välityksellä putkelta, eli seisaaltaan, kun jalat eivät pyörineet normaalisti.

Pyöräilyn loppumatka sujahti nopeasti. Etäisyydet kilpailijoiden välillä olivat kasvaneet pitkiksi, joten sain rullailla lähes yksikseni vaihtoalueelle. Vilkaisin pikaisesti, että ei siellä tosiaan kovin montaa pyörää vielä pilttuussa ollut – ehkä reilu kymmenen.

teisko_olli_pyörä
Pyöräilyosuudelta palaamassa (kuvaaja: Annamaria Niemelä)

Pyöräilyyn kulunut aika: 42:14 (10. miesten sarjassa)

Kokonaisaika pyöräilyn ja 2. vaihdon jälkeen: 1:00:38 (+9:39 kärkeen)

Sijoitus miesten sarjassa pyöräilyn ja 2. vaihdon jälkeen: 13. (75 kilpailijaa)

Kommentit: Tosi hyvä pyöräily! Jaloissa tuntui taas tuttu voiman tunne, joka Vierumäellä oli ollut kadoksissa. Nostin pyöräilyn aikana sijoitustani kuusi pykälää. Martikainen meni toki kärjessä ihan omilla minuuttiluvuillaan, mutta esim. kolmanneksi nopeimmalle pyöräilijälle hävisin pyöräosuudella ainoastan 2:30. Siinä sopiva benchmark, jota lähteä tulevaisuudessa tavoittelemaan.

Juoksu 7 km

Juoksuosuus tehtäisiin kolmena kierroksena kisakeskuksen lähiympäristössä kulkevalla reitillä. Maasto oli mukavan vaihtelevaa ja korkeuserojakin löytyi. Välillä juostiin hiekalla, välillä asfaltilla ja välillä nurmikolla.

Yleisö pääsi helposti seuraamaan juoksun kulkua ja kannustamaan iloisesti. Lisäksi juoksussa oli pieni pätkä, jossa taivallettiin samalla polulla muita juoksijoita vastaan. Siinä jaettiin tsemppauksia puolin ja toisin. Aivan mahtava meininki!

Ensimmäinen juoksukierros oli tuttuun tapaan itselleni oikeastaan koko triathlon-kisan rankin osuus. Jalkojen lihakset pistivät hetken aikaa hanttiin, eivätkä millään meinanneet ymmärtää, että nyt pitäisi kääntää juoksuvaihde päälle. Lisäksi molemmat pohkeet vetivät ikävästi kramppiin, kun kokeilussa oli kireämmät kompressiosäärystimet, jotka osoittautuivat tosiaan liian kireiksi kisassa turpoaville jaloille. Kisan jälkeiseen palautumiseen ne ovat hyvät.

teisko_olli_juoksu8
Koko kisan rankin hetki (kuvaaja: Annamaria Niemelä)

Toisella kierroksella meno alkoi vähitellen tuntumaan paremmalta. Lisäksi sekin virkisti mieltä, kun reitille tuli koko ajan lisää oman pyöräilynsä selvittäneitä kilpailijoita. Oli mukava bongailla, että ketä tuttuja tulee polkuosuudella vastaan.

Kolmas kierros tuntuikin sitten jo oikeastaan kaikkein parhaalta juoksun osalta ja maali tuli vastaan nopeasti. Kuulutuksesta selvisi, että olin koko kisan 15. (Eli miesten sarjan 14., koska Venla oli edelleen edelläni).

Maalissa minulta pääsi pieni spontaani tuuletus, sillä olin suoritukseeni todella tyytyväinen. Etenkin sen vuoksi, että meno oli tuntunut koko kisan ajan niin hyvältä verrattuna viikon takaiseen tuskailuun Vierumäellä.

Juoksuun kulunut aika: 31:42 (19.)

Kokonaisaika maalissa: 1:32:20 (+14:23 kärkeen)

Sijoitus maalissa miesten sarjassa: 14. (75 kilpailijaa)

Kommentit: Olen tyytyväinen juoksuuni, vaikka tipuinkin yhden sijan. Vauhtikestävyyteen pitäisi panostaa enemmän, jotta näillä lyhyemmillä matkoilla pystyisi parempaan juoksuvauhtiin, mutta se ei ole nyt ainakaan tämän kesän treeniagendalla. Olen tosi tyytyväinen myös koko kisan kulkuun. Erinomaisesti sujunut herättelykisa Joroisia varten!

Yhteenveto

– Olen tosi tyytyväinen kisapäivään kokonaisuudessaan. Tapahtuma oli erinomaisesti järjestetty ja myös oma suoritukseni oli nyt parempi kuin viikko sitten Vierumäellä ja ennen kaikkea olo oli tosi hyvä koko kisapäivän ajan.

– Erityismaininta kisan jälkeiselle ruokailulle Kartanoravintola Maisassa. Oli aivan viimeisen päälle hyvät eväät tarjolla.

– Vaimoni ehti meidän perheestä ensimmäisenä triathlon-palkintopallille, sillä hän oli elämänsä kolmannessa triathlon-kisassaan kymmenen naisen joukossa hienosti kolmas. Saas nähdä minkälaisiin saavutuksiin hän ehtiikään, jos joskus innostuu ihan oikeasti alkaa treenaamaan. 🙂

– Kisan tulokset kokonaisuudessaan löytyy Teisko Triathlonin sivuilta

Hyvää kesän jatkoa kaikille lukijoille ja nähdään Joroisilla!

Olli Porola
Twitter: @oporola
Facebook: www.facebook.com/olliporola.fi

Kisaraportti: Finntriathlon Vierumäki 2015

Ennakkotunnelmat

Kesän Finntriathlon-kiertueeni jatkui viime lauantaina Vierumäellä perusmatkan kilpailulla. Kyseinen matka sisältää 1,5 km uintia + 40 km pyöräilyä + 10 km juoksua.

Kuten aiemmin julkaisemastani kilpailukalenterista voi lukea, niin Vierumäki ei kuulu kesän tärkeimpien kisojeni joukkoon. Se on kuitenkin osa Finntriathlonin neljästä tapahtumasta koostuvaa #kerääkokosarja-yhteiskilpailua, joten sen takia halusin ehdottomasti lähtöviivalle.

Siitä syystä mieli olikin aika maassa, kun lähes viikon kestänyt vatsatauti ei ollut helpottanut vielä kisan aattonakaan. Lähdimme perjantai-iltapäivällä kuitenkin matkaan kohti Vierumäkeä, sillä vaimoni tulisi joka tapauksessa kilpailemaan ensimmäisessä virallisessa triathlon-lähdössään. Pakkasin siis omatkin kisavarusteeni mukaan ja ajattelin, että teen päätöksen osallistumisestani vasta kisa-aamun olotilan perusteella.

Saavuimme Vierumäelle kisaa edeltävänä iltana. Keli oli aivan mahtava – aurinko paistoi ja hellettä piisasi vielä myöhään illallakin. Kiersimme kisapaikat ja vaihtoalueen läpi. Puitteet olivat kaikin puolin erinoimaiset – ainoastaan mies ei ollut kunnossa. Siitä syystä en uskaltanut nostatella omaa kisatunnelmaani sen kummemmin. Onneksi sain seurata vierestä vaimon jännittynyttä innostuneisuutta.

WP_20150703_19_13_38_Pro

Kisa-aamuna ruokahaluni ei ollut vieläkään palautunut normaaliksi. Pönttöön tuli sentään jo juuri ja juuri kiinteän olomuodon puolella olevaa materiaalia, joten päätin lähteä starttiviivalle. Kisafiiliksen hakeminen ei kuitenkaan itseltäni onnistunut, sillä olo oli edelleen heikko ja edellisestä treenistäkin oli kulunut jo lähes viikko, joten minulla ei ollut minkäänlaista käsitystä omasta kunnostani.

Vaimon kisalähtö olisi vuorossa ensin, eli klo 12:00 – oma lähtöni siitä 1,5 tuntia myöhemmin. Pystyinpähän ainakin seuraamaan ensimmäisen lähdön uinnin ja uinti-pyöräily-vaihdon kaikessa rauhassa, kun oma kisani ei jännittänyt ollenkaan. Kisa-alueen kihelmöivästä tunnelmastakin nautin ikään kuin ulkopuolisen silmin katsottuna.

WP_20150704_11_56_27_Pro
Ensimmäisen lähdön kisailijat odottamassa lähtömerkkiä

Uinti 1,5 km

Noin puoli tuntia ennen omaa lähtöäni ujuttauduin märkäpukuuni ja lompsin alas rantaan…ja suoraan järveen, sillä musta kumipuku ei ole kaikkein mukavin asu oleskella rannalla +28-asteisessa helteessä.

Uintireitti oli mielenkiintoinen, sillä järvi oli todella pieni ja kahteen kertaan kierrettävä uintiväylä venytti sen aivan äärimmilleen. Radan kulmissa olevilta kääntöpoijuilta ei tainnut olla montaakaan metriä rantaan. Eli ahdasta tulisi olemaan, kun lähdön n. 250 kilpailijaa sulloutuisi samalle reitille.

Lähtömerkki kajahti ilmoille klo 13:30. Olin sijoittunut leveän lähtölinjan keskivaiheille ja aivan eturiviin. Ajattelin kokeilla, josko kisatunnelma lähtisi nousuun sillä, että olisin kaikkein ahtaimmassa paikassa siinä vaiheessa, kun koko porukka tunkeutuisi muutaman kymmenen metrin päässä olevan laiturin ja ensimmäisen merkkipoijun väliin muodostuvaan pullonkaulaan.

uinti
Kuva Finntriathlonin Facebook-sivuilta. Bullseye Photography – Teemu Ojapalo

Ahdasta ainakin oli, eli siinä mielessä suunnitelma onnistui, mutta kisafiilistä se ei saanut päälle. Nyt kuitenkin tiedän, miltä verkkoon jääneistä kaloista tuntuu, kun lajitovereita räpiköi oikealla, vasemmalla, alla ja päällä.

Ruuhka oli tosi kova, mutta pystyin hillitsemään omat hermoni erinomaisesti. Uin rauhallista tahtia ja pyrin ottamaan henkeä normaaliin tapaan joka toisella vedolla. Rytmi ei rikkoutunut, vaikka välillä kesäisen lämpimän ilman sijaan suuhun lorahtikin pelkkää järvivettä. Aika pitkälle on tultu siitä, kun vajaa 2 vuotta sitten jo kasvojen laittaminen veteen aiheutti pakokauhun tunnetta.

Pian ensimmäisen sumpun jälkeen uintiväylä hieman leveni ja tilaa alkoi löytymään paremmin. Koko ensimmäinen kierros oli kuitenkin tosi ahdasta. Sain pari kertaa kovan potkun päähän, mutta onneksi uimalasit pysyivät paikoillaan.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen porukka alkoi olemaan jo sen verran hajallaan, että urheilulaji vaihtui vesipainista ihan normaaliksi triathlon-uinniksi. Myös peesaaminen onnistui helposti, sillä Valkjärven vesi oli Suomen oloihin epätavallisen kirkasta ja edessä polskivia jalkoja pystyi ihan oikeasti näkemään veden alla.

Toinen kierros sujasti nopeasti ja pian nousinkin jo rantautumiskaaren alta. Aikaa oli kulunut tasan 28 minuuttia. Olen aikaan ihan tyytyväinen, sillä maksimaalisen 1,5 kilometrin uintivauhdin sijaan pyrin pitämään tahdin sellaisena, jota uskon jaksavani ylläpitää parin viikon päästä Joroisissa vielä 400 metriä pidemmällä matkalla.

