Kisaraportti: Challenge Turku 2016

Nuorukaisena Turku oli minun suosikkikaupunkini. Vietin siellä paljon aikaa ja hakeuduin sinne myös opiskelemaan. Opiskelujen jälkeen tieni kulki pois Turusta muutamien mutkien kautta nykyiseen asuinpaikkaani Lempäälään. Turussa tulee kuitenkin edelleen vierailtua säännöllisesti, sillä molemmat sisarukseni asuvat siellä.

Tämän kesän pääkisan valinta olikin itsestäänselvyys heti siitä hetkestä lähtien, kun hurjaa vauhtia kasvava maailmanlaajuinen Challenge Family -triathlonorganisaatio julkisti uuden Turun puolimatkan kilpailunsa.

Kansainvälinen triathlontapahtuma vanhassa kotikaupungissani oli vastustamaton yhdistelmä. Ensimmäistä kertaa koin juuri tietyn triathlonkilpailun ja siellä onnistumisen henkilökohtaisesti erittäin tärkeänä asiana.

Ennakkotunnelmat

Ennen kilpailua olo oli suorastaan mainio. Viimeistelyharjoituksissa vauhti oli ollut kaikissa osalajeissa parasta koskaan. Tein Turkua varten myös kesän ensimmäisen kunnon keventämisen. Sen ansiosta jalat tuntuivat keveiltä, eli aivan erilaisilta kuin tämän kesän aiemmissa kisoissa. Odotin malttamattomana, että voisin pistää kaasun pohjaan!

Joroisten puolimatkalla heinäkuun puolivälissä jäin ajalla 5:01 harmittavan lähelle viiden tunnin alittamisesta. Nyt Turun kisaan ei voinut olla mitään muuta tavoitetta kuin ennätyslukemien kaunistelu neljällä alkavaan numeroyhdistelmään. Kuntourheilijalle viiden tunnin alittaminen on tietynlainen rajapyykki ja osoitus siitä, että hommia on jo tehty paljon ja oikealla tavalla.

Lauantai-iltana kisakeskuksessa kierrellessäni mieli oli levollinen. Tiesin, että ilman yllättäviä ongelmia onnistuisin sunnuntai-aamun kisassa tavoitteeni mukaisesti.

6tag_140816-080451
Vaihtoalue Suomen Joutsenen kupeessa (kuva: Olli Porola)

Uinti (1,9 km)

Screen Shot 08-18-16 at 11.13 AM
Uintireitti (kuva: Challenge Turku)

Pulahdin 18,5-asteiseen Aurajokeen n. 15 minuuttia ennen starttia. Uin muutaman terävän vedon, pysähdyin, nostin katseeni ja meinasin saada vedessä kelluvan käytetyn pussinuuskan suuhuni. Selvisi siinä samantien, että ison kaupungin keskustassa vesi on todellakin erilaista kuin järvissä metsien keskellä, missä Suomen triathlonuinnit yleensä suoritetaan. Kevyesti suolainen murtovesi oli myös kylmempää mitä olisin halunnut, mutta lämmittelyuinnin aikana se alkoi jo tuntumaan sopivammalta.

PRO-kilpailijat päästettiin irti tasan klo 9:00. Seuraavaksi oli vuorossa oma ryhmäni, eli kaikki alle 45-vuotiaat ikäsarjamiehet.

Starttilinja oli koko joen levyinen. Siitä lähdettiin matkaan yläjuoksun suuntaan. Poijut olivat uintireitin keskellä ja ne kierrettiin aina vasemmalta puolelta. Tämä tarkoitti, että leveä rintama alkoi sulloutumaan startin jälkeen joen vasempaan laitaan.

WP_20160814_09_03_11_Pro
Triathlonisteja Aurajoessa (kuva: Essi Porola)

Aloitin aika kovaa, sillä halusin päästä jo heti uintiosuudella edelle Joroisten vertailuaikaani. Uinti tuntuikin vahvalta ja hyvältä.

Sitten alkoivat ongelmat.

Ryhmä alkoi pakkautumaan koko ajan pienempään tilaan ja kumipukuisia uimareita osui vähän väliä samalle uintireitille kanssani. Oli ahdasta. Sitten joku painoi minut veden alle juuri siinä vaiheessa, kun olin ottamassa happea.

