Kisaraportti: IRONMAN Barcelona 2017

Kisoihin valmistautuminen, Suomi

Ennen Barcelonan tapahtumiin sukeltamista kerrataanpa hetki kulunutta vuotta. Nimittäin paljon on tapahtunut. Turvallinen ja helppo IT-alan työ vaihtui reilu vuosi sitten yrittäjyyteen uudella alalla, eli triathlon- ja fysiikkavalmentajana sekä Personal Trainerina.

Yritystoiminnan starttaaminen ja uuden alan opiskelu ovat vieneet paljon aikaa, joten omat treenitunnit ovat jääneet huomattavasti aiempia vuosia vähäisemmiksi. Pidin lähes totaalista treenitaukoa vuoden 2016 syyskuusta aina kesäkuuhun 2017 asti.

Kesän ensimmäiseen kisaan heinäkuun lopussa Kangasala Triathlonissa starttasin käytännössä kylmiltään. Ja sen kyllä huomasi. Huh huh, että olikin raskasta! Uinti hapotti kädet, pyöräily hapotti reidet ja juoksu oli raskasta krampissa olevilla jaloilla. Onneksi matka oli lyhyt: 500 m uintia, 15 km pyöräilyä ja 3,2 km juoksua. Oli silti kiva kilpailla pitkästä aikaa. Olo tuntui kotoisalta.


Kesän ensimmäinen kisa

Pian Kangasalan jälkeen rääkkäsin maksimikestävyyttäni Hauhon jokamiestriathlonissa (200 m uintia, 10 km pyöräilyä, 3 km juoksua). Vauhtia löytyi jo hieman paremmin kuin Kangasalla, mutta etenkin juoksu oli edelleen tosi raskasta. Aika oli kuitenkin vain 30 sekuntia hitaampi kuin viime vuonna. Se oli yllätys.

Elokuun puolivälissä kisasin Challenge Turku -puolimatkalla (1,9 km uintia, 90 km pyöräilyä ja 21,1 km juoksua). Jokainen kisan osalaji oli samalla pisin suoritukseni kyseisissä lajeissa sitten kesän 2016. Asennoiduin koitokseen rennosti sillä ajatuksella, että vedetään tässä nyt vuoden ensimmäinen kunnollinen pitkä treeni.

Olinkin yllättynyt, että matka taittui niinkin joutuisasti. Loppuaika 5:17, joka oli vain 16 min hitaammin kuin puolimatkan ennätykseni viime vuodelta Joroisista ja vain 12 minuuttia hitaammin kuin viime vuonna Turussa.


Challenge Turku rennolla meiningillä

Kotimaan kisakausi päättyi kaikin puolin hienoon ja mieleenpainuvaan reissuun Ahvenanmaalle Käringsund Triathloniin perusmatkan SM-kisoihin. Kunto oli edelleen nousukiidossa. Nopea reitti ja hyvä kiritys siivittivät minut uuteen perusmatkan ennätykseeni, 2:31. Tosin tilastoista löytyy vain yksi aiempi perusmatkan kisa Vierumäeltä parin vuoden takaa.

Vasta Ahvenanmaan jälkeen aloitin säännöllisen treenaamisen IM Barcelonaa varten. Ohjelmassa oli neljä kovaa treeniviikkoa ja yksi palautteleva viikko kisakaupungissa Calellassa.

Treenit kulkivat hyvin ja kunto nousi kohisten. Etenkin pyörällä tehoja sai nostaa lähes joka harjoituksessa. Treeni upposi kroppaan kuin varpaat pehmeään rantahiekkaan.

Juoksutreenitkin lähtivät ihan hyvin vauhtiin, mutta viimeinen pitkä lenkki n. 2,5 viikkoa ennen kisaa kipeytti vasemman polveni. Se aiheutti huolta, sillä polvi äityi niin kipeäksi, ettei kävelykään oikein onnistunut. Kunnon juoksut jäivätkin väliin viimeiseltä Suomen treeniviikolta.

Kisaa edeltävä viikko, Calella

Kisa oli kalenterissa syyskuun viimeinen päivä lauantaina. Lensin paikalle jo edellisen viikonlopun sunnuntaina. Halusin ehtiä tutustumaan kunnolla paikkoihin, totuttelemaan lämpöön ja tekemään muutaman leppoisan treenin kisareiteillä.

Heti sunnuntai-iltana Barcelonan lentokentällä oli vastassa mahtava kesäinen leuto lämpö. Tykkään kovasti auringosta ja lämmöstä, joten fiilis lähti kohti taivasta samantien.

