Kaikki kirjoittajan Olli Porola artikkelit

Olen liikunta- ja hyvinvointialan yrittäjä, triathlonvalmentaja, fysiikkavalmentaja ja Personal Trainer. Tutustu palveluihini www.optimacoaching.fi tai ota yhteyttä olli.porola@optimacoaching.fi

Viime kesän viisi virhettä

Palataan näin blogin talvitauon päätteeksi vielä hetkeksi menneeseen ja käännetään kiikarit taakse päin kohti viime kesää. Nyt on oivallinen hetki käydä oppimismielessä läpi tekemiäni virheitä ja yrittää välttää samojen virheiden toistaminen.

***

Virhe 1: Liian tiivis kisakalenteri

Viime vuoden heinäkuussa minulla oli kolmen kisaviikonlopun putki. Se alkoi Vierumäen Finntriathlonista, jatkui Teisko Triathlonilla ja huipentui Joroisten Finntriathloniin. Sen jälkeen paukut oli syöty. Etenkin juoksu oli kaukana alkukesän tasosta ja takareidet olivat ihan loppu – tulehtuneet ja revähtäneet. Google-diagnoosi viittasi myös hamstring-syndrooman suuntaan. Ennen Tahkon Finntriathlonia pystyin lähinnä palauttelemaan neljä viikkoa, enkä saanut tehtyä enää kunnon treenejä. Kunto lasketteli alamäkeä ennen kauden tärkeintä kisaa!

Muista: Kisakalenterin parempi suunnittelu ja kunnollisesta palautumisesta huolehtiminen.

***

Virhe 2: Liian kovaa harjoittelua liian aikaisin

Vuosi sitten tähän aikaan harjoittelin jo tosi paljon ja kovaa. Näin jälkikäteen onkin helppo todeta, että se oli aivan liian varhain. Kuntohuippu osui alkukesään, eikä lähellekään elokuun täysmatkan kilpailua. Kestävyysurheilussa maksimisuoritustasoa ei ole mahdollistaa ylläpitää viikkotolkulla, joten kuntohuipun ajoittaminen pitää pystyä tähtäämään lähemmäksi tärkeitä kisoja.

Muista: Maltti mukana harjoitusmäärien/-tehojen lisäämisessä.

***

Virhe 3: Oheisharjoittelu ja lihashuolto vähenivät kisakauden alkaessa

Vuosi sitten talvella ja alkukeväästä kävin säännöllisesti kuntosalilla ja huolehdin muutenkin säännöllisesti lihashuollosta. Kisakauden alettua lajitreenit veivät lähes kaiken huomioni, eikä lihaksiston kunnosta tullut enää huolehdittua tarpeeksi hyvin. Tämä aiheutti ongelmia jo Joroisten kisassa, jossa alaselkä alkoi temppuilemaan. Myös loppukesän jalkavaivoja olisi varmasti voinut hillitä paremmalla lihashuollolla.

Muista: Lihaskunto- ja lukkopainiharjoittelu sekä lihashuolto säännöllisesti mukana ohjelmassa koko kisakauden ajan.

***

Virhe 4: En kiinnittänyt tarpeeksi huomiota ravitsemukseen

Ravitsemuksen suhteen homma alkoi viime vuonna karkaamaan käsistä mitä lähemmäksi kisakautta tultiin. Kesän aikana vanhoista hyvistä ravitsemustottumuksistani ei ollut paljoakaan jäljellä. En syönyt tarpeeksi oikeita ruokia ja söin liian paljon vääriä ruokia.

Minulle ei sovi yleisesti kestävyysurheilussa käytettävä vahvasti hiilihydraattipainotteinen ruokavalio. Viljan ja sokerin puputtaminen ei vain yksinkertaisesti sovi vatsalleni tai kropalleni ylipäänsä. Taistelin useamman viikon ajan viime kesänä vatsavaivojen kanssa ja uskon, että yksi iso syy siihen oli huonoksi muuttunut ruokavalio.

Nyt alkuvuoden aikana homma on klikannut tosi hyvin kohdilleen. Palasin vanhoihin hyviin tottumuksiini ja tein niihin vielä muutamia viilauksia. Nyt tuntuu tosi hyvältä! Energia riittää treenaamiseen ja vatsa on kunnossa.

Muista: Itselleni hyväksi todetun ruokavalion tarkempi noudattaminen.

***

Virhe 5: Kesäloma ennen kauden pääkilpailua

Helposti tulee ajatelleeksi, että pitkän kesäloman aikana olisi helpompi treenata kunnolla. Omalla kohdallani tilanne on kuitenkin päinvastainen. Minun on huomattavasti helpompi rytmittää säännöllinen harjoittelu osaksi arkirutiineja kuin loma-aikaa.

Lomalla meidän koko perhe tykkää matkustella ja nähdä paljon kaikenlaista – kotona emme paljoakaan oleskele. Tällaiseen kesälomaohjelmaan on hankala sovittaa triathlonharjoittelua. Tietenkin olisi eri asia, jos loman suunnittelisi triathlonin ehdoilla, mutta siihen ei tällä hetkellä ole ollut mahdollisuutta eikä haluakaan.

Toki tähän asiaan vaikuttaa myös se, missä vaiheessa työn puolesta voi pitää lomia. Viime vuotta parempi suunnittelu on joka tapauksessa mahdollista.

Muista: Kesäloman ajoittaminen paremmin kisaohjelmaan sopivaksi.

***

Olli Porola
Twitter: @oporola
Facebook: www.facebook.com/olliporola.fi

Kokonaisvaltainen urheilullisuus

Edelliset kolme vuotta keskityin tiiviisti tavoitteeseeni triathlonin täysmatkan suorittamisesta. Treenasin kestävyyttä, kestävyyttä, kestävyyttä ja vielä kerran kestävyyttä. Porras kerrallaan nostin itseni uudelle tasolle: ensin puolimaraton, sitten täysi maraton, reilu vuosi sitten puolimatkan triathlon ja lopulta tämän vuoden elokuussa täyden matkan triathlon. Pitkäjänteistä työntekoa seurannut suuren tavoitteen saavuttaminen tuntui huumaavan hyvältä!

…MUTTA…

Vaikka kestävyyskuntoni olikin menneenä kesänä aivan eri tasolla kuin koskaan aiemmin, niin siitä huolimatta en ollut tyytyväinen omaan kokonaisvaltaiseen fyysiseen kuntooni. Tunsin epätasapainoa voimantuotossa ja liikkuvuudessa, sekä erilaisia kiputuntemuksia, kuten alaselän kipu kesän Joroisten kisassa ja Tahkon juoksuosuuden pilannut takareisivaiva.

Kolmessa vuodessa olin muokkautunut räjähtävästä ja voimakkaasta, mutta kestävyydeltäni umpisurkeasta kamppailu-urheilijasta aivan toiseen ääripäähän. Nyt peruskestävyysominaisuuteni olivat kunnossa, mutta voima- ja liikkuvuusominaisuuteni olivat laantuneet huomattavasti.

Se ei ollut sitä, mitä urheilemiselta pyrin hakemaan.

Jatkossa aion kehittää itsestäni nopeamman ja kestävämmän triathlonistin, mutta sen lisäksi haluan tuntea itseni kaikin puolin monipuolisemmaksi urheilijaksi. Haluan olla kestävä, vahva, liikkuva, notkea ja teknisesti taitava.

Triathlonvuosi 2016

Pian Tahkon jälkeen päätin, että en tule kilpailemaan triathlonin täysmatkalla ensi vuonna ollenkaan. Sen sijaan alan kehittämään lihaskestävyyttäni, vauhtikestävyyttäni, liikkuvuuttani ja tekniikkaani monipuolisemman triathlonharjoittelun kautta.

Varsinaiseen triathlonin lajitreeniin käyttämäni harjoitustuntimäärät tulevat varmasti laskemaan, mutta toisaalta pyrin siihen, että jokainen harjoitus tulisi olemaan järkevämmin suunniteltu ja tarkoituksenmukaisempi. Aion myös lisätä oheisharjoittelun ja lihashuollon määrää, mikä toivottavasti auttaa kestämään ensi kesän kisarasitukset paremmin kuin tänä vuonna.

Vuoden 2016 kisakalenterini päätapahtumana on Joroisten Finntriathlonin puolimatkan kisa. Sen lisäksi tulen osallistumaan muutamiin lähiseutujen lyhyempiin triathlonkisoihin, kuten Vanajanlinnan Finntriathloniin ja Teisko Triathloniin.

Täysmatkaa alan suunnittelemaan uudestaan vasta siinä vaiheessa, kun minulla on realistiset mahdollisuudet reilusti alle 11 tunnin aikaan, mikä tapahtuu toivottavasti jo vuonna 2017. Haluan kuitenkin ensin tuntea itseni nopeaksi, vahvaksi ja kestäväksi lyhyemmillä matkoilla.

Kamppailu-urheilu

Kolme vuotta sitten lopetin lupaavasti alkaneen kamppailu-urheiluharrastukseni lähinnä ajankäytöllisten haasteiden vuoksi. Tilalle keksin triathlonin, joka mahdollisti joustavammat harjoitteluajat.

Nyt pystyn myöntämään, että kaipasin kuitenkin koko ajan takaisin kamppailusaleille. En vain antanut itseni ajatella sitä tietoisesti, sillä tavoitteeni triathlonin täysmatkasta vaati viimeisen vuoden aikana kaiken huomioni.

Arkistojen kätköistä: kultaa lukkopainikisoissa syyskuussa 2010

Osittain vammojen pakottamana olen tänä syksynä viettänyt ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen oikein kunnollista ylimenokautta kestävyysurheilusta. Harjoittelu on ollut epäsäännöllistä ja määrällisesti normaalia vähäisempää. Se on antanut tilaa kuunnella omia tuntemuksiani. Olen ymmärtänyt, että kroppani ja päänuppini kaipaavat muitakin liikunnallisia ärsykkeitä kuin pelkkää kestävyysurheilua.

Jokin aika sitten teinkin paluun vanhan rakkaan harrastukseni, eli lukkopainin pariin Tampereen MMA Team 300:n salille. Ai että, kun on tuntunut hyvälle päästä pitkästä aikaa painimaan!

Alun perin ajattelin, että treenaisin lukkopainia kunnolla vain talvikauden ajan, mutta nyt olen luvannut itselleni, että tulen jatkossa pitämään sen triathlonin rinnalla mukana treeniohjelmassa ympäri vuoden.

Toki kahden näinkin erilaisen lajin yhdistäminen luo harjoitteluun omat haasteensa, eikä esimerkkejä kamppailu- ja kestävyysurheilun onnistuneesta yhdistämisestä löydy paljoakaan.

Otan tämän asian kuitenkin valtavana positiivisena haasteena!

Ensi vuoden tärkein urheilullinen tavoitteeni onkin pystyä harjoittelemaan sekä lukkopainia että triathlonia niin hyvin, että onnistun kehittymään kummassakin lajissa uudelle tasolle, sekä tuntemaan itseni kokonaisvaltaisemmaksi urheilijaksi.

Mukavaa syksyn jatkoa kaikille lukijoille!

Olli Porola

Kisaraportti: Finntriathlon Tahko 2015

Viikko sitten Tahkolla suorittamani ensimmäinen täyden matkan triathlon oli vavisuttava kokemus. Matka oli fyysisesti paljon rankempi kuin osasin etukäteen ajatella. Toisaalta taas henkinen vahvuuteni yllätti minut.

Suoritus oli niin pitkä, että siirryin sen ajaksi ikään kuin omaan maailmaan. Pystyin psyykkaamaan itseni sellaiseen mielentilaan, jossa esimerkiksi hyväksyin täysin juoksuosuuden jokaisella askeleella tuntuneen kivun, enkä antanut sen masentaa, vaan koin sen osaksi senhetkistä normaalia olotilaa.

Pystyin suorastaan nauttimaan koko päivän kestäneestä urakasta. Kyse ei ollut pelkästään urheilusuorituksesta, vaan matkasta oman fyysisen ja henkisen suorituskyvyn rajoille. Ja mikä parasta, matka päättyi osaltani onnellisesti maaliviivan ylittämiseen.

Ennakkotunnelmat

Kirjoittelin jo aiemmin ennakkotunnelmistani ennen Tahkoa. Tuon blogitekstin julkaisun jälkeen tein vielä yhden tosi lyhyen juoksulenkin pari päivää ennen kisaa ja huomasin, etteivät jalkani olleet edelleenkään palautuneet Joroisilta. Oli täysi arvoitus, että mitä vauhtia juoksu Tahkolla kulkisi vai kulkisiko ollenkaan.

Mietin moneen kertaan, että haukkasinko liian ison palan, kun olin lähdössä täydelle matkalle niin heiveröisellä kestävyysurheilupohjalla. Vasta kolme vuotta sitten täysin nollista aloitettu kestävyysjuoksuharjoittelu ei ollut selvästikään ehtinyt vielä muokkaamaan jalkojeni lihaskestävyyttä sille tasolle, että ne olisivat kestäneet kesän tiiviin kilpailukalenterin luoman rasituksen.

Onnistuin kuitenkin sysäämään epävarmat ajatukset sivummalle ja keskityin vain kisapäivään valmistautumiseen. Kesän neljä aiempaa triathlon-kisaa olivat tuoneet rutkasti varmuutta ja rutiinia varusteiden, kisainfojen ja muiden järjestelyjen hoitamiseen. Odotin kisapäivää rauhallisena, mutta samalla tuntien mahanpohjaa kutittelevan mukavan jännityksen.

Kisareitit

Reitteihin en ehtinyt tutustumaan paikan päällä etukäteen, mutta tiedossa oli, että Tahkolla kilpaillaan normaalia IRONMAN-reittiä mäkisemmässä maastossa.

Uinti tehdään kahtena kierroksena, joista toisen jälkeen uidaan Tahkolahden poikki kulkevan sillan alitse ja sen jälkeen vielä muutaman sadan metrin matka lahden pohjukkaan. Uintimatka 3,8 km.

Pöyräilyosuudella ajetaan ensin muutaman kilometrin siirtymä vaihtoalueelta, sitten reilun 20:n kilometrin mittainen mäkinen reitti neljään kertaan edestakaisin ja sen jälkeen vielä siirtymä takaisin vaihtoalueelle. Pyöräilymatka 180 km.

Neljään kertaan kierrettävä juoksulenkki kiemurtelee Tahkon maisemissa. Maasto on mäkistä ja vaihtelevaa. Ylämäkeä, alamäkeä, asvalttia, soraa, metsäpolkua ja erikoisuutena vielä Tahkolahden ylitys samaa siltaa pitkin, jonka alitse uintireitti kulkee. Juoksumatka 42,2 km.

Kisa-aamu

Herätyskello soi 4:30. Liimasin kisanumerotatuoinnit käsivarsiin, pumppasin pyöränrenkaat ja tarkistin vielä, että kaikki varusteet olivat oikeissa kasseissaan. Sitten hotellin aamupalalle. Siellä oli iso joukko muitakin täydelle matkalle lähtijöitä nieleskelemässä aamiaistaan.

Aamupalan jälkeen raahasin pyörän ja vaihtopussit muutaman sadan metrin päähän vaihtoalueelle. Ilma oli viileä ja tuuli oli voimakas. Järvellä näkyi korkeahkoa aallokkoa, joten tiedossa olisi lisää haastetta uintiosuudelle.

Ulkona oli sen verran kylmä, että varusteiden viennin jälkeen oleskelin hotellihuoneessa ja katselin ikkunasta muiden kisailijoiden valmistautumista. Täytyy sanoa, että aivan lähtö-/maalialueen vieressä sijainnut Sokos Hotel Tahkovuori oli kyllä logistisesti nappivalinta majoittumiselle.

