Kisaraportti: Challenge Turku 2016

Nuorukaisena Turku oli minun suosikkikaupunkini. Vietin siellä paljon aikaa ja hakeuduin sinne myös opiskelemaan. Opiskelujen jälkeen tieni kulki pois Turusta muutamien mutkien kautta nykyiseen asuinpaikkaani Lempäälään. Turussa tulee kuitenkin edelleen vierailtua säännöllisesti, sillä molemmat sisarukseni asuvat siellä.

Tämän kesän pääkisan valinta olikin itsestäänselvyys heti siitä hetkestä lähtien, kun hurjaa vauhtia kasvava maailmanlaajuinen Challenge Family -triathlonorganisaatio julkisti uuden Turun puolimatkan kilpailunsa.

Kansainvälinen triathlontapahtuma vanhassa kotikaupungissani oli vastustamaton yhdistelmä. Ensimmäistä kertaa koin juuri tietyn triathlonkilpailun ja siellä onnistumisen henkilökohtaisesti erittäin tärkeänä asiana.

Ennakkotunnelmat

Ennen kilpailua olo oli suorastaan mainio. Viimeistelyharjoituksissa vauhti oli ollut kaikissa osalajeissa parasta koskaan. Tein Turkua varten myös kesän ensimmäisen kunnon keventämisen. Sen ansiosta jalat tuntuivat keveiltä, eli aivan erilaisilta kuin tämän kesän aiemmissa kisoissa. Odotin malttamattomana, että voisin pistää kaasun pohjaan!

Joroisten puolimatkalla heinäkuun puolivälissä jäin ajalla 5:01 harmittavan lähelle viiden tunnin alittamisesta. Nyt Turun kisaan ei voinut olla mitään muuta tavoitetta kuin ennätyslukemien kaunistelu neljällä alkavaan numeroyhdistelmään. Kuntourheilijalle viiden tunnin alittaminen on tietynlainen rajapyykki ja osoitus siitä, että hommia on jo tehty paljon ja oikealla tavalla.

Lauantai-iltana kisakeskuksessa kierrellessäni mieli oli levollinen. Tiesin, että ilman yllättäviä ongelmia onnistuisin sunnuntai-aamun kisassa tavoitteeni mukaisesti.

6tag_140816-080451
Vaihtoalue Suomen Joutsenen kupeessa (kuva: Olli Porola)

Uinti (1,9 km)

Screen Shot 08-18-16 at 11.13 AM
Uintireitti (kuva: Challenge Turku)

Pulahdin 18,5-asteiseen Aurajokeen n. 15 minuuttia ennen starttia. Uin muutaman terävän vedon, pysähdyin, nostin katseeni ja meinasin saada vedessä kelluvan käytetyn pussinuuskan suuhuni. Selvisi siinä samantien, että ison kaupungin keskustassa vesi on todellakin erilaista kuin järvissä metsien keskellä, missä Suomen triathlonuinnit yleensä suoritetaan. Kevyesti suolainen murtovesi oli myös kylmempää mitä olisin halunnut, mutta lämmittelyuinnin aikana se alkoi jo tuntumaan sopivammalta.

PRO-kilpailijat päästettiin irti tasan klo 9:00. Seuraavaksi oli vuorossa oma ryhmäni, eli kaikki alle 45-vuotiaat ikäsarjamiehet.

Starttilinja oli koko joen levyinen. Siitä lähdettiin matkaan yläjuoksun suuntaan. Poijut olivat uintireitin keskellä ja ne kierrettiin aina vasemmalta puolelta. Tämä tarkoitti, että leveä rintama alkoi sulloutumaan startin jälkeen joen vasempaan laitaan.

WP_20160814_09_03_11_Pro
Triathlonisteja Aurajoessa (kuva: Essi Porola)

Aloitin aika kovaa, sillä halusin päästä jo heti uintiosuudella edelle Joroisten vertailuaikaani. Uinti tuntuikin vahvalta ja hyvältä.

Sitten alkoivat ongelmat.