– Uintiin kulunut aika: 28:00 (ero sarjan kärkeen: +7:21)

– Sijoitus omassa sarjassani: 38. (yhteensä 75 kilpailijaa)

– Kommentit: Olen tyytyväinen uintiini. Sijoitus oli sinällään pettymys, mutta toipilaana ja hieman vauhtia passaillen, se on ihan OK. Yksi Vierumäen kisan päätarkoituksiahan oli testailla uintivauhtia Joroisten puolimatkan uintia (1,9 km) varten. Siinä mielessä suunnitelma onnistuikin lähes täydellisesti, sillä sama vauhti tarkoittaisi n. 35 minuutin uintiaikaa Joroisten kisassa, mikä on minuutilleen se aika, jonka asetin viime syksynä tavoitteekseni.

T1, ensimmäinen vaihto

Nousu järven rannasta vaihtoalueelle oli tosi jyrkkää ylämäkeä. Huomasin heti, että jalat tuntuivat uinnin jälkeen omituisen väsyneiltä, vaikka pyrin aina uimaan jalkoja säästellen. Sain kuitenkin hölkkäiltyä ihan mukavasti omaan vaihtopilttuuseeni. Kisakeskittymisen puuttuminen näkyi taas vaihdossa. Toimin kuin hidastetussa filmissä ja sähläsin paljon ylimääräistä.

– Vaihtoon kulunut aika: 5:10

– Yhteisaika 1. vaihdon jälkeen: 33:11 (+8:31 kärkeen)

– Sijoitus 1. vaihdon jälkeen omassa sarjassani: 43.

– Kommentit: Surkean hidas vaihto. Sarjan kärkeen yli minuutti lisää eroa ja sijoitus tippui viisi pykälää.

Pyöräily 40 km

Pyöräilyosuus ajettaisiin kolmena n. 13,3 kilometrin mittaisena kierroksena iloisesti kumpuileivassa maastossa. Profiili oli suorastaan vuoristoratamainen.

Jo ensimmäisessä ylämäessä huomasin, että tänään ei kulje. Jalat tuntuivat epätavallisen voimattomilta, eikä normaalista vahvasta tunteesta reisissä ollut tietoakaan. Lisäksi syke nakutti aivan erikoisissa lukemissa, eikä se lähtenyt millään laskeutumaan, kuten normaalisti pitäisi tapahtua hetken pyöräilyn jälkeen.

Ajoin ensimmäisen kierroksen kuitenkin aika kovaa ja nostin sijoitustani lähes kymmenen pykälää. Sykkeet olivat kuitenkin edelleen epätavallisen korkealla ja jalat tuntuivat heikoilta, joten laskin vauhtia toisen kierroksen alkaessa.

Yleensä nautin pyöräilystä, mutta tällä kertaa olo oli huono ja polkeminen meni ikäväksi väkisin runttaamiseksi. Viimeisellä kierroksella laskin vielä hieman vauhtia, jotta jalkoihin jäisi paukkuja juoksuosuudelle. Kierrosajat olivat: 23:56, 24:10 ja 24:37.

– Pyöräilyyn kulunut aika: 1:13:12 (24. omassa sarjassani)

– Yhteisaika pyöräilyn jälkeen: 1:46:23 (+14:08)

– Sijoitus pyöräilyn jälkeen omassa sarjassani: 33.

– Kommentit: Pyöräily tuntui tosi raskaalta ja paikoin epämiellyttävältäkin. Sain kuitenkin pidettyä ihan kohtalaista vauhtia yllä. Uusi triathlon-pyörä tuntui hyvältä, mutta vaatii vielä hieman ajoasennon säätöä. Tämä oli hyödyllinen testi Joroisten ja Tahkon kisoja ajatellen. Kärkeen tuli lisää eroa 5-6 minuuttia, mikä on ihan liikaa.

T2, toinen vaihto

Olin himmaillut pyörävauhtia ennen vaihtoa, jotteivat jalat olisi aivan tukossa juoksun alussa. Pyörän kanssa vaihtopaikalleni hölkkäily tuntuikin ihan hyvältä. Nopeasti kypärä päästä, kenkien vaihto ja aurinkoisilla hellekeleillä hyödyllinen valkoinen lippalakki päähän. Sitten kohti juoksureittiä.

– Vaihtoon kulunut aika: 1:34

– Yhteisaika 2. vaihdon jälkeen: 1:47:57 (+14:03)

– Sijoitus 2. vaihdon jälkeen omassa sarjassani: 31.

– Kommentit: Toinen vaihto meni hyvin tälläkin kertaa. Nostin sijoitustani vaihdon aikana kaksi pykälää ja sain kärkeäkin kiinni viisi sekuntia.

Juoksu 10 km

Juoksuosuus kierrettäisiin kahtena viiden kilometrin lenkkinä. Tiedossa olisi kuumaa menoa, sillä lämpötila oli jo lähellä 30 astetta.

Olin alunperin ajatellut juoksuvauhdiksi n. 4:30 – 4:45 kilometrivauhtia, jota lähdinkin alussa askeltamaan. Jalat tuntuivat kohtalaisen hyviltä ja ajattelin, että ehkä tästä vielä selvitään maaliin kunnialla. Sitten vajaan kilometrin juoksun jälkeen alkoi oikeaan ylävatsaan pistämään pahasti.

Yritin hengityksellä saada kramppia helpottamaan, mutta ei auttanut. Join huoltopisteillä kunnolla vettä, mutta sekään ei helpottanut oloa. Ilmeisesti kroppa oli vatsataudin jäljiltä niin tyhjä nesteistä, suoloista ja kaikesta mahdollisesta, että kramppi iski päälle. Myös sykelukemat pyörivät edelleen aivan liian korkeissa lukemissa.

Pistos alkoi säteilemään vatsasta oikeaan olkapäähän ja jopa ohimolle asti. Meno oli erittäin tuskaista – oli pakko hidastaa vauhtia.

Loppumatkan etenin n. 30-45 sekuntia tavoittelemaani kilometrivauhtia hitaammin. Huoltopaikoilla otin muutamia kävelyaskeleita ja yritin saada juotua.

Kylkikramppi helpotti aina hidasvauhtisemman juoksun aikana, mutta heti kun yritin kiristää vauhtia, niin vihlova kipu palasi. Oli pakko hyväksyä, että tällä kertaa ei mentäisi tämän kovempaa.

Yllätyksekseni hävisin juoksun aikana vain kaksi sijaa, joten muillakin oli ollut raskasta. Juoksuaika oli hitaampi mitä olin toivonut, mutta tällä kertaa pitää olla tyytyväinen jo pelkästä maaliin asti selviämisestä.

– Juoksuun kulunut aika: 50:39 (46.)

– Yhteisaika maalissa: 2:38:37 (+22:29)

– Sijoitus maalissa omassa sarjassani: 33. (75 kilpailijaa)

– Kommentit: Juoksu oli taistelua kyljen pistosta vastaan ja hirmuisissa lukemissa pomppivan sykkeen ihmettelemistä. Toisaalta juoksu tuntui jaloissa ihan hyvältä ja tekniikka pysyi kohtalaisesti kasassa. Juoksun aikana eroa kärkeen tuli n. 8 minuuttia lisää.

tilastot

Seuraavat kisat

Nyt otan Vierumäen kokemuksesta opikseni. Pyrin lepäämään ja palautumaan vatsataudista kunnolla. Sitten aloitan viimeisen kovan treenijakson, johon kuuluvat myös ensi lauantain hieman normaalia sprinttiä pidempi Teisko Triathlon sekä Joroisten puolimatkan kisa heinäkuun 18. päivänä. Toivottavasti viimeistään Joroisissa kulkee taas normaaliin tapaan, jotta voin aloittaa viimeiset valmistautumiset Tahkoa varten hyvällä mielellä.

Olli Porola, heinäkuu 2015
Twitter: @oporola
Facebook: www.facebook.com/olliporola.fi

Kilpailukalenteri 2015

Julkaisin Facebook-sivullani tämän vuoden kisakalenterini aiemmin keväällä. Nyt kolme ensimmäistä kilpailua on jo käytynä, mutta kauden tärkeimmät koitokset ovat vielä edessä päin. On hyvä hetki käydä tarkemmin läpi kesän 2015 kilpailukalenterin sisältöä. Pari lyhyempää triathlon-rykäisyäkin on tullut uusina mukaan ohjelmaan.

Kisat on luokiteltu tärkeyden mukaan kolmeen kategoriaan: A, B tai C. Tarkemmat selvitykset eri luokituksille on avattuna seuraavassa taulukossa.

kisojen_luokittelu_2

KÄYDYT KILPAILUT

9.5. Juoksu (C-kisa): Ideapark-juoksu, Puolimaraton (21,1 km)

– Loppuaika: 1:35. Sijoitus omassa sarjassani: 23. (103 kilpailijaa).

– Kisa meni kaikin puolin hienosti. Ennätys parin vuoden takaa parani 13:lla minuutilla ja vauhdinjako oli täydellisyyttä hipova. Erinomainen testijuoksu, joka kertoi, että kevään juoksupainotteinen jakso tuotti hyvää tulosta. Tarkempi kisaraportti löytyy täältä.

7.6. Pyöräily (C-kisa): Pirkan Pyöräily (217 km)

– Ideapark-juoksuun päättyneen juoksukuurin jälkeen tasoittelin eri osalajien osuutta harjoittelussa ja nostin etenkin pyöräilyn määrää. Kunnon kehittyminen tarkistettiin Pirkan Pyöräilyn pitkällä reitillä. Pyöräilykestävyys oli noussut odotetusti ja pystyin polkemaan koko tuulisen matkan 32 km/h-keskinopeusryhmän mukana. Tarkempi kisaraportti löytyy täältä.

14.6. Triathlon (C-kisa): Finntriathlon Vanajanlinna, Sprintti (750 m uinti + 20 km pyöräily + 5 km juoksu)

– Loppuaika: 1:15. Sijoitus omassa sarjassani: 14. (48 kilpailijaa).

– Kesän triathlon-kausi alkoi osaltani Vanajanlinnan sprintti-matkalla. Kyseessä oli C-tärkeysluokan kisa, mikä tarkoittaa, että keventely oli minimaalista. Päällimmäisenä tarkoituksenani oli tutustuttaa itseäni paremmin triathlon-lajin erikoisuuksiin, eli uinnin lähtöön, avovesiuintiin isossa porukassa, vaihtoihin sekä kisataktiikan noudattamiseen. Olen tyytyväinen sijoitukseeni, loppuaikaani ja uintiin. Sen sijaan pyöräilyssä ja juoksussa koneestani ei irronnut kunnon sprintti-vauhtia, mikä tosin oli odotettavaa, kun harjoitteluni tähtää huomattavasti pidemmille matkoille. Tarkempi kisaraportti löytyy täältä.

TULEVAT KILPAILUT

4.7. Triathlon (C-kisa): Finntriathlon Vierumäki, Perusmatka (1500 m + 40 km + 10 km)

– Toinen hyvä testikisa ennen kesän tärkeimpiä triathlon-koitoksia. Uinnissa on tarkoitus testailla vauhtia Joroisten kisaa ajatellen, sillä uintimatkat ovat perusmatkalla (1500 m) ja puolimatkalla (1900 m) lähes yhtä pitkiä. Pyöräilyssä on peesikielto, joten siinäkin tulee hyvä testi pidempiä kisoja ajatellen, sekä ensimmäinen kisalähtö uudella triathlon-pyörälläni. Pääajatuksenani kisalle on saada tuntumaa hyvästä vauhdinjaosta, jotta pari viikkoa myöhemmin Joroisilla homma sujuisi paremmin kuin viime kesänä, jolloin liian kova pyöräilyn alkuvauhti kostautui pahasti juoksuosuudella.

