Avainsana-arkisto: Kisat

Kisaraportti: IRONMAN Barcelona 2017

Kisoihin valmistautuminen, Suomi

Ennen Barcelonan tapahtumiin sukeltamista kerrataanpa hetki kulunutta vuotta. Nimittäin paljon on tapahtunut. Turvallinen ja helppo IT-alan työ vaihtui reilu vuosi sitten yrittäjyyteen uudella alalla, eli triathlon- ja fysiikkavalmentajana sekä Personal Trainerina.

Yritystoiminnan starttaaminen ja uuden alan opiskelu ovat vieneet paljon aikaa, joten omat treenitunnit ovat jääneet huomattavasti aiempia vuosia vähäisemmiksi. Pidin lähes totaalista treenitaukoa vuoden 2016 syyskuusta aina kesäkuuhun 2017 asti.

Kesän ensimmäiseen kisaan heinäkuun lopussa Kangasala Triathlonissa starttasin käytännössä kylmiltään. Ja sen kyllä huomasi. Huh huh, että olikin raskasta! Uinti hapotti kädet, pyöräily hapotti reidet ja juoksu oli raskasta krampissa olevilla jaloilla. Onneksi matka oli lyhyt: 500 m uintia, 15 km pyöräilyä ja 3,2 km juoksua. Oli silti kiva kilpailla pitkästä aikaa. Olo tuntui kotoisalta.


Kesän ensimmäinen kisa

Pian Kangasalan jälkeen rääkkäsin maksimikestävyyttäni Hauhon jokamiestriathlonissa (200 m uintia, 10 km pyöräilyä, 3 km juoksua). Vauhtia löytyi jo hieman paremmin kuin Kangasalla, mutta etenkin juoksu oli edelleen tosi raskasta. Aika oli kuitenkin vain 30 sekuntia hitaampi kuin viime vuonna. Se oli yllätys.

Elokuun puolivälissä kisasin Challenge Turku -puolimatkalla (1,9 km uintia, 90 km pyöräilyä ja 21,1 km juoksua). Jokainen kisan osalaji oli samalla pisin suoritukseni kyseisissä lajeissa sitten kesän 2016. Asennoiduin koitokseen rennosti sillä ajatuksella, että vedetään tässä nyt vuoden ensimmäinen kunnollinen pitkä treeni.

Olinkin yllättynyt, että matka taittui niinkin joutuisasti. Loppuaika 5:17, joka oli vain 16 min hitaammin kuin puolimatkan ennätykseni viime vuodelta Joroisista ja vain 12 minuuttia hitaammin kuin viime vuonna Turussa.


Challenge Turku rennolla meiningillä

Kotimaan kisakausi päättyi kaikin puolin hienoon ja mieleenpainuvaan reissuun Ahvenanmaalle Käringsund Triathloniin perusmatkan SM-kisoihin. Kunto oli edelleen nousukiidossa. Nopea reitti ja hyvä kiritys siivittivät minut uuteen perusmatkan ennätykseeni, 2:31. Tosin tilastoista löytyy vain yksi aiempi perusmatkan kisa Vierumäeltä parin vuoden takaa.

Vasta Ahvenanmaan jälkeen aloitin säännöllisen treenaamisen IM Barcelonaa varten. Ohjelmassa oli neljä kovaa treeniviikkoa ja yksi palautteleva viikko kisakaupungissa Calellassa.

Treenit kulkivat hyvin ja kunto nousi kohisten. Etenkin pyörällä tehoja sai nostaa lähes joka harjoituksessa. Treeni upposi kroppaan kuin varpaat pehmeään rantahiekkaan.

Juoksutreenitkin lähtivät ihan hyvin vauhtiin, mutta viimeinen pitkä lenkki n. 2,5 viikkoa ennen kisaa kipeytti vasemman polveni. Se aiheutti huolta, sillä polvi äityi niin kipeäksi, ettei kävelykään oikein onnistunut. Kunnon juoksut jäivätkin väliin viimeiseltä Suomen treeniviikolta.

Kisaa edeltävä viikko, Calella

Kisa oli kalenterissa syyskuun viimeinen päivä lauantaina. Lensin paikalle jo edellisen viikonlopun sunnuntaina. Halusin ehtiä tutustumaan kunnolla paikkoihin, totuttelemaan lämpöön ja tekemään muutaman leppoisan treenin kisareiteillä.

Heti sunnuntai-iltana Barcelonan lentokentällä oli vastassa mahtava kesäinen leuto lämpö. Tykkään kovasti auringosta ja lämmöstä, joten fiilis lähti kohti taivasta samantien.

Ironman Barcelonan kisa käydään Calellassa, joka on pieni rantakaupunki vajaan tunnin ajomatkan päässä Barcelonasta. Täydellinen paikka triathlonille.

Maanantaina kävin kokeilemassa pyöräilyä kisareitillä ja voi veljet, että oli upeaa! Lämmin kesäilta, Välimeren rantaa myötäilevä hyväpintainen tie ja torsoon ruuvautuneena ehkäpä parhaat pyöräreidet koskaan.

Tiistaina aamupäivällä kokeilin meressä uintia. Ja kannatti kokeillakin, sillä suolaisuus oli aluksi häiritsevän pistävää. Jo 15 minuutin uinnin jälkeen piti rantautua juomaan pullosta raikasta vettä.

Toinen uinti pari päivää myöhemmin sujui jo paremmin. Joten ainakin ensikertalaisten kannattaa ehdottomasti varata aikaa yhteen-kahteen totuttelu-uintiin.

Tiistai-iltana ajattelin kokeilla kevyttä juoksua kisareitillä. Jännitti, miten jalka reagoisi. Ja huonostihan se reagoi 🙁 Pari viikkoa aiemmin kipeytynyt polvi kesti juoksua vain noin kilsan verran. Sen jälkeen oli pakko vaihtaa kävelyksi, joka sekin tuotti tuskaa.

Istuin pitkään yksikseni rantakadun penkillä ja olin ihan varma, etten näkisi maalia lauantain kisassa. Se pisti mielen matalaksi. Onneksi Suomesta löytyi henkistä etätukea.

Paikalla Calellassa oli myös tuttu kisakaveri ja fysioterapeutti Sanelman Heikki, jonka kanssa sovin treffit seuraavalle päivälle. Toivon pilkahdus heräsi, josko jalalle saisi jotain tehtyä.

Keskiviikkona aamupäivällä painettiin isomman Suomi-jengin kanssa pyörälenkki kisareitillä. Osa lyhyemmin, osa pidemmin. Heikin kanssa poljettiin rennon letkeästi yksi kierros Calellasta Montgatin kääntöpaikalle ja takaisin, eli reilut 70 kilsaa. Jaloissa oli edelleenkin jo tutuksi tullut vahva tunne. Kisassa samaa reittiä painettaisiin 2,5 kierrosta, eli yhteensä 180 kilsaa.

Samana iltana Heikki antoi jalalle ensihoidot ja heti helpotti jonkin verran. Toinen hoitosessio ajoitettiin kisapäivän aattoon.

Polven kunnosta huolimatta oli tosi innostavaa seurata kisakeskuksen rakentumista ja kisakuhinan voimistumista hiekkarannan kupeessa. Päivä päivältä paikalla pyöri enemmän ja enemmän rennon keskittyneitä ja hyväntuulisia triathlonisteja.

Onhan IRONMAN-kisassa oma magiansa, ja etenkin IM Barcelonan huippuolosuhteet ja iso perinteinen kisa luovat sellaista fiilistä, mitä tällainen elämänkokemuksia keräilevä romantikko ei pysty kovin monessa muussa asiassa saavuttamaan.

Perjantain kisainfossa oli välillä suorastaan hurmoshenkinen tunnelma, kun IRONMAN-kuuluttaja Paul Kaye pisti parastaan kisailijoiden fiiliksen kohottamiseksi.

Kisapäivän aattona kävin vielä tallustelemassa yksikseni rannalla maalialueen lähellä. Oli hyvä olo. Kovan ja vaiherikkaan vuoden jälkeen kaikki mahdollinen oli tehtynä kisaa varten. Veti aikuisen miehen mielen herkäksi.

Kisapäivä, Calella, 30.9.2017

Kisa-aamuna olo oli levollinen ja yllättävänkin rauhallinen. Aamun lämpimässä pimeydessä lompsin reilun kilsan matkan startti-alueelle. Polvi tuntui edellisen illan käsittelyn jälkeen ihan hyvältä.

Valmistelut rannalla sujuivat rutiinilla. Samalla tavalla ne hommat toimii Ironmanissa kuin Suomen pienemmissäkin kisoissa. Pian olikin jo aika pukeutua mustaan kumiin ja astella rantaan odottelemaan omaa lähtövuoroa.

Ai että, mikä tunnelma rannassa olikaan! Yli 3000 triathlonistia kylpi nousevan auringon oranssissa valossa. Olo oli samaan aikaan rento, innostunut, jännittynyt ja rauhallinen.

Täyden matkan triathlonissa on jotain tosi kiehtovaa ja meditatiivista. Pään voi tyhjentää kaikista muista ajatuksista ja arjen murheista. Kisa on niin pitkä, ettei loppua voi oikein alkaa missään vaiheessa kesken suoritusta ajattelemaan. Saa mennä vaan ja ihan aidosti elää hetkessä. Tykkään kovasti!

Uinti (3,8 km)

Lähtö tapahtui nykymaailman tyyliin rolling startilla. Muutaman sekunnin välein vapautettiin viisi uimaria kerrallaan porteista veteen. Tämä systeemi toimii kyllä tosi hyvin. Eipähän tarvitse kenenkään pelätä alkumetrien ruuhkaa ja vesipainia.

Uintia vedettiin ensin hetki suoraan ulapalle päin. Sen jälkeen 90-asteen käännös oikealla ja rannan suuntaisesti vajaa pari kilsaa. Sen jälkeen oikean käden kautta kaarros takaisin päin ja jälleen rannan suuntaisesti kohti lähtöpaikkaa.

Vesi oli kirkasta ja lämmintä. Oli aika tyyntä, mutta kuitenkin sen verran maininkeja, että huomasi uivansa isossa meressä eikä suomalaisessa metsäjärvessä.

Uinti oli kivaa. Vauhtia oli tosin hankala säädellä, sillä en ollut ennen kisaa tehnyt yhtään varsinaista avovesitreeniä koko kesänä – poislukien pari lyhyttä uintia Calellassa. Ajattelin vaan, että rauhallista uintia ja tilanteen ainutlaatuisuudesta nauttien.

Kaloja ja meduusoja näkyi välillä. Nekin olivat jo tuttuja kavereita alkuviikon testiuinneilta.

Takasuora tuntui pitkältä. Mereltä puskeneet virtaukset työnsivät uimareita koko ajan rantaa kohti. Tuntui siltä, että kurssia piti jatkuvasti korjata vasemmalle.

Hieman ennen kääntöpaikkaa oikean käden kyynärtaipeessa alkoi tuntui pientä kipua. En vielä välittänyt siitä, vaan annoin mennä vaan.

Kääntöpaikan jälkeen silmiin paistanut aurinko ja mereltä päin puskeneet aallot sekoittivat suuntavaistoa sen verran, että tein aikamoisen koukkauksen vasemmalle rannan suuntaan.

Paluumatkalla kipu kädessä alkoi voimistua. Se kävi lopulta niin pahaksi, että hetkittäin oli jätettävä kunnollinen oikean käden veto kokonaan tekemättä. Sen myötä vauhti tippui. Pidin kuitenkin pään kylmänä. Tiesin, että pääsisin vaihtoon vaikka pelkästään yhden käden uinnilla.

Keskityin kivun sietämiseen niin intensiivisesti, että viimeinen kääntöpoiju tupsahti vastaan yht’äkkiä yllättäen. Poijulta vielä 90-asteinen kurvi vasemmalle ja viimeiset 200 metriä kohti ihanan kutsuvan näköistä rantaa.

Kuivalla maalla napsautin Garminista uinnin väliajan – 1:20. Hitaammin, mitä toivoin, mutta eipä tässä vaiheessa muutamalla minuutilla ole mitään merkitystä. Uintimatka näytti 4050 m, joten ylimääräistä tuli uitua. Reitti oli kuitenkin oikean mittainen.

Vaihtoteltassa yritin ottaa pussia telineestä oikealla kädellä, mutta se oli täysin toimintakyvytön.

“Miten ihmeessä pystyin uimaan tällä kädellä?!” Onneksi loppupäivä tarvittaisiin pelkkiä jalkoja.

Lähes yksikätisenä puin itseni pyörävarusteisiin. Aikaa meni siitä johtuen, sekä vessakäynnin takia useampi minuutti normaalia enemmän.

Uintiosuuden aika: 1 h 20 min

Ensimmäisen vaihdon aika: 8 min 40 sek

Pyörä (180 km)

Pyöräreitin ensimmäiset kolme kilsaa olivat ns. teknistä osuutta kaupungin keskustan kuoppaisilla ja mutkaisilla kaduilla. Pätkä ajettiin kisan sääntöjen mukaan jarrukahvoilta, eikä muita saanut ohittaa.

Kylläpä tekikin kädelle kipeää yrittää pitää painoa sen päällä kahvoilta ajaessa. Onneksi pian päästiin vapaalle reitille ja pystyin tiputtautumaan kyynärnojaan triathlonkahvoille.

(Nyt viikko kisan jälkeen käsi on jo kunnossa, mutta useamman päivän se oli kipeänä. En tiedä, mikä sille tuli.)

Ensimmäiset n. 15-20 kilsaa pyörittelin rauhassa alitehoilla. Annoin sykkeen tippua, söin, join ja hain tuntumaa jalkoihin reilun tunnin vedessä kellumisen jälkeen.

Sitten painoin pään alas, vaihdoin paria pykälää isomman välityksen, iskin tauluun tavoite-watit ja aloin painamaan vastatuuleen kohti Montgatin kääntöpaikkaa. Tavoitteena olisi n. 5:15-5:20-pyöräaika.

Hitaan uinnin jäljiltä ja ruuhkaisella pyöräreitillä sain painaa ohituskaistaa melkeinpä koko matkan kääntöpaikalle asti.

Käännön jälkeen tuuli vaihtui ensimmäistä kertaa myötäiseksi. Jalat tuntuivat ihan älyttömän hyviltä ja pyörä kulki. Sain kiinni isomman pyöräporukan, josta en kuitenkaan ehtinyt eroon myötätuulipätkällä. Vastatuuliosuudella oli taas mahdotonta päästä irti, sillä iso massa ajoi väkisin kiinni yksittäisen pyöräilijän. Yritin pari-kolme kertaa, mutta sitten luovutin ja odottelin myötätuulipätkää.

Toisella myötätuuliosuudella laitoin taas jalat pyörimään. Ja nehän pyörivät! Meno tuntui vieläkin paremmalta kuin ekalla kiekalla. Selkiä tuli vastaan jatkuvasti.

Kahden kierroksen jälkeen runsaslukuisen yleisön keskelle Calellan kääntöpaikalle rullailu nosti hymyn huulille. Olo oli mainio.

Nostin vielä tehoja viimeiselle puolelle kierrokselle. Ylämäet ajoin putkelta tarkoituksella ylitehoilla. Nautin täysillä! Pyöräily on aina ihan kivaa, mutta se on suorastaan mahtavaa silloin kun saa painaa tällaisissa olosuhteissa ja jalat tuntuvat paremmilta kuin koskaan.

Pyöräosuuden lopussa oli taas tuttu noin kolmen kilsan tekninen osuus, jonka aikana sai samalla pienen palauttelun ennen juoksuun siirtymistä.

Pyörältä hypätessäni napsautin väliajan Garminiin. Pyöräaika 5:03! Oho! Sehän meni kivasti. Eli koko 180 km matkan keskari 35,6 km/h. Ja olo oli sellainen, että kovempaakin olisi voinut painella.

Muistan minkälaista tuskaa pyörältä nousu oli pari vuotta aiemmin Tahkon täysmatkalla. Nyt jalat tuntuivat ihanan tuoreilta.

Vaihto oli taas hidas. Puin rauhassa juoksukamat ja söin pussillisen appelsiinin makuisia geelikarkkeja. Maistuipa hyvältä! Pyöräosuudella nauttimani PowerBarin Tropical Fruit -geelimössö alkoi jo hieman töksähtelemään 🙂

Pyöräilyosuuden aika: 5 h 03 min (keskinopeus 35,6 km/h)

Toisen vaihdon aika: 7 min 57 sek

Juoksu (42,2 km)

Juoksu lähti rullaamaan mukavasti. Jaloissa ei tuntunut yhtään siltä, että takana oli 180 km pyöräilyä. Oli kiva juosta…

…noin kilometriin asti. Sen jälkeen polvessa alkoi taas pistämään. ”Voihan paska!” Juoksin vielä muutama sata metriä, mutta sitten oli pakko vaihtaa kävelyyn. Mieli oli musta.

“Tähänkö tämä päättyy? En pysty juoksemaan.”

Kävellessäni kello piippasi kahden kilsan merkiksi. Ajattelin, että 20 tällaista pätkää pitäisi vielä kestää. Eihän se onnistu millään, kun nyt jo piti vaihtaa kävelyyn….

…Eiku hetkinen. Tässähän minä vielä kävelen…

Polven hieronnat olivat auttaneet sen verran, ettei jalka ollut samanlaisessa tulessa kuin vielä keskiviikkona.

Päätin lähteä testaamaan. Kilsa juoksua ja puoli kilsaa kävelyä. Polvi ihan OK. Sitten taas kilsa juoksua ja puoli kilsaa kävelyä. Polvi taas ihan OK. Toki se kipeytyi aika pahasti aina juoksupätkän aikana, mutta ehti palautumaan kävelyosuudella.

”Tämähän sujuu!”

Nyt vaan uusi kisastrategia mieleen ja sitä suorittamaan – kellontarkasti kuin robotti. Kilometrit alkoivat taittumaan vähitellen. Pian niitä oli kasassa jo kymmenen ja juoksun kolmesta kierroksesta ensimmäinen täyttyisi muutaman kilsan päästä.