Ryhmä alkoi pakkautumaan koko ajan pienempään tilaan ja kumipukuisia uimareita osui vähän väliä samalle uintireitille kanssani. Oli ahdasta. Sitten joku painoi minut veden alle juuri siinä vaiheessa, kun olin ottamassa happea.

Ei se mitään, näin on käynyt ennenkin. Jätän vain yhden hengityksen väliin ja haukkaan seuraavalla kerralla keuhkot täyteen raitista ilmaa.

Mutta taas sama juttu! Painauduin jälleen veden alle juuri kriittisellä hetkellä, enkä saanut happea keuhkoihini tälläkään kertaa!

Paniikki! Paniikki! Happi loppuu!

Nousin pintaan räpeltämään tarzan-kroolin, rintauinnin ja koirauinnin sekoitusta. Se ei tietenkään auttanut. Ennemminkin hapen tarve vain lisääntyi.

Pakokauhun vyöry ryskytti jo lähellä. Ja lähellä oli myös houkuttelevan näköinen rantavalli, johon meinasin jo uida hädissäni turvaan.

Nyt iski kovaa vyön alle se tosiasia, että alle kolme vuotta sitten en osannut vielä uida kunnolla ja pelkkä kasvojen laittaminen veteen aiheutti hengityksen salpaantumisen.

Ehdin jo osittain asennoitumaan siihen, että triathlonurani tähän mennessä tärkein kisa jäisi kesken jo viiden minuutin uinnin jälkeen. Onnekseni aivot vielä pelasivat ja hoksasin, että voisin kääntyä selälleni.

Ehkä noin minuutin kelluskelu selällään saikin hengitykseni rauhoittumaan ja hapen palaamaan elimistööni. Huilitauon jälkeen käännyin rauhassa takaisin krooliuintiasentoon ja lähdin etenemään hitain vedoin.

Huh huh! Matka jatkui sittenkin!

Päätin ottaa uinnin rauhallisesti ja nauttia maisemista, jotka olivatkin sitten aivan viimeisen päälle mahtavat! Suomen Joutsenen ohi uidessa unohtui koko alkumatkan räpeltäminen. Oli tosi vaikuttava näky ihailla isoa yli sata vuotta vanhaa puhtaan valkoista fregattia niin läheltä veden tasosta. Huikea näky!

Maisemia ihastellessa loppumatka tuntui sujahtavan nopeasti.

Vedestä noustiin erittäin jyrkkää ramppia ylös rantaan. Siinä oli järjestäjien auttavat kädet tarpeen.

IMG_2586
Jyrkkä ramppi joesta ylös (kuva: Challenge Turku, pennanen.kuvat.fi)

Kuivalle maalle päästyäni vilkaisin nopeasti kelloa. Noin 39:30. Eli 2-3 minuuttia hitaammin kuin tavoiteaika. Surkeaa! Mutta ei vielä katastrofi. Uskoin, että pystyisin pyörällä ja juoksussa kuromaan eron kiinni ja edelleen alittamaan viiden tunnin rajan.

Uintiin kulunut aika: 39:32

Sijoitus uinnissa sarjassani: 39. (58 kilpailijaa)

Kommentit: Ensimmäistä kertaa triathlonkisassa en pystynyt uimaan normaalisti koko matkaa, vaan välillä piti jopa kellua selällään. Toivottavasti tästä ei jää mitään kammoa päälle.

Pyöräily (90 km)

Screen Shot 08-18-16 at 09.25 AM 001
Pyöräilyreitti (kuva: Challenge Turku)

Uinnin ongelmista huolimatta lähdin pyöräilyosuudelle kovalla asenteella. Jalat olivat kunnossa, joten tiesin pystyväni vahvaan suoritukseen.

Reitti kulkisi ensin muutaman kilometrin Turun keskustassa rautatieaseman ohi Helsingin moottoritielle, jossa kierrettäisiin samaa lenkkiä kolmeen kertaan.

Tämän kesän triathlonkisojen teeman mukaisesti pyöräilyosuudelle kurvattiin vesisateessa. Se laski vähän tunnelmaa, koska märkä tienpinta ja viileä keli hidastavat aina jonkin verran vauhtia.