Ironman Barcelonan kisa käydään Calellassa, joka on pieni rantakaupunki vajaan tunnin ajomatkan päässä Barcelonasta. Täydellinen paikka triathlonille.

Maanantaina kävin kokeilemassa pyöräilyä kisareitillä ja voi veljet, että oli upeaa! Lämmin kesäilta, Välimeren rantaa myötäilevä hyväpintainen tie ja torsoon ruuvautuneena ehkäpä parhaat pyöräreidet koskaan.

Tiistaina aamupäivällä kokeilin meressä uintia. Ja kannatti kokeillakin, sillä suolaisuus oli aluksi häiritsevän pistävää. Jo 15 minuutin uinnin jälkeen piti rantautua juomaan pullosta raikasta vettä.

Toinen uinti pari päivää myöhemmin sujui jo paremmin. Joten ainakin ensikertalaisten kannattaa ehdottomasti varata aikaa yhteen-kahteen totuttelu-uintiin.

Tiistai-iltana ajattelin kokeilla kevyttä juoksua kisareitillä. Jännitti, miten jalka reagoisi. Ja huonostihan se reagoi 🙁 Pari viikkoa aiemmin kipeytynyt polvi kesti juoksua vain noin kilsan verran. Sen jälkeen oli pakko vaihtaa kävelyksi, joka sekin tuotti tuskaa.

Istuin pitkään yksikseni rantakadun penkillä ja olin ihan varma, etten näkisi maalia lauantain kisassa. Se pisti mielen matalaksi. Onneksi Suomesta löytyi henkistä etätukea.

Paikalla Calellassa oli myös tuttu kisakaveri ja fysioterapeutti Sanelman Heikki, jonka kanssa sovin treffit seuraavalle päivälle. Toivon pilkahdus heräsi, josko jalalle saisi jotain tehtyä.

Keskiviikkona aamupäivällä painettiin isomman Suomi-jengin kanssa pyörälenkki kisareitillä. Osa lyhyemmin, osa pidemmin. Heikin kanssa poljettiin rennon letkeästi yksi kierros Calellasta Montgatin kääntöpaikalle ja takaisin, eli reilut 70 kilsaa. Jaloissa oli edelleenkin jo tutuksi tullut vahva tunne. Kisassa samaa reittiä painettaisiin 2,5 kierrosta, eli yhteensä 180 kilsaa.

Samana iltana Heikki antoi jalalle ensihoidot ja heti helpotti jonkin verran. Toinen hoitosessio ajoitettiin kisapäivän aattoon.

Polven kunnosta huolimatta oli tosi innostavaa seurata kisakeskuksen rakentumista ja kisakuhinan voimistumista hiekkarannan kupeessa. Päivä päivältä paikalla pyöri enemmän ja enemmän rennon keskittyneitä ja hyväntuulisia triathlonisteja.

Onhan IRONMAN-kisassa oma magiansa, ja etenkin IM Barcelonan huippuolosuhteet ja iso perinteinen kisa luovat sellaista fiilistä, mitä tällainen elämänkokemuksia keräilevä romantikko ei pysty kovin monessa muussa asiassa saavuttamaan.

Perjantain kisainfossa oli välillä suorastaan hurmoshenkinen tunnelma, kun IRONMAN-kuuluttaja Paul Kaye pisti parastaan kisailijoiden fiiliksen kohottamiseksi.

Kisapäivän aattona kävin vielä tallustelemassa yksikseni rannalla maalialueen lähellä. Oli hyvä olo. Kovan ja vaiherikkaan vuoden jälkeen kaikki mahdollinen oli tehtynä kisaa varten. Veti aikuisen miehen mielen herkäksi.

Kisapäivä, Calella, 30.9.2017

Kisa-aamuna olo oli levollinen ja yllättävänkin rauhallinen. Aamun lämpimässä pimeydessä lompsin reilun kilsan matkan startti-alueelle. Polvi tuntui edellisen illan käsittelyn jälkeen ihan hyvältä.

Valmistelut rannalla sujuivat rutiinilla. Samalla tavalla ne hommat toimii Ironmanissa kuin Suomen pienemmissäkin kisoissa. Pian olikin jo aika pukeutua mustaan kumiin ja astella rantaan odottelemaan omaa lähtövuoroa.