Ei se mitään, näin on käynyt ennenkin. Jätän vain yhden hengityksen väliin ja haukkaan seuraavalla kerralla keuhkot täyteen raitista ilmaa.

Mutta taas sama juttu! Painauduin jälleen veden alle juuri kriittisellä hetkellä, enkä saanut happea keuhkoihini tälläkään kertaa!

Paniikki! Paniikki! Happi loppuu!

Nousin pintaan räpeltämään tarzan-kroolin, rintauinnin ja koirauinnin sekoitusta. Se ei tietenkään auttanut. Ennemminkin hapen tarve vain lisääntyi.

Pakokauhun vyöry ryskytti jo lähellä. Ja lähellä oli myös houkuttelevan näköinen rantavalli, johon meinasin jo uida hädissäni turvaan.

Nyt iski kovaa vyön alle se tosiasia, että alle kolme vuotta sitten en osannut vielä uida kunnolla ja pelkkä kasvojen laittaminen veteen aiheutti hengityksen salpaantumisen.

Ehdin jo osittain asennoitumaan siihen, että triathlonurani tähän mennessä tärkein kisa jäisi kesken jo viiden minuutin uinnin jälkeen. Onnekseni aivot vielä pelasivat ja hoksasin, että voisin kääntyä selälleni.

Ehkä noin minuutin kelluskelu selällään saikin hengitykseni rauhoittumaan ja hapen palaamaan elimistööni. Huilitauon jälkeen käännyin rauhassa takaisin krooliuintiasentoon ja lähdin etenemään hitain vedoin.

Huh huh! Matka jatkui sittenkin!

Päätin ottaa uinnin rauhallisesti ja nauttia maisemista, jotka olivatkin sitten aivan viimeisen päälle mahtavat! Suomen Joutsenen ohi uidessa unohtui koko alkumatkan räpeltäminen. Oli tosi vaikuttava näky ihailla isoa yli sata vuotta vanhaa puhtaan valkoista fregattia niin läheltä veden tasosta. Huikea näky!

Maisemia ihastellessa loppumatka tuntui sujahtavan nopeasti.

Vedestä noustiin erittäin jyrkkää ramppia ylös rantaan. Siinä oli järjestäjien auttavat kädet tarpeen.

IMG_2586
Jyrkkä ramppi joesta ylös (kuva: Challenge Turku, pennanen.kuvat.fi)

Kuivalle maalle päästyäni vilkaisin nopeasti kelloa. Noin 39:30. Eli 2-3 minuuttia hitaammin kuin tavoiteaika. Surkeaa! Mutta ei vielä katastrofi. Uskoin, että pystyisin pyörällä ja juoksussa kuromaan eron kiinni ja edelleen alittamaan viiden tunnin rajan.

Uintiin kulunut aika: 39:32

Sijoitus uinnissa sarjassani: 39. (58 kilpailijaa)

Kommentit: Ensimmäistä kertaa triathlonkisassa en pystynyt uimaan normaalisti koko matkaa, vaan välillä piti jopa kellua selällään. Toivottavasti tästä ei jää mitään kammoa päälle.

Pyöräily (90 km)

Screen Shot 08-18-16 at 09.25 AM 001
Pyöräilyreitti (kuva: Challenge Turku)

Uinnin ongelmista huolimatta lähdin pyöräilyosuudelle kovalla asenteella. Jalat olivat kunnossa, joten tiesin pystyväni vahvaan suoritukseen.

Reitti kulkisi ensin muutaman kilometrin Turun keskustassa rautatieaseman ohi Helsingin moottoritielle, jossa kierrettäisiin samaa lenkkiä kolmeen kertaan.

Tämän kesän triathlonkisojen teeman mukaisesti pyöräilyosuudelle kurvattiin vesisateessa. Se laski vähän tunnelmaa, koska märkä tienpinta ja viileä keli hidastavat aina jonkin verran vauhtia.