Alkuun tuskaista juoksua…


…välillä kävelyä…


…sitten taas juoksua

Ekan kierroksen jälkeen olo oli niin hyvä, että päätin kokeilla nostaa juoksun suhteellista osuutta. 750 m juoksua + 250 m kävelyä. Sitä polvi ei kuitenkaan kestänyt, vaan kipu alkoi kumuloitumaan. Vaihdoin takaisin vanhaan rytmiin.

Kilometrit etenivät hitaasti. Etenkin aluksi porukkaa lappasi ohi oikealta ja vasemmalta. Katsomosta kannustettiin juoksemaan. Mieli tekikin juosta, mutta jatkoin kärsivällisesti omalla taktiikallani. Yhtämittainen juoksu voisi pistää polven taas samaan kuntoon kuin keskiviikkona ja sillä polvella ei edes maratonin kävely onnistuisi.

Vähitellen reitille alkoi tulemaan muitakin hitaampia taivaltajia.  Kolmannella kierroksella löytyi jo paljonkin vertaistukea. Tsemppejä vaihdettiin puolin ja toisin, mutta välillä itse kukin joutui sulkeutumaan omaan maailmaansa.

Ilta alkoi hämärtyä ja se lisäsi tunnelmaa. Neljä kilsaa ennen maalia käveltiin hetki vierekkäin nuoren brittinaisen kanssa. Hän kirosi, että mihin ihmeeseen sitä oli oikein lähtenyt mukaan. Eka täysmatka hänelle. Hetken jutustelun jälkeen hän sanoi, että pakko lähteä juoksemaan, jotta saa tämän paskan päättymään. Reippaalla askeleella hän katosikin pimeyteen. Selvästi potentiaalinen triathlonistin alku 🙂

Itse jatkoin juoksu-kävelyä kärsivällisesti lähes loppuun asti. Viimeiset kaksi kilsaa uskalsin vihdoin juosta yhteen putkeen.

Maalisuoralle sukeltaminen oli huumaavaa. Ympäröivä pimeys, maalisuoran valot, musiikki ja yleisön pauhu loivat epätodellisen tunnelman.

“Olli, you are an IRONMAN!”

Finisher-mitali kaulaan, Finisher-paita kainaloon. Sitten juomaan ja syömään recovery-telttaan.

Olo oli tilanteeseen nähden tosi freesi. Kaikki oli mennyt olosuhteet huomioon ottaen melkeinpä täydellisesti. Maaliin pääsy ensimmäisessä oikeassa IRONMAN-kisassa oli huikea juttu.

Vielä huikeampaa siitä teki se, että sain kantaa päälläni Optiman kisa-asua. Eli tiimin, jonka rakentaminen aloitettiin itse omin käsin täysin nollista tasan vuosi sitten.

Juoksuaika oli lopulta 5:04, eli maratoniin meni minuutti kauemmin kuin pyöräosuuteen.

Kisan kokonaisaika 11:45, joka on n. 1,5 tuntia hitaammin, mitä vuosi sitten kisaan ilmoittautuessani pidin realistisena. Toisaalta tunnin nopeammin, mitä lähes vuoden treenaamattomuuden jälkeen veikkailin vielä pari kuukautta aiemmin.

Calella oli hieno paikka ja IRONMAN Barcelona hieno kisa. Palaan aivan varmasti vielä joku vuosi ottamaan revanssin terveellä polvella.

Kiitos kaikille teille, jotka olitte jollain tavalla mukana projektissani. Tärkeiden ihmisten tuki on tällaisissa asioissa korvaamatonta.

Oikein mukavaa syksyn jatkoa kaikille lukijoille! Moikataan kun tavataan! 🙂

Kisaraportti: Challenge Turku 2016

Nuorukaisena Turku oli minun suosikkikaupunkini. Vietin siellä paljon aikaa ja hakeuduin sinne myös opiskelemaan. Opiskelujen jälkeen tieni kulki pois Turusta muutamien mutkien kautta nykyiseen asuinpaikkaani Lempäälään. Turussa tulee kuitenkin edelleen vierailtua säännöllisesti, sillä molemmat sisarukseni asuvat siellä.

Tämän kesän pääkisan valinta olikin itsestäänselvyys heti siitä hetkestä lähtien, kun hurjaa vauhtia kasvava maailmanlaajuinen Challenge Family -triathlonorganisaatio julkisti uuden Turun puolimatkan kilpailunsa.

Kansainvälinen triathlontapahtuma vanhassa kotikaupungissani oli vastustamaton yhdistelmä. Ensimmäistä kertaa koin juuri tietyn triathlonkilpailun ja siellä onnistumisen henkilökohtaisesti erittäin tärkeänä asiana.

Ennakkotunnelmat

Ennen kilpailua olo oli suorastaan mainio. Viimeistelyharjoituksissa vauhti oli ollut kaikissa osalajeissa parasta koskaan. Tein Turkua varten myös kesän ensimmäisen kunnon keventämisen. Sen ansiosta jalat tuntuivat keveiltä, eli aivan erilaisilta kuin tämän kesän aiemmissa kisoissa. Odotin malttamattomana, että voisin pistää kaasun pohjaan!

Joroisten puolimatkalla heinäkuun puolivälissä jäin ajalla 5:01 harmittavan lähelle viiden tunnin alittamisesta. Nyt Turun kisaan ei voinut olla mitään muuta tavoitetta kuin ennätyslukemien kaunistelu neljällä alkavaan numeroyhdistelmään. Kuntourheilijalle viiden tunnin alittaminen on tietynlainen rajapyykki ja osoitus siitä, että hommia on jo tehty paljon ja oikealla tavalla.

Lauantai-iltana kisakeskuksessa kierrellessäni mieli oli levollinen. Tiesin, että ilman yllättäviä ongelmia onnistuisin sunnuntai-aamun kisassa tavoitteeni mukaisesti.

6tag_140816-080451
Vaihtoalue Suomen Joutsenen kupeessa (kuva: Olli Porola)

Uinti (1,9 km)

Screen Shot 08-18-16 at 11.13 AM
Uintireitti (kuva: Challenge Turku)

Pulahdin 18,5-asteiseen Aurajokeen n. 15 minuuttia ennen starttia. Uin muutaman terävän vedon, pysähdyin, nostin katseeni ja meinasin saada vedessä kelluvan käytetyn pussinuuskan suuhuni. Selvisi siinä samantien, että ison kaupungin keskustassa vesi on todellakin erilaista kuin järvissä metsien keskellä, missä Suomen triathlonuinnit yleensä suoritetaan. Kevyesti suolainen murtovesi oli myös kylmempää mitä olisin halunnut, mutta lämmittelyuinnin aikana se alkoi jo tuntumaan sopivammalta.

PRO-kilpailijat päästettiin irti tasan klo 9:00. Seuraavaksi oli vuorossa oma ryhmäni, eli kaikki alle 45-vuotiaat ikäsarjamiehet.

Starttilinja oli koko joen levyinen. Siitä lähdettiin matkaan yläjuoksun suuntaan. Poijut olivat uintireitin keskellä ja ne kierrettiin aina vasemmalta puolelta. Tämä tarkoitti, että leveä rintama alkoi sulloutumaan startin jälkeen joen vasempaan laitaan.

WP_20160814_09_03_11_Pro
Triathlonisteja Aurajoessa (kuva: Essi Porola)

Aloitin aika kovaa, sillä halusin päästä jo heti uintiosuudella edelle Joroisten vertailuaikaani. Uinti tuntuikin vahvalta ja hyvältä.

Sitten alkoivat ongelmat.

Ryhmä alkoi pakkautumaan koko ajan pienempään tilaan ja kumipukuisia uimareita osui vähän väliä samalle uintireitille kanssani. Oli ahdasta. Sitten joku painoi minut veden alle juuri siinä vaiheessa, kun olin ottamassa happea.

Ei se mitään, näin on käynyt ennenkin. Jätän vain yhden hengityksen väliin ja haukkaan seuraavalla kerralla keuhkot täyteen raitista ilmaa.

Mutta taas sama juttu! Painauduin jälleen veden alle juuri kriittisellä hetkellä, enkä saanut happea keuhkoihini tälläkään kertaa!

Paniikki! Paniikki! Happi loppuu!

Nousin pintaan räpeltämään tarzan-kroolin, rintauinnin ja koirauinnin sekoitusta. Se ei tietenkään auttanut. Ennemminkin hapen tarve vain lisääntyi.

Pakokauhun vyöry ryskytti jo lähellä. Ja lähellä oli myös houkuttelevan näköinen rantavalli, johon meinasin jo uida hädissäni turvaan.

Nyt iski kovaa vyön alle se tosiasia, että alle kolme vuotta sitten en osannut vielä uida kunnolla ja pelkkä kasvojen laittaminen veteen aiheutti hengityksen salpaantumisen.

Ehdin jo osittain asennoitumaan siihen, että triathlonurani tähän mennessä tärkein kisa jäisi kesken jo viiden minuutin uinnin jälkeen. Onnekseni aivot vielä pelasivat ja hoksasin, että voisin kääntyä selälleni.

Ehkä noin minuutin kelluskelu selällään saikin hengitykseni rauhoittumaan ja hapen palaamaan elimistööni. Huilitauon jälkeen käännyin rauhassa takaisin krooliuintiasentoon ja lähdin etenemään hitain vedoin.

Huh huh! Matka jatkui sittenkin!

Päätin ottaa uinnin rauhallisesti ja nauttia maisemista, jotka olivatkin sitten aivan viimeisen päälle mahtavat! Suomen Joutsenen ohi uidessa unohtui koko alkumatkan räpeltäminen. Oli tosi vaikuttava näky ihailla isoa yli sata vuotta vanhaa puhtaan valkoista fregattia niin läheltä veden tasosta. Huikea näky!

Maisemia ihastellessa loppumatka tuntui sujahtavan nopeasti.

Vedestä noustiin erittäin jyrkkää ramppia ylös rantaan. Siinä oli järjestäjien auttavat kädet tarpeen.

IMG_2586
Jyrkkä ramppi joesta ylös (kuva: Challenge Turku, pennanen.kuvat.fi)

Kuivalle maalle päästyäni vilkaisin nopeasti kelloa. Noin 39:30. Eli 2-3 minuuttia hitaammin kuin tavoiteaika. Surkeaa! Mutta ei vielä katastrofi. Uskoin, että pystyisin pyörällä ja juoksussa kuromaan eron kiinni ja edelleen alittamaan viiden tunnin rajan.

Uintiin kulunut aika: 39:32

Sijoitus uinnissa sarjassani: 39. (58 kilpailijaa)

Kommentit: Ensimmäistä kertaa triathlonkisassa en pystynyt uimaan normaalisti koko matkaa, vaan välillä piti jopa kellua selällään. Toivottavasti tästä ei jää mitään kammoa päälle.

Pyöräily (90 km)

Screen Shot 08-18-16 at 09.25 AM 001
Pyöräilyreitti (kuva: Challenge Turku)

Uinnin ongelmista huolimatta lähdin pyöräilyosuudelle kovalla asenteella. Jalat olivat kunnossa, joten tiesin pystyväni vahvaan suoritukseen.

Reitti kulkisi ensin muutaman kilometrin Turun keskustassa rautatieaseman ohi Helsingin moottoritielle, jossa kierrettäisiin samaa lenkkiä kolmeen kertaan.

Tämän kesän triathlonkisojen teeman mukaisesti pyöräilyosuudelle kurvattiin vesisateessa. Se laski vähän tunnelmaa, koska märkä tienpinta ja viileä keli hidastavat aina jonkin verran vauhtia.

WP_20160814_09_45_23_Pro
Pyöräosuudelle lähdössä (kuva: Essi Porola)

Kaikki pyöräilijät mahtuivat hyvin reitille, joten oli helppo ajaa peesisääntöjen mukaisesti. Itse ajoin ensimmäisen kierroksen samaa vauhtia kahden muun ajajan kanssa. Tavallistakin hitaamman uinnin jälkeen ohiteltavia oli paljon.

Ensimmäinen kierros meni mukavasti. Jalat tuntuivat hyviltä ja vauhtikin oli odotettua. Viiden tunnin alittaminen alkoi taas tuntumaan realistiselta.

Heti ensimmäisen kierroksen kääntöpaikan jälkeen etukiekossa kilahti… kilahti toisen kerran… kilahti kolmannen kerran… ja sen jälkeen kilinä muuttui jatkuvaksi.

Mitä tapahtuu?! Irtoaako kohta koko kiekko?!

Kuikuilin alas ja yritin paikantaa kovan kilisevän äänen lähdettä. Etukiekosta se jostain kuului. En todellakaan halunnut pysähtyä, joten päätin jatkaa matkaa niin kauan kuin värkki vain suinkin pysyisi kasassa. Hieman tosin kauhistutti ajatus siitä, että kiekko hajoaisi kovassa vauhdissa ja lentäisin kumoon viereisellä kaistalla kulkevien autojen sekaan.

Yritin unohtaa huolen kaluston kestävyydestä ja koska jaloissa riitti potkua niin lähdin vetämään ryhmän keulille. Toinen kierros menikin yksin paahtaessa. Sitä en tiedä oliko takana porukkaa. Voi olla, että oli, koska kolmannen kierroksen alkaessa takaa tuli alkumatkasta tuttu pyöräilijä taas ohi. Lyöttäydyin nyt itse siihen perään.

Etukiekko kilisi ja kolisi, mutta onneksi pysyi kasassa vaihtoon asti. Tosin maaliintulon jälkeen huomaisin, että kiekko oli liikkunut sivuttaissuunnassa sen verran, että oikean puolen jarrupala oli hangannut vanteeseen. Onneksi uudet wattipolkimet odottivat vielä kotona, niin en kisan aikana huomannut kuinka paljon siihen hukkui tehoja.

Pyöräilyaika oli nyt puolimatkalla kolmatta kertaa putkeen n. 2:33. Tällä kertaa reitti oli tosin yli kilometrin ylimittainen, joten keskinopeus oli korkeampi.

Olin tavoitellut alle 2:30-aikaa. Ehkä se olisikin ollut mahdollinen ilman kiekon hajoamista ja kuivassa kelissä. Mutta nyt tilanne oli tämä ja alle viiden tunnin aika alkoi tuntumaan vaikeammin saavutettavalta.

Jälkikäteen on helppo jossitella, että olisi sittenkin pitänyt ostaa ne uudet kunnon hiilikuitukiekot jo tänä kesänä. Olisi varmasti kulkenut paremmin kuin rikkinäisellä perus-alumiinikiekolla. Mutta ensi vuonna sitten kunnon kiekoilla helpot minuutit ajasta pois! 😉

Pyöräilyyn kulunut aika: 2:34 (15. sarjassani)

Sijoitus pyöräilyn jälkeen sarjassani: 18. (58 kilpailijaa)

Kommentit: Teknisistä ongelmista huolimatta hyvä pyöräily. Sijoitus nousi roimasti. Garminin mukaan reitin pituus oli 91,07 km, aikaa kului tasan 2:33 ja keskinopeus oli 35,7 km/h.

Juoksu (21,1 km)

Screen Shot 08-18-16 at 11.13 AM 001
Juoksureitti (kuva: Challenge Turku)

En tiennyt kokonaisaikaani juoksuun lähtiessäni. Jälkikäteen tuloksista selviää, että optimaalisesti onnistuneella n. 1:40:n juoksulla olisi edelleen mahdollisuudet alle viiden tunnin aikaan.

Juoksuaskel oli ensimmäisistä metreistä lähtien hyvä ja parin ensimmäisen kilometrin vauhti suorastaan mainio. Alusta lähtien vatsassa tuntui kuitenkin oudolta. Eikä se todellakaan helpottanut matkan edetessä, vaan meni koko ajan pahemmaksi.

Vaihtopussista käteen nappaamani geeli kulki tiukasti nyrkin sisällä lähes koko ensimmäisen kierroksen ajan. En vaan pystynyt imaisemaan sitä suuhuni.

IMG_3369
Huoltopisteellä hörpyllä ihan alkumatkasta (kuva: Challenge Turku, pennanen.kuvat.fi)

Vauhtikin alkoi hidastumaan. Keskittyminen meni lähinnä siihen, että yritin miettiä missä voisi käydä vessassa. Ruikulit housussa Turun keskustassa juokseminen ei oikein houkuttanut. Säästetään paskat housuun -kortti vieläkin tärkeämpään kilpailuun.

Joroisissa sain vietyä ajatukset pois kropan kivuista laskemalla askeleita yhdestä sataan – aina uudestaan ja uudestaan. Nytkin yritin samaa. Mutta ei se auttanut. Vatsan kouristukset pitivät huolen siitä, ettei mihinkään muuhun voinut keskittyä.

Kahden kierroksen jälkeen tuli pakottava tarve päästä vessaan. Ryntäsin reitin varrella olevan kahvilan ovesta sisään ja karjaisin: missä täällä on vessa! Se löytyi nopeasti, eikä onneksi ollut varattu.

Helpottavan tauon jälkeen palasin takaisin radalle. Väliajoista selviää, että varikkopysähdykseen meni aikaa hieman yli 2 minuuttia.

Joroisissa en kävellyt juoksuosuudella askeltakaan. Nyt kävelin lähes jokaisella huoltopisteellä. Yritin saada veden ja geelien avulla vatsan toimimaan.

Mutta ei se toiminut. Vatsalaukku vaan turposi ja hengityskin muuttui pinnalliseksi. Nämä asiat yhdessä aiheuttivat sen, että pallea kramppasi kivuliaasti. Siihen kaatuivat viimeisetkin vauhdin rippeet.

Jos vatsa ei toimi, niin ei myöskään neste imeydy. Näin pitkässä suorituksessa se tarkoittaa pahaa nestehukkaa. Parilla viimeisellä kierroksella se alkoikin ilmoittelemaan olemassa olostaan. Välillä oli tosi kylmä ja seuraavana hetkenä taas hiostavan kuuma. Kroppa ei toiminut.

Olin pelännyt keskeytystä ensimmäisen kerran uinnissa ja toisen kerran pyöräilyssä. Kolmannen kerran keskeyttämisen pelko kävi mielessä juoksussa, kun maaliin oli matkaa enää pari kilometriä. Näkökenttä kaventui pahasti ja sekin mitä oli jäljellä oli täynnä säröileviä tähtikuvioita. Neste- ja energiavaje olivat tehneet tehtävänsä.