Vasta noin 20 minuuttia ennen lähtöä sujahdin märkäpukuuni ja kävelin hotellilta alas rantaan. Tein vedessä pienen totuttelulenkin. Vesi tuntui viileältä verrattuna kotijärveen. Aallokko vatkasi voimakkaasti ja oli uintisuunnasta riippuen joko enemmän tai vähemmän häiritsevää.

Kiipesin takaisin laiturille ja rupattelin vielä hetken tutun kilpakaverin kanssa. Molskahdin pitkältä sillalta aaltojen sekaan noin viisi minuuttia ennen starttia. Vesi tuntui nyt vähän lämpöisemmältä kuin verryttelyuinnin aikana. Korkea aallokko pärskyi naamalle, kun odottelin vedessä kisan alkua.

Uinti 3,8 km

Tasan kello 8:00 päästiin matkaan. Uintiväylä oli leveä, joten kaikki löysivät melko vaivattomasti oman tilansa ja suuremmilta ruuhkilta vältyttiin.

Heti aluksi pulikoitiin ihan suoraa vasta-aallokkoon. Oma uintini lähti tahmeasti liikkeelle. Olin tehnyt Joroisten kisan jälkeen melkein kaikki uintitreenit uimahallissa ilman märkäpukua, joten olkapäät olivat aluksi ihmeissään. Lisäksi kovaan aallokkoon tottuminen kesti aikansa. Vaikka ruuhkaa ei kovasti ollutkaan, niin ensimmäisellä noin 700-800 metrin mittaisella suoralla joku meni edessäni koko ajan siksakkia, mikä hankaloitti omaan rytmiin pääsemistä.

Ensimmäisen kääntöpoijun jälkeen uitiin hetki sivuaallokkoon. Se olikin aikamoista veivaamista. Aamupalalla juomani appelsiinimehu nousi kurkkuun – ja hedelmälihat olivat tälläkin kertaa mukana. Onneksi sivutuuliosuutta ei uintireitille osunut kovinkaan pitkää matkaa.

Myötäaallokkoon tehty paluumatka sujuikin sitten mukavammin. Olkapäät alkoivat lämpiämään, pääsin uimaan paremmin omassa rauhassa ja takaa päin tulleilla aalloilla oli kiva ratsastella. Pian oltiinkin jo suoran päässä, josta käännyttiin taas lyhyelle sivuaallokkopätkälle. Sen jälkeen kurvattiin toiselle kierrokselle.

uintiAaltojen seassa uitiin. (kuva: Timo Kananoja)

Aurinko oli nyt noussut korkeammalle ja se paistoi ihan suoraan silmiin aina oikealta happea ottaessani. Uinkin suurimman osan toisen kierroksen vastatuuliosuudesta silmät kiinni. Avasin silmät vain tähystystä varten aina muutaman vedon välein. Silmät kiinni uiminen oli itseasiassa tosi rauhoittavaa ja auttoi tiedostamaan omaa uintia paremmin, kun aivot eivät saaneet näköelinten kautta turhia ärsykkeitä.

Joroisissa selkäjumi aiheutti sen, että uin jatkuvasti liikaa vasemmalle. Tällä kertaa suunta pysyi kovasta aallokosta huolimatta tosi hyvin hallinnassa. Toisella kierroksella uin pari kertaa suoraan päin merkkipoijua, kun seurasin kaukaa ottamaani suuntaa, enkä nostanut katsettani tarpeeksi usein poijua lähestyessäni.

Toisella kierroksella uinti kulki koko ajan paremmin ja ohittelin porukkaa. Vatsakin oli tottunut jatkuvaan hölskymiseen. Pian oltiinkin jälleen tulossa lähtöpaikalle. Seuraavaksi vuorossa oli Tahkon kisan erikoisuus, eli katsojien miehittämän sillan alitse uiminen.

Jo useita metrejä ennen siltaa kuulin vaimoni ja kahden tyttäreni kannustushuudot sillan päältä. Tuntui aivan mahtavalta! Nostin siinä kroolivetojen lomassa pikaisesti peukun ylös kannustusjoukoille.

Silta ja laituri blokkasivat pohjoisesta puhaltavan tuulen, joten sillan alittamisen jälkeen aallokko tyyntyi täysin. Viimeiset sadat metrin kauhoin elämäni parhaalta tuntuvaa uintia. Vedot olivat pitkiä ja vahvoja. Tuntui, että jokaisella kauhaisulla sain purevan otteen vedestä.

WP_20150815_09_12_55_ProViimeinen suora ennen rantautumista. (kuva: Essi Porola)

Nautin tunnelmasta. Päivän urakka oli tahmean startin jälkeen lähtenyt lopulta mainiosti käyntiin. Aurinko paistoi ja jokaisella hengityksellä näin oikealla puolella Tahkon aamuauringossa kylpevät kesäiset rinteet.

Järven pohja alkoi näkymään jo kymmeniä metrejä ennen rantautumista. Nousin seisomaan ja kahlasin rantaan. Vilkaisin kelloani – aikaa oli mennyt 1:22, eli muutaman minuutin tavoiteaikaani enemmän. Olen aikaani kuitenkin tyytyväinen, sillä aallokon takia uintiajat olivat kautta linjan normaalia hitaampia.

Pyöräily 180 km

Rauhallisesti otetun varusteiden vaihdon ja vessassa käynnin jälkeen hyppäsin pyörän selkään. Tarkoituksena oli ottaa alku kevyesti ja antaa sykkeiden laskea uinnin jälkeen.

Ohitin heti aluksi muutaman pyöräilijän, mutta sen jälkeen ei muita kilpailijoita näkynyt pitkään aikaan. Ihmettelin välillä, että mihin ihmeen rinnakkaistodellisuuteen olin oikein siirtynyt, kun tuntui, että olin reitillä ihan yksin. Onneksi järjestäjien porukkaa näkyi välillä tien laidassa – muuten olisin alkanut epäilemään eksyneeni reitiltä.

Kääntöpaikkaa lähestyessäni muitakin alkoi tulemaan vastaan, mutta samaa vauhtia kulkevia ei tahtonut löytyä millään. Ajoin lopulta noin 90 km, eli koko ensimmäisen puoliskon käytännössä koko ajan yksin. Triathlonissa täytyy pitää edellä ajavaan kymmenen metrin rako, mutta sekin riittäisi antamaan huomattavaa hyötyä verrattuna ihan yksin taivaltamiseen.

pyörä – kopioPyöräreitillä. (kuva: Timo Kananoja)

Lopulta takaa tuli kolmen hengen porukka, johon lyöttäydyin mukaan. Meno helpottui huomattavasti. Tosin porukan ajotyyli oli aivan erilainen kuin omani. Ylämäkiin tuutattiin kovilla tehoilla, mutta sitten alamäissä ja tasaisella rullailtiin kevyemmin. Itse pyrin huomattavasti tasaisempaan voimankäyttöön.

Ajoin porukan mukana jonkun aikaa, kunnes piti pysähtyä tien laitaan puskapissalle. Ajattelin, että ajetaan sitten loppumatka yksin. Kolmannen kierroksen puolivälin jälkeen sain kuitenkin saman porukan jälleen kiinni. Tällä kertaa tosin en edes yrittänyt pysyä heidän mukanaan ylämäissä ja toisaalta kierroksen loppupuolen alamäkivoittoisella osuudella painelin edelle.

Viimeisellä kierroksella alkoi etenkin niska ja yläselkä kipeytymään, mutta muuten pyöräily sujui mukavasti. Tankkaus meni ihan suunnitelmien mukaan. Geelit ja juomat imeytyivät hyvin ja aineenvaihdunta pelasi hienosti.

Kierrosajat pysyivät käytännössä täysin samoina koko pyöräilyosuuden ajan. Myös sykkeet pysyivät hyvin hallinnassa. Itse asiassa sykelukemat vain laskivat loppua kohden, joten vauhtia olisi voinut sen puolesta kiristää. Ajattelin kuitenkin säästellä juoksua varten.

Muutaman kerran venyttelin pyörän päällä takareisiäni ja ikävästi vihlaisi etenkin vasemmassa jalassa. Tiesin jo siinä vaiheessa, että juoksusta tulisi tosi vaikea.

Pyöräosuuden aika oli 5:46, mikä osui tavoiteaikani haarukkaan.

Juoksu 42,2 km

Jo ensimmäinen kävelyaskel pyöräilyn jälkeen kertoi että kunnon juoksusta ei tulisi yhtään mitään. Takareidet olivat tosi kipeät ja niiden voimantuotto oli lähes kokonaan pois pelistä.

Vein pyörän telineeseen ja kävelin vessan kautta varusteiden vaihtoon. Nesteitä tuli ihan oikeaa reittiä ulos vaikka kuinka kauan, eli ainakin juomatankkaus oli ollut pöyräilyn aikana riittävää.

Lähdin kaikessa rauhassa liikkeelle. Jalat tuntuivat ensimmäisestä juoksuaskeleesta lähtien tosi huonoille. Takareisien jumin ja kivun lisäksi myös nilkat ja jalkaterät tuntuivat pyörän jälkeen puutuneilta. Tiesin, että se vaiva helpottaisi muutaman kilsan juoksun jälkeen, mutta takareisien osalta en ollut luottavainen. Olihan sama ongelma vaivannut jo Joroisten kisasta lähtien.

Hylkäsin samantien tavoitteen 12:n tunnin alittamisesta. Aloin laskemaan uutta tavoiteaikaa. Tahkon Sale menisi kiinni yhdeksältä illalla, eli jos selviäisin maaliin alle 13:n tunnin, niin ehtisin kisan jälkeen vielä Saleen hakemaan palautumisherkut illaksi. Joten siitä keksin sopivan uuden tavoiteajan. 🙂

Etenkin ylämäet olivat täyttä tuskaa jaloilleni. En pystynyt koko kisan aikana juoksemaan yhtäkään ylämäkeä ja varsinkin Tahkolahden sillalta nousu kylpylän nurkille tuntui hirvittävältä. Onneksi nousussa oli myös huoltopiste, niin pystyin hyvällä syyllä ottamaan mäen kiipeämisen tosi rauhallisesti.

Alamäet ja tasaiset osuudet kulkivat sitten ”paremmin”, mutta nekin toki huomattavasti hitaammin mitä olin suunnitellut.

Porukkaa meni jatkuvasti ohi oikealta ja vasemmalta, enkä muista ohitinko itse koko juoksun aikana yhtään kilpakumppania. Mutta se ei itseäni haitannut yhtään. Takareidet olivat siinä kunnossa, että varsinaisesta kilpailemisesta ei voinut puhua. Taistelin lähinnä maaliin pääsystä.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen kisakeskuksen mäkeä noustessa sain kannustukset vaimoltani ja tytöiltäni. Se ei olisi voinut tulla parempaan paikkaan, sillä kyseessä oli koko kisan rankin hetki. Takana oli vasta reilut 10 kilometriä juoksuosuutta ja jalat tuntuivat tosi kipeiltä. Jälkikäteen vaimo sanoi, että meininki oli näyttänyt tosi TOSI raskaalta.

juoksu_huolto – kopioAlkumatkalla juoksun huollossa. Tosi raskaalta tuntui. (kuva: Timo Kananoja)

En kuitenkaan missään vaiheessa edes ajatellut keskeyttämistä, sillä matka eteni koko ajan ja olin asennoitunut siihen, että koko päivä tässä menee joka tapauksessa. Ja sen verran osasin laskea, että aikarajan puitteissa selviäisin maaliin, vaikka kävelisin koko loppumatkan.

Toisen kierroksen umpeutuessa puolimatka oli jo ohitettu. Se tuntui hyvälle. Olin päässyt omaan rytmiini, eli kaikki ylämäet kävellen ja alamäissä ja tasaisella rauhallista juoksua. Vauhti ei ollut kovaa, mutta toisaalta se ei myöskään siitä hidastunut oikeastaan yhtään.

Reitti oli tullut tutuksi, mikä helpotti etenemistä. Ajattelin matkaa aina seuraavalle huoltopisteelle asti. Kannustusjoukkoja oli reitin varrella mukavasti. Yhdeltä pisteeltä jaettiin cokista, sipsejä ja kannustysläpyjä. Mahtavaa!

Kolmannen kierroksen puolivälin jälkeen megaman Juri Haverinen tuli takaa ohi viimeisellä kierroksellaan. Kävelin hänen kanssaan hetken huoltopisteen kohdalla ja vaihdoin muutamia sanoja. Jostain syystä se antoi hurjasti lisää voimia, kun ajattelin, että Jurilla täyttyisi ihan pian kolmas täyden matkan triathlon viikon sisällä.

Samaan aikaan myös omat kannustusjoukkoni olivat tulleet kisareitille vastaan. Vaimokin kommentoi, että ”nythän sun juoksu näyttää ihan hyvältä”. Sitä oli vaikea uskoa, mutta hyvä mieli siitä kommentista silti tuli. Kolmannen kierroksen loppu tuntuikin ehkä koko juoksuosuuden parhaalta pätkältä.

Neljäs kierros menikin sitten jo fiilistellessä. Tiesin 100-prosenttisella varmuudella, että pääsen maaliin asti. Päivä alkoi kääntymään iltaan. Suurin osa kisailijoista oli jo saanut urakkansa päätökseen. Reitin varrella olleista kannustusporukoista osa oli siirtynyt muualla illanviettoon. Mutta ne porukat, jotka olivat vielä jäljellä, alkoivat jo tunnistamaan meitä harvoja vielä reitillä olevia kisailijoita ja osasivat kannustaa hienolla tavalla. Jo maaliin tulleita täysimatkalaisia näkyi myös reitin varrella ja heiltä tuli tsempit aivan varmasti täydestä sydämestä. Huoltopisteiden porukat olivat tehneet pitkää päivää, mutta jaksoivat edelleen huolehtia jokaisesta kilpailijasta ja antaa vielä kannustukset kaupan päälle.

Oma oloni oli siinä ilta-auringon hiipuvassa valossa suorastaan haikea. 12 tuntia aikaisemmin alkanut urakka oli lähenemässä päätöstään ja tiesin, että päivä tulisi jäämään vahvasti mieleen koko loppuelämäkseni. Tunteet nousivat pintaan viimeisen kierroksen aikana useaan kertaan.

Viimeistä kertaa Tahkolahtea kiertäessäni kuulutuksista selvisi maaliin tulijoiden aikoja. Hoksasin siinä vaiheessa, että ehdin maaliin alle 12 ja puolen tunnin. Se tuntui hyvältä ajalta verrattuna siihen miltä juoksuosuuden aloitus oli tuntunut.

Maalisuoralle kääntyminen jäi mieleen tosi vahvasti. Etsin heti katseellani vaimon ja tytöt, joiden kovaäänisestä kannustuksesta kuuluttajakin oli maininnut jo siinä vaiheessa kun vasta kiipesi ylös Tahkolahden rannasta.

maalisuora – kopioMaalisuoralla. (kuva: Timo Kananoja)

Juoksin lähes koko maalisuoran kädet ylhäällä tuulettaen. Tunne oli käsittämättömän hyvä. Kolme vuotta sitten lausuin muutamille tutuille sanat: ”aion suorittaa 35-vuotiaana triathlonin täysmatkan”. Siitä alkoi järjestelmällisesti edennyt urakka, joka tuli nyt maaliin.

WP_20150815_20_22_49_ProSelvisin maaliin! (kuva: Essi Porola)

Juoksuosuuden ongelmista kertoo maratoniin kulunut aika, joka oli 5:02. Se oli oman sarjani toiseksi hitain maratonaika ja selvästi hitaampi kuin alkuperäinen tavoitteeni.

Koko urakkaan käytin aikaa yhteensä 12:23, millä sijoituin omassa sarjassani sijalle 42, kun matkaan lähti 56 urheilijaa. Eli urheilullisesti parannettavaa jäi paljon tuleville vuosille.