11.7. Triathlon (C-kisa): Teisko Triathlon, Epävirallinen matka (800 m + 25 km + 7 km)

– Uusin lisäys kesän kalentereeni. Sain yllättäen kutsun kilpailuun vaimoni työpaikan kautta. Mikäs siinä, mennään viivalle. Kisa on kivasti Tampereen seudulla lyhyen ajomatkan päässä, joten lähdetään herkistelemään kuntoa seuraavan viikonlopun Joroisten puolimatkaa varten.

18.7. Triathlon (B-kisa): Finntriathlon Joroinen, Puolimatka (1900 m + 90 km + 21,1 km)

– Kauden ensimmäinen B-kategorian kisa kalenterissani. Viime vuoden Joroisten kisa oli ensimmäinen triathlon-koitokseni. Tuolloin uinti oli lähempänä kellumista, pyöräily kulki ihan hyvin, mutta juoksussa katkesin täysin. Löntystin maaliin ajassa 5:45. Nyt olen paremmassa kunnossa ja toivottavasti taktisesti fiksumpi. Tavoitteenani onkin parantaa tulostani useilla kymmenillä minuuteilla. Jo viime syksyn blogi-kirjoituksessani asetin tavoitteeni tämän kesän Joroisten kisaa varten, eikä sitä ole ainakaan vielä tarvetta lähteä muuttelemaan. Lähden hakemaan reilua tulosparannusta etenkin uinti- ja juoksuosuuksilta, sekä loppuaikaan n. 40 minuutin parannusta.

5.8. Triathlon (C-kisa): Hauhon jokamiestriathon, Epävirallinen matka (200 m + 10 km + 3 km)

– Erittäin mukava kylätapahtuma Hauholla! Matkat ovat todella lyhyitä – etenkin uinti. Tämä mahdollistaa, että lähtöviivalle kokoontuu monen tasoista menijää. Ja se on mahtava asia! Tämän kisan kuntosarjassa voi edetä vaikka koiraa uiden ja Jopolla pyöräillen. Viime vuonna olin kannustusjoukoissa, kun vaimoni osallistui ensimmäiseen triathlon-starttiinsa. Nyt haluan itsekin mukaan lähtöviivalle. (Päivitys: Piti jättää väliin, koska jalat eivät olleet palautuneet Joroisten kisasta.)

15.8. Triathlon (A-kisa): Finntriathlon Tahko, Täysmatka (3800 m + 180 km + 42,2 km)

– Kauden päätavoite. Koko vuoden harjoitussuunnitelmani on rakennettu Tahkon kisaan tähdäten. Olen kestävyysurheilijana vielä täysin raakile, joten vähän väliä mieleeni hiipii epäilyksiä siitä, että riittääkö kestävyyteni vielä täydelle Ironman-mittaiselle matkalle. Varsinaista aikatavoitetta on hankala asettaa. Minimitavoite ensimmäisessä kisassa on maaliin pääsy. Toki mielessäni pyörii erilaisia numeraalisiakin tavoitteita, mutta ne tarkentuvat varmasti vasta lähempänä kisaa.

12.9. Juoksu (B-kisa): Tampere Puolimaraton (21,1 km)

– En ole Tampereen puolimaratonin reittiä koskaan juossut, mutta käsittääkseni se on tasainen ja nopeahko. Mikäli palautuminen Tahkolta on sujunut hyvin ja olen päässyt juoksemaan tarpeeksi, niin Tampereella pyrin pistämään puolimaratonin ennätykseni uusiksi toiseen kertaan tämän kauden aikana. (Päivitys: Täytyy jättää väliin, koska palautuminen Tahkolta on vielä kesken.)

4.10. Juoksu (B-kisa): Pirkan Hölkkä (33 km)

– Perinteiseksi muodostumassa oleva kauden päätöskoitos. Jos kisakuntoa on vielä jäljellä, niin lähden ehdottomasti tavoittelemaan kolmen tunnin alitusta. Tulokseni kahdelta edelliseltä syksyltä ovat: 3:13 (2013) ja 3:10 (2014). Kisaraportti viime syksyn juoksusta löytyy täältä.

Kisaraportti: Finntriathlon Vanajanlinna 2015

Follow my blog with Bloglovin

Triathlon-kisakauteni pyörähti käyntiin viime sunnuntaina Vanajanlinnan Finntriathlonissa. Kyseessä oli ensimmäinen sprintti-matkan kisani ja kaiken kaikkiaan vasta elämäni toinen triathlon-kisa. Ensimmäisestä triathlon-kokemuksestani, eli Joroisten puolimatkan kisasta viime kesältä voi lukea lisää täältä.

Sprintissä taitetaan matkaa 750 metriä uiden, 20 kilometriä pyöräillen ja 5 kilometriä juosten. Kyseessä on lyhin virallinen triathlon-matka. Meininki onkin aivan eri luonteista kuin mitä pitkillä matkoilla.

Oma harjoitteluni tähtää tällä hetkellä pelkästään elokuun täyden matkan kisaan, joten en tehnyt Vanajanlinnaa varten minkäänlaista keventelyä tai valmistavaa sprintti-tyyppistä treeniä. Siitä syystä en asettanut itselleni varsinaisia kilpailullisia tavoitteita ollenkaan, vaan ajattelin kisan hyvänä testinä sekä kilpailutunnelman, vaihtojen ja massauinnin harjoituksena. Toki aina kun pukeudun numerolappuun, niin yritän parhaani.

Ennakkotunnelmat

Lauantain mukavasta kesäsäästä ei ollut sunnuntai-aamuna jäljellä edes pienintäkään suvituulen henkäystä, vaan klo 7 kotoa lähtiessämme vettä tuli taivaalta ja mittari ilmoitti lämpötilaksi hieman yli 10 astetta. Onneksi sprintti-matkalla ei säällä ole niin merkitystä, sillä suoritus on sen verran kovavauhtinen, ettei kylmä pääse yllättämään.

Saavuimme koko perheen voimin kisapaikalle n. klo 8. Jo ensivilkaisu osoitti, että puitteet olivat tuttua Finntriathlon-laatua, eli viimeisen päälle ammattimaisesti hoidetut. Kilpailumateriaalin nouto, kisainfo ja varusteiden vienti vaihtopaikalle sujuivat sutjakasti, sillä Vanajanlinnan kisa-alue oli mukavan kompakti, eikä mihinkään ollut pitkä matka.

Tosin meidän perheelle alue taisi olla siltikin liian iso, sillä pientä puntin tutinaa aiheutti kisainfon jälkeinen hetki, kun varusteita olisi pitänyt viedä vaihtoalueelle. Minulla oli kaikki kisakamat ja kännykkä autossa, auton avain vaimolla ja vaimo hukassa. Onneksi kännykkäaikanakin muistan sentään vaimoni puhelinnumeron ulkoa, joten hetken ympäriinsä poukkoiltuani hoksasin pyytää Expo-alueen avuliaalta henkilöltä kännykkää lainaan ja soitin ystävällisen muistutuksen rakkaalle vaimolleni, että pitäisi päästä autoon sisälle – mielellään aika pikaisesti. Sain lopulta varusteet hoidettua hyvin ajallaan.

Olin jännittänyt kisaa etukäteen yllättävänkin paljon, mutta jännitys laantui sitä mukaa, mitä lähemmäksi kisan starttia päästiin. Kun valmistelut oli tehty, niin pystyin tyhjentämään mielen kaikesta muusta ja keskittymään ainoastaan alkamaisillaan olevaan koitokseen.

Uinti, 750 m

Kisaan osallistuvat 400 kilpailijaa oli jaettu kolmeen eri lähtöryhmään. Oma porukkani olisi vuorossa ensimmäisenä, eli klo 10. Oman sarjani, eli miehet 35-39 vuotta, lisäksi samaan lähdössä järveen pulahtaisivat 40-44- ja 45-49-vuotiaat miehet.

Sujahdin märkäpukuuni n. 30 min ennen lähtöä ja tallustelin rauhallisesti alas järven rantaan. Uin pienen totuttelulenkin ja ilokseni huomasin, että vesi oli lämpimämpää kuin mitä kotijärvessäni.

IMG_6568 – kopioMatkalla uinnin lähtöpaikalle kannustusjoukkojeni saattelemana 🙂

Rupattelin laiturilla vielä muutaman sanasen uimahallituttujen kanssa ennen kuin laskeuduin rantaveteen seisoskelemaan ja odottelemaan lähtöä. Lähtölinja oli laiturin päässä, eli kauhomaan alettaisiin suoraan vedestä, eikä ensin rannalta juosten, kuten monesti on tapana.

Seisoin vedessä mieli keskittyneenä ja erittäin rauhallisena. Olo oli aivan mahtava! Hektisen arkielämän keskellä on lähes mahdotonta päästä samankaltaiseen lähes meditatiiviseen tilaan, jossa pystyy elämään täysin hetkessä ja unohtamaan kaiken muun. Koin saman tunteen viime kesänä Joroisten kisassa ja nyt taas.

Lähtötorvi vingahti starttikäskyn merkiksi tasan klo 10:00. Olin sijoittunut ennen lähtöä aika lailla kärkijoukkoon, joten tiesin, että takaa tulisi nopeampia uimareita enemmän tai vähemmän kovakouraisesti ohitseni/ylitseni. Mutta mitä olisi triathlon-kisan massalähtö ilman pientä vesipainia!

Pian lähdön jälkeen hain oman linjani porukan vasemmasta laidasta. Tämä tarkoitti, että myötäpäivään kiertävällä radalla pystyisin välttämään pahimmat ruuhkat, mutta toisaalta ylimääräisiä metrejä voisi kertyä mittariin.

Uinti lähti heti kulkemaan ihan mukavasti. Porukka jakautui nopeasti tasaiseksi massaksi, eikä suurempia törmäyksiä sattunut. Toki alussa oltin muutaman uimarin kanssa vähän aikaa lomittain, mutta se kuuluu asiaan.

Alkukesän kylmien järvivesien vuoksi vähäiseksi jäänyt avovesitreenin määrä aiheutti sen, että tähystystaitoni oli pahasti ruosteessa. Ajauduinkin heti lähtösuoralla liikaa vasemmalle ja tein saman virheen uudestaan ensimmäisen käännöksen jälkeen. Näistä seikkailuista kertyi hieman ylimääräisiä uintimetrejä.

Pyrin pitämään rytmin hieman normaalia matkauintivauhtia nopeampana. En lähtenyt vetämään ”täysillä”, kuten kärkipään uimarit tekevät sprintti-kisoissa, vaan tarkoituksenani oli enemmänkin testailla avovesiuinnin tuntemuksia ja vauhtia kesän pidempiä matkoja varten.

Uintiin kulunut aika sujahti nopeasti ja pian kierrettiinkin jo kärkikolmion muotoisen radan toista kääntöpoijua, jonka jälkeen otettiin suunta kohti rantaa. Loppusuoralla tähystäminenkin alkoi muistumaan mieleen, enkä tehnyt enää turhia mutkia.

Yritin pientä loppukiriäkin, mutta kaikilla ohituskaistoilla törmäsin polskivien jalkojen muuriin. Tyydyin uimaan viimeisetkin sadat metrit samaa vauhtia rantaan asti.

Astuessani rantautumisportista vilkaisin Polaristani uintiajan: n. 13:30. ”Hyvä!” Samaa vauhtia, mitä altaassa viime viikolla märkäpuvulla tehdyt 750 metrin setit. Oletin, että avovedessä olisi mennyt hitaammin. Keskisyke oli 153, eli olin vain hieman aerobisen kynnyksen yläpuolella, eli samaa vauhtia olisin jaksanut pidempäänkin. Tämä tietää hyvää pidempiä kisoja ajatellen.