Viimeinen parin kilometrin pätkä joen rantaa pitkin tuntui ihan lönköttelyltä. Joroisten kaltaista viimeisten kilsojen kovaa raastoa en saanut aikaiseksi. Halusin vain päästä maaliin. Pientä loppukiriä uskalsin ottaa vasta ehkä 200 metriä ennen maalia.

Ennen maalisuoraa näin reitin varrella vaimoni ja kaksi tytärtäni. He olivat kannustaneet samassa paikassa koko juoksuosuuden ajan. Purskahdin itkuun. Tuntui, että olin pettänyt heidätkin, kun en ollut pystynyt parhaimpaani heidän iloisesta kannustuksestaan huolimatta.

Maaliintulo oli tunteikkaampi kuin koskaan missään. Kyyneleet valuivat pitkin poskia. Olin onnellinen ja helpottunut, että kaikista vaikeuksista huolimatta olin selviytynyt maaliin asti. Samaan aikaan pettymys oli musertava. En ollut itsekään ihan täysin käsittänyt, kuinka tärkeää onnistuminen juuri tässä kisassa olisi ollut.

_full (2)
Maalisuoralla tunteet pinnassa (kuva: Challenge Turku, pennanen.kuvat.fi)

Juoksin nyyhkyttäen maalisuoran yli. Sammutin ajanoton ja valmistauduin näkemään ajan ehkä n. 5:15 – 5:20 välillä. Mutta kellossa seisoivat numerot 5:05!

Ei voi olla mahdollista! Vain viisi minuuttia tavoitteesta kaikkien vaikeuksien jälkeen. Tuntui vieläkin pahemmalta ja paremmalta yhtä aikaan. Ihan ennen kokematon tunne. Itkin. Onneksi vaimon lohduttava halaus oli lähellä. Se helpotti.

Juoksuun kulunut aika: 1:46 (31. sarjassani)

Kokonaisaika maalissa: 5:05

Sijoitus maalissa sarjassani: 24. (58 kilpailijaa)

Kommentit: Vatsaongelmien sekä neste- ja energiahukan takia juoksu oli tosi vaikeaa. Silti vauhti oli ihan kohtalainen: 5:06 min/km. Kertoo siitä, että kunto oli tosi hyvä ja reitti oli tosi nopea. Mahdollisuudet olisi ollut kovaan aikaan.

Yhteenveto

Olipas vaikea raportti kirjoittaa. Epäonnistumisesta johtuva pettymys on edelleen suuri. Mutta siihenkin puoleen pitää tällaisessa lajissa varautua. Kun haetaan omia äärirajoja näin pitkissä suorituksissa, niin epäonnistumisen mahdollisuus on iso. Sekin on oikeastaan mahtava asia. Nimittäin näin isojen tunne-elämysten kokeminen puoleen tai toiseen on unohtumatonta ja erittäin opettavaista ihan koko elämää ajatellen.

Tämä kokemus lisää myös nöyryyttä ja kunnioitusta lajia kohtaan. Olin pitänyt onnistumistani lähes itsestään selvyytenä. Mutta pelkkä fyysinen lajikunto ei riitä. Etenkin uinnin panikoiminen ja tankkauksesta johtuneet juoksun ongelmat pitää pystyä jatkossa välttämään. Opittavaa riittää vielä hurjasti. Se on hirmuisen motivoivaa!

En malta odottaa treenien jatkumista ja ensi vuoden kisoja. Haluan päästä tekemään asiat paremmin! Työt uinnin parantamiseksi on jo aloitettu ja tankkauksessakin tapahtuneet virheet osaan tunnistaa, myöntää ja toivottavasti myös korjata.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan ihmisen elämä on erilaisten tunnetilojen kokemista sekä mieleenpainuvien elämäntapahtumien keräämistä. Tämän harrastuksen parissa niitä totisesti kertyy!

6tag_140816-151015
Finisher-paita ja -mitali tuntuvat kaikesta huolimatta erityisen hyviltä! (kuva: Essi Porola)

Olli Porola
Twitter: @oporola
Facebook: www.facebook.com/olliporola.fi
Instagram: oporola

Kisaraportti: Hauhon jokamiestriathlon 2016

Ennakkotunnelmat

Perinteinen Hauhon jokamiestriathlon järjestettiin tänä vuonna jo 14:ttä kertaa. Kahtena edellisenä kesänä olen ollut paikalla katsojana ja kannustajana. Tällä kertaa kroppani oli palautunut sen verran hyvin kesän aiemmista koitoksista, että ilokseni pääsin itsekin starttaamaan mukaan kilpailuun.

Hauhon jokamiestriathlon on nimensä mukaisesti ennen kaikkea leppoisa kylätapahtuma, johon aivan aloittelijoidenkin on helppo osallistua. Kisamatkat ovat maltilliset: 200 m uintia, 10 km pyöräilyä ja 3 km juoksua. Eli aivan olemattomallakin triathlonkokemuksella voi lähteä mukaan nautiskelemaan monipuolisesta liikunnasta lämpimänä kesäiltana.

Minulle ja muille kaltaisilleni kilpakuntoilijoille näin lyhyet matkat eivät kuitenkaan tarkoita varsinaista nautiskelua, vaan reilun puolen tunnin raastamista sykkeen paukuttaessa maksimikestävyysalueella. Eli käytännössä mennään niin kovaa kuin vain suinkin jaksaa painaa maitohappojen polttaessa lihaksistossa. Nautinnon tunne toki seuraa heti muutama minuutti maaliintulon jälkeen.

Meitä erilaisin tavoittein kisaan startanneita triatleetteja löytyi lähtöviivalta kaiken kaikkiaan 222 kappaletta. Miehiä oli 129 ja naisia 93. Itse osallistuin 32:n urheilijan joukossa miesten yleiseen kilpasarjaan.

IMG_1717
Rauhallista tallustelua järven rantaan (kuva: Marjo-Riitta Le Maut)

Uinti (200 m) + vaihto

Vedestä katsoessani uintireitti näytti vielä mittaansakin lyhyemmältä. Matkaan lähdettäisiin venelaiturin vasemmalta puolelta, sitten kierrettäisiin laituri ja rantauduttaisiin edelleen samaisen venelaiturin oikealta puolelta.

Lähtölinja oli vedessä ja aika leveä. Sen vuoksi lähes kaikki ensimmäisessä lähtöryhmässä startanneet mahtuivat suunnilleen kahteen-kolmeen peräkkäiseen riviin.

Starttimerkki kajahti ja koko leveä rintama uimareita alkoi tähtäämään nenän päätään venelaiturin päässä olevaa poijua kohti. Ja kuten arvata saattaa, niin muutaman kymmenen metrin matkalla ei paljoa eroja vielä ehdi tulemaan, joten aikamoiseen pesukoneeseen siinä jouduttiin itse kukin, kun porukka sulloutui pieneen kasaan.

Oma uintirytmini hajosi ihan täysin ja homma meni räpeltämiseksi. Kädet pyörivät vinhasti, jalat polkivat vettä, syke oli ihan pilvissä, eikä happi tuntunut riittävä sitten millään – mutta kaikesta tästä huolimatta (tai juuri tämän takia) vauhti oli tosi hidasta.

Laiturin pään kiertämisen jälkeen tilaa löytyi vähän enemmän. Happivaje kropassa oli kuitenkin melkoinen, enkä saanut normaalilla hengitysrytmillä sitä millään täytettyä. Se tuntui erikoisesti etenkin reisissä, jotka olivat ihan puhki jo ennen kuin 100 metriä oli täyttynyt.

Tuli vahvasti mieleen oma uimaan opettelemiseni vajaa kolme vuotta sitten, kun pystyin kroolaamaan vain 25 metriä putkeen, minkä jälkeen piti pysähtyä altaan päähän hengittämään syvään.

Nyt ei tarvinnut onneksi pysähtyä, mutta vauhtia oli pakko himmata. Muuten olisi alkanut silmissä tummenemaan. Onneksi matka oli lyhyt ja ranta lähestyi nopeasti.

Aivan uinnin lopussa tuhlasin vielä aikaa siihen, että aloin turhaan hapuilemaan pohjaa jaloillani, jotka eivät sinne asti kuitenkaan vielä yltäneet. Mielessäni oli aiemmilta vuosilta tuttu lopun kahluuosuus, joka olisi helpottanut mukavasti hengittämistä ja hapen saamista elimistööni. Täksi kesäksi Hauhon rantaa oli kuitenkin syvennetty huomattavasti, joten nyt sai kroolata lähes kuivalle maalle asti. No, ensi vuonna tiedän sitten tämänkin.

IMG_1726
Lyhyt, mutta raskas uinti takana (kuva: Marjo-Riitta Le Maut)

Olin pukenut näin lyhyttäkin uintia varten märkäpuvun päälleni, sillä en halunnut vilustuttaa itseäni rantavedessä starttia odotellessa. Sen vuoksi ensimmäiseen vaihtoon tuhlautui noin puolisen minuuttia ylimääräistä aikaa.

Uintiin kulunut aika: 3:54 (virallinen aika 4:44 sisältää myös nousun rannasta vaihtoalueelle)

Sijoitus uinnissa sarjassani: 16. (32 kilpailijaa)

Sijoitus uinnissa (kaikki miehet): 22. (129 kilpailijaa)

Sijoitus vaihdon jälkeen sarjassani: 19. (32 kilpailijaa)

Sijoitus vaihdon jälkeen (kaikki miehet): 29. (129 kilpailijaa)

Kommentit: Uinti meni ihan veden roiskutteluksi. Minulla ei ole aiempaa kokemusta näin lyhyistä ja kovavauhtisista kisauinneista – ja sen kyllä huomasi. Parempi tulos olisi varmasti tullut, jos en olisi edes yrittänyt mennä kovaa, vaan olisin uinut normaalilla pidempien matkojen tahdillani. Hitaassa uinti-pyöräily-vaihdossa putosin vielä muutaman sijan.

Pyöräily (10 km) + vaihto

Pyöräily tehtäisiin yhtenä lenkkinä samaa tietä edes takaisin kauniissa maalaismaisemissa. Tuuli oli aika navakka ja nousuvoittoisella menomatkalla ikävästi sivuvastainen.

Kisassa ei ollut peesikieltoa, joten paras vaihtoehto olisi ollut päästä ajamaan isompaan porukkaan jatkuvasti vaihtuvilla vetovuoroilla. Minulle ei tällaista tilannetta tällä kertaa syntynyt, vaan pyöräilyosuuden käsikirjoitus oli oikeastaan aika samanlainen kuin Vanajanlinnan Finntriathlonissa kesäkuun alussa.

Eli ensinnäkin tuhlasin vaihtoon ylimääräiset 30 sekuntia, minkä vuoksi missasin hyvän pyöräilyporukan. Sitten tuuttasin vastatuuleen jalat hapoille ensimmäisten kilometrien aikana. Nyt sain onneksi enemmän vetoapua yhdeltä kilpakumppanilta, mutta mielellään sitä olisi ottanut samaan porukkaan ainakin yhden kaverin lisää.

Sykkeen sain pidettyä hyvin korkealla MK-alueella, mutta jalat eivät lähteneet toimimaan kunnolla koko lyhyen pyöräilyn aikana. Oletin silti, että pyöräily olisi ollut tuttuun tapaan vahvin osa-alueeni. Olikin aikamoinen yllätys kun kisan jälkeen tuloksista selvisi, että pyöräily oli ollut suhteessa kaikkein huonoin! Ja uinti vieläpä paras! Käsittämätöntä!

08030511
Pyöräilyosuudella (kuva: järjestäjän kuvagalleria)

Hyvän peesiporukan puuttumisella oli toki vaikutuksensa, mutta ei pyöräilyn epäonnistumista voi sen piikkiin laittaa. Ensimmäinen syy oli siinä, etten keventänyt kisaa varten ollenkaan – tämä siis ihan tarkoituksella. Toinen syy siinä, että uinnin räpiköimisen jälkeen kropassa oli niin paha happivaje, ettei reisilihaksille riittänyt tarpeeksi happea. Ja kolmas syy siinä, että kun suoritus on näin lyhyt ja kovavauhtinen, niin se vaatisi hyvän lämmittelyn etukäteen. Nyt se jäi tekemättä.

IMG_1749
Vaihtoon kaartamassa (kuva: Marjo-Riitta Le Maut)

Pyöräilyyn kulunut aika: 17:15 (20. sarjassani, 29. kaikista miehistä)

Sijoitus pyöräilyn ja vaihdon jälkeen sarjassani: 19. (32 kilpailijaa)

Sijoitus pyöräilyn ja vaihdon jälkeen (kaikki miehet): 25. (129 kilpailijaa)

Kommentit: Painoin hapettomilla ja väsyneillä jaloilla niin kovaa kuin pääsin. Ei kulkenut normaaliin tapaan, mutta tulipahan ainakin aukaistua keuhkoja kovalla maksimikestävyysvedolla.

Juoksu (3 km)

Juoksu lähti kulkemaan alusta lähtien taas ihan hyvin. Olen tehnyt kesällä paljon pyöräily-juoksu-yhdistelmäharjoituksia. Se on selkeästi auttanut juoksuun lähdön kanssa, joka ei ole enää niin tuskaista mitä vielä viime kesänä.

Tiesin juoksureitistä sen verran, että menomatka olisi nousuvoittoista ja paluumatka laskuvoittoista. Mutta kesken juoksun vastaan tulikin vielä ylläri-pylläri…

Ensimmäinen loivasti noussut kilometri rullasi ihan OK vauhtia. Mutta toisella kilometrillä metsän siimeksessä eteen pöllähtikin meiningin lähes kävelyvauhdiksi hyydyttänyt superjyrkkä vastamäki! Ja perään vielä toinen samanlainen!!

Mistä helv****** nämä tulivat?!

Miksei kukaan kertonut etukäteen?!

Jyrkät juoksunousut ovat myrkkyä minulle, jonka kroppa ei ole se kaikkein gasellimaisin. Kakkoskilsa olikin mäkien vuoksi hidas ja tuskainen. Kirosin jo mielessäni, etten kyllä enää ikinä eksyisi Hauholle kilpailemaan. (Se ajatus tosin muuttui heti maalissa. Aion vain treenata järkevämmin ja päihittää nämäkin hiton mäet!)

Viimeinen loivasti laskenut kilometri olikin sitten koko triathlonkisan parasta menoa. Taisi pidemmille matkoille viritetty kroppani alkaa vasta siinä vaiheessa hoksaamaan, että täällähän on kilpailu menossa.

Viimeisten satojen metrien juoksuraastoa en kokenut tällä kertaa ollenkaan. Toki meno tuntui hurjalle, kun syke hakkasi 6-8 pykälää anaerobisen kynnyksen yläpuolella. Mutta jaloissa tuntui hyvälle ja maali tulla tupsahti vastaan yllättävänkin nopeasti.

IMG_1758
Loppusuoralla (kuva: Marjo-Riitta Le Maut)

Juoksuun kulunut aika: 11:58 (19. sarjassani, 32. kaikista miehistä)

Kisan kokonaisaika maalissa: 36:55

Kokonaissijoitus maalissa sarjassani: 18. (32 kilpailijaa)

Kokonaissijoitus maalissa (kaikki miehet): 26. (129 kilpailijaa)

Kommentit: Jyrkät ylämäet eivät kulkeneet ollenkaan. Loivasti laskenut viimeinen kilometri oli hyvää menoa. Se on mukava asia Turkua ajatellen.

Tuloksellisesti kisa meni alakanttiin. Tosin kun tällaisia vauhteja ei ole treenannut, niin eihän muuta voi odottaakaan. Treenivaikutus on toivottavasti kuitenkin hyvä, sillä sain tehtyä elämänin toistaiseksi kovimman maksimikestävyyssuorituksen.

Yhteenveto

Olipas erikoinen kisa! Maksimikestävyystreenit ovat jääneet tosi vähälle ja sen kyllä huomasi. Kroppa meni aikamoiseen shokkiin, kun piti työskennellä selvästi anaerobisen kynnyksen yläpuolella koko kisan ajan.

Uinnissa tullut happivaje vaikutti pyöräilyyn, eikä reisille riittänyt kunnolla happea. Juoksusta tuli entistä vahvemmin selväksi se tosiasia, että ylämäet ovat minulle suhteessa hitaampia kuin kevyempirakenteisille kilpakumppaneille. Sen sijaan tasaiset ja alamäet rullaavat taas paremmin. Täytyy ottaa tämä huomioon ensi vuoden tärkeimpiä kisoja suunniteltaessa.

Ensi vuonna palaan varmasti Hauholle, mutta huomattavasti valmiimpana tämän kaltaiseen kisailuun! Muistilistaan jäivät ainakin seuraavat asiat:

– Enemmän maksimikestävyystreenejä

– Juoksutreenejä tosi jyrkissä ylämäissä

– Kunnon lämmittely pyörällä ennen kisaa

– Uinti ilman märkäpukua

Loppuun pitää vielä mainita, että Hauhon jokamiestriathlon on aivan mainio kesätapahtuma! Ja jos lukijoiden joukossa on etenkin Pirkanmaan/Hämeen alueella asuvia ihmisiä, joita kiehtoisi kokeilla triathlonia, niin kannattaa ehdottomasti lähteä ensi vuonna Hauholle kisailemaan. Minulta voi kysyä neuvoja!

Olli Porola
Twitter: @oporola
Facebook: www.facebook.com/olliporola.fi
Instagram: oporola

Kisaraportti: Kangasala Triathlon 2016

Ennakkotunnelmat

Viime lauantain Kangasala Triathlon oli minulle Teiskon ja Joroisten jälkeen jo kolmas kisaviikonloppu putkeen. Urakointi tuntui kropassa ja näkyi myös joka-aamuisissa sykevälimittauksissa. Palautuminen oli vielä kesken. Päätin kuitenkin lähteä kilpailemaan, mutta rennolla mielellä ilman tulostavoitteita ja myös normaalia alhaisemmilla tehoilla.

Kangasala Triathlonissa oli tarjolla monenlaista matkaa koko viikonlopun ajalle. Omaan aikatauluuni sopi parhaiten lauantain Kunto+ -matka, joka koostui 1 km uinnista, 30 km pyöräilystä ja 8 km juoksusta. Tarkoitus oli taivaltaa suurin piirtein perusmatkan vauhtia, ehkä jopa hieman hitaammin riippuen siitä, miltä meno alkaisi maistumaan.