WP_20150816_17_37_51_ProFinisher-mitali ja -paita. (kuva: Olli Porola)

Jälkitunnelmat

Ensimmäinen kunnon triathlon-kesäni huipentui Tahkon täysmatkaan. Kesän tärkeimpään kisaan valmistautumisessa tuli tehtyä paljon virheitä, enkä ollut kisassa parhaassa mahdollisessa kunnossa. Se näkyi tuloksessa, joka jäi huonommaksi mitä alun perin ajattelin. Kaikesta huolimatta olen tyytyväinen Tahkon kisaan ja koko kesään.

Opin tekemieni virheiden kautta todella paljon uutta kestävyysurheiluharjoittelusta. Odottelen jo malttamattomana uuden treenikauden alkua ja ensi vuotta, että pääsen korjaamaan tämän vuoden virheet ja toivottavasti tekemään ensi kesän kisoissa parempia urheilullisia suorituksia.

Kuluneen vuoden aikana huomasin, että nautin todella paljon tavoitteellisesta urheilemisesta. Uskon, että se tulee olemaan tärkeä osa omaa elämääni niin kauan kuin vain suinkin pystyn jotain urheilulajia harrastamaan. Nyt triathlon on lajeista ykköspaikalla ja tulevina vuosina tulen testaamaan, että mihin asti omat rahkeeni siinä riittävät.

Tahkon kisa osoitti, että peruskestävyyteni riittää nyt täyden matkan triathlonin suorittamiseen. Seuraavaksi tarkoituksenani on alkaa parantamaan vauhti- ja lihaskestävyyttäni ja sen kautta hakemaan nopeampia aikoja.

Hyvää loppukesää kaikille lukijoille!

Olli Porola
Twitter: @oporola
Facebook: www.facebook.com/olliporola.fi

Tunnelmat ennen kauden 2015 pääkisaa

3,8 kilometriä uintia, 180 kilometriä pyöräilyä ja 42,2 kilometriä juoksua. Kyseisistä matkoista koostuu täyden matkan triathlon, eli aito ja alkuperäinen IRONMAN-mittainen kilpailu.

Ensi lauantaina pääsen omakohtaisesti kokemaan, miltä kyseinen urakka tuntuu, kun starttaan ensimmäistä kertaa lajin kuninkuusmatkalle. Kisanäyttämönä toimii Finntriathlon Tahko, eli maailman pohjoisin täyden matkan kilpailu.

Tunnelma on kuin lapsena jouluaattoa odottaessa! Eli positiivisella tavalla innostunut, jännittynyt ja malttamaton. Viimeisten viikkojen keventely on auttanut palautumaan kovista treeneistä ja alkukesän lyhyempien kisojen luomasta rasituksesta.

Kesäkuun vatsatauti ja heinäkuun liian tiivis kisakalenteri vetivät sekä fyysisen että henkisen olotilan välillä aika huonoksi. Nyt olo on hyvä. Ylirasituksen oireet ovat väistyneet. Syke on palautunut normaalille tasolle, vatsa toimii oikein ja ruokahalukin on jälleen tavanomaisella tasolla. Myös mieli on erittäin pirteä ja innostunut.

Joroisten puolimatkalta palautuminen kesti kauemmin mitä etukäteen arvioin. Olikin erittäin hyvä päätös jättää viime viikon Hauhon pikakisa väliin ja keskittyä hidasvauhtisempaan treenaamiseen. Oikeastaan vasta viime viikonloppuna, eli kolme viikkoa Joroisten kisan jälkeen meno alkoi vihdoinkin tuntumaan suhteellisen normaalilta.

Mielessäni on paljon muitakin asioita, joissa olen viimeisten kuukausien aikana tehnyt virheitä. En kuitenkaan murehdi niitä, vaan otan harha-askeleista oppia ja korjaan ne ensi vuodeksi. Tämä vuosi on ollut minulle kuitenkin vasta ensimmäinen kunnollinen triathlon-vuosi, joten aloittelijan virheiltä ei ole voinut välttyä.

Mutta käsitellään niitä sitten jossain toisessa blogitekstissä myöhemmin syksyllä. Nyt keskityn nauttimaan siitä tunteesta, kun kesän pääkisa lähestyy ja pääsen ulosmittaamaan koko vuoden työn tuloksen.

Tuntuu epätodelliselta, että siitä on vain kolme vuotta aikaa kun juoksin elämäni ensimmäisen yli viiden kilometrin juoksulenkin. Ja vain kaksi vuotta siitä kun aloitin vesikammoni voittamisen puhaltelemalla kuplia veteen pesuhuoneen lavuaarissa.

Tosi pitkä matka on tultu siihen pisteeseen, että pääsen lauantai-aamuna klo 8:00 ryhmittymään lähtöviivalle 270:n muun triathlonistin kanssa ja aloittamaan koko päivän kestävän urakan.

Vaikka takana on kovia treenejä ja kisoja, niin en osaa etukäteen arvioida sitä kärsimyksen määrää, joka lauantaina viimeistään juoksuosuuden loppupuolella tulee väistämättä vastaan. Siitä syystä en aseta itselleni mitään aikatavoitetta. Pyrin kuitenkin ottamaan uinnin ja etenkin pyöräilyn sen verran kevyesti, että juoksuunkin jäisi voimia, eikä homma menisi ihan kävelyksi.

Kävi Tahkon kisassa sitten miten tahansa, niin jatkan triathlon-harrastustani entistä motivoituneempana. Kisan tulos toimii hyvänä suuntaviitoituksena sille, millaiseksi ensi vuoden harjoitus- ja kilpailusuunnitelma rakentuu.

Vaikka täyden matkan kisa on minulle tässä vaiheessa tosi iso asia, niin se on kuitenkin vasta ihan alkumatka sillä taipaleella, jota olen mielessäni hahmotellut tulevia vuosia varten.

Mutta edetään rauhassa askel kerrallaan ja nautitaan matkasta!

Olli Porola
Twitter: @oporola
Facebook: www.facebook.com/olliporola.fi

Kisaraportti: Finntriathlon Joroinen 2015

Tavoitteet

Joroisten Finntriathlon, Suomi-triathlonin klassikko. Historiaa takana yli 30 vuotta. Viikonlopun aikana paikalla yhteensä 2000 kilpailijaa ja lukematon määrä katsojia sekä talkooväkeä. Tunnelma pienessä savolaiskunnassa on ainutlaatuinen.

Tein oman triathlon-debyyttini juuri Joroisten puolimatkan kisassa viime kesänä. Silloin tavoittelin lähinnä maaliin asti selviämistä. Onnistuin tavoitteessani, kun saavutin maalilinjan ajassa 5:45.

Tänä vuonna halusin pystyä jo parempaan urheilulliseen suoritukseen. Pelkkä maaliin asti selviäminen ei missään tapauksessa riittänyt.

Jo viime syksynä laskeskelin itselleni sopivan kovat, mutta realistiset aikatavoitteet tämän vuoden Joroisten kisaan. Lähdin tähtäämään kohti seuraavanlaisia tulosparannuksia: uinti 0:45 -> 0:35; pyöräily 2:35 -> 2:30; juoksu 2:15 -> 1:50 ja kokonaisaika 5:45 -> 5:05.

Kunto oli noussut vuoden aikana sen verran hyvin, että kieltämättä annoin itseni välillä leikitellä ajatuksella jopa viiden tunnin alittamisesta. Suljin haaveilut kuitenkin pois mielestäni, sillä triathlon-debyytistäni oli vain vuosi aikaa ja muutenkin olen edelleen aivan alkumatkalla koko kestävyysurheiluharrastukseni kanssa.

Ennakkotunnelmat

Viikkoa ennen Joroisten kisaa kilpailin Teisko Triathlonissa, jossa meno tuntui hyvälle. Kisaa seuraavana päivänä palautumisen sijaan tein aivan liian kovan pyörätreenin. Kun sen lisäksi takana oli viikkoa aiemmin toipilaana tehty rankka Vierumäen kisa, niin kroppa vaipui ilmiselvään ylirasituksen tilaan.

Mietinkin jo, että tuliko kesän toiseksi tärkein kisa pilattua jo etukäteen liian kovalla treenillä ja kisailulla. Pidinkin Joroisia edeltävän viikon treenaamisen osalta korostetun kevyenä ja pyrin keskittymään palautteluun. Homma meni ihan hilkulle, sillä oikeastaan vasta kisaa edeltävänä päivänä olo alkoi tuntumaan suhteellisen normaalilta.

Saavuimme kisapaikalle koko perheen voimin jo aikaisin perjantaina, sillä vaimo osallistui myöhemmin samana iltana käytyyn pikatriathloniin. Triathlon-harrastustaan tänä kesänä aloitellut kauniimpi osapuoli osoittaa edelleen ilmiselviä lahjoja lajiin, sillä sijoitus oli 101:n naisen joukossa hienosti 18.

Itse vietin perjantai-illan kahden tyttäremme kanssa pikakisaa seuraten. Kilpailua katsellessa omakin kisafiilikseni alkoi jo nousta tosi korkealle.

Vaimon kisailun jännittäminen ja sen jälkeen omien varusteiden vieminen vei keskittymiseni sen verran totaalisesti, että unohdin syödä kunnolla. Illalla olikin tosi kova nälkä ja vedin sitten mahan pullolleen vielä kymmenen jälkeen illalla. Ei ehkä ihan oikeaoppinen tankkausstrategia seuraavan päivän kisaa ajatellen.

Aamulla herätessäni huomasin, että jo vuosien ajan epäsäännöllisesti vaivannut alaselän kipeä jumiutuminen oli iskenyt päälle pitkän automatkan jäljiltä. Yritin paria asentoa, jolla yleensä saan alaselän nikamat lonksahtamaan kohdilleen ja kivun helpottamaan. Nyt se ei kuitenkaan onnistunut – kipu vaan lisääntyi.

Osasin ottaa tilanteen kuitenkin suhteellisen rauhallisesti, sillä yleensä kipu haittaa eniten juoksua. Joten uskottelin itselleni, että uinnin ja pyöräilyn aikana vaiva varmasti helpottaisi.

Olin kisapaikalla hyvän aikaa etukäteen. Pääsin aistimaan mahtavaa fiilistä, kun yli 1500 kilpailijaa teki viimeisiä virityksiä pyöriinsä ja keskittyi alkamaisillaan olevaan monituntiseen koitokseen. Suomen oikukas kesäsääkin kunnioitti kilpailupäivää auringonpaisteella ja jo aamutuimaan yli 20-asteiseksi kohonneella lämpötilalla.

Ennen starttia nautin täysin siemauksin koko kehoa kutittelevasta mukavasta kisakihelmöinnistä. Siinä sekoittuu sopivina annoksina jännitystä, innostuneisuutta, täydellistä mielenrauhaa sekä treenatun kropan malttamattomuutta odottaessaan irti pääsyä. Olen tainnut jäädä koukkuun kyseiseen tunteeseen!

Uinti 1,9 km

Uinnin alussa toteutin taas omaa perversiotani ja asettauduin etukäteen kaikkein ahtaimpaan paikkaan, eli keskelle ja etuosaan. Ensimmäiset sadat metrit olivatkin odotetusti tosi ruuhkaisia. Normaalien lyöntien, potkujen ja päältä uintien lisäksi sain tällä kertaa kokea myös olkapäästä kiinni ja siitä vauhtia –otteen. Ja onnistuipa joku kilpakumppaneista myös sammuttamaan ajanoton omasta Polaristani. Onneksi hoksasin tarkistaa tämän muutaman vedon jälkeen ja napsautin kellon takaisin päälle.

WP_20150718_11_18_28_Pro

Fyysisistä kontakteista huolimatta sain jälleen pidettyä omat hermoni hyvin kurissa ja uintirytmin hyvänä. Teen tätä ihmismyllyyn hakeutumista siis ihan tarkoituksella juurikin siitä syystä, että saisin totutettua itseäni entistä paremmin ahtaassa tilassa uimiseen ja tukahdutettua viimeisetkin vedessä olemiseen liittyvät epävarmuuden tunteet. Ehkäpä seuraavissa kisoissa voisi kuitenkin jo yrittää hakeutua vähän avoimemmalle alueelle, sillä vesipainiin tuhrautuu aina muutamia ylimääräisiä sekunteja.

Jo uinnin alkuvaiheessa huomasin, että alaselän vihlova kipu tuntui edelleen. Pyrin sulkemaan sen pois mielestäni ja uimaan normaalisti. Noin 500 metriä pitkä lähtösuora taittui sutjakasti. Ruuhkaa oli koko ajan ympärillä ja omaa avoimempaa väylää piti jatkuvasti hakea uudestaan.

Käännöksen jälkeen takasuoralla ihmettelin lähes ääneen, että kylläpäs se ruuhka hävisi nopeasti! Hetken avarassa vedessä kauhottuani huomasin, että ei se ruuhka mihinkään ollut kadonnut – minä vain uin 25 metriä ruuhkasta katsottuna vasemmalla puolella. Uiskentelin sitten lähes koko takasuoran n. 10-20 metriä liikaa vasemmalla omassa rauhassani.

Aurinko lämmitti mukavasti mustan kumipuvun selkää ja tyyni vesi tuntui tosi miellyttävältä. Uintikin kulki hyvin. Pidättelin vauhtia jonkin verran, jotta paukut riittäisivät loppuun asti.

Viimeinen kääntöpoiju tuli vastaan nopeasti. Enää loppusuora jäljellä. Lisäsin vähän vauhtia ja lähdin vatkaamaan kohti rantautumiskaarta.

Hetken kroolattuani ihmettelin, että miksi iso porukka ui niin kaukana oikealla – omasta mielestäni ihan väärässä paikassa. Hetken hämmästeltyäni ymmärsin, että se olinkin taas minä itse joka oli ajautunut tosi kauas vasemmalle. Väliä muihin uimareihin oli kymmeniä metrejä.

Yritin useampaan kertaan korjailla suuntaani, mutta aina kun uin muutaman vedon ilman tähystämistä, niin ajauduin uudestaan liikaa vasemmalle.

Yleensä saan avovedessä pidettyä suunnan suhteellisen helposti, mutta nyt uintini oli viettänyt jatkuvasti vasemmalle. Kilpailun jälkeen hoksasin, että tämä taisi johtua kipeästä alaselästäni, joka väänsi kropan lihaksiston epätasapainoon.

Lopulta löysin perille rantautumiskaarelle ja kompuroin ylös rantaan. Vilkaisin kelloani – noin 37 minuuttia. Ihan OK aika – ottaen huomioon, että kiersin aika paljon ylimääräistä lenkkiä. Harmi, ettei varustuksestani löydy uinnin aikaista GPS-mittausta. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä kokonaisuintimatkani. Tuskin selvisin alle kahdella kilometrillä.

Uintiaika: 0:37 (viime vuonna 0:45)

Kommentit: Uintivauhti oli hyvä, mutta kiersin paljon ylimääräisiä metrejä. Tavoiteaika oli 35 minuuttia, johon olisin hyvin todennäköisesti päässyt ilman suunnistusvirheitä.

T1, ensimmäinen vaihto

En lähtenyt tälläkään kertaa optimoimaan ensimmäisen vaihdon aikaani, vaan puin kaikessa rauhassa sukat ja pyöräilykengät jalkaan jo vaihtoalueella. Sitten pyörän kanssa rannasta mäki ylös ja ratsun selkään.

Vaihtoaika: 4:16 (viime vuonna 3:45)

Pyöräily 90 km

Pyöräily suoritettiin yhtenä edestakaisena lenkkinä Rantasalmelle ja takaisin. Kertoo jotain tapahtuman merkityksestä koko alueelle, että niin pitkän maantieosuuden sulkeminen useaksi tunniksi triathlon-kisan takia on ylipäänsä mahdollista.