WP_20160814_09_45_23_Pro
Pyöräosuudelle lähdössä (kuva: Essi Porola)

Kaikki pyöräilijät mahtuivat hyvin reitille, joten oli helppo ajaa peesisääntöjen mukaisesti. Itse ajoin ensimmäisen kierroksen samaa vauhtia kahden muun ajajan kanssa. Tavallistakin hitaamman uinnin jälkeen ohiteltavia oli paljon.

Ensimmäinen kierros meni mukavasti. Jalat tuntuivat hyviltä ja vauhtikin oli odotettua. Viiden tunnin alittaminen alkoi taas tuntumaan realistiselta.

Heti ensimmäisen kierroksen kääntöpaikan jälkeen etukiekossa kilahti… kilahti toisen kerran… kilahti kolmannen kerran… ja sen jälkeen kilinä muuttui jatkuvaksi.

Mitä tapahtuu?! Irtoaako kohta koko kiekko?!

Kuikuilin alas ja yritin paikantaa kovan kilisevän äänen lähdettä. Etukiekosta se jostain kuului. En todellakaan halunnut pysähtyä, joten päätin jatkaa matkaa niin kauan kuin värkki vain suinkin pysyisi kasassa. Hieman tosin kauhistutti ajatus siitä, että kiekko hajoaisi kovassa vauhdissa ja lentäisin kumoon viereisellä kaistalla kulkevien autojen sekaan.

Yritin unohtaa huolen kaluston kestävyydestä ja koska jaloissa riitti potkua niin lähdin vetämään ryhmän keulille. Toinen kierros menikin yksin paahtaessa. Sitä en tiedä oliko takana porukkaa. Voi olla, että oli, koska kolmannen kierroksen alkaessa takaa tuli alkumatkasta tuttu pyöräilijä taas ohi. Lyöttäydyin nyt itse siihen perään.

Etukiekko kilisi ja kolisi, mutta onneksi pysyi kasassa vaihtoon asti. Tosin maaliintulon jälkeen huomaisin, että kiekko oli liikkunut sivuttaissuunnassa sen verran, että oikean puolen jarrupala oli hangannut vanteeseen. Onneksi uudet wattipolkimet odottivat vielä kotona, niin en kisan aikana huomannut kuinka paljon siihen hukkui tehoja.

Pyöräilyaika oli nyt puolimatkalla kolmatta kertaa putkeen n. 2:33. Tällä kertaa reitti oli tosin yli kilometrin ylimittainen, joten keskinopeus oli korkeampi.

Olin tavoitellut alle 2:30-aikaa. Ehkä se olisikin ollut mahdollinen ilman kiekon hajoamista ja kuivassa kelissä. Mutta nyt tilanne oli tämä ja alle viiden tunnin aika alkoi tuntumaan vaikeammin saavutettavalta.

Jälkikäteen on helppo jossitella, että olisi sittenkin pitänyt ostaa ne uudet kunnon hiilikuitukiekot jo tänä kesänä. Olisi varmasti kulkenut paremmin kuin rikkinäisellä perus-alumiinikiekolla. Mutta ensi vuonna sitten kunnon kiekoilla helpot minuutit ajasta pois! 😉

Pyöräilyyn kulunut aika: 2:34 (15. sarjassani)

Sijoitus pyöräilyn jälkeen sarjassani: 18. (58 kilpailijaa)

Kommentit: Teknisistä ongelmista huolimatta hyvä pyöräily. Sijoitus nousi roimasti. Garminin mukaan reitin pituus oli 91,07 km, aikaa kului tasan 2:33 ja keskinopeus oli 35,7 km/h.

Juoksu (21,1 km)

Screen Shot 08-18-16 at 11.13 AM 001
Juoksureitti (kuva: Challenge Turku)

En tiennyt kokonaisaikaani juoksuun lähtiessäni. Jälkikäteen tuloksista selviää, että optimaalisesti onnistuneella n. 1:40:n juoksulla olisi edelleen mahdollisuudet alle viiden tunnin aikaan.