WP_20150614_002 – kopio

Uintiin kulunut aika: 13:32 (ero sarjan kärkeen: +2:15)

Sijoitus omassa sarjassani: 17. (yhteensä 48 kilpailijaa)

Kommentit: Vain reilu 2 minuuttia oman sarjan kärkeen ja sijoitus suunnilleen parhaassa kolmanneksessa. Paljon on tultu eteenpäin 1,5 vuoden takaa, jolloin opettelin puhaltelemaan kuplia veteen.

T1, ensimmäinen vaihto

Ensimmäiseen vaihtoon, eli triathlon-murteella sanottuna T1:een, siirryttiin juoksemalla rannasta n. 200 metriä ylämäkeen vaihtoalueelle. Se meni vielä ihan OK, mutta itse varusteiden vaihdossa tuhlasin aivan liikaa aikaa.

En ollut etukäteen huomioinut, kuinka iso suhteellinen aika sprintti-matkan kisasta kuluu vaihtoihin, enkä näin ollen ollut antanut tarpeeksi ajatuksia vaihdon suunnittelulle saatikka harjoitellut sitä.

En meinannut millään saada sateessa kastuneita sukkiani valmiiksi märkiin jalkoihini. Sukkien kanssa nyhväämiseen hukkaantui paljon ylimääräistä aikaa. Ymmärsin vasta kisan jälkeen, että eihän sprintti-kisoissa kannata käyttää sukkia ollenkaan!

IMG_6598 – kopioSukkien kanssa sähläämistä ensimmäisessä vaihdossa

Vaihtoon kulunut aika: 4:13 (24. omassa sarjassani)

Yhteisaika 1. vaihdon jälkeen: 17:45 (+3:02 kärkeen)

Sijoitus 1. vaihdon jälkeen omassa sarjassani: 18.

Kommentit: Surkea vaihto. Neljän minuutin suorituksen aikana 50 sekuntia lisää eroa kärkeen. Paljon helppoja sekunteja petrattavana seuraaviin kisoihin.

Pyöräily, 20 km

Pyöräreitti koostui viiden kilometrin lenkistä, joka kierrettäisiin neljään kertaan. Yleensä triathlon-pyöräilyissä on peesikielto, mikä tarkoittaa, että edellä ajavaan täytyy pitää vähintään 10 metrin välimatka. Vanajanlinnassa pyöräily oli kuitenkin peesivapaa, jonka takia kisa myös käytiin normaaleilla maantiepyörillä triathlon-pyörien sijaan.

Peesivapaus toi kisaan uuden ja minulle täysin vieraan taktisen ulottuvuuden, sillä kovissa vauhdeissa peesaamisesta saa suurta etua. En ole koskaan aiemmin kilpaillut minkäänlaisissa peesivapaissa pyöräilykisoissa, joten en oikein osannut etukäteen varautua kyseiseen asiaan.

Tiesin kuitenkin, että pyöräily olisi edelleenkin minun paras osalajini, joten lähdin heti vaihdon jälkeen polkemaan kiinni edessä näkyviä kilpakumppaneita.

IMG_6599 – kopio

Ohitinkin nopeasti muutamia pyöräilijöitä. Sitten mieleeni juolahti epäilys, että poljenko itseltäni jalat alta, jos jatkan yksin? Peesaakohan kaikki muut? Pitäiskö minunkin peesata? Miten tässä oikein kuuluisi edetä? Ohitettavien vauhdit olivat kuitenkin sen verran rauhallisia, että porhalsin heistä nopeasti karkuun epäilevistä ajatuksistani huolimatta.

Minulle tuotti suuria vaikeuksia tiedostaa, että minkälaista vauhtia minun oikein pitäisi polkea?! En omista wattimittaria, joten tehoista ei ollut mitään hajua. Syke nakutti normaalia korkeammalla juuri päättyneen uinnin ja kisatunnelman vuoksi erittyneen adrenaliinin vuoksi, joten sykemittariinkaan ei voinut luottaa. Jalat tuntuivat hyviltä, mutta en uskaltanut runtata kunnolla, kun mielessä pyöri koko ajan, että juoksuun pitää vielä jättää paukkuja.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen lyöttäydyin toisen suunnilleen samaa vauhtia edenneen pyöräilijän seuraan. Hänen kanssaan sovittiin vuorovedosta. Vauhti oli mielestäni ihan kohtalaista ja ohittelimmekin jonkin verran hitaampia kisailijoita, eikä takaakaan tullut muistaakseni kukaan ohi. Jaloissani oli kuitenkin koko ajan sellainen olo, että voisi tässä mennä vähän kovempaakin. En vaan uskaltanut lähteä.

Pyöräilyn sykekeskiarvo oli 156 ja selvästi loppua kohden laskeva. Kolmannen vitosen keskisyke oli 151, mikä on vain 7-8 pykälää enemmän kuin viikon takaisen Pirkan Pyöräilyn koko 217 kilometrin matkan keskisyke! Eli aivan liian rauhallisesti pyörittelin!

Joka tapauksessa nautin pyöräilyosuudesta kovasti. Vettä satoi. Tuuli viuhui korvissa. Hiekanjyvät vaan narskuivat hampaissa, kun edessä ajavan takarengas heitti kuravettä joka paikkaan – suuhunkin. Vauhti oli sen verran kovaa, että viileästä kelistä huolimatta meno oli lämmintä. Reitti oli mukavan vaihteleva ja päästiin useampaan kertaan kurvaamaan kisakeskuksen kautta kannustavan yleisön edestä. Aivan mahtavaa!

Pyöräilyyn kulunut aika: 34:31 (14.)

Yhteisaika pyöräilyn jälkeen: 52:17 (+3:33)

Sijoitus pyöräilyn jälkeen omassa sarjassani: 16.

Ero kärkeen kasvoi vain puoli minuuttia ja sijoitukseni parani kaksi sijaa, vaikka en osannut ulosmitata koko pyöräilypotentiaaliani. Tämä kertoo, että vauhtini on hyvällä tasolla omaan sarjaani nähden. Note to self: nyt säästämään rahaa wattimittaria varten.

T2, toinen vaihto

Toinen vaihto sujui ensimmäistä rivakammin. Nopeasti vain pyöräilykengät, -kypärä ja -lasit vaihtotarvikelaatikkoon, lenkkarit jalkaan ja nokka kohti juoksureittiä. Onnistuin jopa nousemaan yhden sijan vaihdon aikana, vaikka ero kärkeen kasvoikin n. 20 sekuntia.

Vaihtoon kulunut aika: 1:19 (11.)

Yhteisaika 2. vaihdon jälkeen: 53:37 (+3:52)

Sijoitus 2. vaihdon jälkeen omassa sarjassani: 15.

Kommentit: Ihan OK vaihto. Parantamisen varaa ainoastaan siinä, että irrottaisin jalat pyöräilykengistä jo vauhdissa ennen pyörän selästä jalkautumista.

Juoksu

Juoksu suoritettaisiin kahtena 2,5 kilometrin lenkkinä, eli päästäisiin taas morjestamaan katsojia kisakeskukselle jo reitin puolivälissä.

Heti vaihtoalueelta juoksemaan lähtiessäni hoksasin, että jalat tuntuivat tosi tuoreilta, eli pyörällä olisi tosiaan voinut pitää kovempaa vauhtia.

Ajattelin, että pistetään juoksussa sitten kunnolla tossua toisen eteen. Mutta eihän se oikein onnistunut. Yritin kiristää vauhtiruuvia, mutta jalat eivät vain totelleet. Syke oli tosi alhaisella tasolla verrattuna siihen, että olisi pitänyt painaa anaerobisella kynnyksellä. Olin noin kymmenen pykälää sen alapuolella.

Juoksin viiden kilometrin matkan noin 4:30:n kilometrivauhtia ja keskisykkeellä 157. Tämä tarkoittaa suunnilleen samaa vauhtia kuin noin kuukauden takaisen Ideapark-juoksun puolimaratonilla, mutta selvästi alhaisemmalla sykkeellä. Eli juoksukuntoni on omaan tasooni nähden hyvällä tasolla, mutta sprintti-vauhtia koneesta ei irtoa näköjään sitten millään.

Viiden kilsan juoksu tuntui tosi lyhyeltä. En ole aiemmin kisaillut puolimaratonia lyhyemmillä juoksumatkoilla, joten tuntui oudolta, että maaliviiva tuli vastaan jo reilun parinkymmenen minuutin jälkeen.

Vauhtia alkoi löytymään oikeastaan vasta viimeisellä kilometrillä, jolloin sain myös aikaiseksi pienen loppukirin. Maalissa toki väsytti, mutta tuntui myös siltä, että olisin voinut jatkaa pidempäänkin. Oletan, että sprintti-matkalla pitäisi maalissa tuntua siltä, ettei jaksa enää metriäkään.

Juoksuun kulunut aika: 21:53 (18.)

Yhteisaika maalissa: 1:15:30 (+5:58)

Sijoitus maalissa omassa sarjassani: 14.

Kommentit: Juoksussa jalka ei kulkenut niin kovaa kuin odotin, mutta jäin vain kaksi minuuttia lisää sarjan kärjelle, mikä taas on paremmin kuin etukäteen oletin. Sain myös parannettua sijoitustani yhdellä pykälällä ja lopputuloksissa olin mukavasti parhaassa kolmanneksessa, eli 48:n kilpailijan joukossa 14. Tästä on hyvä jatkaa!

WP_20150614_015

Yhteenveto

– Uintiin olen tosi tyytyväinen.

– Pyöräilyssä ja juoksussa näkyi selvästi, että tällä hetkellä koneeni on viritetty toimimaan aivan eri kierroksilla kuin mitä sprintti-matkalla tarvittaisiin.

– Sijoituin omassa sarjassani reilusti parhaaseen kolmannekseen, mikä on huikea suhteellinen parannus viime kesään verrattuna, jolloin olin Joroisten kisassa omassa sarjassani 141:n kisailijan joukossa 106.

– Vaihtoihin pitää panostaa enemmän seuraavia lyhyemmän matkan kisoja varten.

– Olen tosi tyytyväinen siihen, että kaikki lajit sujuivat hyvinkin tasaisesti. Lajikohtaiset sijoitukset olivat uinti: 17., pyöräily: 14. ja juoksu: 18. Viime kesänä uinti ja juoksu olivat todella paljon pyöräilyä heikompia.

– Viime vuonna tunsin itseni triathloniin hurahtaneeksi työmatkapyöräilijäksi. Nyt tunsin itseni jo ihan oikeaksi ikäluokka-triathlonistiksi.

WP_20150614_016 – kopioEnsimmäinen takana. Kolme jäljellä. Kesän teema on #finntriathlon #kerääkokosarja

Hyvää Juhannusta!

Olli Porola, kesäkuu 2015

Raportti: Pirkan Pyöräily 2015

Viime sunnuntaina osallistuin ensimmäistä kertaa perinteiseen Pirkan Pyöräily -kuntotapahtumaan. Samalla kyseessä oli myös ensimmäinen porukkalenkkini koskaan. Olisihan sitä toki voinut himpun verran helpommallakin aloittaa kuin 217 kilometrin reipasvauhtisella ryhmäajolla isossa porukassa.