Jalat tuntuivat superhyviltä jo ensimmäisistä polkaisuista lähtien. Ajoinkin alussa kovaa vauhtia ja korkeilla sykkeillä. Hyvin pian tajuntaani iskeytyivät kuitenkin muistikuvat viime vuoden kisasta, jolloin poljin itseltäni jalat totaalisesti alta. En missään nimessä halunnut tehdä samaa virhettä, joten aloin rauhoittelemaan vauhtiani.

Noin 20-30 kilometrin kohdalla molemmissa jaloissa tuntui erikoinen kipu/kramppi ihan etureisien alaosassa lähellä polvia. Ajoin seuraavan mäen seisaaltaan ja sitä seuraavan tosi pienellä välityksellä kovalla pyöritysnopeudella. Näin sain annettua lihaksille erilaisia ärsykkeitä. Temppu auttoi ja jalat tuntuivat jälleen mainioilta.

Keli oli täydellinen – aurinkoinen, lämmin ja lähes tyyni. Myös pyöräilyreitti itsessään oli tosi miellyttävä ajaa. Kilometrit rullasivat nopeasti. Hieman ennen kääntöpaikkaa viestikisan pyöräilyosuudella kilpaillut Jussi Veikkanen pyyhälsi ohi. Kova oli ammattilaispyöräilijän vauhti!

Oman ajanottoni kanssa oli ongelmia, joten en tiennyt alkumatkasta vauhtiani, enkä väliaikojani. En myöskään omista wattimittaria, joten ajoin pelkästään sykettä seuraten ja omia tuntemuksiani kuunnellen. Tämä hankaloitti vauhdinjakoa. En uskaltanut kiristää vauhtiani, vaikka jaloissa tuntui hyvältä.

Kääntöpaikka ja 65:n kilometrin huoltopaikka vilahtivat nopeasti. Sykkeet olivat huomattavasti matalammalla kuin viime vuoden kisassa.

70:n kohdalla vatsassani alkoi kurnimaan ja oli kova nälkä, mitä ei kuitenkaan pitäisi kovavauhtisen kisan aikana tapahtua. Lisäksi syke oli tipahtanut lähes PK-alueelle. Vihdoin ymmärsin, että nyt on menty ihan liian hiljaa. Viimeiset 15-20 kilometriä ajoin kovempaa, mutta eihän se enää auttanut. Olin taas kämmännyt Joroisten pyöräilyosuuden! Vuosi sitten ajoin liian kovaa – nyt liian hiljaa.

Positiivista on toki se, että ajoin silti 2 minuuttia nopeammin kuin vuosi sitten. Eli kunto on noussut mukavasti ja toki menopelikin on vaihtunut nopeampaan.

Peesaamisesta sen verran, että osa porukasta hyötyi pyöräilyajassa jopa 10-15 minuuttia, kun ajoivat sääntöjen vastaisesti liian lähellä edellä ajavaa. Toivottavasti tähän etenkin Joroisten kisaa vaivaavaan harmittavaan tapaan saadaan muutoksia jo ensi vuodeksi.

Pyöräilyosuuden aika: 2:33 (viime vuonna 2:35)

Kommentit: Jalat tuntuivat tosi hyviltä, mutta pelkäsin viime vuoden virheen toistumista ja ajoin liian hiljaa. Lisäksi oma ajanotto temppuili, enkä pystynyt kunnolla seuraamaan vauhtiani. Keli oli niin hyvä ja päivän kunto kohdillaan, että jopa tavoiteaikani (2:30) alittamiseen olisi ollut mahdollisuuksia.

T2, toinen vaihto

Kun hyppäsin pyörän päältä huomasin, että alaselän jumi yhdistettynä 2,5 tunnin pyöräilyyn oli vetänyt asentoni muistuttamaa Quasimodoa. Suoristin ruotoni väkisin ja lähdin laukkaamaan kohti vaihtoaluetta. Liian löysästi otetun pyöräilyn jälkeen olin täynnä tarmoa ja tohinaa. En jäänyt vaihtopaikalle ihmettelemään, vaan sulloin mahdollisimman nopeasti pyöräkamat vaihtopussiin ja juoksulenkkarit jalkaan. Sitten menoksi.

Vaihtoaika: 2:50 (viime vuonna 5:03)

Kommentit: Yli kaksi ilmaista minuuttia ajasta pois verrattuna viime vuoden totaaliväsyneenä tehtyyn vaihtoon!

Juoksu 21,1 km

Juoksuosuus koostui kolmesta noin seitsemän kilometrin mittaisesta kierroksesta. Jokaisella kierroksella päästiin kiepsauttamaan kisakeskuksen kautta yleisön edestä.

Liian rauhallisen pyöräilyn jäljiltä starttasin juoksuosuudelle suhteellisen tuoreilta tuntuneilla jaloilla. Selkäkin tuntui yllättävän hyvältä, kunhan vaan muistin pitää keskivartalon lihakset aktiivisina. Juoksin ensimmäiset kilometrit tavoitevauhtiani nopeammin. Meno tuntui hyvältä ja ajattelin, että saan juoksussa kirittyä pyöräilyssä hävittyä aikaa. Kilometrit taittuivat alle 5 min/km-vauhtia. Tosin heti toisella kilometrillä tuhlaantui pari minuuttia puskapissalla käyntiin.

WP_20150718_14_38_19_Pro

Jo ensimmäisen kierroksen aikana iskivät kuitenkin Vierumäen kisasta tutut vatsan/kylkien pistokset. Kirosin mielessäni, sillä meno olisi muuten tuntunut hyvältä. Vihlova kipu pakotti kuitenkin hiljentämään tahtia.

Kokeilin vuorotellen kaikkia huoltopisteiden tarjoiluja, eli geelejä, vettä, urheilujuomaa, suolaa, suolakurkkuja ja appelsiineja. Mikään niistä ei kuitenkaan saanut pistoksia kokonaan loppumaan. Suola taisi auttaa eniten, joten seuraavaa kisaa varten pitää panostaa enemmän suolatankkaukseen.

Juoksuosuus kulki pistosten takia tuskallisesti, mutta jalat tuntuivat ihan hyviltä. Viimeisen kierroksen puolivälin jälkeen nostin vielä jonkin verran vauhtiani.

Kurvasin maalisuoralle suhteellisen hyvävoimaisena. Kuulutuksesta sain selville loppuaikani, joka oli 5:10 ja sekunnit päälle. Tavoitteeni oli 5:05, joten jäin siitä viisi minuuttia.

Juoksuosuuden aika: 1:52 (viime vuonna 2:15)

Kilpailun kokonaisaika: 5:10 (viime vuonna 5:45)

Loppusijoitus omassa sarjassani: 114 (234 kilpailijaa)

Kommentit: Ilman yhtä puskataukoa juoksuaika olisi napsahtanut täysin tavoiteaikaani, joka oli 1:50. Tämä siitäkin huolimatta, että jouduin pistosten vuoksi hidastamaan vauhtiani. Verrattuna viime vuoden pilalle menneeseen juoksuun parannusta tuli lähes 25 minuuttia, joten paljon on menty eteenpäin. Kisan kokonaisaikani parani peräti 35 minuuttia, mutta parempaankin olisi ollut mahdollisuuksia.

Yhteenveto

Kunto oli kohdillaan, mutta suunnistusvirheet uinnissa ja vauhdinjaon epäonnistuminen pyöräilyssä söivät sen verran minuutteja, että tavoiteaikani jäi saavuttamatta. Lisäksi keli oli tällä kertaa niin hyvä, että jopa viiden tunnin alittamiseen olisi ollut realistiset mahdollisuudet.

Maalin tulon jälkeen mieli oli kaksijakoinen. Olin suoraan sanottuna pettynyt 5:10-aikaani. Toisaalta olin erittäin tyytyväinen siihen, että olin vuodessa pystynyt nostamaan kuntoni sille tasolle, että niinkin hyvä aika voi tuntua pettymykseltä.

Onnistuin kuitenkin vaimon kannustavien sanojen avustuksella kääntämään ristiriitaiset tunteeni aivan käsittämättömän suureksi motivaatioboostiksi! Onneksi muistin, että kalenteristani löytyy vielä kauden päätavoitteeni, eli Finntriathlon Tahkon täyden matkan kisa. Nimittäin muuten olisin ilmoittautunut saman tien johonkin uuteen kisaan. Sen verran paljon jäi hampaankoloon.

Nyt Joroisten kisasta on noin viikko aikaa ja palautuminen etenee pikkuhiljaa. Hinku kunnon treenien pariin on tosi kova. Tahkon kisan lisäksi odotan jo malttamattomana, että pääsen suunnittelemaan talven treenejä sekä ensi kesän kisoja, joissa toivottavasti pystyn taas pykälää parempaan suoritukseen. Triathlon-kärpänen puraisi minua Joroisilla entistä kovempaa!

WP_20150718_18_25_43_Pro

Olli Porola
Twitter: @oporola
Facebook: www.facebook.com/olliporola.fi

Kisaraportti: Teisko Triathlon 2015

Ennakkotunnelmat

Viime lauantaina pääsin jälleen lähtöviivalle, kun osallistuin Tampereen Teiskossa järjestettyyn mukavan leppoisaan kylätapahtumaan Teisko Triathloniin.

Kilpailumatkat olivat 800 m uintia + 25 km pyöräilyä + 7 km juoksua, eli hieman virallista sprintti-triathlonia pidemmät. Omaan kisakalenteriini kyseinen koitos merkkautui vasta muutama viikko sitten, kun sain yllättäen kutsun tapahtumaan vaimoni työpaikan kautta.

Edeltävän viikonlopun Vierumäen Finntriathlon meni osaltani aikamoiseksi kärsimysnäytelmäksi vatsataudin vuoksi. Olikin mukava päästä paremmalla fiiliksellä Teiskoon testailemaan kuntoani vielä viikkoa ennen Joroisten puolimatkaa.

Tunnelma kisapaikalla Maisansalossa ravintola Maisan pihapiirissä oli oikein mukava. Paikalla oli 85 kisailijaa sekä suuri joukko talkooväkeä ja yleisöä. Järjestelyt pelasivat koko ajan tosi kivasti, vaikka Teisko Triathlonin puuhamieskaksikko Matti Alarotu ja Riku Pitkänen olivat itsekin lähtöviivalla mukana.

teisko_vaihtoalue
Vaihtoalueen tunnelmia ennen kisaa (kuvaaja: Annamaria Niemelä)

Kyläkisan luonteen mukaisesti osallistujien triathlon-kokemus oli tosi vaihtelevaa. Viivalle lähti aivan ensikertalaisia, kerran vuodessa harrastelijoita, muiden lajien kuntoilijoita, itseni kaltaisia kilpakuntoilijoita, sekä myös triathlonisteja aivan Suomen huipulta, kuten Kai Söderdahl, Tommi Martikainen ja Venla Koivula-Huttunen.

Uinti 800 m + T1

Uintimatka olisi 800 m ja se kierrettäisiin yhtenä suorakaiteen muotoisena kierroksena. Koko porukka lähtisi matkaan samaan aikaan, mutta uintiväylä oli sen verran tilavan näköinen sekä kisailijat niin eri tasoisia, että suurempia ruuhkia tuskin nähtäisiin.

Uinnin lähtö tapahtuisi vedestä, joten pulahdin 18-asteiselta tuntuvaan järviveteen 15 minuuttia ennen lähtöaikaa. Tuttuun tapaan otin muutaman lyhyen lämmittelypyrähdyksen ja aloin sitten hakeutumaan lähtölinjan suuntaan.

Ennen lähtöä kelluin vielä hetken selälläni korvat veden alla, jolloin ulkopuoliset äänet hävisivät. Näkökentässäni ei ollut mitään muuta kuin pilvinen taivas. Vaivuin muutamaksi sekunniksi täysin omaan maailmaani. Kroppa oli palautunut vatsataudin jäljiltä ja kohta pääsisin taas mittailemaan oman suorituskykyni rajoja. Olo oli aivan mainio, kisafiilis korkealla ja mieli tyhjänä kaikesta muusta. Hetken nautiskelun jälkeen käännyin ja hain paikkani pari metriä eturivissä olevien kovimpien menijöiden takaa.

Lähtötorvi törähti klo 14:00. Porukka hajaantui nopeasti isolle alueelle ja näin ollen tilaa oli suorastaan ruhtinaallisesti.

teisko_uinnin_lähtö
Uinnin lähtö (kuvaaja: Annamaria Niemelä)

Sama väljyyden tunne säilyi koko matkan, sillä kärkiporukka karkasi kaus ja hitaammat jäivät aika paljon jälkeen. Tuntui siltä, että minun kanssani samaa vauhtia kroolasi ainoastan yksi uimari. Hänestä pyrinkin hakemaan välillä peesiä pitkällä takasuoralla. Suora oli kuitenkin niin pitkä, eikä suunnistusta helpottavia välipoijuja ollut, että siinä mentiin vuorotellen sen verran siksakkia, ettei kunnon peesihyötyä päässyt syntymään.

Virallista uintiaikaa ei ole saatavilla, sillä ensimmäinen väliaikapiste oli vasta vaihtoalueen portilla. Oman ajanottoni mukaan uintiin kului n. 14:30, johon olen ihan tyytyväinen. Ennen kaikkea olen onnellinen siitä, että uinti tuntuu nykyään niin luonnolliselta, eikä sitä ole enää mitään syytä jännittää samaan tapaan kuin vuosi sitten Joroisten kisassa.

Väliaikapisteellä olin miesten sarjassa sijalla 19 ja yhteistuloksissa sijalla 20, sillä myös Venla Koivula meni odotetusti paljon minua kovempaa. Sama sija säilyi myös ensimmäisen vaihdoin jälkeen pyöräilyreitille lähtiessämme. Kärjessä meni tuore M45-sarjan MM-mitalisti Kai Söderdahl.

Aika uinnin ja 1. vaihdon jälkeen: 17:38 (+4:03 kärkeen)

Sijoitus miesten sarjassa uinnin ja 1. vaihdon jälkeen: 19. (75 kilpailijaa)

Kommentit: Uinti tuntui miellyttävältä. Olin tehnyt kisaa edeltävänä päivänä 2,5 kilometrin avovesiuinnin, mikä tuntui oikein hyvältä ratkaisulta, sillä normaalisti hitaasti lämpiävät olkapäät olivat nyt alusta asti menossa mukana.

Pyöräily 25 km + T2

Pyöräilyosuus kuljettaisiin yhtenä edestakaisena lenkkinä Pirkan Pyöräilystäkin tutuilla kumpuilevilla maalaisteillä. Autoliikennettä ei oltu katkaistu, mutta risteyksissä oli liikenteenohjaajat, jotka huolehtivat, ettei vaaratilanteita päässyt syntymään.

Nyt en aikonut tehdä Vanajanlinnasta tuttua virhettä ja alkaa passailemaan liikaa pyöräilyosuudella, vaan lähdin heti alusta alkaen painamaan ihan kunnon kyytiä.

Ensimmäisellä puoliskolla oli vastatuulta ja maasto oli kohtalaisen mäkistä. Pidin tarkoituksella vauhdin aika kovana.

Jalat tuntuivat hyviltä. Aivan kuin olisi ollut eri koivet ruuvattuna torson jatkeeksi kuin mitä viikkoa aiemmin Vierumäellä. Halusin antaa alaraajoilleni kunnolla viestiä, että nyt mennään!

Omaa sijoitustani olisi ollut helppo laskeskella, kun kärki alkoi tulemaan Martikaisen Tommin johdolla vastaan hieman ennen kääntöpaikkaa. Keskityin kuitenkin omaan suoritukseeni ja edessä olevien kiinni ottamiseen. Sen verran kuitenkin hahmotin, että edellä oli huomattavasti vähemmän porukkaa kuin takana.