Saavuin kisakeskukseen Mobiliaan jo hyvissä ajoin ennen oman kisani alkua. Hyvä sää ja mukavan leppoisa tunnelma ottivat minut lämpimästi vastaan heti alueelle saavuttuani. Paikalla oli paljon tuttuja ja kompakti kisa-alue mahdollisti sen, että porukka oli hyvin lähekkäin koko ajan. Suoritin tutut valmistelurutiinini hyvällä mielellä.

valmistelu
Starttiin valmistautumista (kuva: Pedart.fi – Mari Hillo)

Uinti (1 km)

Noin kello 15:00 päästin matkaan. Uintiväylä oli aluksi kapeahko, mutta kovaa ruuhkaa ei syntynyt ainakaan siinä kohtaa missä itse uin. Kärki karkasi nopeasti ja samaan aikaan hitaammat uimarit jäivät taaemmaksi.

uinnin_lähtö
Uinnin lähtö (kuva: Pedart.fi – Mari Hillo)

Uintiosuus polskittiin kahteen kertaan kierrettävänä suorakulmion muotoisena reittinä. Missään vaiheessa ei menty kovin kauas rannasta. Tämä oli hyvä asia kisaa seuranneelle mukavan runsaslukuiselle yleisölle. Kilpailijat pysyivät helposti näköetäisyydellä koko lenkin ajan. Uudelle kiekallekin käytiin kääntymässä aivan rantavedessä.

Sain kisaa edeltävänä torstaina avovesiuintikurssilla hyviä vinkkejä oman uintitekniikkani parantamiseksi. Keskityin aluksi näihin asioihin ja onnistuinkin uimaan normaalia rennommin ja paremmalta tuntuneella tekniikalla. Vauhtikin tuntui hyvältä.

Toisella kierroksella homma lipsahti hetkeksi väkisin puristamisen puolelle. Se näkyi tekniikan herpaantumisena ja vauhdin hidastumisena. Muutama uimari tuli takaa ohi. Viimeisen suoran sain taas vedettyä rennommin.

uinnista_nousu
Uinti takana ja fiilis on hyvä! Minun suosikkikuva! (kuva: Pedart.fi – Mari Hillo)

Uintiin kulunut aika: 17:37 (virallinen aika, 18:15, sisältää myös nousun rannasta vaihtoalueelle)

Sijoitus uinnissa sarjassani: 10. (28 kilpailijaa)

Kommentit: Rento ja hyvä uinti. En laittanut kaikkea peliin. Oman Garminin mukaan uintimatka oli 1059 m ja vauhti 1:40/100m, johon olen tyytyväinen.

Pyöräily (30 km)

Vedin nopeasti vaihdossa pyöräkamat päälle ja hyppäsin ratsun selkään.

“No nyt! Rento uinti takana ja seuraavaksi pääsen painamaan vahvalla jalalla pyöräilyosuudelle!”

Noin kaksi minuuttia myöhemmin…

“Mitä ihmettä!? Eihän reisissä ole voimaa ollenkaan!?”

Siinä kiteytettynä pääni sisäinen ajatustenvaihto pyöräilyosuuden ensimmäisten minuuttien aikana. Jaloista oli voima täysin pois. Se oli oikeastaan tosi yllättävää, sillä oletin, että pyöräilyreidet olisivat jo palautuneet Joroisista. Ehkä pyöräilyn lisäksi myös Joroisten juoksu otti sen verran kovasti etureisiin, että normaalista voimasta ei ollut tietoakaan.

Sen kummempia stressaamatta päätin, että otan pyöräilyn hyvänä treeninä. Vaihdoin ketjun normaalia kevyemmälle takarattaalle ja pidin kadenssin korkealla. Muiden kilpailijoiden selät eivät tulleet vastaan samaan tapaan kuin normaalisti pyöräilyosuuden alussa.

Ensimmäiset noin kymmenen kilometriä meni heikoilla jaloilla. Sitten edessä näkyi reitin suurin ylämäki. Joroisissa olin ajanut lähes kaikki ylämäet putkelta ja se oli tehnyt jaloille hyvää. Ajattelin ottaa riskin ja runtata koko mäen alusta loppuun ylikovaa seisaaltaan. Tarkoituksenani oli antaa jaloille shokkiherätys ja viimeinen mahdollisuus syttyä mukaan kisaan.

Sopivasti edellä näkyi nopeammin uinnista selvinneen tutun kilpailijan selkä ja hänen edellään vielä muutamia targetteja. Niihin tähtäin ja runtua!

Ja sehän auttoi! Mäki nousi voimalla ylös. Ohitin ensimmäisen kisailijan nopeasti ja edessä näkyvät selät lähestyivät nekin koko ajan. Jalat menivät hapoille, mutta voimaa alkoi löytymään!

Nousua seuranneessa pitkässä alamäessä annoin happojen huuhtoutua lihaksista. Sen jälkeen isompaa välitystä takarattaalle ja jalat töihin. Ohitin vielä pari kilpakumppania ennen kääntöpaikkaa ja heti kääntöpaikan jälkeen yhden.

Seuraavaksi saavutin hyvää vauhtia kulkeneen pyöräilijän. Meinasin ensin jäädä hetkeksi 10 metrin päähän huilaamaan, mutta päätin samantien toisin.

“Nyt ei huilata! Heti ohi vaan! Herätellään jalkoja nyt kunnolla, kun alku meni uinuessa!”

Ohittamani kilpailija pystyi kuitenkin jäämään taakseni peesivälin päähän polkemaan.

Kisan pyöräilyreitti kulki samaa tietä edestakaisin, joten menomatkalta tuttu iso ylämäki oli jälleen edessä. Jostain syystä mieleen juolahti yrittää tiputtaa takana tullut kilpakumppani sellaisella Tour de Francen vuoristonousujen tyylisellä iskulla. Halusin leikitellä jalkojeni kustannuksella ihan kunnolla.

Puskin ylämäen kovaa ja kilpakumppani olikin hetken vaikeuksissa. Kangasala-Sahalahti-välin vuoret eivät kuitenkaan ole ihan Ranskan Alppien tasoa, joten ylämäki loppui nopeasti, enkä saanut tarpeeksi eroa aikaiseksi. Seuranneessa alamäessä ja tasaisella kilpakumppani ajoi minut uudestaan kiinni. Mutta olipas mukava pieni rypistys! Sai vähän kilpailuviettiä ruokittua. 🙂

Suunnilleen viisi kilometriä ennen loppua jalat alkoivat olemaan aika väsyneet ja takana ollut kaveri huikkasi, että voi vetää välillä. Loput pyöräilyosuudesta ajoinkin hänen perässään n. 10 metrin päässä ja sain jaloille pikkuisen huiliaikaa ennen juoksua.

Pyöräilyyn kulunut aika: 49:37 (neljänneksi nopein sarjassani)

Sijoitus pyöräilyn jälkeen sarjassani: 6. (28 kilpailijaa)

Kommentit: Pyöräily ei meinannut alussa millään lähteä vauhtiin ja oli muutenkin tavallista voimattomampaa menoa. Siitä huolimatta neljänneksi nopein pyöräilyaika ja nousu selkeästi kympin joukkoon.

Juoksu (8 km)

Juoksu tehtiin kahtena lenkkinä kisakeskuksen läheisyydessä.

Askel lähti rullaamaan oikein mukavasti heti alusta lähtien. Pyöräilystä tuttu kilpakumppani meni kuitenkin sen verran kovempaa, etten pysynyt perässä. Kääntöpaikalla huomasin, että seuraava takana tulija oli kaukana. Pystyin siis hyvin keskittymään omaan juoksuuni.

Sain pidettyä askeleen mukavan tahdikkaana ja vauhdin kivasti loppua kohden nousevana. Toinen kierros oli 9 sekuntia ensimmäistä nopeampi.

IMG_0925 – kopio (2)
Juoksuosuudella (kuva: Heli Kaliste)

Se vähän harmitti, että kisan voittaja Juuso Manninen ehti saamaan minut juoksussa kierroksella kiinni n. 200 metriä ennen kuin hän ylitti maaliviivan ja minä lähdin toiselle kierrokselle. 🙂 Mutta onnea Juusolle voitosta!

Juoksusta jäi mieleen hieno tunne siitä, että lähellä anaerobista kynnystä ja lopussa jopa sen yläpuolella juokseminen tuntui oikeasti ihan hyvältä. Hengitys virtasi vaivattomasti ja jalat tuntuivat vahvoilta. Ylitin maaliviivan kaikin puolin onnellisella mielellä.

Pidin juoksureitistä tosi paljon. Profiili oli hyvä, alusta tasainen ja lenkki kulki kivasti koko ajan kisakeskuksen välittömässä läheisyydessä. Tuttujen kilpakumppanien tsemppaamiseen oli paljon mahdollisuuksia ja mukavan runsaslukuinen yleisökin oli koko ajan lähellä kannustamassa. Oli kiva juosta!

Juoksuun kulunut aika: 35:31 (kuudenneksi nopein sarjassani)

Kisan kokonaisaika maalissa: 1:45:13

Kokonaissijoitus maalissa sarjassani: 6. (28 kilpailijaa)

Kommentit: Juoksu lähti alusta asti rullaamaan yllättävän hyvin. Garminin mukaan keskivauhdiksi tuli 4:29 min/km. Se meni alle oman tavoitteeni, joten kyllähän se tyytyväisyyden tunteen sai aikaiseksi.

Kisa kokonaisuutenaan meni sekin hyvin. Kaiken kaikkiaan tasapainoinen suoritus. Ja elämäni ensimmäinen sijoitus kymmenen parhaan joukkoon missään kestävyysurheilukilpailussa! 🙂

Loppusanat

Pidin kovasti Kangasala Triathlonista tapahtumana. Pieniä reitinohjaukseen liittyviä ongelmia oli lauantaina, mutta nekin oli korjattu jo sunnuntaiksi. Reitit olivat hyvät ja tunnelma kisapaikalla suorastaan mainio. Jos vain aikatauluun natsaa, niin olen varmasti mukana ensi kesänäkin.

Nyt hetki hieman rauhallisempaa treeniä, jotta kroppaa saa palautua. Seuraavan kerran puen kisanumeron ylleni Hauhon jokamiestriathlonissa elokuun 3. päivä.

Kiitos lukijoille ja mukavaa triathlonkesän huipennusta!

Olli Porola
Twitter: @oporola
Facebook: www.facebook.com/olliporola.fi

Kisaraportti: Finntriathlon Joroinen 2016

Ennakkotunnelmat

Tämä oli minulle kolmas kerta Suomen triathlonkesän päätapahtumassa, eli Joroisten Finntriathlonin puolimatkalla. Samassa kisassa kaksi vuotta sitten kamppailin maaliin asti elämäni ensimmäisessä triathlonkilpailussa. On erikoista ajatella, että siitä on vasta kaksi vuotta aikaa, sillä niin paljon hyviä muistoja lajin parissa on jo ehtinyt kertymään.

Tällä kertaa kisafiilis koki aikamoisen kolauksen, kun heräsin perjantain vastaisena yönä kovaan kurkkukipuun. Otin kaikki mahdolliset sallitut lääkkeet käyttöön ja toivoin, ettei olo menisi lauantain kisapäiväksi ainakaan pahempaan suuntaan.

Köröttelimme kisapaikalle perjantaina jo puolen päivän aikaan. Alunperin tarkoituksenani oli mennä ensin klo 13:00 kisainfoon ja sen jälkeen nauttimaan kisakeskuksen tunnelmasta. Kisainfossa tuli kuitenkin heikko olo ja taisi nousta vähän lämpöäkin. Meinasin nukahtaa infon aikana. Tunsin itseni kipeäksi ja se laski myös mielialaa.

Käveleskelin infon jälkeen vielä hetken expo-alueella, mutta olo oli tosi vetämätön. Oli pakko vaihtaa suunnitelmaa ja kisatunnelmasta nauttimisen sijaan meninkin nauttimaan auton takapenkistä. Ensin vitamiinit, särkylääkkeet ja Echinaforce-tipat kurkusta alas ja sitten silmät kiinni. Otin siinä vajaan tunnin nokoset.

Kauneusunien jälkeen ylös, ulos ja testailemaan, miltä olo tuntuisi? Paremmalta! Hyvä ruoka vielä päälle ja sen jälkeen olo helpotti entisestään. Olin toki vielä kaukana täydestä kisakunnosta, mutta parempaan suuntaan menossa koko ajan!

Illalla vein pyörän ajoissa vaihtopaikalle ja sitten nopeasti hotellille ja sängyn pohjalle.

Sain nukuttua hyvät yöunet ja aamulla olo oli taas pykälän parempi. Joka-aamuisessa sykevälimittauksessa paukahti ruudulle kuitenkin huonoimmat lukemat moneen kuukauteen. Osa tästä johtui kisäjännityksestä, mutta ei kroppa ihan kunnossa ollut. Onneksi kurkku ei ollut enää kipeä ja muutenkin toipuminen oli hyvässä vauhdissa. Joten ei muuta kuin aamupalalle, kamat autoon ja kohti kisapaikkaa.

Parina viime vuonna keli on ollut Joroisissa upean aurinkoinen. Nyt tuli vettä ja tuuli kovaa. Se ei minua kuitenkaan pahemmin haitannut. En ollut edellisenä päivänä puhunut kenellekään siitä kuinka heikolta olo oli tuntunut. En ollut halunnut häiritä tuttujen kisainnostusta omalla valituksellani. Näin jälkikäteen voin paljastaa, että perjantain kisainfon aikana olin aika varma, etten pystyisi starttaamaan ollenkaan.

Siitä syystä lauantai-aamuna kisavarustuksessa Valvatus-järven rantaan käveleminen tuntui erikoisen hyvältä! Eikä tunnelma latistunut, vaikka sateessa ja tuulessa kisan starttia odotellessa ehdin kastumaan ja palelemaan aika pahasti. Mieli pysyi lämpimänä, kun pääsin juttelemaan triathlonin parista löytyneiden hienojen ja vielä hienompien ihmisten kanssa.

lähtöalue
Vaihtoalue Valvatus-järven rannassa (kuva: Bullseye Photography)

Aika kului nopeasti ja pian reilut 1300 kilpailijaa mustissa kumipuvuissaan olivatkin jo sulloutuneet pieneen lähtökarsinaan. Siinä sitä seisoskeltiin, miehet ja naiset, nuoret ja vanhat, kaikki ilman mitään titteleitä samassa kasassa ja odotettiin malttamattomina, että päästäisiin seuraavien tuntien ajaksi koettelemaan omia fyysisiä ja henkisiä voimavarojamme.

Uinti (1,9 km)

Uintiin lähdettiin isommista kansainvälisistä kisoista tutulla rolling startilla. Rolling startissa veteen ei rynnätä kaikki yhtä aikaa, vaan sinne astellaan rauhallisesti etenevänä nauhana itse arvioidun uintiajan mukaisessa järjestyksessä. Ajanotto lähtee käyntiin jokaiselle henkilökohtaisesti siinä vaiheessa kun kilpailija ylittää lähtölinjan. Tämä on erittäin hyvä keino estää uinnin alun pahoja ruuhkia, jotka ovat varsinkin uusille harrastajille usein yksi lajin kauhistuttavimpia hetkiä.

Olin asettunut lähtökarsinassa vähän jälkeen +35 minuutin kyltin. Viime vuonna käytin uintiin 37 minuttia ja nyt on tullut uitua sen verran vähän, että vauhti ei ole siitä kehittynyt yhtään. Joten tiesin aika tarkalleen oman paikkani.

Startti sujui nätisti. Rannalla kylmässä vesisateessa värjöttelyn jälkeen n. 20-asteinen järvivesi tuntui ihanan lämpöiseltä. Pahempia ruuhkia ei tullut oikeastaan ollenkaan, vaan kaikki uimarit löysivät nopeasti oman paikkansa.

Peesin ottaminen ei ole onnistunut minulta kisoissa vielä koskaan. Päätin kuitenkin taas yrittää. Tällä kertaa halusin kokeilla sivupeesiä. Se oli ainakin edellisen viikon avovesitreeneissä sujunut paremmin kuin suoraan takana peesaaminen.

Jonkin aikaa pysyinkin hyvin oikeassa paikassa. Sitten edellä oleva vaihtoi nopeasti suuntaa, ehkä väisti jotain. Se sotki oman rytmini, jäin liian taakse ja seuraavaksi tulikin mojova potku leukaan. Päätin, että seuraava peesausyritys saisi odottaa seuraavaan kisaan.

Uintireitti kierrettiin myötäpäivään. Uin jatkuvasti muutaman metrin pahimman ruuhkan vasemmalla puolella. Takasuoralla harhauduin pieneksi hetkeksi vielä lisää vasemmalle. Se toi ylimääräisiä metrejä uintiini. Jälkikäteen katsottuna oma Garmin-mittarini näytti uiduksi matkaksi vähän yli 2000 metriä, joten sakkometrejä tuli yhteensä noin sata.

Uinti tuntui koko ajan yllättävänkin hyvältä. Käytössä oli sama uusi puku kuin viikko sitten Teisko Triathlonissa. Siinä käsien liikkuvuus on kyllä aivan erinomaisen väljää. Olisin ehkä voinut nostaa tehoja jonkin verran, mutta etenkin viimeisellä suoralla pidin tarkoituksella menon rennon tuntuisena, etteivät sykkeet olisi ihan pilvissä pyörälle lähtiessä.

Heti rantautumisen jälkeen vilkaisin nopeasti kelloa. Noin 37:30. Oma arvio osui ihan nappiin. Hyvä alku kisalle!

Uintiin kulunut aika: 37:39 (95:ksi nopein omassa sarjassani, jossa 211 kilpailijaa)

Kommentit: Olin tyytyväinen uintiin. Garminin mukaan uintivauhti oli 1:53/100m, mikä oli oikeastaan jopa vähän kovempaa mitä etukäteen arvioin. Ylimääräinen 100:n metrin harhailu vei kuitenkin loppuajan lähelle ennustetta. Keli vaikutti hidastavasti uintiaikoihin, sillä vaikka aikani oli viime vuotta huonompi, niin uinnin sijoitus nousi jonkin verran (121 -> 95).