Juoksuaskel oli ensimmäisistä metreistä lähtien hyvä ja parin ensimmäisen kilometrin vauhti suorastaan mainio. Alusta lähtien vatsassa tuntui kuitenkin oudolta. Eikä se todellakaan helpottanut matkan edetessä, vaan meni koko ajan pahemmaksi.

Vaihtopussista käteen nappaamani geeli kulki tiukasti nyrkin sisällä lähes koko ensimmäisen kierroksen ajan. En vaan pystynyt imaisemaan sitä suuhuni.

IMG_3369
Huoltopisteellä hörpyllä ihan alkumatkasta (kuva: Challenge Turku, pennanen.kuvat.fi)

Vauhtikin alkoi hidastumaan. Keskittyminen meni lähinnä siihen, että yritin miettiä missä voisi käydä vessassa. Ruikulit housussa Turun keskustassa juokseminen ei oikein houkuttanut. Säästetään paskat housuun -kortti vieläkin tärkeämpään kilpailuun.

Joroisissa sain vietyä ajatukset pois kropan kivuista laskemalla askeleita yhdestä sataan – aina uudestaan ja uudestaan. Nytkin yritin samaa. Mutta ei se auttanut. Vatsan kouristukset pitivät huolen siitä, ettei mihinkään muuhun voinut keskittyä.

Kahden kierroksen jälkeen tuli pakottava tarve päästä vessaan. Ryntäsin reitin varrella olevan kahvilan ovesta sisään ja karjaisin: missä täällä on vessa! Se löytyi nopeasti, eikä onneksi ollut varattu.

Helpottavan tauon jälkeen palasin takaisin radalle. Väliajoista selviää, että varikkopysähdykseen meni aikaa hieman yli 2 minuuttia.

Joroisissa en kävellyt juoksuosuudella askeltakaan. Nyt kävelin lähes jokaisella huoltopisteellä. Yritin saada veden ja geelien avulla vatsan toimimaan.

Mutta ei se toiminut. Vatsalaukku vaan turposi ja hengityskin muuttui pinnalliseksi. Nämä asiat yhdessä aiheuttivat sen, että pallea kramppasi kivuliaasti. Siihen kaatuivat viimeisetkin vauhdin rippeet.

Jos vatsa ei toimi, niin ei myöskään neste imeydy. Näin pitkässä suorituksessa se tarkoittaa pahaa nestehukkaa. Parilla viimeisellä kierroksella se alkoikin ilmoittelemaan olemassa olostaan. Välillä oli tosi kylmä ja seuraavana hetkenä taas hiostavan kuuma. Kroppa ei toiminut.

Olin pelännyt keskeytystä ensimmäisen kerran uinnissa ja toisen kerran pyöräilyssä. Kolmannen kerran keskeyttämisen pelko kävi mielessä juoksussa, kun maaliin oli matkaa enää pari kilometriä. Näkökenttä kaventui pahasti ja sekin mitä oli jäljellä oli täynnä säröileviä tähtikuvioita. Neste- ja energiavaje olivat tehneet tehtävänsä.

Viimeinen parin kilometrin pätkä joen rantaa pitkin tuntui ihan lönköttelyltä. Joroisten kaltaista viimeisten kilsojen kovaa raastoa en saanut aikaiseksi. Halusin vain päästä maaliin. Pientä loppukiriä uskalsin ottaa vasta ehkä 200 metriä ennen maalia.

Ennen maalisuoraa näin reitin varrella vaimoni ja kaksi tytärtäni. He olivat kannustaneet samassa paikassa koko juoksuosuuden ajan. Purskahdin itkuun. Tuntui, että olin pettänyt heidätkin, kun en ollut pystynyt parhaimpaani heidän iloisesta kannustuksestaan huolimatta.

Maaliintulo oli tunteikkaampi kuin koskaan missään. Kyyneleet valuivat pitkin poskia. Olin onnellinen ja helpottunut, että kaikista vaikeuksista huolimatta olin selviytynyt maaliin asti. Samaan aikaan pettymys oli musertava. En ollut itsekään ihan täysin käsittänyt, kuinka tärkeää onnistuminen juuri tässä kisassa olisi ollut.