Jo ennen sunnuntaita sääennusteet osasivat kertoa, että ilma tulisi olemaan muuten ihan OK, mutta tuuli tulisi olemaan erittäin kova. Tarkistin tilanteen vielä sunnuntai-aamuna ennen lähtöä: Tampereelle kovan tuulen varoitus. Rankka reissu olisi tiedossa.

pirkan_pyoraily_karttaPirkan Pyöräilyn 217 km reittikartta (kuva Pirkan Pyöräilyn nettisivuilta)

Lähtö

Lähdin kotoa pyörällä kohti kisakeskusta, eli Tampereen Hakametsän jäähallia klo 6:30 aamulla. 15 kilometrin matka myötäiseen tuuleen oli sopiva alkulämmittely. Sykkeet nousivat aika helposti, mikä kertoi, että kropassa oli pientä jännitystä, mutta toisaalta myös sen, että keho oli kovahkosta treeniviikosta huolimatta kohtalaisen palautuneessa tilassa. Nimittäin välillä kovien treenijaksojen keskellä minulla on ollut vaikeuksia saada sykettä kunnolla nousemaan.

Kisa-alueella aidat ja penkit lentelivät kumoon tuulen voimasta ja kylmäkin meinasi tulla lähtöä odotellessa. Ensikertalaisena pälyilin hieman hämilläni ympärilleni, että miten homma oikein toimii. Pikkuhiljaa porukkaa alkoi keräytymään lähtökarsinan suulle ja itsekin hakeuduin oman ryhmäni, eli 32 km/h-keskinopeusryhmän läheisyyteen.

Pirkan Pyöräilyhän ei ole varsinainen kilpailu, sillä loppuaikoja ei virallisesti mitata. Matkaan lähdetään muutaman kymmenen hengen ryhmissä, jolloin maanteille ei kasaannu liian isoja porukoita haittaamaan muuta tieliikennettä. Osa pitkän lenkin pyöräilijöistä lähtee matkaan etukäteisilmoittautumisen vaativissa keskinopeusryhmissä, joissa vauhtia pitävät yllä paikallisen pyöräilyseuran Kaupin Kanuunoiden teräsreidet.

Klo 7:30 päästiin itse asiaan. Ensin lähtivät 36 km/h-keskinopeusryhmäläiset, sitten pieni porukka aika-ajopyörillä, sitten 34 km/h-ryhmä, jonka jälkeen oli vuorossa kahdesta 32 km/h-porukasta ensimmäinen, eli 32A:ksi nimetty ryhmä, jossa itsekin polkaisin matkaan. Loput keskinopeusryhmät ja muut noin 3000 pyöräilijää lähtivät sitten tasaisin väliajoin aamun mittaan.

Startin jälkeen ei ihmetelty hetkeäkään, vaan lähdettiin heti painamaan vastatuuleen ihan kunnon haipakkaa. Sykkeet nousivat korkeammalle kuin olisin halunnut. Vauhti pysyi ensimmäiset kilometrit kovana ja tosi nykivänä. Välillä jarruteltiin ja välillä painettiin lähes aerobisen kynnyksen rajoilla. Ymmärsin nopeasti, että matkasta tulisi aivan erilainen kuin mihin olin tasavauhtisissa triathloniin tähtäävissä pyöräilytreeneissäni tottunut. Lisäksi pumppaavassa vauhdissa ryhmässä ajaminen vaati itseltäni aluksi huomattavasti luultua enemmän keskittymistä. Koko ajan piti olla hereillä, etten törmäisi edessä ajavan renkaaseen.

Kaato

Vähitellen meininki alkoi rentoutumaan – vähän liikaakin… Noin 50 kilometrin kohdalla otin ylämäen alkaessa juomapullosta hörpyn. Sujauttaessani pulloa takaisin telineeseen laskin katseen noin puoleksi sekunniksi. Kun nostin katseeni, niin huomasin, että edessäni olevan pyöräilijän nopeasti hidastuvalla vauhdilla etenevä takarengas oli noin sentin päässä omasta eturenkaastani. En ehtinyt enää jarruttamaan, vaan kellahdin vasemmalle kyljelleni lähes puhtaasti suoritetulla sivu-ukemilla. (Lukkopainitreenien alkulämmöistä on näköjään hyötyä pyöräilyssäkin.)

Onneksi kaadon sattuessa oltiin ylämäessä ja vauhti oli hiljainen, joten en satuttanut itseäni pahemmin ja myös kaikki takanani tulleet matkakumppanit onnistuivat välttämään törmäyksen maassa loikoilevaan pyöräilijään.

Myöhemmin tiedostin, että aina ylämäen alkaessa vauhti hidastuu ison porukan perällä yllättävänkin nopeasti, joten juomapullon kanssa räpläämiselle kannattaa valita parempi hetki.

Rytäkässä ketjut tippuivat eturattaalta. Pienen veivaamisen jälkeen sain nostettua ne etuvaihtajalla takaisin paikalleen. Mäkilähtöön tuhrautuikin sitten sen verran aikaa, että porukka ehti katoamaan mäen nyppylän taakse. Keskinopeusryhmissähän ei kaatuneita tai teknisen ongelman kohdanneita jäädä ymmärrettävästikään odottelemaan – paitsi tietenkin ensiapua vaativissa tilanteissa.

Lähdin polkemaan hirmuvauhtia ylämäkeä ylös ja huipulle saavuttuani katsoin horisonttiin, jossa oletin näkeväni porukan hännän. Mutta verkkokalvoilleni piirtyikin anoastaan tyhjää maantietä. Mietin, että yllättävän kauas oli porukka ehtinyt. Lähdin kovaan takaa-ajoon, kunnes onneksi jo parin minuutin polkemisen jälkeen vastaan tuli pyöräilijä, joka viittilöi, että edellisestä risteyksestä piti kääntyä vasemmalle! ”No voihan PER****!

Ei muuta kuin eturengas takaisin tulosuuntaan ja pikaisesti takaisin oikealle reitille, sitten selkä kyyryyn ja jalat pyörimään. Pian peltojen keskellä kiemurtelevalla tiellä näkyikin tutun porukan peräpää. Mielessä ei ollut mitään muuta kuin, että: ”Pakko saada porukka äkkiä kiinni!

Poljin yksin vastatuuleen vajaan 10 minuuttia ihan täysillä. Sain kuin sainkin lopulta ryhmän hännän kiinni. Reidet olivat ihan tulessa ja mietin, että tulikohan tehtyä virhe. Matkaa oli kuitenkin vielä reilusti yli 150 km jäljellä. Olisihan sitä toki voinut jäädä odottelemaan takaa tulevaa 32B-keskinopeusryhmää. Mutta näköjään vietti voitti järkeilyn tällä kertaa ja suu vaahdossa ajoin oman tutun porukan kiinni.

Onneksi syke alkoi laskemaan nopeasti kun pääsin takaisin peesiin. Mutta tulipahan tehtyä jo valmiiksi rankasta päivästä itselleni vielä pykälää rankempi. Alla olevan sykekäyrän keskivaiheilla näkyy kyseinen n. 10 minuutin pätkä, jonka aikana syke kävi jopa 170:ssä. En ole koskaan aiemmin päässyt pyörällä yhtä korkeisiin sykelukemiin.

pirkan_pyoraily_kaato_syke

Noin 10 kilometriä ylimääräisen ohjelmanumeroni jälkeen oli vuorossa ensimmäinen päivän kolmesta huoltotauosta. Nopea paussi, viisi minuuttia, jonka aikana puskassa käynti, juomapullojen täyttö ja ulkoilmabuffetista banaania ja Fazerin sinistä poskeen.

Pikatauon jälkeen poljettiin vielä reilut 20 km ennen pidempää lounastaukoa Komin huoltopisteellä. Huiliaikaa oli tällä kertaa 15 minuuttia, jonka aikana osa lapioi lihakeittoa kurkusta alas. Itse tyydyin pariin voileipään, mustikkakeittoon ja vesihörppyyn. Mukanani oli omiakin eväitä pääasiassa erilaisten raakapatukoiden muodossa, joita nautin säännöllisesti pyöräilyn lomassa.

Polarini data näytti, että lounastaukoon mennessä oli poljettu 86,6 kilometriä keskivauhdilla 31,8. Oikeasti vauhti oli ollut hivenen kovempi, sillä ensimmäisellä taukopaikalla mittarini jäi hetkeksi päälle. Keskisyke minulla oli suunnilleen aerobisella kynnyksellä, eli 143, mutta käytännössä syke vaihteli jatkuvasti välillä 115-155, eli todella laajalla skaalalla.

Keskivaihe

Lounastauon jälkeen painettiin jonkin aikaa reipasta kyytiä vastatuuleen kohti Ylöjärveä. Sieltä käännyttiin sitten pohjoiseen Kurun suuntaan. Tuuli muuttui siinä vaiheessa onneksi hieman suotuisammaksi. Tässä kohtaa myös meidän pitkä lenkki yhdistyi Pirkan Klassikon 134 km:n reitin kanssa, joten uutena huomioitavana asiana tulivat kyseisen reitin hitaammat polkijat, joita ohiteltaisiin koko loppumatkan ajan.

Oli mahtavaa nähdä kuinka paljon eri tasoisia pyöräilijöitä oli lähtenyt haastamaan itseään kovalla reitillä ja erittäin kovissa olosuhteissa. Onnittelut jo tässä vaiheessa jokaiselle maaliin päässeelle ja myös keskeyttämään joutuneille. Monesti jo lähtöviivan ylittäminen vaatii omien raja-aitojen kumoamista.

Itselleni tuotti suurta henkistä helpotusta, että päästiin muutaman viikon takaisen minileirini myötä tutuksi tulleelle reitille. Matkan eteneminen tuntuu aina joutuisammalta, kun ei tarvitse taivaltaa ihan vierasta tietä.

Koko päivän pisin yhtäjaksoinen pätkä poljettiin Komin keittopatojen ääreltä Muroleen taukopaikalle. Matkaa kertyi 72,7 kilometriä.

Olin löytänyt oman paikkani ihan porukan perältä, jossa pystyin ajamaan paremmin omaa vauhtiani, eikä tarvinnut jatkuvasti roikkua ihan edellä olevan takarenkaassa kiinni. Aloin pian huomaamaan, että kovan kiihdytyksen jälkeen oli aina tiedossa jarrutus. Joten sen sijaan, että olisin aina kiirehtinyt jarruttamaan, niin jätin pitkänkin välin, jonka sitten rullasin kiinni kun edessä olevan porukan vauhti hidastui. Tämä myös tasoitti sykettäni, joka keskipätkällä lipsahti enää vain muutaman kerran alle 120:n tai yli 150:n. Keskisyke oli 142. Suotuisammat tuulet näkyivät vauhdissa: keskinopeus Komin ja Muroleen välillä oli n. 33 km/h.

Muroleella vietettiin noin 10 minuutin paussi, jonka aikana tuttuun tapaan puskassa käynti, juomapullojen täyttö ja buffetin antimiin tutustuminen. Monipuolisesta tarjonnasta tarttui mukaan ruisleipää suolakurkuilla, mukillinen vettä, pussillinen kuorrutettuja manteleita ja rusinarasia. Kertonee jotain kisan aikaisesta energiavajeesta, kun evästarjoilut jää näin hyvin mieleen. 🙂

Maha täynnä oli taas mukava jatkaa matkaa. Jalatkin tuntuivat ihan hyviltä ottaen huomioon, että takana oli jo 175 kilometriä (15 kilometriä kotoa lähtöpaikalle + 160 kilometriä varsinaista kovaa ajoa). Tämä oli jo enemmän, mitä olin koskaan aiemmin yhden päivän aikana polkenut.