Pyöräily (90 km)

Uinnista pyöräilyyn vaihto sujui mukavasti. Uinnin loppuvaiheen pieni himmailu auttoi paljon ja pystyin pitämään sykkeet hyvin kurissa hölkätessäni pyörän kanssa rannasta ylös kohti pyöräilyosuuden starttipaikkaa.

Pyörittelin kampia ensin jonkin aikaa vähän kovempaa, jotta sain heti veren kulkemaan oikeille lihaksille. Sen jälkeen annoin sykkeen laskea suunnittelemaani n. 150-155:een.

66742324-IMG_9338
Pyöräilyosuudella

Aiemmissa puolimatkan kisoissa olen tainnut syödä liian vähän ja toisaalta juoda liikaa. Nyt pyörän päällä oli mukana ainakin tarpeeksi syötävää: kahdeksan geeliä ja kaksi energiapatukkaa.

Geelien ottamisen aloitin heti kun syke laski ja vedin geelin huiviin noin 20-30 minuutin välein. Mutustelin myös yhden energiapatukan noin parinkymmenen kilsan jälkeen. Se jäi kuitenkin ainoaksi, sillä patukka tuntui vähän liian jäykältä tavaralta puolimatkan kisavauhteihin. Täydellä matkalla on sitten parempi nauttia jotain kiinteääkin.

Juomisen kanssa lähdin ottamaan selkeää riskiä. Viime vuonna Joroisissa ja Tahkon täysmatkalla join ohjeiden mukaan, eli n. litran per tunti. Tuloksena oli yksi tai useampi puskapissatauko molemmissa kisoissa. Treenatessa juon aika vähän, joten päätin tällä kertaa kokeilla samaa taktiikkaa myös kisassa. Pakkasin pyörän päälle mukaan vain kaksi juomapulloa laimeaa urheilujuomaa. Niillä aioin pärjätä koko pyöräosuuden.

Juomat riittivät hyvin ja jäi vielä ylikin. Nimittäin join vain vajaa 1,5 pullollista nestettä koko pyöräosuuden aikana, eli aika tasan yhden litran. Toki viileä ja märkä sää vaikuttivat siihen, ettei nestettä haihtunut niin paljoa kuin yleensä.

Pääsin pyöräilyssä nopeasti mukaan hyvään pieneen porukkaan, jossa vetovuorot vaihtuivat ja peesivälejä kunnioitettiin. Siinä oli mukava taittaa taivalta. Tsemppasin itseäni, että nyt tähän joku 2:25-2:30 pyöräily, niin viiden tunnin kokonaisajan alittaminen olisi erittäin lähellä.

Ensimmäinen puolisko myötätuuleen menikin hyvää vauhtia. 45:n kilometrin kohdalla kääntöpaikalla vilkaisin kelloa: 1:13 (keskinopeus 36,8). Eli periaatteessa aikataulussa, mutta takaisin päin olisi enemmän vastatuulta. Tiukille menisi.

Paluumatkalla jalat tuntuivat hyviltä ja sykekin laski välillä jo alle 150:n. Mietin, että pitäisikö jättää hyvä porukka ja lähteä puskemaan yksin vastatuuleen, mutta ajattelin ennemmin säästellä nekin voimat juoksuun. Vauhti oli kuitenkin ihan hyvää.

Pyöräilyn viimeisellä kympillä vilkaisin kelloani ja huomasin, että 2:30:n alittaminen jää tekemättä tälläkin kertaa. Se harmitti, sillä sen myötä viiden tunnin alittaminen olisi tosi vaikeaa. Toinen puolisko oli lopulta selvästi ensimmäistä hitaampi: 1:20 (keskinopeus 35,1).

Peesaamisesta sen verran, että vaikka koko ajan yrittäisi pitää saman vauhtisiin ajajiin sallitun kymmenen metrin välin, niin etenkin kaltaiseni hidas uimari, mutta keskimääräistä nopeampi pyöräilijä hyötyy toki siitä, että käytännössä koko matkan ajan saa ohittaa porukkaa. Siinä ehtii jokaisesta ohitettavasta saamaan aina pienen hyödyn.

Mutta sekin kuuluu mielestäni lajiin. Ei noin iso määrä kilpailijoita mahdu millään samalla pyöräreitille siten, että kaikki ajaisivat koko matkan täysin toisistaan riippumattomasti. Isot porukat ja aivan takarenkaassa kiinni roikkumiset ovat tietenkin asia erikseen, mutta niitäkin nähtiin mielestäni vähemmän kuin vuosi sitten. Eli oikeaan suuntaan ollaan menossa. Toivottavasti sama kehitys jatkuu ensi vuonna.

Pyöräilyyn kulunut aika: 2:33 (50:ksi nopein omassa sarjassani, jossa 211 kilpailijaa)

Kommentit: Pyöräily onnistui kaikin puolin lähes nappiin. Rankka sää verotti kuitenkin loppuaikaa vähintään viidellä minuutilla. Nyt oma aikani oli minuutilleen sama kuin vuosi sitten, mutta sijoitus nousi selvästi (99 -> 50). Viime vuoden loistokelissä 50:nneksi nopein pyöräilyaika oli 2:26.

Juoksu (21,1 km)

Jalat tuntuivat suorastaan loistavilta heti ratsuni päältä hypättyäni. Viime vuoden kisoissa totuin siihen, että olin ihan jumissa pyörän jälkeen. Nyt lönköttelin tosi vaivattoman tuntuisesti vaihtopilttuuseen. Tiesin, että juoksu kulkisi hyvin.

66742325-IMG_0225
Vaihtoon matkalla

Vaihdossa vetäisin nopeasti juoksukengät jalkaan (ilman sukkia) ja kompressiosäärystimet pohkeisiin.

En katsonut kellosta kokonaisaikaa, koska en halunnut juoksuosuudesta pelkkää viiden tunnin metsästystä. Halusin vain keskittyä tekemään parhaan mahdollisen suorituksen. Aika tarkistettaisiin sitten maalissa.

Juoksuosuus suoritettiin kolmena n. 7 kilometrin kierroksena. Reitin alkuosuus oli ylämäkivoittoista, sitten laskua ja ennen viimeistä kilsaa vielä yksi nousu. Reitti oli täysin sama kuin kahtena aiempana vuonna, joten osasin jakaa voimat alusta lähtien reitin korkeusprofiilin mukaisesti. Siitä oli selvästi hyötyä.

Kaksi vuotta sitten minulla meni juoksuun aikaa 2:15 ja vuosi sitten 1:52. Aivan viime viikkoina juoksu on kulkenut sen verran mukavasti, että sallin itseni unelmoida alle 5:n minuutin kilometrivauhdista. Tämä tarkoittaisi 1:45:n juoksuajan alittamista. Se tuntui kuitenkin sen verran utopistiselta ajatukselta, että ennen kisaa en uskaltanut sanoa sitä ääneen kuin yhden ainoan kerran.

Päätin kuitenkin lähteä yrittämään, sillä olin hävinnyt pyöräilyssä kalliita minuutteja taistelussani viiden tunnin rajaa vastaan.

Juoksun alussa vasen jalka palautui pyöräilyn jäljiltä nopeasti, mutta oikeassa jalkapöydässä ja säären alaosassa tuntui ihmeellinen kova kipu. Oli pakko siirtyä astetta syvemmälle oman mielen sisään.

Muistin jonkun ammattipyöräilijän maininneen, että hän hallitsee pitkien vuorinousujen tuskaa laskemalla kampikierroksia. Otin saman keinon käyttöön. Aloin laskemaan vasemman jalan askelia. Ja nimen omaan pelkästään vasemman jalan askelia, sillä halusin poistaa jomottavan oikean jalan kokonaan mielestäni. Yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi… Aina sataan asti. Sitten taas uudestaan alusta.

juoksu
Juoksuosuuden alkumatkalla (kuva: Bullseye Photography)

Välillä katsoin kellosta sykettä. Noin 160. Tosi hyvä. Anaerobiselle kynnykselle oli vielä turvaväliä. Alamäkiosuudella sain vauhdin reilusti alle 5min/km. Välillä jopa 4:30:een. Hyvin kulki. Yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi…sata. Ja taas alusta.

Ensimmäinen kierros meni nopeasti. Toisen kierroksen alun nousu stadionilta ja sen jälkeinen pitkä hivuttava piiloylämäki olivat minulle tosi rankkoja.

Oikeasta jalasta oli hävinnyt kipu, mutta sen oli korvannut täysin puutuneeksi muuttunut jalkaterä. Oli outoa juosta, kun oikean jalan askelta ei tuntunut ollenkaan. Nyt oli vaikeaa! Kuin pelastavana enkelinä takaa tuli ohi kaveri, jonka tiesin pystyvän hyvin lähelle viittä tuntia. Pakotin itseni pysymään hänen rinnallaan seuraavat kilometrit. Kiitokset vetoavusta Vaasan suuntaan!

Ylämäkiosuus loppui vihdoinkin ja laskuosuudella alkoi askel taas rullaamaan ihan eri tavalla. Puoliväli oli jo ohitettu ja tunto oli palautunut oikeaan jalkaan. Uskalsin hieman kiristää tahtia. Huomasin, että minulla kulki tasaiset ja alamäet tosi hyvin verrattuna muihin samanvauhtisiin juoksijoihin. Annoin mennä vaan.

Viimeisellä kierroksella vedin alun ylämäkiosuuden vielä vähän kovemmalla teholla. Syke nousi lähelle anaerobista kynnystä. Jalat kestivät mukana, vaikka etureisien alaosissa tuntui lieviä krampin oireita.

En katsonut kokonaisaikaa vieläkään. Tiesin, että lähelle viittä tuntia mentäisiin.

Alamäkiosuudelle vielä lisää vauhtia. Hengitys oli voimakasta, mutta virtasi vaivattomasti. Edelleen laskin askeleita: yksi, kaksi, kolme, neljä…sata. Se piti mielen erillään kropan kokemasta tuskasta.

Päässä huippasi metsän huoltopisteen viimeisessä nousussa. Reidet olivat puhki, mutta rynnistin mäen ylös pitkällä askeleella. Nyt kaikki peliin, ettei ainakaan sekunneista jäisi kiinni!

Lopulta mäki oli valloitettu ja oli aika kiriä viimeinen kilometri tasaista metsätietä urheilukentälle ja maaliin. Voi kuinka mahtavilta koko ajan voimistuvat kisakeskuksen äänet kuulostivatkaan! Suorastaan liikuttavan kauniilta!

Pian kenttä jo pilkisti puiden välistä. Enää muutama sata metriä, sitten helpottaisi. Miten viimeiset kymmenet metrit voivatkaan tuntua niin pitkiltä ja raskailta, mutta samalla niin nautinnollisilta!?

Enää minun ei tarvinnut kaartaa oikealle uudelle kierrokselle, vaan sain juosta suoraan lyhyelle maalisuoralle ja maalikorokkeen yli. Huh huh! Olipahan juoksu! Ja kuten maaliintulokuvan ilmeestä voi helposti päätellä, niin kaikkeni annoin. 🙂

66742326-_L4A2884
Maalissa!

Pysäytin heti kellon ja katsoin loppuajan. Suusta pääsi kirosanoja. 5:01 ja sekunnit päälle! Kuulutuksesta selvisi saman tien, että myös virallinen aika oli täysin sama. Hävisin tämän taistelun viiden tunnin rajaa vastaan.

Aluksi se harmitti, mutta nopeasti alkoi helpottamaan. Olihan aika etenkin keli huomioiden tosi hyvä ja ennätys parani lähes 10 minuuttia! Edellisenä päivänä olin vieläpä nukkunut kuumetta pois auton takapenkillä.

Tunteet olivat ristiriitaiset. Päällimmäisenä oli onnellisuus ja tyytyväisyys. Mutta eihän siitä silti mihinkään pääse, että näin pitkästä suorituksesta löytyy helposti se pari minuuttia jossiteltavaa.

Onneksi heti maalialueella näin tuttuja kisakavereita, joille jutellessa sain konkretisoitua ajatukseni itsellenikin: tein loistosuorituksen ja paransin ennätystäni vaikeassa kelissä, mutta ne pari puuttuvaa minuuttia viiden tunnin alittamisesta jäi kaivelemaan sen verran mukavasti, että elokuussa Turussa hyökkään sitten entistä kovemmalla tsempillä viiden tunnin kimppuun!

Juoksuun kulunut aika: 1:43 (61:ksi nopein omassa sarjassani, jossa 211 kilpailijaa)

Kisan kokonaisaika: 5:01

Kokonaissijoitus omassa sarjassani: 54. (211 kilpailijaa)

Kommentit: Juoksu meni ihan nappiin. Vauhdinjako onnistui suorastaan täydellisesti. Kierroksien kilometrivauhdit olivat: 4:55, 4:56 ja 4:55. Askel lyheni loppua kohden, mutta sain kompensoitua sen lisäämällä tehoa ja nostamalla sykettä. Juoksuosuuden sijoitus viime vuoteen verrattuna parani roimasti (129 -> 61).

Kokonaissijoitus omassa sarjassani nousi 60 pykälää viime vuodesta (114 -> 54). Huonon sään vaikutuksen tämän vuoden aikoihin huomaa hyvin siitä, että viime vuonna sama sijoitus saatiin ajalla 4:52. Eli, jos sää olisi ollut parempi, niin… 😉

Yhteenveto

Viikonloppu oli yhtä vuoristorataa. Ensin kurkkukipu ja epävarmuus siitä, että pystyisinkö ollenkaan kilpailemaan. Olo onneksi parani nopeasti, mutta kisa-aamun sykkemittaukset kertoivat, että kroppa ei ollut täydessä kunnossa.

Rannalla kisan starttia odotellessa kroppa kylmettyi, mutta samaan aikaan mieliala kohosi koko ajan. Ymmärsin taas kerran kuinka hienoa on ylipäänsä olla terveyden puolesta sellaisessa kunnossa, että tätä lajia pystyy harrastamaan. Se ei ole mikään itsestäänselvyys, ja se asia pääsee itseltänikin välillä unohtumaan.

Itse kisasuoritus oli mukavan nousujohteinen, jonka kruunasi jopa unelmavauhtiakin nopeammin sujunut juoksu.

Maalissa tunne vaihtui sekunneissa ensimmäisestä pettymyksestä onnellisuuteen ja sen kautta valtavaksi tsempiksi kohti elokuun Turun kisaa.

Haluan lopuksi vielä lainata itseäni viime syksyn blogikirjoituksesta: ”Täysmatkaa alan suunnittelemaan uudestaan vasta siinä vaiheessa, kun minulla on realistiset mahdollisuudet reilusti alle 11 tunnin aikaan, mikä tapahtuu toivottavasti jo vuonna 2017. Haluan kuitenkin ensin tuntea itseni nopeaksi, vahvaksi ja kestäväksi lyhyemmillä matkoilla.

Lauantaina Joroisissa sain kokea tuon haikailemani voiman tunteen! Ja se on oikeastaan paras asia tässä koko jutussa. Nimittäin uuden oppiminen. Viime vuonna tunnistin ongelman, asetin tavoitteen, opettelin miten siihen päästään, tein suunnitelman ja toteutin sen käytännössä. Palkintona oli erinomainen kisasuoritus Joroisissa. Tästä on hyvä jatkaa hommia ja uusien juttujen opettelua triathlonin parissa!

Kiitos kaikille lukijoille ja hyvää kesän jatkoa!

Olli Porola
Twitter: @oporola
Facebook: www.facebook.com/olliporola.fi

Kisaraportti: Teisko Triathlon 2016

Ennakkotunnelmat

Viime lauantaina kilpailtiin Näsijärven rannalla Maisansalossa jo pienimuotoiseksi perinteeksi muodostunut Teisko Triathlon. Kisan erikoisuus on, että siihen pystyy osallistumaan vain kutsuttuna. Tällä kertaa mukana oli n. 130 kilpailijaa, joka oli n. 50 enemmän kuin vuoden 2015 Teisko Triathlonissa. Kisareitit olivat pysyneet täysin samoina, eli 800 m uintia, 25 km pyöräilyä ja 7 km juoksua.

Jännitin kisaa ennakkoon yllättävän paljon. Mietin kovasti miten Vanajanlinnan sprinttikisan pilannut jalka toimisi tällä kertaa. Olisiko alkukesän futispelissä revähtänyt reisi jo kunnossa? Jalka oli kipuillut harjoituksissa vaihtelevasti koko ajan Vanajanlinnan jälkeenkin. Onneksi kisaviikon lopulla ahkeran lihashuollon jälkeen jalka alkoi tuntumaan vihdoinkin paremmalta.

Kokeilussa oli myös paljon uutta varustusta ensimmäistä kertaa kisakäytössä: uusi märkäpuku, uudet geelit, uudet pullotelineet pyörään, uudet juoksukengät ja uusi kypärä. Lisäksi päätin vihdoinkin jättää sukat kokonaan pois kisavarustuksesta. Kaikki tämä vaati normaalia enemmän keskittymistä.

Tuttuun tapaan kisajännitys alkoi helpottamaan siinä vaiheessa kun saavuin kisa-alueelle. Triathlon-tuttuja on ehtinyt jo näiden parin vuoden aikana kertymään jonkin verran. Heidän kanssaan rupatellessa ja kisan valmistautumisrutiineja suorittaessa aika kului nopeasti. Pian olikin jo aika kiskaista musta kumipuku niskaan ja tallustella alas järven rantaan.

Hyppäsin vilpoiselta tuntuneeseen veteen (kuulemma 17 astetta) n. 15 minuuttia ennen starttia. Tein tuttuun tapaan pienen lämmittelyuinnin. Uusi märkäpuku tuntui aivan erinomaiselta! Ei minkäänlaista ongelmaa olkapäiden liikkuvuuden kanssa. Ihan kuin uisi ilman pukua.

Minun yksi kisarutiini ennen starttia on kellua hetki selällään korvat veden alla, jolloin normaali äänimaailma katoaa ja näkökentässäkin on ainoastaan taivasta. Tällä kertaa pilvien ja lokkien lisäksi taivaalla näkyi kaksi kauniisti kaartelevaa tervapääskyä. Varsinaisia lentotaitureita.