WP_20160814_09_45_23_Pro
Pyöräosuudelle lähdössä (kuva: Essi Porola)

Kaikki pyöräilijät mahtuivat hyvin reitille, joten oli helppo ajaa peesisääntöjen mukaisesti. Itse ajoin ensimmäisen kierroksen samaa vauhtia kahden muun ajajan kanssa. Tavallistakin hitaamman uinnin jälkeen ohiteltavia oli paljon.

Ensimmäinen kierros meni mukavasti. Jalat tuntuivat hyviltä ja vauhtikin oli odotettua. Viiden tunnin alittaminen alkoi taas tuntumaan realistiselta.

Heti ensimmäisen kierroksen kääntöpaikan jälkeen etukiekossa kilahti… kilahti toisen kerran… kilahti kolmannen kerran… ja sen jälkeen kilinä muuttui jatkuvaksi.

Mitä tapahtuu?! Irtoaako kohta koko kiekko?!

Kuikuilin alas ja yritin paikantaa kovan kilisevän äänen lähdettä. Etukiekosta se jostain kuului. En todellakaan halunnut pysähtyä, joten päätin jatkaa matkaa niin kauan kuin värkki vain suinkin pysyisi kasassa. Hieman tosin kauhistutti ajatus siitä, että kiekko hajoaisi kovassa vauhdissa ja lentäisin kumoon viereisellä kaistalla kulkevien autojen sekaan.

Yritin unohtaa huolen kaluston kestävyydestä ja koska jaloissa riitti potkua niin lähdin vetämään ryhmän keulille. Toinen kierros menikin yksin paahtaessa. Sitä en tiedä oliko takana porukkaa. Voi olla, että oli, koska kolmannen kierroksen alkaessa takaa tuli alkumatkasta tuttu pyöräilijä taas ohi. Lyöttäydyin nyt itse siihen perään.

Etukiekko kilisi ja kolisi, mutta onneksi pysyi kasassa vaihtoon asti. Tosin maaliintulon jälkeen huomaisin, että kiekko oli liikkunut sivuttaissuunnassa sen verran, että oikean puolen jarrupala oli hangannut vanteeseen. Onneksi uudet wattipolkimet odottivat vielä kotona, niin en kisan aikana huomannut kuinka paljon siihen hukkui tehoja.

Pyöräilyaika oli nyt puolimatkalla kolmatta kertaa putkeen n. 2:33. Tällä kertaa reitti oli tosin yli kilometrin ylimittainen, joten keskinopeus oli korkeampi.

Olin tavoitellut alle 2:30-aikaa. Ehkä se olisikin ollut mahdollinen ilman kiekon hajoamista ja kuivassa kelissä. Mutta nyt tilanne oli tämä ja alle viiden tunnin aika alkoi tuntumaan vaikeammin saavutettavalta.

Jälkikäteen on helppo jossitella, että olisi sittenkin pitänyt ostaa ne uudet kunnon hiilikuitukiekot jo tänä kesänä. Olisi varmasti kulkenut paremmin kuin rikkinäisellä perus-alumiinikiekolla. Mutta ensi vuonna sitten kunnon kiekoilla helpot minuutit ajasta pois! 😉

Pyöräilyyn kulunut aika: 2:34 (15. sarjassani)

Sijoitus pyöräilyn jälkeen sarjassani: 18. (58 kilpailijaa)

Kommentit: Teknisistä ongelmista huolimatta hyvä pyöräily. Sijoitus nousi roimasti. Garminin mukaan reitin pituus oli 91,07 km, aikaa kului tasan 2:33 ja keskinopeus oli 35,7 km/h.

Juoksu (21,1 km)

Screen Shot 08-18-16 at 11.13 AM 001
Juoksureitti (kuva: Challenge Turku)

En tiennyt kokonaisaikaani juoksuun lähtiessäni. Jälkikäteen tuloksista selviää, että optimaalisesti onnistuneella n. 1:40:n juoksulla olisi edelleen mahdollisuudet alle viiden tunnin aikaan.

Juoksuaskel oli ensimmäisistä metreistä lähtien hyvä ja parin ensimmäisen kilometrin vauhti suorastaan mainio. Alusta lähtien vatsassa tuntui kuitenkin oudolta. Eikä se todellakaan helpottanut matkan edetessä, vaan meni koko ajan pahemmaksi.