Loppumatka

Jo tutuksi tulleeseen tapaan tauolta lähdön jälkeen reviteltiin hetken aikaa normaalia rivakampaa vauhtia. En tiedä syytä, että miksi näin tapahtui jokaisen paussin jälkeen. Tehtiinkö se tarkoituksella vai johtuiko se kenties siitä, että uudelleen järjestäytynyt porukka venyi ja paukkui hetken aikaa normaalia enemmän, mikä aiheutti porukan perälle vielä keskimääräistäkin enemmän haitariefektiä. Joka tapauksessa datastakin näkee, että sykkeet olivat korkeimmillaan aina taukojen jälkeen.

Triathlonia ajatellen pyrin aina mahdollisimman tasatehoiseen ja mielellään jopa loppua kohti nouseviin tehoihin. Tuntuikin erikoiselta ajaa niin epätasaisella rasituksella. Suunnitellun pitkän PK-lenkin sijaan plakkariin tulikin oikeastaan superpitkä intervallitreeni, jossa syke vaihteli palauttavan ja reilusti VK2-alueen välillä.

Joka tapauksessa Muroleelta lähtiessä aurinko lämmitti ihan mukavasti ja matkassa oltiin jo reilusti voiton puolella. Jäljellä oli enää viimeinen noin 60 kilometrin, eli vajaan kahden tunnin mittainen rypistys takaisin Tampereelle.

Muroleen jälkeisissä terävissä nyppylöissä huomasin, että jaloissani oli vielä ihan hyvin paukkuja jäljellä. Pystyin helposti nostamaan tehoja yksinkertaisesti vain polkemalla voimakkaammin. Tuntui mahtavalta kun reisistä löytyi vielä väsyneenäkin lisää vääntöä.

Loppumatka ei tosin siitäkään huolimatta ollut missään nimessä helppo, sillä tuuli oli päivän mittaan voimistunut entisestään ja puhalteli nyt joko suoraan edestä tai oikean käden puolelta etuviistosta. Jälkikäteen selvisi, että tuulen nopeus oli ollut päivän aikana Tampereen seudulla keskimäärin 8-10 m/s ja puuskissa jopa 15-20 m/s. Onneksi pahimmat puhurit eivät osuneet avoimille sivutuuliosuuksille. Siinä olisi voinut mennä miestä ja pyörää nurin enemmänkin.

Ryhmäajo alkoi sujumaan mukavammin ja loppumatkalla osasin hyödyntää peesiavun koko ajan paremmin ja paremmin ilman sen kummempaa stressaamista.

Kaarsimme jonkin verran harventuneella porukalla maaliin eli takaisin Hakametsän jäähallin parkkipaikalle klo 14:50, eli n. 7 h 15 min lähdön jälkeen. Viimeisen etapin mitta oli 57,4 km, keskivauhti 31,3 ja keskisyke 142.

Yhteismatkaksi oma mittarini kertoi 216,6 kilometriä, eli hyvinkin tarkalleen sama kuin järjestäjien ilmoittama 217 km. Tehokkaaksi ajoajaksi tuli yhteensä n. 6 h 45 min, mikä tarkoittaa, että keskinopeus oli aika tasan 32 km/h. Se on hieno saavutus rankoissa olosuhteissa. Itse poljin lähes koko matkan peesissä joukon peräpäässä ja sielläkin meno tuntui välillä hyvinkin raskaalta, joten nostan hattua niille pyöräilijöille, jotka pitivät vauhtia yllä porukan keulilla.

Maaliin pääsyn jälkeen huilasin hetken kisa-alueella ja hotkaisin lätyn mansikkahillolla ja kermavaahdolla. Sitten polkaisin Hervannan kautta kotiin Sääksjärvelle, eli ensin ylämäkeen ja sitten vastatuuleen. Koskaan ei ole pyöräily tuntunut niin raskaalta!

Koko päivän pyöräilykilometrien yhteismääräksi summaantui 250 kilometriä, mikä on 80 kilometriä enemmän kuin aiempi yhden päivän ennätykseni. Nämä lukemat eivät välttämättä ihan hetkeen murskaannu…

WP_20150608_06_03_22_Pro

Yhteenveto

Tuuli ja nykivä ajovauhti tekivät päivän rupeamasta huomattavasti rankemman mitä osasin etukäteen arvioida. Myös treenivaikutus oli erilainen. Olin sunnuntaina ja maanantaina selvästi väsyneempi mitä olin kuvitellut.

Viime päivinä palautuminen on kuitenkin sujunut hyvin. Keskiviikko-aamuna töihin polkiessani jalat tuntuivat vahvemmilta kuin koskaan aiemmin, joten sunnuntain kova urakka taisi lopulta olla erittäin onnistunut treeni kesän triathlon-kisoja ajatellen.

Nyt kevään juoksu- ja pyöräilytapahtumat ovat takana päin ja on aika siirtää keskittyminen triathloniin. Ensimmäinen koitos onkin vuorossa jo tulevana sunnuntaina, kun osallistun sprintti-matkalle Vanajanlinnan Finntriathlonissa.

Mukavaa kesän alkua kaikille lukijoille!

Olli Porola, kesäkuu 2015

Kisaraportti: Ideapark-juoksu 2015

Ideapark-juoksu meni suorastaan loistavasti! Puolimaratonin ennätykseni parani enemmän kuin osasin kuvitellakaan, vaikka suorastaan hyytävän kylmäksi äitynyt keli yrittikin kangistaa menoa parhaansa mukaan. Lämpöasteita oli n. 5 ja siihen päälle vielä kova tuuli, jonka vaikutuksen kännykkäni sääsovellus kertoi n. 30 minuuttia ennen lähtöä: ”Tuntuu kuin +1 astetta”.

Tuuli puhalsi lounaan/lännen suunnasta, joten reitin ensimmäisen puoliskon aikana mäkien lisäksi vastassa oli oikein kunnon puhuri. Ajattelin tilanteen ennen lähtöä kuitenkin positiivisesti: ainakin loppupuoliskolla olisi sitten tiedossa kevyempää menoa.

Surkeasta kelistä huolimatta päätin pitää tavoitteeni ennallaan ja lähdin tähtäämään alle 1.40:n loppuaikaan, mikä tarkoitti n. 4:40-kilometrivauhtia. Juoksin ensimmäisen kilometrin lähes nenä kiinni kellossa, jotta sain seurattua vauhtiani tarkasti ja estettyä liian kovan alkuvauhdin, sekä opetettua keholleni, että miltä päivän matkavauhdin pitäisi tuntua. Onnistuin suunnitelmassani: ensimmäinen kilometri meni ajassa 4:34.

Reitin ensimmäinen puolisko oli lähes jatkuvaa ylä- ja alamäkeä ja välillä kovaan vastatuuleen puskemista, joten vauhti heittelehti aika paljon. Lisäksi huomasin, että kovan treeniviikon jäljiltä reidet olivat tyhjät, mikä tuntui etenkin ylämäkien voimajuoksussa. Sen sijaan tasaisella ja alamäissä rullasi ihan kivasti. Keskityinkin lähinnä seuraamaan sykettäni ja pitämään sen turvallisesti anaerobisen kynnyksen alapuolella. Lisäksi pyrin jatkuvasti hakeutumaan isompiin porukoihin, joissa pääsin välillä edes hieman tuulelta suojaan.

Noin puolimatkassa alkoi sitten mäkien ja vastatuulen puolesta helpottamaan. Siinä kohtaa olisi tehnyt mieli antaa lisää kaasua, mutta pidättelin vielä ja jatkoin hieman alle 4:40:n kilometrivauhtia. Tarkoituksenani oli kuitenkin pystyä loppuun asti nousevaan vauhtiin. Ja toisaalta reitin toinen puolisko oli minulle vierasta maastoa, joten en tiennyt tarkalleen, mitä edessä oli tulossa. Ja vielä kolmanneksi, tarkoituksenani ei ollut vetää itseäni kisassa ihan loppuun, sillä heti maanantaina alkaisi taas tosi kova treeniviikko. Päätinkin, että mikäli voimia olisi jäljellä, niin lisäisin vauhtia vasta viimeisen viiden kilometrin aikana.

Kilometrit välillä 10-15 menivätkin vauhtia ylläpitäessä ja kisan kulusta nauttiessa. Olimme ennen juoksua sopineet treenikaverini kanssa, että pyrkisimme juoksemaan suunnilleen samaa vauhtia, sillä aikatavoite oli molemmilla sama. Pysyimmekin mukavasti lähituntumalla koko juoksun ajan.

Noin viidentoista kilometrin kohdalla kaverini käänsi omaa turboruuviaan laittamalla korvanapit korviinsa ja musiikin soimaan. Juuri samaan aikaan tuli vastaan reitin toisen puoliskon kovin ylämäki. Ylämäet eivät kulkeneet itseltäni edelleenkään ja meinasin siinä kohtaa pudota kaverin kyydistä. Sain onneksi sinniteltyä mukana. Syke piti kuitenkin nostaa väliaikaisesti punaiselle.

Kisoissa näitä hetkiä tulee välillä vastaan, että hetkellisesti täytyy mennä kovempaa, jotta pysyy hyvässä porukassa mukana. Kyseisiä tilanteita on hyvä testailla myös treeneissä ja vetää silloin tällöin pitkienkin lenkkien sisällä lyhyempiä pätkiä kovempaa.

Muistaakseni heti mäen päällä oli huoltopaikka, jossa otin hörpyn urheilujuomaa, kävelin muutaman ripeän askeleen ja aloin rullaamaan mäkeä alas. Sen jälkeen jaloissa alkoi tuntumaan jälleen paremmalta ja aloin vähitellen aloittelemaan vauhdin kiristämistä.

Hengityselimistö oli pelannut koko matkan ajan erittäin hyvin ja 3-4 kilometriä ennen loppua tiesin, että jalatkin tulisivat kestämään, joten uskalsin nostaa vauhdin aivan anaerobisen kynnyksen tuntumaan. Lopussa reitti kääntyi muutamaan kertaan vielä vasten kovaa tuulta, jolloin vauhti tippui, mutta muuten sain lopussa pidettyä yllä n. 4:15:n kilometrivauhtia. Viimeisten kilometrien aikana selkiä tuli vastaan jonkin verran, mikä helpottaa aina loppukirin vetämistä.

Juoksin maaliin ajassa 1.35.43, eli puolimaratonin ennätykseni kahden vuoden takaa parani 13 minuuttia ja tavoiteaikanikin alittui lähes viidellä minuutilla! Maalissa oli pakko vähän tuuletta – tuntui sen verran hyvältä! 🙂

Juoksu onnistui taktisesti erinomaisesti. Juoksin alussa tasaisella rasituksella ja pystyin lopussa nostamaan vauhtia. Jaloistani oli paras terä kateissa, mikä olikin odotettua kovan treeniviikon jäljiltä. Onnistuin myös pidättelemään vauhtiani sen verran, etten ulosmitannut ihan kaikkia voimiani, sillä tällä viikolla pitää jaksaa vetää taas kova treeniviikko. Oheisessa taulukossa vauhdit ja keskisykkeet kilometreittäin.

Screen Shot 05-11-15 at 02.16 PM

Kisa kertoi, että alkuvuoden panostaminen juoksukunnon kohottamiseen on tuottanut hyvää tulosta. Seuraavaksi kohdistan tähtäimen Pirkan Pyöräilyyn, johon on aikaa vajaa kuukausi. Heti tämän viikon ohjelmassani onkin tiedossa pyöräilyn tehokuuri.

– Olli Porola, toukokuu 2015

Kisaennakko: Ideapark-juoksu 2015

Avaan vuoden 2015 kisakauteni kotikunnassani Lempäälässä lauantaina 9.5. järjestettävän Ideapark-juoksun puolimaratonilla.