Saan ennen triathlon-starttia itseni erikoiseen tilaan, jossa olen yhtä aikaa rauhallinen ja täynnä kisaintoa. Kaikki ulkopuoliset asiat unohtuvat ja pystyn elämään täysin siinä ajanhetkessä. Tiedän, ettei vähään aikaan tarvitse ajatella mitään muuta kuin omaa suoritusta. Se on todella rentouttavaa.

Vaikka tiedossa on fyysistä rääkkiä, niin pääni sisällä pystyn pääsemään tosi rauhoittavaan ja onnelliseen olotilaan. Ne ovat sellaisia tunteita, joita en pysty saamaan mistään muusta kuin urheilusta. Ja se on yksi niistä monista syistä, miksi urheilu on niin tärkeä osa elämääni.

Mutta sitten itse kisasuoritukseen…

Uinti 800 m

uinti1
Uintireitti (kuva: Teisko Triathlon)

Uinnin lähtö tapahtui vedessä kelluen. Lähtölinja oli hyvin leveä verrattuna osallistujamäärään, joten kaikki mahtuivat hyvin etsimään omat paikkansa.

1-IMG_5483
Uinnin lähdön odottelua (kuva: Timo Puuska)

Lähtömerkki töräytettiin klo 14:00. Järvessä oli tämänkin jälkeen hyvin tilaa, eikä pahempaa lähtöruuhkaa syntynyt.

Uuden puvun ansiosta olkapäät saivat pyöriä ihan niin vapaasta kuin vain halusivat. Tosin 15 minuutin odottelu kylmässä vedessä oli alkanut hieman kangistuttamaan miestä, joten muutama veto meni siihen, että sain lämmön uudestaan päälle. Uudessa puvussa on vain alle 1 mm:n neopreenikerros olkapäissä ja käsivarsissa, eli puku on tarkoitettu uimiseen eikä kylmässä vedessä kellumiseen. Se tuli nyt ainakin selväksi.

Suunta pysyi alusta lähtien tosi hyvin. Vähän liiankin hyvin, sillä törmäsin taas yhteen kääntöpoijuun. Otin kaukaa suunnan, enkä tähystänyt tarpeeksi usein ja yht’äkkiä läiskähdin päin oranssia ilmatäytteistä muovikolmiota. Siinä samalla jouduin hetken painimaan poijusta järven pohjaan lähteneen köyden kanssa, kun vasen käsi yritti ohittaa köyden väkisin eri puolelta kuin muu vartaloni.

Tähän ensimmäisellä poijulla käytyyn episodiin tuhlautui ehkä n. 10-15 sekuntia ylimääräistä aikaa, joten ei siinä mitään sen vakavampaa. Täytyy vaan jatkossa yrittää kiertää poijut edes hieman kauempaa.

Sain pidettyä uinnin koko ajan sopivan raskaana. Onnistuin mielestäni uimaan hyvin lähelle sitä maksimia, mitä 800 metrin uintiosuus triathlonissa tällä hetkellä kulkee. Ihan täysiä ei tietenkään voi vetää, ettei kroppa ole hapoilla vaihtoon mennessä.

Ajanotollisten ongelmien takia tarkkaa uintiaikaa ei ole tiedossa, mutta oma kello näytti 14:36, mikä on lähes täsmälleen sama kuin viime vuonna. Ensimmäisen virallisen väliajan sain vasta ensimmäisen vaihdon jälkeen. Tarkka sijoitus uinnin jälkeen ei myöskään ole tiedossa.

Uinti: 14:36 (viime vuonna n. 14:30)

Uinti + ensimmäinen vaihto: 16:47 (viime vuonna 17:38)

Sijoitus miesten sarjassa uinnin ja 1. vaihdon jälkeen: n. 23.-25. (91 kilpailijaa)

Kommentit: Uintivauhtia ei tullut viime vuoteen verrattuna lisää. Se oli toki odotettavaa, koska uintimäärät ovat eri syistä johtuen jääneet tänä vuonna suunniteltua vähäisemmiksi. Toisaalta, on mukavaa, että vauhti on huomattavasti pienemmillä treenimäärillä edelleen samalla tasolla kuin viime vuonna.

Vaihto uinnista pyöräilyyn sujui nyt huomattavasti aiempaa nopeammin. Uusi märkkäri on nopea riisua ja sukkien pois jättäminen säästi paljon pukemisaikaa.

Pyöräily 25 km

pyoraily1
Pyöräilyreitti (kuva: Teisko Triathlon)

Kun uinti on heikoin laji ja pyöräily vahvin, niin etenkin pyöräilyosuuden alku on jatkuvaa selkien metsästystä. Sama homma tälläkin kertaa, eli ei muuta kuin jalat töihin ja sijoitusta nostamaan.

Syke oli ihan pilvissä. Tuntuu, että tänä vuonna saan poljettua korkeammilla sykkeillä kuin viime vuonna. Eli ilmeisesti jalkoihin on tullut lisää paukkuja. Aiemmin jaloista loppui mehut ennen kuin sykkeet sai pyöräilyssä kunnolla ylös.

Kääntöpaikalle asti tahti oli hyvää ja tasaista. Aina mutkan takaa seuraava selkä tähtäimeen ja hetken päästä ohitus. Sijoitus nousi nopeasti noin 6-8 pykälää.

Kääntöpaikan jälkeen jaloissa alkoi kuitenkin painamaan. Olin vetänyt alun innostuksissani liian kovaa ja päästänyt tehot liian usein kynnyksen pimeälle puolelle. Maitohappoa oli kertynyt lihaksiin. Oli pakko hieman hellittää tahtia, sillä pyöräilyn jälkeen pitäisi jaksaa vielä juosta 7 kilometriä.

Kääntöpaikalla vielä n. 20 metrin päässä näkynyt seuraava selkä alkoi pikkuhiljaa katoamaan kauemmaksi. Voi perhana! Olisin nyt edes päässyt 10 metrin sallitun peesivälin päähän. Siinä olisi ollut kuitenkin selvästi helpompi ajella ja palautua alun vedosta.

Kävin pikaisen keskustelun itseni kanssa: ”Pitäisikö vetäistä kunnon spurtti jalat hapoilla ja ajaa edellä ajava kiinni?” ”En uskalla. Juoksu kärsisi. Nyt rauhassa vaan, eikä saa päästää enää jalkoja pahasti hapoille.”

Sitten yhdessä ylämäessä edellä oleva räpelsi sen verran juomapullon kanssa, että sain kaverin kiinni. Jättäydyin n. 10 metrin päähän polkemaan.

Jalat palautuivat nopeasti ja sykkeet tippuivat selvästi. Alkoi taas tekemään mieli ohittaa ja antaa palaa. Maltoin kuitenkin edelleen mieleni ja päätin säästellä jalkoja juoksua varten. Viimeiset kilometrit suhahtivat nopeasti ja pian kaarroinkin jo vaihtoalueelle.

Pyöräily: 41:52 (viime vuonna 42:14) (pyöräilyaika oli nyt kisan 9:ksi nopein)

Sijoitus pyöräilyn jälkeen: 17. (91 kilpailijaa)

Kommentit: Pöyräosuuden aika parani hieman viime vuoteen verrattuna, vaikka vauhdinjako onnistui nyt aika huonosti. Ajoin alun liian kovaa ja vauhti hiipui selvästi loppua kohden. Olin kuitenkin kisan kymmenen nopeimman pyöräilijän joukossa. Siihen olen tosi tyytyväinen.

Juoksu 7 km (3 x 2,3 km)

juoksu1
Juoksureitin yksi kierros (kuva: Teisko Triathlon)

Tein viime viikolla hyvän pyöräily-juoksu-yhdistelmätreenin, jossa joku naksahti kohdilleen oikeanlaisen askelluksen löytymisessä heti pyöräilyn jälkeen. Nopea kadenssi, kevyt ja joustava askel, jalka vartalon alle. Näitä asioita mietin mielessäni startatessani juoksuosuudelle.

Ja NAKS! Taas se onnistui! Askellus tuntui tosi hyvältä heti alusta lähtien. Eikä takareidessäkään tuntunut minkäänlaista kipua. Mahtava juttu! Tänään voisi pitkästä aikaa antaa mennä vaan ja juosta omaa kovaa.

Ensimmäinen ja toinen kilometri olivat kaikkein nopeimmat. Sen jälkeen askel alkoi vähän painamaan. Vauhti laski hieman, mutta pysyi sen jälkeen hyvin tasaisena.

Reitillä juostiin jonkin matkaa kapeaa polkua vastakkain toiseen suuntaan juoksevien kilpakumppaneiden kanssa. Siinä oli hyvä antaa tsemppejä puolin ja toisin. Viimeiset kannustukset sain juuri ennen maalisuoraa edeltävää mäkeä ja sen voimalla spurttasin mäessä yhdestä kaverista ohi ja nostin pykälällä sijoitustani. Siinä oli hieno huomata, että nyppylät nousivat vielä väsyneenäkin huomattavasti kevyemmin kuin vuosi sitten. Eli mäkijuoksutreenit ovat tehneet tehtävänsä. Pidetään ne edelleen ohjelmassa mukana.

Maaliin tulon jälkeen en tiennyt loppuaikaani, koska olin sählännyt oman kelloni pauselle ensimmäisen vaihdon ajaksi. Järjestäjän pienten ajanotollisten ongelmien takia loppuaikaa ja mahdollista puolentoista tunnin alitusta piti jännätä aina pitkälle sunnuntaihin asti kun viralliset tulokset tulivat vihdoinkin Teisko Triathlonin nettisivuille. Tulokset löytyvät täältä: www.teiskotriathlon.com/tt2016_tulokset.htm.

Juoksu: 30:08 (viime vuonna 31:42) (juoksuaika oli nyt kisan 18:ksi nopein)

Kokonaisaika: 1:29:40 (viime vuonna: 1:32:20)

Sijoitus miesten sarjassa: 17. (91 kilpailijaa)

Kommentit: Aivan loistava juoksu omaan tasooni nähden! Vaikka alla oli kova pyöräily, niin silti yli puolitoista minuuttia parannusta viime vuoteen! Myös kilpailun kokonaisajassa tuli selkeä parannus. Hienosti meni!

Yhteenveto

Kiteytettynä voisi sanoa, että uinti oli ihan OK suhteutettuna vähäisiin uintikilometreihin tänä vuonna. Pyöräily oli ehkä jopa yllättävän vahvaa, vaikka vauhdinjako olisi voinut olla tasaisempi. Juoksu oli iso positiivinen yllätys. Ja etenkin pyöräily+juoksu -kokonaisuus oli tosi hyvä. Sain tehtyä vahvan pyöräilyn päälle vielä hyvän juoksun.

Kuukausi sitten Vanajanlinnan kisassa jäin useamman minuutin viime vuoden ajasta. Nyt sain parannettua vuoden takaista Teiskon aikaa lähes kolme minuuttia. Tämä antaa paljon itseluottamusta siitä, että täksi vuodeksi muuttunut treenirytmitys toimii ja olen edelleen vahvassa nousukunnossa. Se on optimaalinen tilanne, kun kesän tärkeimmät koitokset ovat vielä edessä päin.

Tapahtumana Teisko Triathlon oli jälleen erittäin hienosti hoidettu. Kisajärjestelyt toimivat kaikin puolin erinomaisesti, vaikka Teisko Triathlonin puuhakaksikko Matti Alarotu ja Riku Pitkänen olivat jälleen itsekin kisaamassa. Ravintola Maisan kisaruokailulle pitää antaa erityismaininta. Oli taas aivan mahtavat sapuskat tarjolla kilpailun jälkeen. No sen verran pitää sanoa, että järjestäjän sivuilla on kovin vähän valokuvia kisasta. En löytänyt yhtään kisakuvaa itsestäni, joten laitetaan tähän kuvituskuvana minut kirjoittamassa tätä kyseistä blogitekstiä 🙂

6tag_110716-125842

Omalta osaltani kisat jatkuvat heti lauantaina Joroisten Finntriathlonin puolimatkalla. Siellä tavoitteena on tehdä ehjä kisasuoritus ja parantaa viime vuoden aikaani, joka oli 5:10. Yritän kuitenkin pitää maltin menossa mukana, sillä minulle kauden pääkisa on Challenge Turku puolimatka elokuussa.

Hyvää triathlon-kesän jatkoa kaikille!

Olli Porola
Twitter: @oporola
Facebook: www.facebook.com/olliporola.fi

Kisaraportti: Finntriathlon Vanajanlinna 2016

Alustus

Tänä vuonna jätin väliin Ideapark-juoksun ja muutkin kevään juoksutapahtumat, joten kisakauden avaus tapahtui vasta kesäkuun puolella Vanajanlinnan Finntriathlonissa. Tämä ihan tarkoituksella, sillä minulla on kokeilussa aiempaan verrattuna hyvinkin erilainen harjoituskauden rytmitys.

Jälkikäteen olen pystynyt viisastelemaan, että viime vuonna olin talven ja kevään kovan treenijakson jäljiltä Vanajanlinnassa ehkäpä koko vuoden parhaassa kisakunnossa. Mutta sen jälkeen alkoikin alamäki ja lopulta kroppa ei enää kestänyt kunnolla menossa mukana.

Tänä vuonna olen nostanut treenimääriä ja -tehoja huomattavasti maltillisemmin. Uskon vahvasti, että kovin suorituskyky on vielä edessä päin. Ainakin treenitulosten perusteella kunto nousee koko ajan hyvällä kulmakertoimella. Ja palautumismittareiden perusteella treenien tehoja on edelleen varaa nostaa.

Näistä lähtökohdista oli hankala asettaa tulostavoitteita Vanajanlinnaan.

Kisan ennakkotunnelmat

Kisafiilikseni koki kolauksen, kun loukkasin jalkani kisaa edeltävänä keskiviikkona käydyssä jalkapallon näytösottelussa. 11 vuotta taukoa edellisestä futismatsista oli liikaa vasemmalle reidelleni, joka otti nokkiinsa muutamasta tiukemmasta käännöksestä ja kiihdytyksestä. Mutta olihan se sen arvoista, kun tarjoutui ainutlaatuinen tilaisuus pelata samassa pelissä Atik Ismailin, Martti Kuuselan ja kumppaneiden kanssa.

CkdXW4vWsAAEnkI
Yhteiskuvassa pelin jälkeen Lempäälässä

Yritin rullailla ja hieroa reittä vielä kisaa edeltävänä iltana. Siitä oli jonkin verran apua. Muutamat spurtit kisa-aamuna Vanajanlinnan parkkipaikalla kertoivat kuitenkin, ettei juoksusta tulisi välttämättä yhtään mitään. Päätin kuitenkin lähteä matkaan, sillä ainakin uinnissa ja pyöräilyssä saisin hyvän treenin.

Uinti 750 m

IMG_0857
Kilpailijoita uintireitillä (kuva: Marjo-Riitta Le Maut)

Vesi oli ihan per****** kylmää! Kova tuuli oli vatkannut pari päivää Katumajärveä, mikä aiheutti sen, ettei tuttua hieman lämpimämpää pintavettä ollut tällä kertaa olemassa ollenkaan.

Tunnelma oli onneksi lämmin, kun ensimmäisen lähdön n. 130 kilpailijaa sulloutui rantaveteen ja mukavan iso joukko yleisöä kannusti ylempänä rannassa.

Sijoittauduin lähelle lähtölinjaa, ehkä kolmanteen riviin. Tasan klo 10:00 torvi törähti ja päästiin matkaan. Lähdin liian kovaa liikkeelle ja samaan aikaan kylmä vesi aiheutti ongelmia hengitykselle. Onneksi ruuhkaa oli vähän. Jos joku olisi vielä samaan aikaan painanut pääni veden alle, niin paniikki olisi ollut tosi lähellä. Suussa tuntui veren maku, joten hengityksen puolesta vedin äärirajoilla. Sitä ei ole uinnissa tapahtunut koskaan aiemmin. Piti himmata tahtia.

Pian sain hengityksen tasaantumaan ja löysin oikean rytmin. Kärkiporukka karkasi, mutta takasuoralta löytyi suunnilleen samaa vauhtia kulkevia uimareita. En tosin vieläkään onnistunut löytämään hyvää peesiä. Sen verran siksakkia siellä polskittiin.

Alun hankaluuksien jälkeen uinti sujui lopulta ihan hyvin, vaikka avovesiuinteja oli tänä keväänä takana vain yksi ainoa kerta. Kädet tuntuivat hyviltä, suunnistus sujui mukavasti ja kylmä vesikään ei loppumatkasta enää pahemmin haitannut.

Uintiin kulunut aika: 14:00 (ero sarjan kärkeen: +2:18)

Sijoitus omassa sarjassa uinnin jälkeen: 12. (43 kilpailijaa)

Kommentit: Ihan hyvä uinti ottaen huomioon tosi vähäiset avovesiuintimetrit tänä keväänä. Sijoitus yllättävän korkealla omassa sarjassani.

IMG_0886
Uintiosuus takana (kuva: Marjo-Riitta Le Maut)

Ensimmäinen vaihto + Pyöräily 20 km

Ensimmäiseen vaihtoon tuhlasin taas kovasti ylimääräistä aikaa, kun revin epätoivoisesti kohmeilla käsilläni sukkia märkiin ja hiekkaisiin jalkoihini. Hukkasin tähän typeryyteen loppukisaa ajatellen erittäin tärkeät 30 sekuntia. En ehtinyt mukaan muutaman hyvän pyöräilijän porukkaan, joiden kanssa tultiin suunnilleen samaan aikaan uinnista, mutta jotka ehtivät pöyräreitille puolisen minuuttia minua nopeammin.

Laitoin kaasun pohjaan heti kun pääsin varikolta radalle. Syke hakkasi korkeammalla kuin mihin olin koskaan aiemmin pyörällä päässyt. Laitoin peliin kaiken mitä reisistä irtosi. Hitaampia ajajia tuli selkä edellä vastaan useampiakin, mutta kovien ryhmää en saanut millään kiinni.