Vaihtopussista käteen nappaamani geeli kulki tiukasti nyrkin sisällä lähes koko ensimmäisen kierroksen ajan. En vaan pystynyt imaisemaan sitä suuhuni.

IMG_3369
Huoltopisteellä hörpyllä ihan alkumatkasta (kuva: Challenge Turku, pennanen.kuvat.fi)

Vauhtikin alkoi hidastumaan. Keskittyminen meni lähinnä siihen, että yritin miettiä missä voisi käydä vessassa. Ruikulit housussa Turun keskustassa juokseminen ei oikein houkuttanut. Säästetään paskat housuun -kortti vieläkin tärkeämpään kilpailuun.

Joroisissa sain vietyä ajatukset pois kropan kivuista laskemalla askeleita yhdestä sataan – aina uudestaan ja uudestaan. Nytkin yritin samaa. Mutta ei se auttanut. Vatsan kouristukset pitivät huolen siitä, ettei mihinkään muuhun voinut keskittyä.

Kahden kierroksen jälkeen tuli pakottava tarve päästä vessaan. Ryntäsin reitin varrella olevan kahvilan ovesta sisään ja karjaisin: missä täällä on vessa! Se löytyi nopeasti, eikä onneksi ollut varattu.

Helpottavan tauon jälkeen palasin takaisin radalle. Väliajoista selviää, että varikkopysähdykseen meni aikaa hieman yli 2 minuuttia.

Joroisissa en kävellyt juoksuosuudella askeltakaan. Nyt kävelin lähes jokaisella huoltopisteellä. Yritin saada veden ja geelien avulla vatsan toimimaan.

Mutta ei se toiminut. Vatsalaukku vaan turposi ja hengityskin muuttui pinnalliseksi. Nämä asiat yhdessä aiheuttivat sen, että pallea kramppasi kivuliaasti. Siihen kaatuivat viimeisetkin vauhdin rippeet.

Jos vatsa ei toimi, niin ei myöskään neste imeydy. Näin pitkässä suorituksessa se tarkoittaa pahaa nestehukkaa. Parilla viimeisellä kierroksella se alkoikin ilmoittelemaan olemassa olostaan. Välillä oli tosi kylmä ja seuraavana hetkenä taas hiostavan kuuma. Kroppa ei toiminut.

Olin pelännyt keskeytystä ensimmäisen kerran uinnissa ja toisen kerran pyöräilyssä. Kolmannen kerran keskeyttämisen pelko kävi mielessä juoksussa, kun maaliin oli matkaa enää pari kilometriä. Näkökenttä kaventui pahasti ja sekin mitä oli jäljellä oli täynnä säröileviä tähtikuvioita. Neste- ja energiavaje olivat tehneet tehtävänsä.

Viimeinen parin kilometrin pätkä joen rantaa pitkin tuntui ihan lönköttelyltä. Joroisten kaltaista viimeisten kilsojen kovaa raastoa en saanut aikaiseksi. Halusin vain päästä maaliin. Pientä loppukiriä uskalsin ottaa vasta ehkä 200 metriä ennen maalia.

Ennen maalisuoraa näin reitin varrella vaimoni ja kaksi tytärtäni. He olivat kannustaneet samassa paikassa koko juoksuosuuden ajan. Purskahdin itkuun. Tuntui, että olin pettänyt heidätkin, kun en ollut pystynyt parhaimpaani heidän iloisesta kannustuksestaan huolimatta.

Maaliintulo oli tunteikkaampi kuin koskaan missään. Kyyneleet valuivat pitkin poskia. Olin onnellinen ja helpottunut, että kaikista vaikeuksista huolimatta olin selviytynyt maaliin asti. Samaan aikaan pettymys oli musertava. En ollut itsekään ihan täysin käsittänyt, kuinka tärkeää onnistuminen juuri tässä kisassa olisi ollut.

_full (2)
Maalisuoralla tunteet pinnassa (kuva: Challenge Turku, pennanen.kuvat.fi)

Juoksin nyyhkyttäen maalisuoran yli. Sammutin ajanoton ja valmistauduin näkemään ajan ehkä n. 5:15 – 5:20 välillä. Mutta kellossa seisoivat numerot 5:05!