Kääntöpaikan jälkeen tuuli muuttui myötäiseksi ja saatiin pieni virkistävä sadekuurokin niskaan. Hellitin hieman puristusta ja annoin koko ajan paremmilta tuntuneiden jalkojen pyöriä rennon kovalla kadenssilla. Ajoin kaikki ylämäetkin aero-asennossa – käänsin vain välityksen tarpeeksi kevyelle. Tämäkin sujui aivan eri tavalla kuin Vierumäellä, jossa oli pakko runnoa lähes kaikki nyppylät isolla välityksellä putkelta, eli seisaaltaan, kun jalat eivät pyörineet normaalisti.

Pyöräilyn loppumatka sujahti nopeasti. Etäisyydet kilpailijoiden välillä olivat kasvaneet pitkiksi, joten sain rullailla lähes yksikseni vaihtoalueelle. Vilkaisin pikaisesti, että ei siellä tosiaan kovin montaa pyörää vielä pilttuussa ollut – ehkä reilu kymmenen.

teisko_olli_pyörä
Pyöräilyosuudelta palaamassa (kuvaaja: Annamaria Niemelä)

Pyöräilyyn kulunut aika: 42:14 (10. miesten sarjassa)

Kokonaisaika pyöräilyn ja 2. vaihdon jälkeen: 1:00:38 (+9:39 kärkeen)

Sijoitus miesten sarjassa pyöräilyn ja 2. vaihdon jälkeen: 13. (75 kilpailijaa)

Kommentit: Tosi hyvä pyöräily! Jaloissa tuntui taas tuttu voiman tunne, joka Vierumäellä oli ollut kadoksissa. Nostin pyöräilyn aikana sijoitustani kuusi pykälää. Martikainen meni toki kärjessä ihan omilla minuuttiluvuillaan, mutta esim. kolmanneksi nopeimmalle pyöräilijälle hävisin pyöräosuudella ainoastan 2:30. Siinä sopiva benchmark, jota lähteä tulevaisuudessa tavoittelemaan.

Juoksu 7 km

Juoksuosuus tehtäisiin kolmena kierroksena kisakeskuksen lähiympäristössä kulkevalla reitillä. Maasto oli mukavan vaihtelevaa ja korkeuserojakin löytyi. Välillä juostiin hiekalla, välillä asfaltilla ja välillä nurmikolla.

Yleisö pääsi helposti seuraamaan juoksun kulkua ja kannustamaan iloisesti. Lisäksi juoksussa oli pieni pätkä, jossa taivallettiin samalla polulla muita juoksijoita vastaan. Siinä jaettiin tsemppauksia puolin ja toisin. Aivan mahtava meininki!

Ensimmäinen juoksukierros oli tuttuun tapaan itselleni oikeastaan koko triathlon-kisan rankin osuus. Jalkojen lihakset pistivät hetken aikaa hanttiin, eivätkä millään meinanneet ymmärtää, että nyt pitäisi kääntää juoksuvaihde päälle. Lisäksi molemmat pohkeet vetivät ikävästi kramppiin, kun kokeilussa oli kireämmät kompressiosäärystimet, jotka osoittautuivat tosiaan liian kireiksi kisassa turpoaville jaloille. Kisan jälkeiseen palautumiseen ne ovat hyvät.

teisko_olli_juoksu8
Koko kisan rankin hetki (kuvaaja: Annamaria Niemelä)

Toisella kierroksella meno alkoi vähitellen tuntumaan paremmalta. Lisäksi sekin virkisti mieltä, kun reitille tuli koko ajan lisää oman pyöräilynsä selvittäneitä kilpailijoita. Oli mukava bongailla, että ketä tuttuja tulee polkuosuudella vastaan.

Kolmas kierros tuntuikin sitten jo oikeastaan kaikkein parhaalta juoksun osalta ja maali tuli vastaan nopeasti. Kuulutuksesta selvisi, että olin koko kisan 15. (Eli miesten sarjan 14., koska Venla oli edelleen edelläni).

Maalissa minulta pääsi pieni spontaani tuuletus, sillä olin suoritukseeni todella tyytyväinen. Etenkin sen vuoksi, että meno oli tuntunut koko kisan ajan niin hyvältä verrattuna viikon takaiseen tuskailuun Vierumäellä.

Juoksuun kulunut aika: 31:42 (19.)

Kokonaisaika maalissa: 1:32:20 (+14:23 kärkeen)

Sijoitus maalissa miesten sarjassa: 14. (75 kilpailijaa)

Kommentit: Olen tyytyväinen juoksuuni, vaikka tipuinkin yhden sijan. Vauhtikestävyyteen pitäisi panostaa enemmän, jotta näillä lyhyemmillä matkoilla pystyisi parempaan juoksuvauhtiin, mutta se ei ole nyt ainakaan tämän kesän treeniagendalla. Olen tosi tyytyväinen myös koko kisan kulkuun. Erinomaisesti sujunut herättelykisa Joroisia varten!

Yhteenveto

– Olen tosi tyytyväinen kisapäivään kokonaisuudessaan. Tapahtuma oli erinomaisesti järjestetty ja myös oma suoritukseni oli nyt parempi kuin viikko sitten Vierumäellä ja ennen kaikkea olo oli tosi hyvä koko kisapäivän ajan.

– Erityismaininta kisan jälkeiselle ruokailulle Kartanoravintola Maisassa. Oli aivan viimeisen päälle hyvät eväät tarjolla.

– Vaimoni ehti meidän perheestä ensimmäisenä triathlon-palkintopallille, sillä hän oli elämänsä kolmannessa triathlon-kisassaan kymmenen naisen joukossa hienosti kolmas. Saas nähdä minkälaisiin saavutuksiin hän ehtiikään, jos joskus innostuu ihan oikeasti alkaa treenaamaan. 🙂

– Kisan tulokset kokonaisuudessaan löytyy Teisko Triathlonin sivuilta

Hyvää kesän jatkoa kaikille lukijoille ja nähdään Joroisilla!

Olli Porola
Twitter: @oporola
Facebook: www.facebook.com/olliporola.fi

Kisaraportti: Finntriathlon Vierumäki 2015

Ennakkotunnelmat

Kesän Finntriathlon-kiertueeni jatkui viime lauantaina Vierumäellä perusmatkan kilpailulla. Kyseinen matka sisältää 1,5 km uintia + 40 km pyöräilyä + 10 km juoksua.

Kuten aiemmin julkaisemastani kilpailukalenterista voi lukea, niin Vierumäki ei kuulu kesän tärkeimpien kisojeni joukkoon. Se on kuitenkin osa Finntriathlonin neljästä tapahtumasta koostuvaa #kerääkokosarja-yhteiskilpailua, joten sen takia halusin ehdottomasti lähtöviivalle.

Siitä syystä mieli olikin aika maassa, kun lähes viikon kestänyt vatsatauti ei ollut helpottanut vielä kisan aattonakaan. Lähdimme perjantai-iltapäivällä kuitenkin matkaan kohti Vierumäkeä, sillä vaimoni tulisi joka tapauksessa kilpailemaan ensimmäisessä virallisessa triathlon-lähdössään. Pakkasin siis omatkin kisavarusteeni mukaan ja ajattelin, että teen päätöksen osallistumisestani vasta kisa-aamun olotilan perusteella.

Saavuimme Vierumäelle kisaa edeltävänä iltana. Keli oli aivan mahtava – aurinko paistoi ja hellettä piisasi vielä myöhään illallakin. Kiersimme kisapaikat ja vaihtoalueen läpi. Puitteet olivat kaikin puolin erinoimaiset – ainoastaan mies ei ollut kunnossa. Siitä syystä en uskaltanut nostatella omaa kisatunnelmaani sen kummemmin. Onneksi sain seurata vierestä vaimon jännittynyttä innostuneisuutta.

WP_20150703_19_13_38_Pro

Kisa-aamuna ruokahaluni ei ollut vieläkään palautunut normaaliksi. Pönttöön tuli sentään jo juuri ja juuri kiinteän olomuodon puolella olevaa materiaalia, joten päätin lähteä starttiviivalle. Kisafiiliksen hakeminen ei kuitenkaan itseltäni onnistunut, sillä olo oli edelleen heikko ja edellisestä treenistäkin oli kulunut jo lähes viikko, joten minulla ei ollut minkäänlaista käsitystä omasta kunnostani.

Vaimon kisalähtö olisi vuorossa ensin, eli klo 12:00 – oma lähtöni siitä 1,5 tuntia myöhemmin. Pystyinpähän ainakin seuraamaan ensimmäisen lähdön uinnin ja uinti-pyöräily-vaihdon kaikessa rauhassa, kun oma kisani ei jännittänyt ollenkaan. Kisa-alueen kihelmöivästä tunnelmastakin nautin ikään kuin ulkopuolisen silmin katsottuna.

WP_20150704_11_56_27_Pro
Ensimmäisen lähdön kisailijat odottamassa lähtömerkkiä

Uinti 1,5 km

Noin puoli tuntia ennen omaa lähtöäni ujuttauduin märkäpukuuni ja lompsin alas rantaan…ja suoraan järveen, sillä musta kumipuku ei ole kaikkein mukavin asu oleskella rannalla +28-asteisessa helteessä.

Uintireitti oli mielenkiintoinen, sillä järvi oli todella pieni ja kahteen kertaan kierrettävä uintiväylä venytti sen aivan äärimmilleen. Radan kulmissa olevilta kääntöpoijuilta ei tainnut olla montaakaan metriä rantaan. Eli ahdasta tulisi olemaan, kun lähdön n. 250 kilpailijaa sulloutuisi samalle reitille.

Lähtömerkki kajahti ilmoille klo 13:30. Olin sijoittunut leveän lähtölinjan keskivaiheille ja aivan eturiviin. Ajattelin kokeilla, josko kisatunnelma lähtisi nousuun sillä, että olisin kaikkein ahtaimmassa paikassa siinä vaiheessa, kun koko porukka tunkeutuisi muutaman kymmenen metrin päässä olevan laiturin ja ensimmäisen merkkipoijun väliin muodostuvaan pullonkaulaan.

uinti
Kuva Finntriathlonin Facebook-sivuilta. Bullseye Photography – Teemu Ojapalo

Ahdasta ainakin oli, eli siinä mielessä suunnitelma onnistui, mutta kisafiilistä se ei saanut päälle. Nyt kuitenkin tiedän, miltä verkkoon jääneistä kaloista tuntuu, kun lajitovereita räpiköi oikealla, vasemmalla, alla ja päällä.

Ruuhka oli tosi kova, mutta pystyin hillitsemään omat hermoni erinomaisesti. Uin rauhallista tahtia ja pyrin ottamaan henkeä normaaliin tapaan joka toisella vedolla. Rytmi ei rikkoutunut, vaikka välillä kesäisen lämpimän ilman sijaan suuhun lorahtikin pelkkää järvivettä. Aika pitkälle on tultu siitä, kun vajaa 2 vuotta sitten jo kasvojen laittaminen veteen aiheutti pakokauhun tunnetta.

Pian ensimmäisen sumpun jälkeen uintiväylä hieman leveni ja tilaa alkoi löytymään paremmin. Koko ensimmäinen kierros oli kuitenkin tosi ahdasta. Sain pari kertaa kovan potkun päähän, mutta onneksi uimalasit pysyivät paikoillaan.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen porukka alkoi olemaan jo sen verran hajallaan, että urheilulaji vaihtui vesipainista ihan normaaliksi triathlon-uinniksi. Myös peesaaminen onnistui helposti, sillä Valkjärven vesi oli Suomen oloihin epätavallisen kirkasta ja edessä polskivia jalkoja pystyi ihan oikeasti näkemään veden alla.

Toinen kierros sujasti nopeasti ja pian nousinkin jo rantautumiskaaren alta. Aikaa oli kulunut tasan 28 minuuttia. Olen aikaan ihan tyytyväinen, sillä maksimaalisen 1,5 kilometrin uintivauhdin sijaan pyrin pitämään tahdin sellaisena, jota uskon jaksavani ylläpitää parin viikon päästä Joroisissa vielä 400 metriä pidemmällä matkalla.

– Uintiin kulunut aika: 28:00 (ero sarjan kärkeen: +7:21)

– Sijoitus omassa sarjassani: 38. (yhteensä 75 kilpailijaa)

– Kommentit: Olen tyytyväinen uintiini. Sijoitus oli sinällään pettymys, mutta toipilaana ja hieman vauhtia passaillen, se on ihan OK. Yksi Vierumäen kisan päätarkoituksiahan oli testailla uintivauhtia Joroisten puolimatkan uintia (1,9 km) varten. Siinä mielessä suunnitelma onnistuikin lähes täydellisesti, sillä sama vauhti tarkoittaisi n. 35 minuutin uintiaikaa Joroisten kisassa, mikä on minuutilleen se aika, jonka asetin viime syksynä tavoitteekseni.

T1, ensimmäinen vaihto

Nousu järven rannasta vaihtoalueelle oli tosi jyrkkää ylämäkeä. Huomasin heti, että jalat tuntuivat uinnin jälkeen omituisen väsyneiltä, vaikka pyrin aina uimaan jalkoja säästellen. Sain kuitenkin hölkkäiltyä ihan mukavasti omaan vaihtopilttuuseeni. Kisakeskittymisen puuttuminen näkyi taas vaihdossa. Toimin kuin hidastetussa filmissä ja sähläsin paljon ylimääräistä.

– Vaihtoon kulunut aika: 5:10

– Yhteisaika 1. vaihdon jälkeen: 33:11 (+8:31 kärkeen)

– Sijoitus 1. vaihdon jälkeen omassa sarjassani: 43.

– Kommentit: Surkean hidas vaihto. Sarjan kärkeen yli minuutti lisää eroa ja sijoitus tippui viisi pykälää.

Pyöräily 40 km

Pyöräilyosuus ajettaisiin kolmena n. 13,3 kilometrin mittaisena kierroksena iloisesti kumpuileivassa maastossa. Profiili oli suorastaan vuoristoratamainen.

Jo ensimmäisessä ylämäessä huomasin, että tänään ei kulje. Jalat tuntuivat epätavallisen voimattomilta, eikä normaalista vahvasta tunteesta reisissä ollut tietoakaan. Lisäksi syke nakutti aivan erikoisissa lukemissa, eikä se lähtenyt millään laskeutumaan, kuten normaalisti pitäisi tapahtua hetken pyöräilyn jälkeen.

Ajoin ensimmäisen kierroksen kuitenkin aika kovaa ja nostin sijoitustani lähes kymmenen pykälää. Sykkeet olivat kuitenkin edelleen epätavallisen korkealla ja jalat tuntuivat heikoilta, joten laskin vauhtia toisen kierroksen alkaessa.

Yleensä nautin pyöräilystä, mutta tällä kertaa olo oli huono ja polkeminen meni ikäväksi väkisin runttaamiseksi. Viimeisellä kierroksella laskin vielä hieman vauhtia, jotta jalkoihin jäisi paukkuja juoksuosuudelle. Kierrosajat olivat: 23:56, 24:10 ja 24:37.

– Pyöräilyyn kulunut aika: 1:13:12 (24. omassa sarjassani)

– Yhteisaika pyöräilyn jälkeen: 1:46:23 (+14:08)

– Sijoitus pyöräilyn jälkeen omassa sarjassani: 33.

– Kommentit: Pyöräily tuntui tosi raskaalta ja paikoin epämiellyttävältäkin. Sain kuitenkin pidettyä ihan kohtalaista vauhtia yllä. Uusi triathlon-pyörä tuntui hyvältä, mutta vaatii vielä hieman ajoasennon säätöä. Tämä oli hyödyllinen testi Joroisten ja Tahkon kisoja ajatellen. Kärkeen tuli lisää eroa 5-6 minuuttia, mikä on ihan liikaa.