Jossain vaiheessa pääsin ehkä n. 15 sekunnin päähän. Mutta pian jalat olivat niin hapoilla, että oli pakko pyytää koko alkumatkan peesissäni tullutta kilpakumppania välillä vetämään. Hän kuitenkin kommentoi, ettei paukut taida riittää. Minun oli kuitenkin ihan pakko saada pikku huili, joten tiputtauduin peesiin. Vauhtimme hidastui sen verran, että kovien ryhmä pääsi lopullisesti karkuun.

Hetken huilin jälkeen menin taas kärkeen vetämään ja sillä tavalla mentiin lähes kolmannen kierroksen loppuun saakka. Välillä otin pienen huilin peesissä, mutta pääasiassa tein itse vetohommat. Se oli tosi rankkaa, mutta samalla mahtavaa! Sain ainakin pistää kaiken peliin!

IMG_0937_copy
Pyöräosuudella (kuva: Marjo-Riitta Le Maut)

Hieman ennen kolmannen kierroksen loppua takaa tuli muutaman vauhdikkaan pyöräilijän porukka. Siihen lyöttäydyin itsekin mukaan. Viimeinen kierros olikin sitten täysin erilaista menoa, kun saatiin aina tarvittaessa vaihdettua vetomiestä. Sain tärkeää lepoaikaa jaloilleni ennen juoksua. Silti viimeinen kierros oli minulle kisan nopein. Se kertoo paljon hyvän peesin tärkeydestä.

Pyöräilyssä keli oli kovan tuulen takia kovempi kuin viime vuonna. Jouduin myös tekemään huomattavasti enemmän vetotöitä. Silti aika oli lähes sekunnilleen sama kuin vuosi sitten. Harmittaa, etten saanut vetoapuja kuin vasta lopussa. Tästä voin syyttää vain omaa vaihtosähläystäni, jonka vuoksi missasin kovan pyöräporukan.

Pyöräilyyn kulunut aika: 34:39 (11. omassa sarjassani)

Yhteisaika pyöräilyn jälkeen: 52:55 (+5:25)

Sijoitus pyöräilyn jälkeen omassa sarjassani: 8.

Kommentit: Rankka, mutta hyvä pyöräily. Nousin mukavasti kymmenen joukkoon. Nopeammalla ensimmäisellä vaihdolla olisi ollut mahdollisuudet vieläkin korkeammalle.

Juoksu 5 km

Toinen vaihto oli nopea. Pidin sijoitukseni sarjan kahdeksantena.

Yritin aluksi lähteä juoksemaan tavoitevauhtiani, joka oli n. 4:15-4:20 min/km. Sykkeen, oman tuntemukseni ja oikean jalan puolesta se tuntuikin ihan sopivalta vauhdilta. Mutta jalkapallossa kipeytynyt vasen jalka oli eri mieltä. Oli pakko hidastaa vauhtia. Valmistauduin jopa keskeyttämään, jos kipu yltyisi lisää.

IMG_0977
Alussa yritin hetken pitää vauhtia (kuva: Marjo-Riitta Le Maut)

IMG_0981_copy
Mutta pian homma meni irvistämiseksi (kuva: Marjo-Riitta Le Maut)

Olisin toki voinut yrittää runtata läpi kivun, mutta se ei missään nimessä olisi ollut hyvä vaihtoehto tässä vaiheessa kesää.

Löysin itselleni sopivan juoksuvauhdin, joka ei aiheuttanut kivun kovenemista ja linkutin sitä vauhtia maaliin asti. Onneksi olin pystynyt varautumaan mahdolliseen huonoon juoksuun jo etukäteen. Toki siitä huolimatta ärsytti, kun porukkaa lappasi ohi oikealta ja vasemmalta.

Tutuilta katsojilta ja kilpakumppaneiltakin tuli kommentteja, että meno oli näyttänyt jotenkin kankealta. Vaimolta tuli suoraa palautetta: ”Sun juoksu näytti säälittävältä.” 🙂

Juoksuun kulunut aika: 23:47 (26. omassa sarjassani)

Yhteisaika maalissa: 1:18:09 (+10:57)

Sijoitus maalissa omassa sarjassani: 14.

Kommentit: Juoksulla ei ollut tällä kertaa muuta tarkoitusta kuin selvitä ilman pahempia vaurioita maaliin asti.

Yhteenveto

Kisa antoi hyvän kuvan siitä, että olen oikealla tiellä. Uusittu harjoitusohjelma puree hyvin. Nyt hoidan ensin jalan kuntoon ja sen jälkeen käännän treeniruuvia vähitellen kireämmälle.

Treeniohjelmaan otan mukaan enemmän lajinomaisia harjoitteita, kuten avovesiuintia ja pyöräily-juoksu-yhdistelmätreenejä. Seuraava kilpailu, Teisko Triathlon, löytyy kalenterista 9. päivä heinäkuuta.

IMG_1012
Kisan jälkeen omissa mietteissä (kuva: Marjo-Riitta Le Maut)

IMG_1014
Kyllä hymykin irtosi (kuva: Marjo-Riitta Le Maut)

Mukavaa kesän jatkoa kaikille lukijoille!

Olli Porola
Twitter: @oporola
Facebook: www.facebook.com/olliporola.fi

Viime kesän viisi virhettä

Palataan näin blogin talvitauon päätteeksi vielä hetkeksi menneeseen ja käännetään kiikarit taakse päin kohti viime kesää. Nyt on oivallinen hetki käydä oppimismielessä läpi tekemiäni virheitä ja yrittää välttää samojen virheiden toistaminen.

***

Virhe 1: Liian tiivis kisakalenteri

Viime vuoden heinäkuussa minulla oli kolmen kisaviikonlopun putki. Se alkoi Vierumäen Finntriathlonista, jatkui Teisko Triathlonilla ja huipentui Joroisten Finntriathloniin. Sen jälkeen paukut oli syöty. Etenkin juoksu oli kaukana alkukesän tasosta ja takareidet olivat ihan loppu – tulehtuneet ja revähtäneet. Google-diagnoosi viittasi myös hamstring-syndrooman suuntaan. Ennen Tahkon Finntriathlonia pystyin lähinnä palauttelemaan neljä viikkoa, enkä saanut tehtyä enää kunnon treenejä. Kunto lasketteli alamäkeä ennen kauden tärkeintä kisaa!

Muista: Kisakalenterin parempi suunnittelu ja kunnollisesta palautumisesta huolehtiminen.

***

Virhe 2: Liian kovaa harjoittelua liian aikaisin

Vuosi sitten tähän aikaan harjoittelin jo tosi paljon ja kovaa. Näin jälkikäteen onkin helppo todeta, että se oli aivan liian varhain. Kuntohuippu osui alkukesään, eikä lähellekään elokuun täysmatkan kilpailua. Kestävyysurheilussa maksimisuoritustasoa ei ole mahdollistaa ylläpitää viikkotolkulla, joten kuntohuipun ajoittaminen pitää pystyä tähtäämään lähemmäksi tärkeitä kisoja.

Muista: Maltti mukana harjoitusmäärien/-tehojen lisäämisessä.

***

Virhe 3: Oheisharjoittelu ja lihashuolto vähenivät kisakauden alkaessa

Vuosi sitten talvella ja alkukeväästä kävin säännöllisesti kuntosalilla ja huolehdin muutenkin säännöllisesti lihashuollosta. Kisakauden alettua lajitreenit veivät lähes kaiken huomioni, eikä lihaksiston kunnosta tullut enää huolehdittua tarpeeksi hyvin. Tämä aiheutti ongelmia jo Joroisten kisassa, jossa alaselkä alkoi temppuilemaan. Myös loppukesän jalkavaivoja olisi varmasti voinut hillitä paremmalla lihashuollolla.

Muista: Lihaskunto- ja lukkopainiharjoittelu sekä lihashuolto säännöllisesti mukana ohjelmassa koko kisakauden ajan.

***

Virhe 4: En kiinnittänyt tarpeeksi huomiota ravitsemukseen

Ravitsemuksen suhteen homma alkoi viime vuonna karkaamaan käsistä mitä lähemmäksi kisakautta tultiin. Kesän aikana vanhoista hyvistä ravitsemustottumuksistani ei ollut paljoakaan jäljellä. En syönyt tarpeeksi oikeita ruokia ja söin liian paljon vääriä ruokia.

Minulle ei sovi yleisesti kestävyysurheilussa käytettävä vahvasti hiilihydraattipainotteinen ruokavalio. Viljan ja sokerin puputtaminen ei vain yksinkertaisesti sovi vatsalleni tai kropalleni ylipäänsä. Taistelin useamman viikon ajan viime kesänä vatsavaivojen kanssa ja uskon, että yksi iso syy siihen oli huonoksi muuttunut ruokavalio.

Nyt alkuvuoden aikana homma on klikannut tosi hyvin kohdilleen. Palasin vanhoihin hyviin tottumuksiini ja tein niihin vielä muutamia viilauksia. Nyt tuntuu tosi hyvältä! Energia riittää treenaamiseen ja vatsa on kunnossa.

Muista: Itselleni hyväksi todetun ruokavalion tarkempi noudattaminen.

***

Virhe 5: Kesäloma ennen kauden pääkilpailua

Helposti tulee ajatelleeksi, että pitkän kesäloman aikana olisi helpompi treenata kunnolla. Omalla kohdallani tilanne on kuitenkin päinvastainen. Minun on huomattavasti helpompi rytmittää säännöllinen harjoittelu osaksi arkirutiineja kuin loma-aikaa.

Lomalla meidän koko perhe tykkää matkustella ja nähdä paljon kaikenlaista – kotona emme paljoakaan oleskele. Tällaiseen kesälomaohjelmaan on hankala sovittaa triathlonharjoittelua. Tietenkin olisi eri asia, jos loman suunnittelisi triathlonin ehdoilla, mutta siihen ei tällä hetkellä ole ollut mahdollisuutta eikä haluakaan.

Toki tähän asiaan vaikuttaa myös se, missä vaiheessa työn puolesta voi pitää lomia. Viime vuotta parempi suunnittelu on joka tapauksessa mahdollista.

Muista: Kesäloman ajoittaminen paremmin kisaohjelmaan sopivaksi.

***

Olli Porola
Twitter: @oporola
Facebook: www.facebook.com/olliporola.fi

Kisaraportti: Finntriathlon Tahko 2015

Viikko sitten Tahkolla suorittamani ensimmäinen täyden matkan triathlon oli vavisuttava kokemus. Matka oli fyysisesti paljon rankempi kuin osasin etukäteen ajatella. Toisaalta taas henkinen vahvuuteni yllätti minut.

Suoritus oli niin pitkä, että siirryin sen ajaksi ikään kuin omaan maailmaan. Pystyin psyykkaamaan itseni sellaiseen mielentilaan, jossa esimerkiksi hyväksyin täysin juoksuosuuden jokaisella askeleella tuntuneen kivun, enkä antanut sen masentaa, vaan koin sen osaksi senhetkistä normaalia olotilaa.

Pystyin suorastaan nauttimaan koko päivän kestäneestä urakasta. Kyse ei ollut pelkästään urheilusuorituksesta, vaan matkasta oman fyysisen ja henkisen suorituskyvyn rajoille. Ja mikä parasta, matka päättyi osaltani onnellisesti maaliviivan ylittämiseen.

Ennakkotunnelmat

Kirjoittelin jo aiemmin ennakkotunnelmistani ennen Tahkoa. Tuon blogitekstin julkaisun jälkeen tein vielä yhden tosi lyhyen juoksulenkin pari päivää ennen kisaa ja huomasin, etteivät jalkani olleet edelleenkään palautuneet Joroisilta. Oli täysi arvoitus, että mitä vauhtia juoksu Tahkolla kulkisi vai kulkisiko ollenkaan.

Mietin moneen kertaan, että haukkasinko liian ison palan, kun olin lähdössä täydelle matkalle niin heiveröisellä kestävyysurheilupohjalla. Vasta kolme vuotta sitten täysin nollista aloitettu kestävyysjuoksuharjoittelu ei ollut selvästikään ehtinyt vielä muokkaamaan jalkojeni lihaskestävyyttä sille tasolle, että ne olisivat kestäneet kesän tiiviin kilpailukalenterin luoman rasituksen.

Onnistuin kuitenkin sysäämään epävarmat ajatukset sivummalle ja keskityin vain kisapäivään valmistautumiseen. Kesän neljä aiempaa triathlon-kisaa olivat tuoneet rutkasti varmuutta ja rutiinia varusteiden, kisainfojen ja muiden järjestelyjen hoitamiseen. Odotin kisapäivää rauhallisena, mutta samalla tuntien mahanpohjaa kutittelevan mukavan jännityksen.

Kisareitit

Reitteihin en ehtinyt tutustumaan paikan päällä etukäteen, mutta tiedossa oli, että Tahkolla kilpaillaan normaalia IRONMAN-reittiä mäkisemmässä maastossa.

Uinti tehdään kahtena kierroksena, joista toisen jälkeen uidaan Tahkolahden poikki kulkevan sillan alitse ja sen jälkeen vielä muutaman sadan metrin matka lahden pohjukkaan. Uintimatka 3,8 km.

Pöyräilyosuudella ajetaan ensin muutaman kilometrin siirtymä vaihtoalueelta, sitten reilun 20:n kilometrin mittainen mäkinen reitti neljään kertaan edestakaisin ja sen jälkeen vielä siirtymä takaisin vaihtoalueelle. Pyöräilymatka 180 km.

Neljään kertaan kierrettävä juoksulenkki kiemurtelee Tahkon maisemissa. Maasto on mäkistä ja vaihtelevaa. Ylämäkeä, alamäkeä, asvalttia, soraa, metsäpolkua ja erikoisuutena vielä Tahkolahden ylitys samaa siltaa pitkin, jonka alitse uintireitti kulkee. Juoksumatka 42,2 km.

Kisa-aamu

Herätyskello soi 4:30. Liimasin kisanumerotatuoinnit käsivarsiin, pumppasin pyöränrenkaat ja tarkistin vielä, että kaikki varusteet olivat oikeissa kasseissaan. Sitten hotellin aamupalalle. Siellä oli iso joukko muitakin täydelle matkalle lähtijöitä nieleskelemässä aamiaistaan.

Aamupalan jälkeen raahasin pyörän ja vaihtopussit muutaman sadan metrin päähän vaihtoalueelle. Ilma oli viileä ja tuuli oli voimakas. Järvellä näkyi korkeahkoa aallokkoa, joten tiedossa olisi lisää haastetta uintiosuudelle.

Ulkona oli sen verran kylmä, että varusteiden viennin jälkeen oleskelin hotellihuoneessa ja katselin ikkunasta muiden kisailijoiden valmistautumista. Täytyy sanoa, että aivan lähtö-/maalialueen vieressä sijainnut Sokos Hotel Tahkovuori oli kyllä logistisesti nappivalinta majoittumiselle.

Vasta noin 20 minuuttia ennen lähtöä sujahdin märkäpukuuni ja kävelin hotellilta alas rantaan. Tein vedessä pienen totuttelulenkin. Vesi tuntui viileältä verrattuna kotijärveen. Aallokko vatkasi voimakkaasti ja oli uintisuunnasta riippuen joko enemmän tai vähemmän häiritsevää.

Kiipesin takaisin laiturille ja rupattelin vielä hetken tutun kilpakaverin kanssa. Molskahdin pitkältä sillalta aaltojen sekaan noin viisi minuuttia ennen starttia. Vesi tuntui nyt vähän lämpöisemmältä kuin verryttelyuinnin aikana. Korkea aallokko pärskyi naamalle, kun odottelin vedessä kisan alkua.

Uinti 3,8 km

Tasan kello 8:00 päästiin matkaan. Uintiväylä oli leveä, joten kaikki löysivät melko vaivattomasti oman tilansa ja suuremmilta ruuhkilta vältyttiin.

Heti aluksi pulikoitiin ihan suoraa vasta-aallokkoon. Oma uintini lähti tahmeasti liikkeelle. Olin tehnyt Joroisten kisan jälkeen melkein kaikki uintitreenit uimahallissa ilman märkäpukua, joten olkapäät olivat aluksi ihmeissään. Lisäksi kovaan aallokkoon tottuminen kesti aikansa. Vaikka ruuhkaa ei kovasti ollutkaan, niin ensimmäisellä noin 700-800 metrin mittaisella suoralla joku meni edessäni koko ajan siksakkia, mikä hankaloitti omaan rytmiin pääsemistä.

Ensimmäisen kääntöpoijun jälkeen uitiin hetki sivuaallokkoon. Se olikin aikamoista veivaamista. Aamupalalla juomani appelsiinimehu nousi kurkkuun – ja hedelmälihat olivat tälläkin kertaa mukana. Onneksi sivutuuliosuutta ei uintireitille osunut kovinkaan pitkää matkaa.

Myötäaallokkoon tehty paluumatka sujuikin sitten mukavammin. Olkapäät alkoivat lämpiämään, pääsin uimaan paremmin omassa rauhassa ja takaa päin tulleilla aalloilla oli kiva ratsastella. Pian oltiinkin jo suoran päässä, josta käännyttiin taas lyhyelle sivuaallokkopätkälle. Sen jälkeen kurvattiin toiselle kierrokselle.

uintiAaltojen seassa uitiin. (kuva: Timo Kananoja)

Aurinko oli nyt noussut korkeammalle ja se paistoi ihan suoraan silmiin aina oikealta happea ottaessani. Uinkin suurimman osan toisen kierroksen vastatuuliosuudesta silmät kiinni. Avasin silmät vain tähystystä varten aina muutaman vedon välein. Silmät kiinni uiminen oli itseasiassa tosi rauhoittavaa ja auttoi tiedostamaan omaa uintia paremmin, kun aivot eivät saaneet näköelinten kautta turhia ärsykkeitä.

Joroisissa selkäjumi aiheutti sen, että uin jatkuvasti liikaa vasemmalle. Tällä kertaa suunta pysyi kovasta aallokosta huolimatta tosi hyvin hallinnassa. Toisella kierroksella uin pari kertaa suoraan päin merkkipoijua, kun seurasin kaukaa ottamaani suuntaa, enkä nostanut katsettani tarpeeksi usein poijua lähestyessäni.