_full (2)
Maalisuoralla tunteet pinnassa (kuva: Challenge Turku, pennanen.kuvat.fi)

Juoksin nyyhkyttäen maalisuoran yli. Sammutin ajanoton ja valmistauduin näkemään ajan ehkä n. 5:15 – 5:20 välillä. Mutta kellossa seisoivat numerot 5:05!

Ei voi olla mahdollista! Vain viisi minuuttia tavoitteesta kaikkien vaikeuksien jälkeen. Tuntui vieläkin pahemmalta ja paremmalta yhtä aikaan. Ihan ennen kokematon tunne. Itkin. Onneksi vaimon lohduttava halaus oli lähellä. Se helpotti.

Juoksuun kulunut aika: 1:46 (31. sarjassani)

Kokonaisaika maalissa: 5:05

Sijoitus maalissa sarjassani: 24. (58 kilpailijaa)

Kommentit: Vatsaongelmien sekä neste- ja energiahukan takia juoksu oli tosi vaikeaa. Silti vauhti oli ihan kohtalainen: 5:06 min/km. Kertoo siitä, että kunto oli tosi hyvä ja reitti oli tosi nopea. Mahdollisuudet olisi ollut kovaan aikaan.

Yhteenveto

Olipas vaikea raportti kirjoittaa. Epäonnistumisesta johtuva pettymys on edelleen suuri. Mutta siihenkin puoleen pitää tällaisessa lajissa varautua. Kun haetaan omia äärirajoja näin pitkissä suorituksissa, niin epäonnistumisen mahdollisuus on iso. Sekin on oikeastaan mahtava asia. Nimittäin näin isojen tunne-elämysten kokeminen puoleen tai toiseen on unohtumatonta ja erittäin opettavaista ihan koko elämää ajatellen.

Tämä kokemus lisää myös nöyryyttä ja kunnioitusta lajia kohtaan. Olin pitänyt onnistumistani lähes itsestään selvyytenä. Mutta pelkkä fyysinen lajikunto ei riitä. Etenkin uinnin panikoiminen ja tankkauksesta johtuneet juoksun ongelmat pitää pystyä jatkossa välttämään. Opittavaa riittää vielä hurjasti. Se on hirmuisen motivoivaa!

En malta odottaa treenien jatkumista ja ensi vuoden kisoja. Haluan päästä tekemään asiat paremmin! Työt uinnin parantamiseksi on jo aloitettu ja tankkauksessakin tapahtuneet virheet osaan tunnistaa, myöntää ja toivottavasti myös korjata.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan ihmisen elämä on erilaisten tunnetilojen kokemista sekä mieleenpainuvien elämäntapahtumien keräämistä. Tämän harrastuksen parissa niitä totisesti kertyy!

6tag_140816-151015
Finisher-paita ja -mitali tuntuvat kaikesta huolimatta erityisen hyviltä! (kuva: Essi Porola)

Olli Porola
Twitter: @oporola
Facebook: www.facebook.com/olliporola.fi
Instagram: oporola

Olli Porola

Olli Porola

Coach, Entrepreneur at Optima Coaching
Olen liikunta- ja hyvinvointialan yrittäjä, triathlonvalmentaja, fysiikkavalmentaja ja Personal Trainer. Tutustu tarjontaamme www.optimacoaching.fi tai ota yhteyttä olli.porola@optimacoaching.fi
Olli Porola

Latest posts by Olli Porola (see all)

2 vastausta artikkeliin ”Kisaraportti: Challenge Turku 2016”

  1. Olipa hurja ja mielenkiintoinen kirjoitus kaikkine vastoinkäymisineen. Ja ennen kaikkea hurja suoritus. Kuinkahan moni olisi tuossa tilanteessa keskeyttänyt! Mutta niinhän se on, mikään ei ole itsestäänselvyys. Vastoinkäymisistä oppii. Itsellekkin tuli tippa silmään kun luin kokemuksiasi. Voimia. harjoituksiin ja tuleviin kisoihin!!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.