T2, toinen vaihto

Olin himmaillut pyörävauhtia ennen vaihtoa, jotteivat jalat olisi aivan tukossa juoksun alussa. Pyörän kanssa vaihtopaikalleni hölkkäily tuntuikin ihan hyvältä. Nopeasti kypärä päästä, kenkien vaihto ja aurinkoisilla hellekeleillä hyödyllinen valkoinen lippalakki päähän. Sitten kohti juoksureittiä.

– Vaihtoon kulunut aika: 1:34

– Yhteisaika 2. vaihdon jälkeen: 1:47:57 (+14:03)

– Sijoitus 2. vaihdon jälkeen omassa sarjassani: 31.

– Kommentit: Toinen vaihto meni hyvin tälläkin kertaa. Nostin sijoitustani vaihdon aikana kaksi pykälää ja sain kärkeäkin kiinni viisi sekuntia.

Juoksu 10 km

Juoksuosuus kierrettäisiin kahtena viiden kilometrin lenkkinä. Tiedossa olisi kuumaa menoa, sillä lämpötila oli jo lähellä 30 astetta.

Olin alunperin ajatellut juoksuvauhdiksi n. 4:30 – 4:45 kilometrivauhtia, jota lähdinkin alussa askeltamaan. Jalat tuntuivat kohtalaisen hyviltä ja ajattelin, että ehkä tästä vielä selvitään maaliin kunnialla. Sitten vajaan kilometrin juoksun jälkeen alkoi oikeaan ylävatsaan pistämään pahasti.

Yritin hengityksellä saada kramppia helpottamaan, mutta ei auttanut. Join huoltopisteillä kunnolla vettä, mutta sekään ei helpottanut oloa. Ilmeisesti kroppa oli vatsataudin jäljiltä niin tyhjä nesteistä, suoloista ja kaikesta mahdollisesta, että kramppi iski päälle. Myös sykelukemat pyörivät edelleen aivan liian korkeissa lukemissa.

Pistos alkoi säteilemään vatsasta oikeaan olkapäähän ja jopa ohimolle asti. Meno oli erittäin tuskaista – oli pakko hidastaa vauhtia.

Loppumatkan etenin n. 30-45 sekuntia tavoittelemaani kilometrivauhtia hitaammin. Huoltopaikoilla otin muutamia kävelyaskeleita ja yritin saada juotua.

Kylkikramppi helpotti aina hidasvauhtisemman juoksun aikana, mutta heti kun yritin kiristää vauhtia, niin vihlova kipu palasi. Oli pakko hyväksyä, että tällä kertaa ei mentäisi tämän kovempaa.

Yllätyksekseni hävisin juoksun aikana vain kaksi sijaa, joten muillakin oli ollut raskasta. Juoksuaika oli hitaampi mitä olin toivonut, mutta tällä kertaa pitää olla tyytyväinen jo pelkästä maaliin asti selviämisestä.

– Juoksuun kulunut aika: 50:39 (46.)

– Yhteisaika maalissa: 2:38:37 (+22:29)

– Sijoitus maalissa omassa sarjassani: 33. (75 kilpailijaa)

– Kommentit: Juoksu oli taistelua kyljen pistosta vastaan ja hirmuisissa lukemissa pomppivan sykkeen ihmettelemistä. Toisaalta juoksu tuntui jaloissa ihan hyvältä ja tekniikka pysyi kohtalaisesti kasassa. Juoksun aikana eroa kärkeen tuli n. 8 minuuttia lisää.

tilastot

Seuraavat kisat

Nyt otan Vierumäen kokemuksesta opikseni. Pyrin lepäämään ja palautumaan vatsataudista kunnolla. Sitten aloitan viimeisen kovan treenijakson, johon kuuluvat myös ensi lauantain hieman normaalia sprinttiä pidempi Teisko Triathlon sekä Joroisten puolimatkan kisa heinäkuun 18. päivänä. Toivottavasti viimeistään Joroisissa kulkee taas normaaliin tapaan, jotta voin aloittaa viimeiset valmistautumiset Tahkoa varten hyvällä mielellä.

Olli Porola, heinäkuu 2015
Twitter: @oporola
Facebook: www.facebook.com/olliporola.fi

Kilpailukalenteri 2015

Julkaisin Facebook-sivullani tämän vuoden kisakalenterini aiemmin keväällä. Nyt kolme ensimmäistä kilpailua on jo käytynä, mutta kauden tärkeimmät koitokset ovat vielä edessä päin. On hyvä hetki käydä tarkemmin läpi kesän 2015 kilpailukalenterin sisältöä. Pari lyhyempää triathlon-rykäisyäkin on tullut uusina mukaan ohjelmaan.

Kisat on luokiteltu tärkeyden mukaan kolmeen kategoriaan: A, B tai C. Tarkemmat selvitykset eri luokituksille on avattuna seuraavassa taulukossa.

kisojen_luokittelu_2

KÄYDYT KILPAILUT

9.5. Juoksu (C-kisa): Ideapark-juoksu, Puolimaraton (21,1 km)

– Loppuaika: 1:35. Sijoitus omassa sarjassani: 23. (103 kilpailijaa).

– Kisa meni kaikin puolin hienosti. Ennätys parin vuoden takaa parani 13:lla minuutilla ja vauhdinjako oli täydellisyyttä hipova. Erinomainen testijuoksu, joka kertoi, että kevään juoksupainotteinen jakso tuotti hyvää tulosta. Tarkempi kisaraportti löytyy täältä.

7.6. Pyöräily (C-kisa): Pirkan Pyöräily (217 km)

– Ideapark-juoksuun päättyneen juoksukuurin jälkeen tasoittelin eri osalajien osuutta harjoittelussa ja nostin etenkin pyöräilyn määrää. Kunnon kehittyminen tarkistettiin Pirkan Pyöräilyn pitkällä reitillä. Pyöräilykestävyys oli noussut odotetusti ja pystyin polkemaan koko tuulisen matkan 32 km/h-keskinopeusryhmän mukana. Tarkempi kisaraportti löytyy täältä.

14.6. Triathlon (C-kisa): Finntriathlon Vanajanlinna, Sprintti (750 m uinti + 20 km pyöräily + 5 km juoksu)

– Loppuaika: 1:15. Sijoitus omassa sarjassani: 14. (48 kilpailijaa).

– Kesän triathlon-kausi alkoi osaltani Vanajanlinnan sprintti-matkalla. Kyseessä oli C-tärkeysluokan kisa, mikä tarkoittaa, että keventely oli minimaalista. Päällimmäisenä tarkoituksenani oli tutustuttaa itseäni paremmin triathlon-lajin erikoisuuksiin, eli uinnin lähtöön, avovesiuintiin isossa porukassa, vaihtoihin sekä kisataktiikan noudattamiseen. Olen tyytyväinen sijoitukseeni, loppuaikaani ja uintiin. Sen sijaan pyöräilyssä ja juoksussa koneestani ei irronnut kunnon sprintti-vauhtia, mikä tosin oli odotettavaa, kun harjoitteluni tähtää huomattavasti pidemmille matkoille. Tarkempi kisaraportti löytyy täältä.

TULEVAT KILPAILUT

4.7. Triathlon (C-kisa): Finntriathlon Vierumäki, Perusmatka (1500 m + 40 km + 10 km)

– Toinen hyvä testikisa ennen kesän tärkeimpiä triathlon-koitoksia. Uinnissa on tarkoitus testailla vauhtia Joroisten kisaa ajatellen, sillä uintimatkat ovat perusmatkalla (1500 m) ja puolimatkalla (1900 m) lähes yhtä pitkiä. Pyöräilyssä on peesikielto, joten siinäkin tulee hyvä testi pidempiä kisoja ajatellen, sekä ensimmäinen kisalähtö uudella triathlon-pyörälläni. Pääajatuksenani kisalle on saada tuntumaa hyvästä vauhdinjaosta, jotta pari viikkoa myöhemmin Joroisilla homma sujuisi paremmin kuin viime kesänä, jolloin liian kova pyöräilyn alkuvauhti kostautui pahasti juoksuosuudella.

11.7. Triathlon (C-kisa): Teisko Triathlon, Epävirallinen matka (800 m + 25 km + 7 km)

– Uusin lisäys kesän kalentereeni. Sain yllättäen kutsun kilpailuun vaimoni työpaikan kautta. Mikäs siinä, mennään viivalle. Kisa on kivasti Tampereen seudulla lyhyen ajomatkan päässä, joten lähdetään herkistelemään kuntoa seuraavan viikonlopun Joroisten puolimatkaa varten.

18.7. Triathlon (B-kisa): Finntriathlon Joroinen, Puolimatka (1900 m + 90 km + 21,1 km)

– Kauden ensimmäinen B-kategorian kisa kalenterissani. Viime vuoden Joroisten kisa oli ensimmäinen triathlon-koitokseni. Tuolloin uinti oli lähempänä kellumista, pyöräily kulki ihan hyvin, mutta juoksussa katkesin täysin. Löntystin maaliin ajassa 5:45. Nyt olen paremmassa kunnossa ja toivottavasti taktisesti fiksumpi. Tavoitteenani onkin parantaa tulostani useilla kymmenillä minuuteilla. Jo viime syksyn blogi-kirjoituksessani asetin tavoitteeni tämän kesän Joroisten kisaa varten, eikä sitä ole ainakaan vielä tarvetta lähteä muuttelemaan. Lähden hakemaan reilua tulosparannusta etenkin uinti- ja juoksuosuuksilta, sekä loppuaikaan n. 40 minuutin parannusta.

5.8. Triathlon (C-kisa): Hauhon jokamiestriathon, Epävirallinen matka (200 m + 10 km + 3 km)

– Erittäin mukava kylätapahtuma Hauholla! Matkat ovat todella lyhyitä – etenkin uinti. Tämä mahdollistaa, että lähtöviivalle kokoontuu monen tasoista menijää. Ja se on mahtava asia! Tämän kisan kuntosarjassa voi edetä vaikka koiraa uiden ja Jopolla pyöräillen. Viime vuonna olin kannustusjoukoissa, kun vaimoni osallistui ensimmäiseen triathlon-starttiinsa. Nyt haluan itsekin mukaan lähtöviivalle. (Päivitys: Piti jättää väliin, koska jalat eivät olleet palautuneet Joroisten kisasta.)

15.8. Triathlon (A-kisa): Finntriathlon Tahko, Täysmatka (3800 m + 180 km + 42,2 km)

– Kauden päätavoite. Koko vuoden harjoitussuunnitelmani on rakennettu Tahkon kisaan tähdäten. Olen kestävyysurheilijana vielä täysin raakile, joten vähän väliä mieleeni hiipii epäilyksiä siitä, että riittääkö kestävyyteni vielä täydelle Ironman-mittaiselle matkalle. Varsinaista aikatavoitetta on hankala asettaa. Minimitavoite ensimmäisessä kisassa on maaliin pääsy. Toki mielessäni pyörii erilaisia numeraalisiakin tavoitteita, mutta ne tarkentuvat varmasti vasta lähempänä kisaa.

12.9. Juoksu (B-kisa): Tampere Puolimaraton (21,1 km)

– En ole Tampereen puolimaratonin reittiä koskaan juossut, mutta käsittääkseni se on tasainen ja nopeahko. Mikäli palautuminen Tahkolta on sujunut hyvin ja olen päässyt juoksemaan tarpeeksi, niin Tampereella pyrin pistämään puolimaratonin ennätykseni uusiksi toiseen kertaan tämän kauden aikana. (Päivitys: Täytyy jättää väliin, koska palautuminen Tahkolta on vielä kesken.)

4.10. Juoksu (B-kisa): Pirkan Hölkkä (33 km)

– Perinteiseksi muodostumassa oleva kauden päätöskoitos. Jos kisakuntoa on vielä jäljellä, niin lähden ehdottomasti tavoittelemaan kolmen tunnin alitusta. Tulokseni kahdelta edelliseltä syksyltä ovat: 3:13 (2013) ja 3:10 (2014). Kisaraportti viime syksyn juoksusta löytyy täältä.

Kisaraportti: Finntriathlon Vanajanlinna 2015

Follow my blog with Bloglovin

Triathlon-kisakauteni pyörähti käyntiin viime sunnuntaina Vanajanlinnan Finntriathlonissa. Kyseessä oli ensimmäinen sprintti-matkan kisani ja kaiken kaikkiaan vasta elämäni toinen triathlon-kisa. Ensimmäisestä triathlon-kokemuksestani, eli Joroisten puolimatkan kisasta viime kesältä voi lukea lisää täältä.

Sprintissä taitetaan matkaa 750 metriä uiden, 20 kilometriä pyöräillen ja 5 kilometriä juosten. Kyseessä on lyhin virallinen triathlon-matka. Meininki onkin aivan eri luonteista kuin mitä pitkillä matkoilla.

Oma harjoitteluni tähtää tällä hetkellä pelkästään elokuun täyden matkan kisaan, joten en tehnyt Vanajanlinnaa varten minkäänlaista keventelyä tai valmistavaa sprintti-tyyppistä treeniä. Siitä syystä en asettanut itselleni varsinaisia kilpailullisia tavoitteita ollenkaan, vaan ajattelin kisan hyvänä testinä sekä kilpailutunnelman, vaihtojen ja massauinnin harjoituksena. Toki aina kun pukeudun numerolappuun, niin yritän parhaani.

Ennakkotunnelmat

Lauantain mukavasta kesäsäästä ei ollut sunnuntai-aamuna jäljellä edes pienintäkään suvituulen henkäystä, vaan klo 7 kotoa lähtiessämme vettä tuli taivaalta ja mittari ilmoitti lämpötilaksi hieman yli 10 astetta. Onneksi sprintti-matkalla ei säällä ole niin merkitystä, sillä suoritus on sen verran kovavauhtinen, ettei kylmä pääse yllättämään.

Saavuimme koko perheen voimin kisapaikalle n. klo 8. Jo ensivilkaisu osoitti, että puitteet olivat tuttua Finntriathlon-laatua, eli viimeisen päälle ammattimaisesti hoidetut. Kilpailumateriaalin nouto, kisainfo ja varusteiden vienti vaihtopaikalle sujuivat sutjakasti, sillä Vanajanlinnan kisa-alue oli mukavan kompakti, eikä mihinkään ollut pitkä matka.

Tosin meidän perheelle alue taisi olla siltikin liian iso, sillä pientä puntin tutinaa aiheutti kisainfon jälkeinen hetki, kun varusteita olisi pitänyt viedä vaihtoalueelle. Minulla oli kaikki kisakamat ja kännykkä autossa, auton avain vaimolla ja vaimo hukassa. Onneksi kännykkäaikanakin muistan sentään vaimoni puhelinnumeron ulkoa, joten hetken ympäriinsä poukkoiltuani hoksasin pyytää Expo-alueen avuliaalta henkilöltä kännykkää lainaan ja soitin ystävällisen muistutuksen rakkaalle vaimolleni, että pitäisi päästä autoon sisälle – mielellään aika pikaisesti. Sain lopulta varusteet hoidettua hyvin ajallaan.

Olin jännittänyt kisaa etukäteen yllättävänkin paljon, mutta jännitys laantui sitä mukaa, mitä lähemmäksi kisan starttia päästiin. Kun valmistelut oli tehty, niin pystyin tyhjentämään mielen kaikesta muusta ja keskittymään ainoastaan alkamaisillaan olevaan koitokseen.

Uinti, 750 m

Kisaan osallistuvat 400 kilpailijaa oli jaettu kolmeen eri lähtöryhmään. Oma porukkani olisi vuorossa ensimmäisenä, eli klo 10. Oman sarjani, eli miehet 35-39 vuotta, lisäksi samaan lähdössä järveen pulahtaisivat 40-44- ja 45-49-vuotiaat miehet.