Toisella kierroksella uinti kulki koko ajan paremmin ja ohittelin porukkaa. Vatsakin oli tottunut jatkuvaan hölskymiseen. Pian oltiinkin jälleen tulossa lähtöpaikalle. Seuraavaksi vuorossa oli Tahkon kisan erikoisuus, eli katsojien miehittämän sillan alitse uiminen.

Jo useita metrejä ennen siltaa kuulin vaimoni ja kahden tyttäreni kannustushuudot sillan päältä. Tuntui aivan mahtavalta! Nostin siinä kroolivetojen lomassa pikaisesti peukun ylös kannustusjoukoille.

Silta ja laituri blokkasivat pohjoisesta puhaltavan tuulen, joten sillan alittamisen jälkeen aallokko tyyntyi täysin. Viimeiset sadat metrin kauhoin elämäni parhaalta tuntuvaa uintia. Vedot olivat pitkiä ja vahvoja. Tuntui, että jokaisella kauhaisulla sain purevan otteen vedestä.

WP_20150815_09_12_55_ProViimeinen suora ennen rantautumista. (kuva: Essi Porola)

Nautin tunnelmasta. Päivän urakka oli tahmean startin jälkeen lähtenyt lopulta mainiosti käyntiin. Aurinko paistoi ja jokaisella hengityksellä näin oikealla puolella Tahkon aamuauringossa kylpevät kesäiset rinteet.

Järven pohja alkoi näkymään jo kymmeniä metrejä ennen rantautumista. Nousin seisomaan ja kahlasin rantaan. Vilkaisin kelloani – aikaa oli mennyt 1:22, eli muutaman minuutin tavoiteaikaani enemmän. Olen aikaani kuitenkin tyytyväinen, sillä aallokon takia uintiajat olivat kautta linjan normaalia hitaampia.

Pyöräily 180 km

Rauhallisesti otetun varusteiden vaihdon ja vessassa käynnin jälkeen hyppäsin pyörän selkään. Tarkoituksena oli ottaa alku kevyesti ja antaa sykkeiden laskea uinnin jälkeen.

Ohitin heti aluksi muutaman pyöräilijän, mutta sen jälkeen ei muita kilpailijoita näkynyt pitkään aikaan. Ihmettelin välillä, että mihin ihmeen rinnakkaistodellisuuteen olin oikein siirtynyt, kun tuntui, että olin reitillä ihan yksin. Onneksi järjestäjien porukkaa näkyi välillä tien laidassa – muuten olisin alkanut epäilemään eksyneeni reitiltä.

Kääntöpaikkaa lähestyessäni muitakin alkoi tulemaan vastaan, mutta samaa vauhtia kulkevia ei tahtonut löytyä millään. Ajoin lopulta noin 90 km, eli koko ensimmäisen puoliskon käytännössä koko ajan yksin. Triathlonissa täytyy pitää edellä ajavaan kymmenen metrin rako, mutta sekin riittäisi antamaan huomattavaa hyötyä verrattuna ihan yksin taivaltamiseen.

pyörä – kopioPyöräreitillä. (kuva: Timo Kananoja)

Lopulta takaa tuli kolmen hengen porukka, johon lyöttäydyin mukaan. Meno helpottui huomattavasti. Tosin porukan ajotyyli oli aivan erilainen kuin omani. Ylämäkiin tuutattiin kovilla tehoilla, mutta sitten alamäissä ja tasaisella rullailtiin kevyemmin. Itse pyrin huomattavasti tasaisempaan voimankäyttöön.

Ajoin porukan mukana jonkun aikaa, kunnes piti pysähtyä tien laitaan puskapissalle. Ajattelin, että ajetaan sitten loppumatka yksin. Kolmannen kierroksen puolivälin jälkeen sain kuitenkin saman porukan jälleen kiinni. Tällä kertaa tosin en edes yrittänyt pysyä heidän mukanaan ylämäissä ja toisaalta kierroksen loppupuolen alamäkivoittoisella osuudella painelin edelle.

Viimeisellä kierroksella alkoi etenkin niska ja yläselkä kipeytymään, mutta muuten pyöräily sujui mukavasti. Tankkaus meni ihan suunnitelmien mukaan. Geelit ja juomat imeytyivät hyvin ja aineenvaihdunta pelasi hienosti.

Kierrosajat pysyivät käytännössä täysin samoina koko pyöräilyosuuden ajan. Myös sykkeet pysyivät hyvin hallinnassa. Itse asiassa sykelukemat vain laskivat loppua kohden, joten vauhtia olisi voinut sen puolesta kiristää. Ajattelin kuitenkin säästellä juoksua varten.

Muutaman kerran venyttelin pyörän päällä takareisiäni ja ikävästi vihlaisi etenkin vasemmassa jalassa. Tiesin jo siinä vaiheessa, että juoksusta tulisi tosi vaikea.

Pyöräosuuden aika oli 5:46, mikä osui tavoiteaikani haarukkaan.

Juoksu 42,2 km

Jo ensimmäinen kävelyaskel pyöräilyn jälkeen kertoi että kunnon juoksusta ei tulisi yhtään mitään. Takareidet olivat tosi kipeät ja niiden voimantuotto oli lähes kokonaan pois pelistä.

Vein pyörän telineeseen ja kävelin vessan kautta varusteiden vaihtoon. Nesteitä tuli ihan oikeaa reittiä ulos vaikka kuinka kauan, eli ainakin juomatankkaus oli ollut pöyräilyn aikana riittävää.

Lähdin kaikessa rauhassa liikkeelle. Jalat tuntuivat ensimmäisestä juoksuaskeleesta lähtien tosi huonoille. Takareisien jumin ja kivun lisäksi myös nilkat ja jalkaterät tuntuivat pyörän jälkeen puutuneilta. Tiesin, että se vaiva helpottaisi muutaman kilsan juoksun jälkeen, mutta takareisien osalta en ollut luottavainen. Olihan sama ongelma vaivannut jo Joroisten kisasta lähtien.

Hylkäsin samantien tavoitteen 12:n tunnin alittamisesta. Aloin laskemaan uutta tavoiteaikaa. Tahkon Sale menisi kiinni yhdeksältä illalla, eli jos selviäisin maaliin alle 13:n tunnin, niin ehtisin kisan jälkeen vielä Saleen hakemaan palautumisherkut illaksi. Joten siitä keksin sopivan uuden tavoiteajan. 🙂

Etenkin ylämäet olivat täyttä tuskaa jaloilleni. En pystynyt koko kisan aikana juoksemaan yhtäkään ylämäkeä ja varsinkin Tahkolahden sillalta nousu kylpylän nurkille tuntui hirvittävältä. Onneksi nousussa oli myös huoltopiste, niin pystyin hyvällä syyllä ottamaan mäen kiipeämisen tosi rauhallisesti.

Alamäet ja tasaiset osuudet kulkivat sitten ”paremmin”, mutta nekin toki huomattavasti hitaammin mitä olin suunnitellut.

Porukkaa meni jatkuvasti ohi oikealta ja vasemmalta, enkä muista ohitinko itse koko juoksun aikana yhtään kilpakumppania. Mutta se ei itseäni haitannut yhtään. Takareidet olivat siinä kunnossa, että varsinaisesta kilpailemisesta ei voinut puhua. Taistelin lähinnä maaliin pääsystä.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen kisakeskuksen mäkeä noustessa sain kannustukset vaimoltani ja tytöiltäni. Se ei olisi voinut tulla parempaan paikkaan, sillä kyseessä oli koko kisan rankin hetki. Takana oli vasta reilut 10 kilometriä juoksuosuutta ja jalat tuntuivat tosi kipeiltä. Jälkikäteen vaimo sanoi, että meininki oli näyttänyt tosi TOSI raskaalta.

juoksu_huolto – kopioAlkumatkalla juoksun huollossa. Tosi raskaalta tuntui. (kuva: Timo Kananoja)

En kuitenkaan missään vaiheessa edes ajatellut keskeyttämistä, sillä matka eteni koko ajan ja olin asennoitunut siihen, että koko päivä tässä menee joka tapauksessa. Ja sen verran osasin laskea, että aikarajan puitteissa selviäisin maaliin, vaikka kävelisin koko loppumatkan.

Toisen kierroksen umpeutuessa puolimatka oli jo ohitettu. Se tuntui hyvälle. Olin päässyt omaan rytmiini, eli kaikki ylämäet kävellen ja alamäissä ja tasaisella rauhallista juoksua. Vauhti ei ollut kovaa, mutta toisaalta se ei myöskään siitä hidastunut oikeastaan yhtään.

Reitti oli tullut tutuksi, mikä helpotti etenemistä. Ajattelin matkaa aina seuraavalle huoltopisteelle asti. Kannustusjoukkoja oli reitin varrella mukavasti. Yhdeltä pisteeltä jaettiin cokista, sipsejä ja kannustysläpyjä. Mahtavaa!

Kolmannen kierroksen puolivälin jälkeen megaman Juri Haverinen tuli takaa ohi viimeisellä kierroksellaan. Kävelin hänen kanssaan hetken huoltopisteen kohdalla ja vaihdoin muutamia sanoja. Jostain syystä se antoi hurjasti lisää voimia, kun ajattelin, että Jurilla täyttyisi ihan pian kolmas täyden matkan triathlon viikon sisällä.

Samaan aikaan myös omat kannustusjoukkoni olivat tulleet kisareitille vastaan. Vaimokin kommentoi, että ”nythän sun juoksu näyttää ihan hyvältä”. Sitä oli vaikea uskoa, mutta hyvä mieli siitä kommentista silti tuli. Kolmannen kierroksen loppu tuntuikin ehkä koko juoksuosuuden parhaalta pätkältä.

Neljäs kierros menikin sitten jo fiilistellessä. Tiesin 100-prosenttisella varmuudella, että pääsen maaliin asti. Päivä alkoi kääntymään iltaan. Suurin osa kisailijoista oli jo saanut urakkansa päätökseen. Reitin varrella olleista kannustusporukoista osa oli siirtynyt muualla illanviettoon. Mutta ne porukat, jotka olivat vielä jäljellä, alkoivat jo tunnistamaan meitä harvoja vielä reitillä olevia kisailijoita ja osasivat kannustaa hienolla tavalla. Jo maaliin tulleita täysimatkalaisia näkyi myös reitin varrella ja heiltä tuli tsempit aivan varmasti täydestä sydämestä. Huoltopisteiden porukat olivat tehneet pitkää päivää, mutta jaksoivat edelleen huolehtia jokaisesta kilpailijasta ja antaa vielä kannustukset kaupan päälle.

Oma oloni oli siinä ilta-auringon hiipuvassa valossa suorastaan haikea. 12 tuntia aikaisemmin alkanut urakka oli lähenemässä päätöstään ja tiesin, että päivä tulisi jäämään vahvasti mieleen koko loppuelämäkseni. Tunteet nousivat pintaan viimeisen kierroksen aikana useaan kertaan.

Viimeistä kertaa Tahkolahtea kiertäessäni kuulutuksista selvisi maaliin tulijoiden aikoja. Hoksasin siinä vaiheessa, että ehdin maaliin alle 12 ja puolen tunnin. Se tuntui hyvältä ajalta verrattuna siihen miltä juoksuosuuden aloitus oli tuntunut.

Maalisuoralle kääntyminen jäi mieleen tosi vahvasti. Etsin heti katseellani vaimon ja tytöt, joiden kovaäänisestä kannustuksesta kuuluttajakin oli maininnut jo siinä vaiheessa kun vasta kiipesi ylös Tahkolahden rannasta.

maalisuora – kopioMaalisuoralla. (kuva: Timo Kananoja)

Juoksin lähes koko maalisuoran kädet ylhäällä tuulettaen. Tunne oli käsittämättömän hyvä. Kolme vuotta sitten lausuin muutamille tutuille sanat: ”aion suorittaa 35-vuotiaana triathlonin täysmatkan”. Siitä alkoi järjestelmällisesti edennyt urakka, joka tuli nyt maaliin.

WP_20150815_20_22_49_ProSelvisin maaliin! (kuva: Essi Porola)

Juoksuosuuden ongelmista kertoo maratoniin kulunut aika, joka oli 5:02. Se oli oman sarjani toiseksi hitain maratonaika ja selvästi hitaampi kuin alkuperäinen tavoitteeni.

Koko urakkaan käytin aikaa yhteensä 12:23, millä sijoituin omassa sarjassani sijalle 42, kun matkaan lähti 56 urheilijaa. Eli urheilullisesti parannettavaa jäi paljon tuleville vuosille.

WP_20150816_17_37_51_ProFinisher-mitali ja -paita. (kuva: Olli Porola)

Jälkitunnelmat

Ensimmäinen kunnon triathlon-kesäni huipentui Tahkon täysmatkaan. Kesän tärkeimpään kisaan valmistautumisessa tuli tehtyä paljon virheitä, enkä ollut kisassa parhaassa mahdollisessa kunnossa. Se näkyi tuloksessa, joka jäi huonommaksi mitä alun perin ajattelin. Kaikesta huolimatta olen tyytyväinen Tahkon kisaan ja koko kesään.

Opin tekemieni virheiden kautta todella paljon uutta kestävyysurheiluharjoittelusta. Odottelen jo malttamattomana uuden treenikauden alkua ja ensi vuotta, että pääsen korjaamaan tämän vuoden virheet ja toivottavasti tekemään ensi kesän kisoissa parempia urheilullisia suorituksia.

Kuluneen vuoden aikana huomasin, että nautin todella paljon tavoitteellisesta urheilemisesta. Uskon, että se tulee olemaan tärkeä osa omaa elämääni niin kauan kuin vain suinkin pystyn jotain urheilulajia harrastamaan. Nyt triathlon on lajeista ykköspaikalla ja tulevina vuosina tulen testaamaan, että mihin asti omat rahkeeni siinä riittävät.

Tahkon kisa osoitti, että peruskestävyyteni riittää nyt täyden matkan triathlonin suorittamiseen. Seuraavaksi tarkoituksenani on alkaa parantamaan vauhti- ja lihaskestävyyttäni ja sen kautta hakemaan nopeampia aikoja.

Hyvää loppukesää kaikille lukijoille!

Olli Porola
Twitter: @oporola
Facebook: www.facebook.com/olliporola.fi

Tunnelmat ennen kauden 2015 pääkisaa

3,8 kilometriä uintia, 180 kilometriä pyöräilyä ja 42,2 kilometriä juoksua. Kyseisistä matkoista koostuu täyden matkan triathlon, eli aito ja alkuperäinen IRONMAN-mittainen kilpailu.

Ensi lauantaina pääsen omakohtaisesti kokemaan, miltä kyseinen urakka tuntuu, kun starttaan ensimmäistä kertaa lajin kuninkuusmatkalle. Kisanäyttämönä toimii Finntriathlon Tahko, eli maailman pohjoisin täyden matkan kilpailu.

Tunnelma on kuin lapsena jouluaattoa odottaessa! Eli positiivisella tavalla innostunut, jännittynyt ja malttamaton. Viimeisten viikkojen keventely on auttanut palautumaan kovista treeneistä ja alkukesän lyhyempien kisojen luomasta rasituksesta.

Kesäkuun vatsatauti ja heinäkuun liian tiivis kisakalenteri vetivät sekä fyysisen että henkisen olotilan välillä aika huonoksi. Nyt olo on hyvä. Ylirasituksen oireet ovat väistyneet. Syke on palautunut normaalille tasolle, vatsa toimii oikein ja ruokahalukin on jälleen tavanomaisella tasolla. Myös mieli on erittäin pirteä ja innostunut.

Joroisten puolimatkalta palautuminen kesti kauemmin mitä etukäteen arvioin. Olikin erittäin hyvä päätös jättää viime viikon Hauhon pikakisa väliin ja keskittyä hidasvauhtisempaan treenaamiseen. Oikeastaan vasta viime viikonloppuna, eli kolme viikkoa Joroisten kisan jälkeen meno alkoi vihdoinkin tuntumaan suhteellisen normaalilta.

Mielessäni on paljon muitakin asioita, joissa olen viimeisten kuukausien aikana tehnyt virheitä. En kuitenkaan murehdi niitä, vaan otan harha-askeleista oppia ja korjaan ne ensi vuodeksi. Tämä vuosi on ollut minulle kuitenkin vasta ensimmäinen kunnollinen triathlon-vuosi, joten aloittelijan virheiltä ei ole voinut välttyä.

Mutta käsitellään niitä sitten jossain toisessa blogitekstissä myöhemmin syksyllä. Nyt keskityn nauttimaan siitä tunteesta, kun kesän pääkisa lähestyy ja pääsen ulosmittaamaan koko vuoden työn tuloksen.

Tuntuu epätodelliselta, että siitä on vain kolme vuotta aikaa kun juoksin elämäni ensimmäisen yli viiden kilometrin juoksulenkin. Ja vain kaksi vuotta siitä kun aloitin vesikammoni voittamisen puhaltelemalla kuplia veteen pesuhuoneen lavuaarissa.

Tosi pitkä matka on tultu siihen pisteeseen, että pääsen lauantai-aamuna klo 8:00 ryhmittymään lähtöviivalle 270:n muun triathlonistin kanssa ja aloittamaan koko päivän kestävän urakan.

Vaikka takana on kovia treenejä ja kisoja, niin en osaa etukäteen arvioida sitä kärsimyksen määrää, joka lauantaina viimeistään juoksuosuuden loppupuolella tulee väistämättä vastaan. Siitä syystä en aseta itselleni mitään aikatavoitetta. Pyrin kuitenkin ottamaan uinnin ja etenkin pyöräilyn sen verran kevyesti, että juoksuunkin jäisi voimia, eikä homma menisi ihan kävelyksi.

Kävi Tahkon kisassa sitten miten tahansa, niin jatkan triathlon-harrastustani entistä motivoituneempana. Kisan tulos toimii hyvänä suuntaviitoituksena sille, millaiseksi ensi vuoden harjoitus- ja kilpailusuunnitelma rakentuu.

Vaikka täyden matkan kisa on minulle tässä vaiheessa tosi iso asia, niin se on kuitenkin vasta ihan alkumatka sillä taipaleella, jota olen mielessäni hahmotellut tulevia vuosia varten.

Mutta edetään rauhassa askel kerrallaan ja nautitaan matkasta!

Olli Porola
Twitter: @oporola
Facebook: www.facebook.com/olliporola.fi