Ai että, mikä tunnelma rannassa olikaan! Yli 3000 triathlonistia kylpi nousevan auringon oranssissa valossa. Olo oli samaan aikaan rento, innostunut, jännittynyt ja rauhallinen.

Täyden matkan triathlonissa on jotain tosi kiehtovaa ja meditatiivista. Pään voi tyhjentää kaikista muista ajatuksista ja arjen murheista. Kisa on niin pitkä, ettei loppua voi oikein alkaa missään vaiheessa kesken suoritusta ajattelemaan. Saa mennä vaan ja ihan aidosti elää hetkessä. Tykkään kovasti!

Uinti (3,8 km)

Lähtö tapahtui nykymaailman tyyliin rolling startilla. Muutaman sekunnin välein vapautettiin viisi uimaria kerrallaan porteista veteen. Tämä systeemi toimii kyllä tosi hyvin. Eipähän tarvitse kenenkään pelätä alkumetrien ruuhkaa ja vesipainia.

Uintia vedettiin ensin hetki suoraan ulapalle päin. Sen jälkeen 90-asteen käännös oikealla ja rannan suuntaisesti vajaa pari kilsaa. Sen jälkeen oikean käden kautta kaarros takaisin päin ja jälleen rannan suuntaisesti kohti lähtöpaikkaa.

Vesi oli kirkasta ja lämmintä. Oli aika tyyntä, mutta kuitenkin sen verran maininkeja, että huomasi uivansa isossa meressä eikä suomalaisessa metsäjärvessä.

Uinti oli kivaa. Vauhtia oli tosin hankala säädellä, sillä en ollut ennen kisaa tehnyt yhtään varsinaista avovesitreeniä koko kesänä – poislukien pari lyhyttä uintia Calellassa. Ajattelin vaan, että rauhallista uintia ja tilanteen ainutlaatuisuudesta nauttien.

Kaloja ja meduusoja näkyi välillä. Nekin olivat jo tuttuja kavereita alkuviikon testiuinneilta.

Takasuora tuntui pitkältä. Mereltä puskeneet virtaukset työnsivät uimareita koko ajan rantaa kohti. Tuntui siltä, että kurssia piti jatkuvasti korjata vasemmalle.

Hieman ennen kääntöpaikkaa oikean käden kyynärtaipeessa alkoi tuntui pientä kipua. En vielä välittänyt siitä, vaan annoin mennä vaan.

Kääntöpaikan jälkeen silmiin paistanut aurinko ja mereltä päin puskeneet aallot sekoittivat suuntavaistoa sen verran, että tein aikamoisen koukkauksen vasemmalle rannan suuntaan.

Paluumatkalla kipu kädessä alkoi voimistua. Se kävi lopulta niin pahaksi, että hetkittäin oli jätettävä kunnollinen oikean käden veto kokonaan tekemättä. Sen myötä vauhti tippui. Pidin kuitenkin pään kylmänä. Tiesin, että pääsisin vaihtoon vaikka pelkästään yhden käden uinnilla.

Keskityin kivun sietämiseen niin intensiivisesti, että viimeinen kääntöpoiju tupsahti vastaan yht’äkkiä yllättäen. Poijulta vielä 90-asteinen kurvi vasemmalle ja viimeiset 200 metriä kohti ihanan kutsuvan näköistä rantaa.

Kuivalla maalla napsautin Garminista uinnin väliajan – 1:20. Hitaammin, mitä toivoin, mutta eipä tässä vaiheessa muutamalla minuutilla ole mitään merkitystä. Uintimatka näytti 4050 m, joten ylimääräistä tuli uitua. Reitti oli kuitenkin oikean mittainen.

Vaihtoteltassa yritin ottaa pussia telineestä oikealla kädellä, mutta se oli täysin toimintakyvytön.

“Miten ihmeessä pystyin uimaan tällä kädellä?!” Onneksi loppupäivä tarvittaisiin pelkkiä jalkoja.

Lähes yksikätisenä puin itseni pyörävarusteisiin. Aikaa meni siitä johtuen, sekä vessakäynnin takia useampi minuutti normaalia enemmän.

Uintiosuuden aika: 1 h 20 min

Ensimmäisen vaihdon aika: 8 min 40 sek

Pyörä (180 km)

Pyöräreitin ensimmäiset kolme kilsaa olivat ns. teknistä osuutta kaupungin keskustan kuoppaisilla ja mutkaisilla kaduilla. Pätkä ajettiin kisan sääntöjen mukaan jarrukahvoilta, eikä muita saanut ohittaa.