Sujahdin märkäpukuuni n. 30 min ennen lähtöä ja tallustelin rauhallisesti alas järven rantaan. Uin pienen totuttelulenkin ja ilokseni huomasin, että vesi oli lämpimämpää kuin mitä kotijärvessäni.

IMG_6568 – kopioMatkalla uinnin lähtöpaikalle kannustusjoukkojeni saattelemana 🙂

Rupattelin laiturilla vielä muutaman sanasen uimahallituttujen kanssa ennen kuin laskeuduin rantaveteen seisoskelemaan ja odottelemaan lähtöä. Lähtölinja oli laiturin päässä, eli kauhomaan alettaisiin suoraan vedestä, eikä ensin rannalta juosten, kuten monesti on tapana.

Seisoin vedessä mieli keskittyneenä ja erittäin rauhallisena. Olo oli aivan mahtava! Hektisen arkielämän keskellä on lähes mahdotonta päästä samankaltaiseen lähes meditatiiviseen tilaan, jossa pystyy elämään täysin hetkessä ja unohtamaan kaiken muun. Koin saman tunteen viime kesänä Joroisten kisassa ja nyt taas.

Lähtötorvi vingahti starttikäskyn merkiksi tasan klo 10:00. Olin sijoittunut ennen lähtöä aika lailla kärkijoukkoon, joten tiesin, että takaa tulisi nopeampia uimareita enemmän tai vähemmän kovakouraisesti ohitseni/ylitseni. Mutta mitä olisi triathlon-kisan massalähtö ilman pientä vesipainia!

Pian lähdön jälkeen hain oman linjani porukan vasemmasta laidasta. Tämä tarkoitti, että myötäpäivään kiertävällä radalla pystyisin välttämään pahimmat ruuhkat, mutta toisaalta ylimääräisiä metrejä voisi kertyä mittariin.

Uinti lähti heti kulkemaan ihan mukavasti. Porukka jakautui nopeasti tasaiseksi massaksi, eikä suurempia törmäyksiä sattunut. Toki alussa oltin muutaman uimarin kanssa vähän aikaa lomittain, mutta se kuuluu asiaan.

Alkukesän kylmien järvivesien vuoksi vähäiseksi jäänyt avovesitreenin määrä aiheutti sen, että tähystystaitoni oli pahasti ruosteessa. Ajauduinkin heti lähtösuoralla liikaa vasemmalle ja tein saman virheen uudestaan ensimmäisen käännöksen jälkeen. Näistä seikkailuista kertyi hieman ylimääräisiä uintimetrejä.

Pyrin pitämään rytmin hieman normaalia matkauintivauhtia nopeampana. En lähtenyt vetämään ”täysillä”, kuten kärkipään uimarit tekevät sprintti-kisoissa, vaan tarkoituksenani oli enemmänkin testailla avovesiuinnin tuntemuksia ja vauhtia kesän pidempiä matkoja varten.

Uintiin kulunut aika sujahti nopeasti ja pian kierrettiinkin jo kärkikolmion muotoisen radan toista kääntöpoijua, jonka jälkeen otettiin suunta kohti rantaa. Loppusuoralla tähystäminenkin alkoi muistumaan mieleen, enkä tehnyt enää turhia mutkia.

Yritin pientä loppukiriäkin, mutta kaikilla ohituskaistoilla törmäsin polskivien jalkojen muuriin. Tyydyin uimaan viimeisetkin sadat metrit samaa vauhtia rantaan asti.

Astuessani rantautumisportista vilkaisin Polaristani uintiajan: n. 13:30. ”Hyvä!” Samaa vauhtia, mitä altaassa viime viikolla märkäpuvulla tehdyt 750 metrin setit. Oletin, että avovedessä olisi mennyt hitaammin. Keskisyke oli 153, eli olin vain hieman aerobisen kynnyksen yläpuolella, eli samaa vauhtia olisin jaksanut pidempäänkin. Tämä tietää hyvää pidempiä kisoja ajatellen.

WP_20150614_002 – kopio

Uintiin kulunut aika: 13:32 (ero sarjan kärkeen: +2:15)

Sijoitus omassa sarjassani: 17. (yhteensä 48 kilpailijaa)

Kommentit: Vain reilu 2 minuuttia oman sarjan kärkeen ja sijoitus suunnilleen parhaassa kolmanneksessa. Paljon on tultu eteenpäin 1,5 vuoden takaa, jolloin opettelin puhaltelemaan kuplia veteen.

T1, ensimmäinen vaihto

Ensimmäiseen vaihtoon, eli triathlon-murteella sanottuna T1:een, siirryttiin juoksemalla rannasta n. 200 metriä ylämäkeen vaihtoalueelle. Se meni vielä ihan OK, mutta itse varusteiden vaihdossa tuhlasin aivan liikaa aikaa.

En ollut etukäteen huomioinut, kuinka iso suhteellinen aika sprintti-matkan kisasta kuluu vaihtoihin, enkä näin ollen ollut antanut tarpeeksi ajatuksia vaihdon suunnittelulle saatikka harjoitellut sitä.

En meinannut millään saada sateessa kastuneita sukkiani valmiiksi märkiin jalkoihini. Sukkien kanssa nyhväämiseen hukkaantui paljon ylimääräistä aikaa. Ymmärsin vasta kisan jälkeen, että eihän sprintti-kisoissa kannata käyttää sukkia ollenkaan!

IMG_6598 – kopioSukkien kanssa sähläämistä ensimmäisessä vaihdossa

Vaihtoon kulunut aika: 4:13 (24. omassa sarjassani)

Yhteisaika 1. vaihdon jälkeen: 17:45 (+3:02 kärkeen)

Sijoitus 1. vaihdon jälkeen omassa sarjassani: 18.

Kommentit: Surkea vaihto. Neljän minuutin suorituksen aikana 50 sekuntia lisää eroa kärkeen. Paljon helppoja sekunteja petrattavana seuraaviin kisoihin.

Pyöräily, 20 km

Pyöräreitti koostui viiden kilometrin lenkistä, joka kierrettäisiin neljään kertaan. Yleensä triathlon-pyöräilyissä on peesikielto, mikä tarkoittaa, että edellä ajavaan täytyy pitää vähintään 10 metrin välimatka. Vanajanlinnassa pyöräily oli kuitenkin peesivapaa, jonka takia kisa myös käytiin normaaleilla maantiepyörillä triathlon-pyörien sijaan.

Peesivapaus toi kisaan uuden ja minulle täysin vieraan taktisen ulottuvuuden, sillä kovissa vauhdeissa peesaamisesta saa suurta etua. En ole koskaan aiemmin kilpaillut minkäänlaisissa peesivapaissa pyöräilykisoissa, joten en oikein osannut etukäteen varautua kyseiseen asiaan.

Tiesin kuitenkin, että pyöräily olisi edelleenkin minun paras osalajini, joten lähdin heti vaihdon jälkeen polkemaan kiinni edessä näkyviä kilpakumppaneita.

IMG_6599 – kopio

Ohitinkin nopeasti muutamia pyöräilijöitä. Sitten mieleeni juolahti epäilys, että poljenko itseltäni jalat alta, jos jatkan yksin? Peesaakohan kaikki muut? Pitäiskö minunkin peesata? Miten tässä oikein kuuluisi edetä? Ohitettavien vauhdit olivat kuitenkin sen verran rauhallisia, että porhalsin heistä nopeasti karkuun epäilevistä ajatuksistani huolimatta.

Minulle tuotti suuria vaikeuksia tiedostaa, että minkälaista vauhtia minun oikein pitäisi polkea?! En omista wattimittaria, joten tehoista ei ollut mitään hajua. Syke nakutti normaalia korkeammalla juuri päättyneen uinnin ja kisatunnelman vuoksi erittyneen adrenaliinin vuoksi, joten sykemittariinkaan ei voinut luottaa. Jalat tuntuivat hyviltä, mutta en uskaltanut runtata kunnolla, kun mielessä pyöri koko ajan, että juoksuun pitää vielä jättää paukkuja.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen lyöttäydyin toisen suunnilleen samaa vauhtia edenneen pyöräilijän seuraan. Hänen kanssaan sovittiin vuorovedosta. Vauhti oli mielestäni ihan kohtalaista ja ohittelimmekin jonkin verran hitaampia kisailijoita, eikä takaakaan tullut muistaakseni kukaan ohi. Jaloissani oli kuitenkin koko ajan sellainen olo, että voisi tässä mennä vähän kovempaakin. En vaan uskaltanut lähteä.

Pyöräilyn sykekeskiarvo oli 156 ja selvästi loppua kohden laskeva. Kolmannen vitosen keskisyke oli 151, mikä on vain 7-8 pykälää enemmän kuin viikon takaisen Pirkan Pyöräilyn koko 217 kilometrin matkan keskisyke! Eli aivan liian rauhallisesti pyörittelin!

Joka tapauksessa nautin pyöräilyosuudesta kovasti. Vettä satoi. Tuuli viuhui korvissa. Hiekanjyvät vaan narskuivat hampaissa, kun edessä ajavan takarengas heitti kuravettä joka paikkaan – suuhunkin. Vauhti oli sen verran kovaa, että viileästä kelistä huolimatta meno oli lämmintä. Reitti oli mukavan vaihteleva ja päästiin useampaan kertaan kurvaamaan kisakeskuksen kautta kannustavan yleisön edestä. Aivan mahtavaa!

Pyöräilyyn kulunut aika: 34:31 (14.)

Yhteisaika pyöräilyn jälkeen: 52:17 (+3:33)

Sijoitus pyöräilyn jälkeen omassa sarjassani: 16.

Ero kärkeen kasvoi vain puoli minuuttia ja sijoitukseni parani kaksi sijaa, vaikka en osannut ulosmitata koko pyöräilypotentiaaliani. Tämä kertoo, että vauhtini on hyvällä tasolla omaan sarjaani nähden. Note to self: nyt säästämään rahaa wattimittaria varten.

T2, toinen vaihto

Toinen vaihto sujui ensimmäistä rivakammin. Nopeasti vain pyöräilykengät, -kypärä ja -lasit vaihtotarvikelaatikkoon, lenkkarit jalkaan ja nokka kohti juoksureittiä. Onnistuin jopa nousemaan yhden sijan vaihdon aikana, vaikka ero kärkeen kasvoikin n. 20 sekuntia.

Vaihtoon kulunut aika: 1:19 (11.)

Yhteisaika 2. vaihdon jälkeen: 53:37 (+3:52)

Sijoitus 2. vaihdon jälkeen omassa sarjassani: 15.

Kommentit: Ihan OK vaihto. Parantamisen varaa ainoastaan siinä, että irrottaisin jalat pyöräilykengistä jo vauhdissa ennen pyörän selästä jalkautumista.

Juoksu

Juoksu suoritettaisiin kahtena 2,5 kilometrin lenkkinä, eli päästäisiin taas morjestamaan katsojia kisakeskukselle jo reitin puolivälissä.

Heti vaihtoalueelta juoksemaan lähtiessäni hoksasin, että jalat tuntuivat tosi tuoreilta, eli pyörällä olisi tosiaan voinut pitää kovempaa vauhtia.

Ajattelin, että pistetään juoksussa sitten kunnolla tossua toisen eteen. Mutta eihän se oikein onnistunut. Yritin kiristää vauhtiruuvia, mutta jalat eivät vain totelleet. Syke oli tosi alhaisella tasolla verrattuna siihen, että olisi pitänyt painaa anaerobisella kynnyksellä. Olin noin kymmenen pykälää sen alapuolella.

Juoksin viiden kilometrin matkan noin 4:30:n kilometrivauhtia ja keskisykkeellä 157. Tämä tarkoittaa suunnilleen samaa vauhtia kuin noin kuukauden takaisen Ideapark-juoksun puolimaratonilla, mutta selvästi alhaisemmalla sykkeellä. Eli juoksukuntoni on omaan tasooni nähden hyvällä tasolla, mutta sprintti-vauhtia koneesta ei irtoa näköjään sitten millään.

Viiden kilsan juoksu tuntui tosi lyhyeltä. En ole aiemmin kisaillut puolimaratonia lyhyemmillä juoksumatkoilla, joten tuntui oudolta, että maaliviiva tuli vastaan jo reilun parinkymmenen minuutin jälkeen.

Vauhtia alkoi löytymään oikeastaan vasta viimeisellä kilometrillä, jolloin sain myös aikaiseksi pienen loppukirin. Maalissa toki väsytti, mutta tuntui myös siltä, että olisin voinut jatkaa pidempäänkin. Oletan, että sprintti-matkalla pitäisi maalissa tuntua siltä, ettei jaksa enää metriäkään.

Juoksuun kulunut aika: 21:53 (18.)

Yhteisaika maalissa: 1:15:30 (+5:58)

Sijoitus maalissa omassa sarjassani: 14.

Kommentit: Juoksussa jalka ei kulkenut niin kovaa kuin odotin, mutta jäin vain kaksi minuuttia lisää sarjan kärjelle, mikä taas on paremmin kuin etukäteen oletin. Sain myös parannettua sijoitustani yhdellä pykälällä ja lopputuloksissa olin mukavasti parhaassa kolmanneksessa, eli 48:n kilpailijan joukossa 14. Tästä on hyvä jatkaa!

WP_20150614_015

Yhteenveto

– Uintiin olen tosi tyytyväinen.

– Pyöräilyssä ja juoksussa näkyi selvästi, että tällä hetkellä koneeni on viritetty toimimaan aivan eri kierroksilla kuin mitä sprintti-matkalla tarvittaisiin.

– Sijoituin omassa sarjassani reilusti parhaaseen kolmannekseen, mikä on huikea suhteellinen parannus viime kesään verrattuna, jolloin olin Joroisten kisassa omassa sarjassani 141:n kisailijan joukossa 106.

– Vaihtoihin pitää panostaa enemmän seuraavia lyhyemmän matkan kisoja varten.

– Olen tosi tyytyväinen siihen, että kaikki lajit sujuivat hyvinkin tasaisesti. Lajikohtaiset sijoitukset olivat uinti: 17., pyöräily: 14. ja juoksu: 18. Viime kesänä uinti ja juoksu olivat todella paljon pyöräilyä heikompia.

– Viime vuonna tunsin itseni triathloniin hurahtaneeksi työmatkapyöräilijäksi. Nyt tunsin itseni jo ihan oikeaksi ikäluokka-triathlonistiksi.

WP_20150614_016 – kopioEnsimmäinen takana. Kolme jäljellä. Kesän teema on #finntriathlon #kerääkokosarja

Hyvää Juhannusta!

Olli Porola, kesäkuu 2015

Raportti: Pirkan Pyöräily 2015

Viime sunnuntaina osallistuin ensimmäistä kertaa perinteiseen Pirkan Pyöräily -kuntotapahtumaan. Samalla kyseessä oli myös ensimmäinen porukkalenkkini koskaan. Olisihan sitä toki voinut himpun verran helpommallakin aloittaa kuin 217 kilometrin reipasvauhtisella ryhmäajolla isossa porukassa.

Jo ennen sunnuntaita sääennusteet osasivat kertoa, että ilma tulisi olemaan muuten ihan OK, mutta tuuli tulisi olemaan erittäin kova. Tarkistin tilanteen vielä sunnuntai-aamuna ennen lähtöä: Tampereelle kovan tuulen varoitus. Rankka reissu olisi tiedossa.

pirkan_pyoraily_karttaPirkan Pyöräilyn 217 km reittikartta (kuva Pirkan Pyöräilyn nettisivuilta)

Lähtö

Lähdin kotoa pyörällä kohti kisakeskusta, eli Tampereen Hakametsän jäähallia klo 6:30 aamulla. 15 kilometrin matka myötäiseen tuuleen oli sopiva alkulämmittely. Sykkeet nousivat aika helposti, mikä kertoi, että kropassa oli pientä jännitystä, mutta toisaalta myös sen, että keho oli kovahkosta treeniviikosta huolimatta kohtalaisen palautuneessa tilassa. Nimittäin välillä kovien treenijaksojen keskellä minulla on ollut vaikeuksia saada sykettä kunnolla nousemaan.