Aiemmin olen juossut puolimaratonin numerolappu rinnassani kahteen kertaan:
– Varala Maratonin puolikas Tampereella syksyllä 2012, aika: 1.56 (ensimmäinen kestävyysurheilukisani)
– Peten Puolikas Lapinjärvellä kesällä 2013, aika: 1.48

Nyt tavoitteenani on parantaa ennätystäni useammalla minuutilla.

Reitti

Ideapark-juoksun reitti kulkee yhtenä kierroksena lähtien liikkeelle Lempäälän Ideaparkin parkkipaikalta, tehden lenkin Lempäälän keskustan kautta ja palaten hieman toista reittiä takaisin lähtö-/maalialueelle.

ideapark-juoksun reittikartta

Google Mapsin mukaan reitillä on korkeuseroa n. 85 metriä, joten aivan nopeimmasta reitistä ei ole kyse. Reitin alkupuolisko on keskimäärin alamäkeä, mutta myös suurimmat nyppylät tulevat ylitettäviksi ensimmäisen kympin aikana. Loppupuolisko on sitten tasaisempaa maastoa, mutta toisaalta reitti nousee hieman koko ajan puolivälin jälkeen aina maaliin saakka.

profiili

Tavoitteet

Ideapark-juoksu on merkittynä kisakalenteriini C-kategorian kisaksi. Se tarkoittaa tärkeydeltään alinta luokkaa, joten en ole tehnyt lauantaita varten mitään isompaa harjoittelun keventämistä, vaan suoritan kisan osana lähes normaalia treeniviikkoa. Näin ollen suorituskykyni ei tule olemaan optimaalinen harjoitusrasituksen vuoksi.

Lisäksi miettimistä aiheuttaa se, että olen viime syksystä lähtien keskittynyt peruskestävyyden rakentamiseen tähtäimessä Ironman-mittaiset triathlonit tänä vuonna ja tulevaisuudessa. Eli juoksuvauhdit ovat olleet pääasiassa maksimissaan aerobisella kynnyksellä. Sen sijaan puolimaratonin vauhdilla, eli vauhtikestävyysalueella ja anaerobisen kynnyksen tuntumassa juostuja kilometrejä minulle ei ole kertynyt paljoakaan sitten viime kesän.

Näistä lähtökohdista huolimatta tavoitteenani on reilu parannus entiseen ennätykseeni. Aion lähteä matkaan 1.40:n alitukseen tähtäävää vauhtia, eli n. 4:40-4:45-kilometrivauhtia. Perusjuoksukuntoni on nyt sen verran paremmalla tasolla kuin aiemmin, että pidän mahdollisena jopa vauhdin kiristämistä juoksun loppupuoliskolla, mikä onkin tavoitteeni. Tosin toinen vaihtoehto on, että vauhtikestävyysharjoittelun puute pakottaa hiljentämään vauhtia juoksun loppupuolella.

Lauantaina sitten nähdään, että kumpi vaihtoehdoista toteutuu. Joka tapauksessa tulen nauttimaan juoksemisesta ja tapahtumasta täysin siemauksin. Urheileminen on kivaa puuhaa! 🙂

– Olli Porola, toukokuu 2015

Pirkan Hölkkä 2014

Viime sunnuntaina Pirkan Hölkässä sain kokea lyhyen kestävyysurheilu-urani onnistuneimman suorituksen. Samalla sukelsin yhä syvemmälle tähän kiehtovaan maailmaan, jossa pääsen kokemaan isoja onnistumisen tunteita, vaikka oma absoluuttinen tasoni onkin kaukana kärkivauhdista.

Aiemmissa kestävyysurheilutapahtumissa ongelmanani on ollut liian kovavauhtinen aloitus ja vauhdin hidastuminen loppua kohden. Pahin hyytyminen tapahtui kesällä Joroisten Finntriathlonissa. Sama ei saisi mielellään toistua enää ensi vuonna.

Asetinkin itselleni ensi kesää ajatellen yhdeksi tärkeimmäksi tavoitteeksi vauhdinjaon opiskelun. Tänä syksynä olen jo pyrkinyt tekemään kaikki harjoitukseni loppua kohti nousevilla tehoilla. Pirkan Hölkkä, eli 33 kilometrin mittainen Valkeakoskelta Tampereelle pääosin maastossa juostava/käveltävä kuntotapahtuma olikin erinomainen mahdollisuus päästä testaamaan opiskeltuja asioita oikeassa kisatilanteessa jo tämän vuoden aikana.

Viime vuonna osallistuin Pirkan Hölkkään ensimmäistä kertaa. Selvitin rankan reitin tuolloin aikaan 3h 13min. Muistan, että lopun isot mäet ja viimeiset kilometrit ylipäänsä olivat minulle tosi raskaita ja hitaita. Porukkaa lappasi tuolloin ohi oikealta ja vasemmalta. Tällä kertaa osasin varautua paremmin reitin rankkuuteen ja tein kisasuunnitelman, jossa tarkoituksenani oli malttaa pitää vauhti sopivan rauhallisena ensimmäiset 22 kilometriä ja sitten viimeiset 11 kilometriä juosta kiihtyvällä vauhdilla maaliin asti.

Suunnitelmani onnistui täydellisesti! Kilometrikyltit vain vilistivät silmissäni, kun etenin mukavan rentoa vauhtia kauniin syksyisellä reitillä. Seurasin säännöllisesti sykettäni ja kilometriaikojani ja maltoin pitää menohalut kurissa, vaikka alkukankeuden kaikottua n. 5 km:n jälkeen jalat olisivat mielellään lähteneet viemään kovempaa vauhtia kohti Tamperetta.

Huoltopisteitä oli n. viiden kilometrin välein. Hoidin nekin ennakkoon suunnittelemallani tavalla, eli otin muutaman kävelyaskeleen, mikä antoi pienen lepohetken juoksulihaksille. Samalla otin järjestäjän tarjoamaa urheilujuomaa/suolakurkkuja. Ja sitten taas ripeästi takaisin totuttuun juoksurytmiin.

Kun ohitin 22 km:n kyltin, niin annoin itselleni luvan lisätä vauhtia. Tuntui kertakaikkiaan mahtavalta kiristää vauhtiruuvia, kun jaloissa ja koko kropassa tuntui niin hyvältä! Matkan aikana tutuiksi tulleet seuralaiset tippuivat kyydistä ja selkiä alkoi tulla vastaan. Muistin hyvin aiempien kisojeni taistelut, kun lopussa vauhtini vaan hyytyi ja muut pyyhälsivät ohi. Tällä kertaa tilanne oli täysin päinvastainen.

Oli suorastaan nautinnollista, kun jaloissa riitti voimia ja jaksoin ylläpitää hyvää juoksuasentoa ja ripeää askelrytmiä. Reitin loppuvaiheen nyppylät tuntuivat tällä kertaa huomattavasti matalammilta kuin vuosi sitten. Pystyin vielä ottamaan n. 2 kilometrin mittaisen pitkän loppukirin ja juoksemaan vauhdikkaasti maaliin asti.

Loppuaikani oli 3h 10min, eli sekin parani viime vuoteen verrattuna, vaikka en varsinaisesti mitään aikatavoitetta ollut tällä kertaa asettanutkaan. Myös keskisyke oli matalampi kuin viime vuonna: 160 vrt. 163. Mutta mikä tärkeintä, vauhdinjako onnistui täydellisesti ja juoksu tuntui loppuun asti tosi vahvalta. Maalissa oli sellainen olo, että olisin voinut juosta vielä pidempäänkin.

Tämä juoksu aloitti tietyllä tavalla uuden luvun kestävyysurheiluharrastuksessani. Aiemmat suoritukset ovat olleet ”nollat taulussa” suorittamista alussa liian kovaa ja lopussa sen mitä jaksaa. Nyt suoritukseen tuli mukaan aivan uusi ulottuvuus, eli taktiikka ja sen noudattamiseen keskittyminen kisan aikana. Se lisäsi huomattavasti suorituksen mielekkyyttä. En oikein osaa vielä edes pukea sanoiksi kyseistä tunnetta, mutta jollain tavalla koin nyt kestävyysurheilusuorituksen ensimmäistä kertaa fyysisen ja psyykkisen taistelun lisäksi myös taktisena pelinä, josta nautin erittäin paljon.

Finntriathlon Joroinen 2014 – Ensimmäinen triathlon-kisani


Taustaa

Aloitin kestävyysurheilun harrastamisen n. 2 vuotta sitten keväällä 2012, kun aloin etsimään uutta urheiluharrastusta erinäisten syiden vuoksi päättyneen vapaaottelu-urani tilalle. Olin ihaillut triathlonia ja triathlonisteja jo pikkupojasta lähtien. Minun oli kuitenkin aina ollut suorastaan mahdotonta nähdä itseäni triathlonistina, sillä ensinnäkään en osannut uida ja toisekseen olin suorastaan surkea kestävyysjuoksussa.

Tänä kesänä, eli n. kahden vuoden työn jälkeen olin kuitenkin saanut itseni siihen kuntoon, että tiesin pystyväni osallistumaan elämäni ensimmäiseen triathlon-kisaan. Tulen kirjoittamaan matkastani kohti triathlon-kuntoa tarkemmin tulevissa blogi-kirjoituksissani, mutta nyt Joroisten puolimatkan (1,9 km uinti + 90 km pyöräily + 21,1 km juoksu) kisaraportin pariin…


Valmistautuminen

Ensimmäinen triathlon-kisani jännitti jonkin verran, mutta jännittäminen oli kuitenkin koko ajan tietyllä tavalla mukavaa jännitystä, eikä samanlaista välillä kauhunsekaistakin jännitystä, mitä koin ennen vapaaottelumatseja.

Varsinaisista kisasuorituksista suurin jännityksen aihe oli uinti. Viime syksynä en osannut uida kuin maksimissaan 25 metriä yhteen putkeen. Kasvojen laittaminen veteen aiheutti hengityksen salpaantumisen, joka esti hapen kulkemisen mihinkään suuntaan. Koin suoranaista vesikammoa. Syksyllä alkaneen ahkeran työn tuloksena olin saanut itseni jonkinlaiseen uintikuntoon, mutta vielä tänäkin kesänä yksin avovedessä uidessa vanha vesikammo meinaa hiipiä ajatuksiini. Uiminen vaatii minulta edelleen kovaa mielen hallintaa ja keskittymistä, että saan pidettyä ajatukseni kurissa.

Toiseksi jännitin sitä, että osaanko hoitaa kaiken valmistautumisen kunnolla. Ovatko kaikki varusteeni oikeassa paikassa ja olenko minä itse aina oikeassa paikassa. Tämä jännitys alkoi kuitenkin purkautumaan jo siinä vaiheessa kun päästiin perjantaina kisapaikalle ja huomasin kuinka hyvin kaikki järjestelyt toimivat. Piti vain tehdä niin kuin ohjeissa sanottiin ja kaikki menisi OK.

Hoidin jo kisaa edeltävänä iltana ilmoittautumisen, kisainfon sekä juoksuvarusteiden ja pyörän viemisen. Lisäksi tutustuin valmiiksi vaihtoalueisiin, jotta kisan aikana ei tarvitsisi siellä ihmetellä. Rannassa käyminen rauhoitti mieltäni entisestään. Uintireitti näytti ilta-auringon laskiessa kauniilta ja suorastaan houkuttelevalta. Vaihdoin jokusen sanan muutaman muun uintireittiä katseellaan mittailevan kilpakumppanin kanssa. Tunnelma oli mukavan leppoisa. Mietin, että tuosta portista kun nousen rannalle seuraavana päivänä, niin kisan minulle pahin osuus olisi silloin takana.