Kylläpä tekikin kädelle kipeää yrittää pitää painoa sen päällä kahvoilta ajaessa. Onneksi pian päästiin vapaalle reitille ja pystyin tiputtautumaan kyynärnojaan triathlonkahvoille.

(Nyt viikko kisan jälkeen käsi on jo kunnossa, mutta useamman päivän se oli kipeänä. En tiedä, mikä sille tuli.)

Ensimmäiset n. 15-20 kilsaa pyörittelin rauhassa alitehoilla. Annoin sykkeen tippua, söin, join ja hain tuntumaa jalkoihin reilun tunnin vedessä kellumisen jälkeen.

Sitten painoin pään alas, vaihdoin paria pykälää isomman välityksen, iskin tauluun tavoite-watit ja aloin painamaan vastatuuleen kohti Montgatin kääntöpaikkaa. Tavoitteena olisi n. 5:15-5:20-pyöräaika.

Hitaan uinnin jäljiltä ja ruuhkaisella pyöräreitillä sain painaa ohituskaistaa melkeinpä koko matkan kääntöpaikalle asti.

Käännön jälkeen tuuli vaihtui ensimmäistä kertaa myötäiseksi. Jalat tuntuivat ihan älyttömän hyviltä ja pyörä kulki. Sain kiinni isomman pyöräporukan, josta en kuitenkaan ehtinyt eroon myötätuulipätkällä. Vastatuuliosuudella oli taas mahdotonta päästä irti, sillä iso massa ajoi väkisin kiinni yksittäisen pyöräilijän. Yritin pari-kolme kertaa, mutta sitten luovutin ja odottelin myötätuulipätkää.

Toisella myötätuuliosuudella laitoin taas jalat pyörimään. Ja nehän pyörivät! Meno tuntui vieläkin paremmalta kuin ekalla kiekalla. Selkiä tuli vastaan jatkuvasti.

Kahden kierroksen jälkeen runsaslukuisen yleisön keskelle Calellan kääntöpaikalle rullailu nosti hymyn huulille. Olo oli mainio.

Nostin vielä tehoja viimeiselle puolelle kierrokselle. Ylämäet ajoin putkelta tarkoituksella ylitehoilla. Nautin täysillä! Pyöräily on aina ihan kivaa, mutta se on suorastaan mahtavaa silloin kun saa painaa tällaisissa olosuhteissa ja jalat tuntuvat paremmilta kuin koskaan.

Pyöräosuuden lopussa oli taas tuttu noin kolmen kilsan tekninen osuus, jonka aikana sai samalla pienen palauttelun ennen juoksuun siirtymistä.

Pyörältä hypätessäni napsautin väliajan Garminiin. Pyöräaika 5:03! Oho! Sehän meni kivasti. Eli koko 180 km matkan keskari 35,6 km/h. Ja olo oli sellainen, että kovempaakin olisi voinut painella.

Muistan minkälaista tuskaa pyörältä nousu oli pari vuotta aiemmin Tahkon täysmatkalla. Nyt jalat tuntuivat ihanan tuoreilta.

Vaihto oli taas hidas. Puin rauhassa juoksukamat ja söin pussillisen appelsiinin makuisia geelikarkkeja. Maistuipa hyvältä! Pyöräosuudella nauttimani PowerBarin Tropical Fruit -geelimössö alkoi jo hieman töksähtelemään 🙂

Pyöräilyosuuden aika: 5 h 03 min (keskinopeus 35,6 km/h)

Toisen vaihdon aika: 7 min 57 sek

Juoksu (42,2 km)

Juoksu lähti rullaamaan mukavasti. Jaloissa ei tuntunut yhtään siltä, että takana oli 180 km pyöräilyä. Oli kiva juosta…

…noin kilometriin asti. Sen jälkeen polvessa alkoi taas pistämään. ”Voihan paska!” Juoksin vielä muutama sata metriä, mutta sitten oli pakko vaihtaa kävelyyn. Mieli oli musta.

“Tähänkö tämä päättyy? En pysty juoksemaan.”

Kävellessäni kello piippasi kahden kilsan merkiksi. Ajattelin, että 20 tällaista pätkää pitäisi vielä kestää. Eihän se onnistu millään, kun nyt jo piti vaihtaa kävelyyn….

…Eiku hetkinen. Tässähän minä vielä kävelen…

Polven hieronnat olivat auttaneet sen verran, ettei jalka ollut samanlaisessa tulessa kuin vielä keskiviikkona.