Kisa-alueella aidat ja penkit lentelivät kumoon tuulen voimasta ja kylmäkin meinasi tulla lähtöä odotellessa. Ensikertalaisena pälyilin hieman hämilläni ympärilleni, että miten homma oikein toimii. Pikkuhiljaa porukkaa alkoi keräytymään lähtökarsinan suulle ja itsekin hakeuduin oman ryhmäni, eli 32 km/h-keskinopeusryhmän läheisyyteen.

Pirkan Pyöräilyhän ei ole varsinainen kilpailu, sillä loppuaikoja ei virallisesti mitata. Matkaan lähdetään muutaman kymmenen hengen ryhmissä, jolloin maanteille ei kasaannu liian isoja porukoita haittaamaan muuta tieliikennettä. Osa pitkän lenkin pyöräilijöistä lähtee matkaan etukäteisilmoittautumisen vaativissa keskinopeusryhmissä, joissa vauhtia pitävät yllä paikallisen pyöräilyseuran Kaupin Kanuunoiden teräsreidet.

Klo 7:30 päästiin itse asiaan. Ensin lähtivät 36 km/h-keskinopeusryhmäläiset, sitten pieni porukka aika-ajopyörillä, sitten 34 km/h-ryhmä, jonka jälkeen oli vuorossa kahdesta 32 km/h-porukasta ensimmäinen, eli 32A:ksi nimetty ryhmä, jossa itsekin polkaisin matkaan. Loput keskinopeusryhmät ja muut noin 3000 pyöräilijää lähtivät sitten tasaisin väliajoin aamun mittaan.

Startin jälkeen ei ihmetelty hetkeäkään, vaan lähdettiin heti painamaan vastatuuleen ihan kunnon haipakkaa. Sykkeet nousivat korkeammalle kuin olisin halunnut. Vauhti pysyi ensimmäiset kilometrit kovana ja tosi nykivänä. Välillä jarruteltiin ja välillä painettiin lähes aerobisen kynnyksen rajoilla. Ymmärsin nopeasti, että matkasta tulisi aivan erilainen kuin mihin olin tasavauhtisissa triathloniin tähtäävissä pyöräilytreeneissäni tottunut. Lisäksi pumppaavassa vauhdissa ryhmässä ajaminen vaati itseltäni aluksi huomattavasti luultua enemmän keskittymistä. Koko ajan piti olla hereillä, etten törmäisi edessä ajavan renkaaseen.

Kaato

Vähitellen meininki alkoi rentoutumaan – vähän liikaakin… Noin 50 kilometrin kohdalla otin ylämäen alkaessa juomapullosta hörpyn. Sujauttaessani pulloa takaisin telineeseen laskin katseen noin puoleksi sekunniksi. Kun nostin katseeni, niin huomasin, että edessäni olevan pyöräilijän nopeasti hidastuvalla vauhdilla etenevä takarengas oli noin sentin päässä omasta eturenkaastani. En ehtinyt enää jarruttamaan, vaan kellahdin vasemmalle kyljelleni lähes puhtaasti suoritetulla sivu-ukemilla. (Lukkopainitreenien alkulämmöistä on näköjään hyötyä pyöräilyssäkin.)

Onneksi kaadon sattuessa oltiin ylämäessä ja vauhti oli hiljainen, joten en satuttanut itseäni pahemmin ja myös kaikki takanani tulleet matkakumppanit onnistuivat välttämään törmäyksen maassa loikoilevaan pyöräilijään.

Myöhemmin tiedostin, että aina ylämäen alkaessa vauhti hidastuu ison porukan perällä yllättävänkin nopeasti, joten juomapullon kanssa räpläämiselle kannattaa valita parempi hetki.

Rytäkässä ketjut tippuivat eturattaalta. Pienen veivaamisen jälkeen sain nostettua ne etuvaihtajalla takaisin paikalleen. Mäkilähtöön tuhrautuikin sitten sen verran aikaa, että porukka ehti katoamaan mäen nyppylän taakse. Keskinopeusryhmissähän ei kaatuneita tai teknisen ongelman kohdanneita jäädä ymmärrettävästikään odottelemaan – paitsi tietenkin ensiapua vaativissa tilanteissa.

Lähdin polkemaan hirmuvauhtia ylämäkeä ylös ja huipulle saavuttuani katsoin horisonttiin, jossa oletin näkeväni porukan hännän. Mutta verkkokalvoilleni piirtyikin anoastaan tyhjää maantietä. Mietin, että yllättävän kauas oli porukka ehtinyt. Lähdin kovaan takaa-ajoon, kunnes onneksi jo parin minuutin polkemisen jälkeen vastaan tuli pyöräilijä, joka viittilöi, että edellisestä risteyksestä piti kääntyä vasemmalle! ”No voihan PER****!

Ei muuta kuin eturengas takaisin tulosuuntaan ja pikaisesti takaisin oikealle reitille, sitten selkä kyyryyn ja jalat pyörimään. Pian peltojen keskellä kiemurtelevalla tiellä näkyikin tutun porukan peräpää. Mielessä ei ollut mitään muuta kuin, että: ”Pakko saada porukka äkkiä kiinni!

Poljin yksin vastatuuleen vajaan 10 minuuttia ihan täysillä. Sain kuin sainkin lopulta ryhmän hännän kiinni. Reidet olivat ihan tulessa ja mietin, että tulikohan tehtyä virhe. Matkaa oli kuitenkin vielä reilusti yli 150 km jäljellä. Olisihan sitä toki voinut jäädä odottelemaan takaa tulevaa 32B-keskinopeusryhmää. Mutta näköjään vietti voitti järkeilyn tällä kertaa ja suu vaahdossa ajoin oman tutun porukan kiinni.

Onneksi syke alkoi laskemaan nopeasti kun pääsin takaisin peesiin. Mutta tulipahan tehtyä jo valmiiksi rankasta päivästä itselleni vielä pykälää rankempi. Alla olevan sykekäyrän keskivaiheilla näkyy kyseinen n. 10 minuutin pätkä, jonka aikana syke kävi jopa 170:ssä. En ole koskaan aiemmin päässyt pyörällä yhtä korkeisiin sykelukemiin.

pirkan_pyoraily_kaato_syke

Noin 10 kilometriä ylimääräisen ohjelmanumeroni jälkeen oli vuorossa ensimmäinen päivän kolmesta huoltotauosta. Nopea paussi, viisi minuuttia, jonka aikana puskassa käynti, juomapullojen täyttö ja ulkoilmabuffetista banaania ja Fazerin sinistä poskeen.

Pikatauon jälkeen poljettiin vielä reilut 20 km ennen pidempää lounastaukoa Komin huoltopisteellä. Huiliaikaa oli tällä kertaa 15 minuuttia, jonka aikana osa lapioi lihakeittoa kurkusta alas. Itse tyydyin pariin voileipään, mustikkakeittoon ja vesihörppyyn. Mukanani oli omiakin eväitä pääasiassa erilaisten raakapatukoiden muodossa, joita nautin säännöllisesti pyöräilyn lomassa.

Polarini data näytti, että lounastaukoon mennessä oli poljettu 86,6 kilometriä keskivauhdilla 31,8. Oikeasti vauhti oli ollut hivenen kovempi, sillä ensimmäisellä taukopaikalla mittarini jäi hetkeksi päälle. Keskisyke minulla oli suunnilleen aerobisella kynnyksellä, eli 143, mutta käytännössä syke vaihteli jatkuvasti välillä 115-155, eli todella laajalla skaalalla.

Keskivaihe

Lounastauon jälkeen painettiin jonkin aikaa reipasta kyytiä vastatuuleen kohti Ylöjärveä. Sieltä käännyttiin sitten pohjoiseen Kurun suuntaan. Tuuli muuttui siinä vaiheessa onneksi hieman suotuisammaksi. Tässä kohtaa myös meidän pitkä lenkki yhdistyi Pirkan Klassikon 134 km:n reitin kanssa, joten uutena huomioitavana asiana tulivat kyseisen reitin hitaammat polkijat, joita ohiteltaisiin koko loppumatkan ajan.

Oli mahtavaa nähdä kuinka paljon eri tasoisia pyöräilijöitä oli lähtenyt haastamaan itseään kovalla reitillä ja erittäin kovissa olosuhteissa. Onnittelut jo tässä vaiheessa jokaiselle maaliin päässeelle ja myös keskeyttämään joutuneille. Monesti jo lähtöviivan ylittäminen vaatii omien raja-aitojen kumoamista.

Itselleni tuotti suurta henkistä helpotusta, että päästiin muutaman viikon takaisen minileirini myötä tutuksi tulleelle reitille. Matkan eteneminen tuntuu aina joutuisammalta, kun ei tarvitse taivaltaa ihan vierasta tietä.

Koko päivän pisin yhtäjaksoinen pätkä poljettiin Komin keittopatojen ääreltä Muroleen taukopaikalle. Matkaa kertyi 72,7 kilometriä.

Olin löytänyt oman paikkani ihan porukan perältä, jossa pystyin ajamaan paremmin omaa vauhtiani, eikä tarvinnut jatkuvasti roikkua ihan edellä olevan takarenkaassa kiinni. Aloin pian huomaamaan, että kovan kiihdytyksen jälkeen oli aina tiedossa jarrutus. Joten sen sijaan, että olisin aina kiirehtinyt jarruttamaan, niin jätin pitkänkin välin, jonka sitten rullasin kiinni kun edessä olevan porukan vauhti hidastui. Tämä myös tasoitti sykettäni, joka keskipätkällä lipsahti enää vain muutaman kerran alle 120:n tai yli 150:n. Keskisyke oli 142. Suotuisammat tuulet näkyivät vauhdissa: keskinopeus Komin ja Muroleen välillä oli n. 33 km/h.

Muroleella vietettiin noin 10 minuutin paussi, jonka aikana tuttuun tapaan puskassa käynti, juomapullojen täyttö ja buffetin antimiin tutustuminen. Monipuolisesta tarjonnasta tarttui mukaan ruisleipää suolakurkuilla, mukillinen vettä, pussillinen kuorrutettuja manteleita ja rusinarasia. Kertonee jotain kisan aikaisesta energiavajeesta, kun evästarjoilut jää näin hyvin mieleen. 🙂

Maha täynnä oli taas mukava jatkaa matkaa. Jalatkin tuntuivat ihan hyviltä ottaen huomioon, että takana oli jo 175 kilometriä (15 kilometriä kotoa lähtöpaikalle + 160 kilometriä varsinaista kovaa ajoa). Tämä oli jo enemmän, mitä olin koskaan aiemmin yhden päivän aikana polkenut.

Loppumatka

Jo tutuksi tulleeseen tapaan tauolta lähdön jälkeen reviteltiin hetken aikaa normaalia rivakampaa vauhtia. En tiedä syytä, että miksi näin tapahtui jokaisen paussin jälkeen. Tehtiinkö se tarkoituksella vai johtuiko se kenties siitä, että uudelleen järjestäytynyt porukka venyi ja paukkui hetken aikaa normaalia enemmän, mikä aiheutti porukan perälle vielä keskimääräistäkin enemmän haitariefektiä. Joka tapauksessa datastakin näkee, että sykkeet olivat korkeimmillaan aina taukojen jälkeen.

Triathlonia ajatellen pyrin aina mahdollisimman tasatehoiseen ja mielellään jopa loppua kohti nouseviin tehoihin. Tuntuikin erikoiselta ajaa niin epätasaisella rasituksella. Suunnitellun pitkän PK-lenkin sijaan plakkariin tulikin oikeastaan superpitkä intervallitreeni, jossa syke vaihteli palauttavan ja reilusti VK2-alueen välillä.

Joka tapauksessa Muroleelta lähtiessä aurinko lämmitti ihan mukavasti ja matkassa oltiin jo reilusti voiton puolella. Jäljellä oli enää viimeinen noin 60 kilometrin, eli vajaan kahden tunnin mittainen rypistys takaisin Tampereelle.

Muroleen jälkeisissä terävissä nyppylöissä huomasin, että jaloissani oli vielä ihan hyvin paukkuja jäljellä. Pystyin helposti nostamaan tehoja yksinkertaisesti vain polkemalla voimakkaammin. Tuntui mahtavalta kun reisistä löytyi vielä väsyneenäkin lisää vääntöä.

Loppumatka ei tosin siitäkään huolimatta ollut missään nimessä helppo, sillä tuuli oli päivän mittaan voimistunut entisestään ja puhalteli nyt joko suoraan edestä tai oikean käden puolelta etuviistosta. Jälkikäteen selvisi, että tuulen nopeus oli ollut päivän aikana Tampereen seudulla keskimäärin 8-10 m/s ja puuskissa jopa 15-20 m/s. Onneksi pahimmat puhurit eivät osuneet avoimille sivutuuliosuuksille. Siinä olisi voinut mennä miestä ja pyörää nurin enemmänkin.

Ryhmäajo alkoi sujumaan mukavammin ja loppumatkalla osasin hyödyntää peesiavun koko ajan paremmin ja paremmin ilman sen kummempaa stressaamista.

Kaarsimme jonkin verran harventuneella porukalla maaliin eli takaisin Hakametsän jäähallin parkkipaikalle klo 14:50, eli n. 7 h 15 min lähdön jälkeen. Viimeisen etapin mitta oli 57,4 km, keskivauhti 31,3 ja keskisyke 142.

Yhteismatkaksi oma mittarini kertoi 216,6 kilometriä, eli hyvinkin tarkalleen sama kuin järjestäjien ilmoittama 217 km. Tehokkaaksi ajoajaksi tuli yhteensä n. 6 h 45 min, mikä tarkoittaa, että keskinopeus oli aika tasan 32 km/h. Se on hieno saavutus rankoissa olosuhteissa. Itse poljin lähes koko matkan peesissä joukon peräpäässä ja sielläkin meno tuntui välillä hyvinkin raskaalta, joten nostan hattua niille pyöräilijöille, jotka pitivät vauhtia yllä porukan keulilla.

Maaliin pääsyn jälkeen huilasin hetken kisa-alueella ja hotkaisin lätyn mansikkahillolla ja kermavaahdolla. Sitten polkaisin Hervannan kautta kotiin Sääksjärvelle, eli ensin ylämäkeen ja sitten vastatuuleen. Koskaan ei ole pyöräily tuntunut niin raskaalta!

Koko päivän pyöräilykilometrien yhteismääräksi summaantui 250 kilometriä, mikä on 80 kilometriä enemmän kuin aiempi yhden päivän ennätykseni. Nämä lukemat eivät välttämättä ihan hetkeen murskaannu…

WP_20150608_06_03_22_Pro

Yhteenveto

Tuuli ja nykivä ajovauhti tekivät päivän rupeamasta huomattavasti rankemman mitä osasin etukäteen arvioida. Myös treenivaikutus oli erilainen. Olin sunnuntaina ja maanantaina selvästi väsyneempi mitä olin kuvitellut.

Viime päivinä palautuminen on kuitenkin sujunut hyvin. Keskiviikko-aamuna töihin polkiessani jalat tuntuivat vahvemmilta kuin koskaan aiemmin, joten sunnuntain kova urakka taisi lopulta olla erittäin onnistunut treeni kesän triathlon-kisoja ajatellen.

Nyt kevään juoksu- ja pyöräilytapahtumat ovat takana päin ja on aika siirtää keskittyminen triathloniin. Ensimmäinen koitos onkin vuorossa jo tulevana sunnuntaina, kun osallistun sprintti-matkalle Vanajanlinnan Finntriathlonissa.

Mukavaa kesän alkua kaikille lukijoille!

Olli Porola, kesäkuu 2015