WP_20140718_007

Aikatavoitetta en varsinaisesti itselleni ollut asettanut, mutta olin laskeskellut, että jos kaikki menee täydellisen hyvin olisi minulla mahdollisuudet n. 5:30-aikaan.


Uinti

Kisapäivänä keli oli uintia ajatellen mitä mainioin. Aurinko paistoi, vesi oli lämmintä ja aallokko matalaa. Lisäksi mieltäni huojensi se, että uimaan ei lähdettäisi yhtenä suurena porukkana, vaan ikäryhmittäin, jolloin suurta ruuhkaa ei ollut odotettavissa. Lähdön hetken lähestyessä en jännittänyt enää oikeastaan yhtään. Tunnelma kisapaikalla oli mahtava ja samassa tilanteessa olevia kilpakumppaneita oli ympärillä joukoittain. Tunsin eläväni hetkessä, aistin valppaina ja mieli hallinnassa. Suorastaan odotin lämpimään järveen pääsyä ja rankan kisaurakan aloittamista.

Asetuin lähtökarsinassa 30-34-vuotiaiden miesten ryhmän takaosaan. Lähdön jälkeen kokeilin ensin peesausta muutaman kovemman uimarin perässä, mutta lopulta hain oman väyläni, jolloin ei tarvinnut varoa edessä olevien jalkoja. Otin uinnin alusta asti tosi rauhallisesti. Uin omaa tahtiani ja pyrin olemaan ajattelematta jäljellä olevaa uintimatkaa.

Pystyin suorastaan nauttimaan uimisesta! Vesikammosta ei ollut tietoakaan ja pysyin omassa rytmissäni hienosti koko ajan. Viimeisen kääntöpaikan ruuhkassa minun piti ottaa pari rintauintivetoa, mutta muuten koko matka meni kroolilla. Tähystäminen sujui myös paremmin kuin olin osannut kuvitella – ainostaan kisajärjestäjien oranssit paidat ja oranssit kääntöpoijut meinasivat välillä mennä sekaisin. Jalkapohjissa oli muutamia kramppeja uinnin aikana, mutta nekin tilanteet pystyin hallitsemaan rauhallisesti.

Viimeisellä suoralla annoin itselleni jo luvan miettiä sitä, että tulen selvittämään uintiosuuden kunnialla läpi. Vain viimeiset sadat metrit oli jäljellä ja uinti oli tuntunut suorastaan helpolta. Nautiskelin tunteesta ja uin rauhallisesti kohti edessä päin siintävää rantautumiskaarta. Ruuhkaa oli lopussa jonkin verran, mutta sekin tuntui lähinnä vain hienolta asialta – kuuluuhan ruuhkassa uiminen ehdottomasti triathloniin!

Käytin uintiin aikaa n. 45 minuuttia, eli tuli otettua jopa omaan vaatimattomaan tasoonikin nähden liian rauhallisesti… Mutta se ei haitannut yhtään. Vaihtopaikalle tultaessa oli aivan mahtava olo. Vaimo ja lapset olivat aivan vaihtoalueen vieressä ja oli mahtava kuulla vaimon onnittelut urakan jälkeen. Hän kuitenkin tietää tarkalleen kuinka iso asia uinnin läpäiseminen minulle oli.

uinti

Henkinen haaste oli nyt selätetty ja loppukisa tulisi olemaan omien fyysisten rajojen testaamista, taistelemista ja rajusta kisasta nauttimista.

Vaihtopaikalla koin itseni ensimmäistä kertaa triathlonistiksi. Koin iloa ja ylpeyttä, että pystyin kuulumaan tähän mahtavaan porukkaan, jota olin ihaillut jo pikkupojasta lähtien.


Pyöräily

Tiesin etukäteen, että pyöräily tulisi olemaan vahvin osa-alueeni. Suunnittelin etukäteen, että ajaisin n. 32-33:n keskinopeudella. Vauhdin huuma vei kuitenkin mennessään. Keli oli pyöräilyä ajatellen täydellinen – aurinkoinen, lämmin ja tyyni. Reitti oli mukavan tasainen ja vauhdikas, maustettuna pienillä kumpareilla. Ajoin elämäni ensimmäistä kertaa suljetulla tiellä ja muita kilpailijoita vastaan. Aloinkin ohittelemaan minua nopeampia uimareita toinen toisensa perään. Jalat tuntuivat erittäin hyviltä ja ajaminen suorastaan nautinnolliselta. Syke oli huomattavasti korkeammalla kuin mitä olin ajatellut ja vauhtikin oli kovempaa, mutta ajattelin että antaa mennä vaan, kun tuntui niin hyvältä. Kääntöpaikalla katsoin kelloa – aikaa oli kulunut vain n. 1:15, eli olin 2:30-vauhdissa!

65 kilometrin jälkeen jaloissa alkoi tuntua. Tajusin, että omiin kykyihini nähden ylikova vauhti alkoi kostautumaan. Otinkin muutamat alamäet rullaten ja jalat palautuivat jonkin verran, joten en malttanut keventää vauhtia paljoakaan. Viimeisen kympin aikana aloin kuitenkin lopulta ymmärtämään, että tuli tehtyä virhe. Jalat olivat ihan lopussa ja tajusin, että juoksuosuudesta tulisi erittäin vaikea.

Yritin pyöräilyn lopussa vielä vähän rauhoitella ja palautella, mutta se oli siinä vaiheessa myöhäistä. Meinasin kaatua väsyneillä jaloillani, kun hyppäsin pyörän selästä vaihtopaikalle tullessani. En siinä vaiheessa edes hoksannut katsoa kellosta, että kuinka kauan pyöräilyyn oli mennyt aikaa tai että mikä oli siinä vaiheessa kisan kokonaisaikani. Mietin vain, että millä ihmeellä pystyisin juoksemaan puoli-maratonin aivan tyhjiksi poljetuilla reisilläni. Eivätkä jalat olleet pelkästään väsyneet, vaan lisäksi oikeassa takareidessä alkoi tuntumaan ikäviä krampin oireita.

Vasta juoksun jälkeen maaliin tultuani tarkistin pyöräilyaikani, joka oli n. 2:35, eli keskinopeus vajaa 35 km/h. Maantiepyörällä ajettuna, ensimmäisessä triathlon-/pyöräily-kisassani, olen siihen erittäin tyytyväinen!


Juoksu

Vaihdoin juoksukamat ylleni kaikessa rauhassa. Vaihtopenkiltä nouseminen tuntui jaloissa tosi raskaalta. Ennen kisaa olin miettinyt n. 5:15-kilometrivauhtia. Aloitinkin n. 5:15 vauhtia, mutta jo parin kilometrin juoksun jälkeen tajusin, etteivät jalkani yksinkertaisesti liiku niin kovaa. Hidastin vauhtia ensin 5:30:een, mutta en pystynyt ylläpitämään sitä. Sitten ajattelin että juoksen n. parin tunnin vauhtia, eli 5:40, mutta sekin oli liian kovaa. Hidastin vauhtia koko ajan – tai en tietoisesti hidastanut, vaan vauhti hidastui itsestään, kun tönköt jalat eivät vaan pystyneet viemään minua eteen päin yhtään sen kovempaa. Lisäksi vatsassani tuntui tosi huonolta. Pyöräilyn aikana syömäni patukat eivät olleet sulaneet kunnolla ja tuntui siltä että vatsa oli ihan täynnä. Otin vielä juoksun ensimmäiseltä huoltopaikalta suolakurkkuja, jonka jälkeen alkoi tuntua siltä että pitää aivan kohta työntää sormet kurkkuun. Vatsaani alkoi myös pistämään. Ensimmäinen kierros oli tosi kovaa taistelua.

Toisen kierroksen aikana vauhdin hidastuminen tasaantui n. 6:30:n kilometrivauhdiksi, eli varsinaisesta juoksusta ei oikein enää voinut puhua. Huoltopisteillä kävelin ja join vettä ja kaadoin vettä päälleni. Lisäksi katsojien ylimääräiset letkukastelupisteet olivat mahtavia. En syönyt enää mitään loppumatkan aikana, enkä juonutkaan muuta kuin vettä, johon otin suolaa vähän sekaan. Vatsani alkoikin vähitellen helpottamaan. Kuuma keli ei minua niinkään haitannut. Olen onneksi aina pitänyt lämpimässä treenaamisesta ja sain nytkin pidettyä ruumiinlämpöni hyvin hallinnassa.

Viimeiselle kierrokselle lähtiessäni sain jo maaliin tulleelta Alexander Stubbilta ylävitosen ja onnen toivotukset. Lisäksi juottopisteen jälkeen olivat vaimoni ja kaksi tytärtäni kannustamassa. Siinä vaiheessa liikutuin niin, että tuli pala kurkkuun ja kyyneleet silmiin. Mielessä pyöri kaikki treenitunnit, joita olin tavoitteen saavuttamiseksi tehnyt ja kuinka vilpitöntä tukea olin perheeltäni saanut. Ja nyt tälläkin reissulla vaimo ja pienet lapset olivat jaksaneet elää koko ajan mukana ilman yhtäkään valitusta tai kyllästymisen oiretta. Tunsin itseni käsittämättömän onnelliseksi ja alaleuka väpättäen lähdin viimeiselle kierrokselle. Siinä vaiheessa myös ymmärsin, että tulisin selviämään maaliin asti ja osasin jo sen verran laskea, että tulisin selviämään sentään alle kuuden tunnin.

Viimeisellä kierroksella yritin pakottaa jalkojani jonkinlaiseen loppukiriin, mutta jalat vastasivat vain räkäisellä naurulla. Jatkoin tutuksi tullutta n. 6:30-kilometrivauhtia maaliin asti. Juoksun loppuajaksi tuli n. 2:15, eli yli 20 minuuttia hitaammin, mitä olin suunnitellut.

Maalilinjan ylitin kokonaisajassa 5:45, johon olen tyytyväinen, vaikka optimitavoitteestani jäinkin. Kokemus oli sellaista tunteiden ja tuntemusten vuoristorataa, että loppuajalla ei ollut oikeastaan mitään merkitystä. Maaliin tulon jälkeen tunteet nousivat vielä uudestaan pintaan. Kova työni omien rajojeni ylittämiseksi, kaikki treenikilometrit, perheen tuki ja yhteinen kokemus heidän kanssaan, kisan aikana koetut tuntemukset: uimisen selvittäminen ja suorastaan siitä nauttiminen, mahtava vauhdin tunne pyöräilyssä ja juoksun nautinnollinen kärsimys, sekä tietenkin mahtava tapahtuma kokonaisuudessaan – kaikki ne iskivät tajuntaan muutamia minuutteja maaliintulon jälkeen kun pahin rasitus oli mennyt ohi.

Ensimmäinen triathlon-kisani on nyt takana ja kokemus oli huikea. Laji imaisi minut viimeistään nyt täysin pauloihinsa. Aloin jo välittömästi maaliintulon jälkeen miettimään talven treenejä ja ensi kesän kisoja. Ensimmäinen kisakokemus oli osoittanut selvästi, että missä minulla on eniten kehitettävää ja mitkä asiat ovat parhaalla tolalla. Tällä hetkellä onkin kova hinku päästä korjaamaan omia heikkouksiani sekä entisestään parantamaan vahvoja osa-alueitani. Ensi kesän kisoissa aikani ovat toivottavasti sitten selvästi parempia. Mutta nyt nautin vielä hetken aikaa tästä tunteesta.

Finntriathlon Joroinen 2014 Finisher