Päätin lähteä testaamaan. Kilsa juoksua ja puoli kilsaa kävelyä. Polvi ihan OK. Sitten taas kilsa juoksua ja puoli kilsaa kävelyä. Polvi taas ihan OK. Toki se kipeytyi aika pahasti aina juoksupätkän aikana, mutta ehti palautumaan kävelyosuudella.

”Tämähän sujuu!”

Nyt vaan uusi kisastrategia mieleen ja sitä suorittamaan – kellontarkasti kuin robotti. Kilometrit alkoivat taittumaan vähitellen. Pian niitä oli kasassa jo kymmenen ja juoksun kolmesta kierroksesta ensimmäinen täyttyisi muutaman kilsan päästä.


Alkuun tuskaista juoksua…


…välillä kävelyä…


…sitten taas juoksua

Ekan kierroksen jälkeen olo oli niin hyvä, että päätin kokeilla nostaa juoksun suhteellista osuutta. 750 m juoksua + 250 m kävelyä. Sitä polvi ei kuitenkaan kestänyt, vaan kipu alkoi kumuloitumaan. Vaihdoin takaisin vanhaan rytmiin.

Kilometrit etenivät hitaasti. Etenkin aluksi porukkaa lappasi ohi oikealta ja vasemmalta. Katsomosta kannustettiin juoksemaan. Mieli tekikin juosta, mutta jatkoin kärsivällisesti omalla taktiikallani. Yhtämittainen juoksu voisi pistää polven taas samaan kuntoon kuin keskiviikkona ja sillä polvella ei edes maratonin kävely onnistuisi.

Vähitellen reitille alkoi tulemaan muitakin hitaampia taivaltajia.  Kolmannella kierroksella löytyi jo paljonkin vertaistukea. Tsemppejä vaihdettiin puolin ja toisin, mutta välillä itse kukin joutui sulkeutumaan omaan maailmaansa.

Ilta alkoi hämärtyä ja se lisäsi tunnelmaa. Neljä kilsaa ennen maalia käveltiin hetki vierekkäin nuoren brittinaisen kanssa. Hän kirosi, että mihin ihmeeseen sitä oli oikein lähtenyt mukaan. Eka täysmatka hänelle. Hetken jutustelun jälkeen hän sanoi, että pakko lähteä juoksemaan, jotta saa tämän paskan päättymään. Reippaalla askeleella hän katosikin pimeyteen. Selvästi potentiaalinen triathlonistin alku 🙂

Itse jatkoin juoksu-kävelyä kärsivällisesti lähes loppuun asti. Viimeiset kaksi kilsaa uskalsin vihdoin juosta yhteen putkeen.

Maalisuoralle sukeltaminen oli huumaavaa. Ympäröivä pimeys, maalisuoran valot, musiikki ja yleisön pauhu loivat epätodellisen tunnelman.

“Olli, you are an IRONMAN!”

Finisher-mitali kaulaan, Finisher-paita kainaloon. Sitten juomaan ja syömään recovery-telttaan.

Olo oli tilanteeseen nähden tosi freesi. Kaikki oli mennyt olosuhteet huomioon ottaen melkeinpä täydellisesti. Maaliin pääsy ensimmäisessä oikeassa IRONMAN-kisassa oli huikea juttu.

Vielä huikeampaa siitä teki se, että sain kantaa päälläni Optiman kisa-asua. Eli tiimin, jonka rakentaminen aloitettiin itse omin käsin täysin nollista tasan vuosi sitten.

Juoksuaika oli lopulta 5:04, eli maratoniin meni minuutti kauemmin kuin pyöräosuuteen.

Kisan kokonaisaika 11:45, joka on n. 1,5 tuntia hitaammin, mitä vuosi sitten kisaan ilmoittautuessani pidin realistisena. Toisaalta tunnin nopeammin, mitä lähes vuoden treenaamattomuuden jälkeen veikkailin vielä pari kuukautta aiemmin.

Calella oli hieno paikka ja IRONMAN Barcelona hieno kisa. Palaan aivan varmasti vielä joku vuosi ottamaan revanssin terveellä polvella.

Kiitos kaikille teille, jotka olitte jollain tavalla mukana projektissani. Tärkeiden ihmisten tuki on tällaisissa asioissa korvaamatonta.

Oikein mukavaa syksyn jatkoa kaikille lukijoille! Moikataan kun tavataan! 🙂