Ei voi olla mahdollista! Vain viisi minuuttia tavoitteesta kaikkien vaikeuksien jälkeen. Tuntui vieläkin pahemmalta ja paremmalta yhtä aikaan. Ihan ennen kokematon tunne. Itkin. Onneksi vaimon lohduttava halaus oli lähellä. Se helpotti.

Juoksuun kulunut aika: 1:46 (31. sarjassani)

Kokonaisaika maalissa: 5:05

Sijoitus maalissa sarjassani: 24. (58 kilpailijaa)

Kommentit: Vatsaongelmien sekä neste- ja energiahukan takia juoksu oli tosi vaikeaa. Silti vauhti oli ihan kohtalainen: 5:06 min/km. Kertoo siitä, että kunto oli tosi hyvä ja reitti oli tosi nopea. Mahdollisuudet olisi ollut kovaan aikaan.

Yhteenveto

Olipas vaikea raportti kirjoittaa. Epäonnistumisesta johtuva pettymys on edelleen suuri. Mutta siihenkin puoleen pitää tällaisessa lajissa varautua. Kun haetaan omia äärirajoja näin pitkissä suorituksissa, niin epäonnistumisen mahdollisuus on iso. Sekin on oikeastaan mahtava asia. Nimittäin näin isojen tunne-elämysten kokeminen puoleen tai toiseen on unohtumatonta ja erittäin opettavaista ihan koko elämää ajatellen.

Tämä kokemus lisää myös nöyryyttä ja kunnioitusta lajia kohtaan. Olin pitänyt onnistumistani lähes itsestään selvyytenä. Mutta pelkkä fyysinen lajikunto ei riitä. Etenkin uinnin panikoiminen ja tankkauksesta johtuneet juoksun ongelmat pitää pystyä jatkossa välttämään. Opittavaa riittää vielä hurjasti. Se on hirmuisen motivoivaa!

En malta odottaa treenien jatkumista ja ensi vuoden kisoja. Haluan päästä tekemään asiat paremmin! Työt uinnin parantamiseksi on jo aloitettu ja tankkauksessakin tapahtuneet virheet osaan tunnistaa, myöntää ja toivottavasti myös korjata.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan ihmisen elämä on erilaisten tunnetilojen kokemista sekä mieleenpainuvien elämäntapahtumien keräämistä. Tämän harrastuksen parissa niitä totisesti kertyy!

6tag_140816-151015
Finisher-paita ja -mitali tuntuvat kaikesta huolimatta erityisen hyviltä! (kuva: Essi Porola)

Olli Porola
Twitter: @oporola
Facebook: www.facebook.com/olliporola.fi
Instagram: oporola

Kisaraportti: Hauhon jokamiestriathlon 2016

Ennakkotunnelmat

Perinteinen Hauhon jokamiestriathlon järjestettiin tänä vuonna jo 14:ttä kertaa. Kahtena edellisenä kesänä olen ollut paikalla katsojana ja kannustajana. Tällä kertaa kroppani oli palautunut sen verran hyvin kesän aiemmista koitoksista, että ilokseni pääsin itsekin starttaamaan mukaan kilpailuun.

Hauhon jokamiestriathlon on nimensä mukaisesti ennen kaikkea leppoisa kylätapahtuma, johon aivan aloittelijoidenkin on helppo osallistua. Kisamatkat ovat maltilliset: 200 m uintia, 10 km pyöräilyä ja 3 km juoksua. Eli aivan olemattomallakin triathlonkokemuksella voi lähteä mukaan nautiskelemaan monipuolisesta liikunnasta lämpimänä kesäiltana.

Minulle ja muille kaltaisilleni kilpakuntoilijoille näin lyhyet matkat eivät kuitenkaan tarkoita varsinaista nautiskelua, vaan reilun puolen tunnin raastamista sykkeen paukuttaessa maksimikestävyysalueella. Eli käytännössä mennään niin kovaa kuin vain suinkin jaksaa painaa maitohappojen polttaessa lihaksistossa. Nautinnon tunne toki seuraa heti muutama minuutti maaliintulon jälkeen.

Meitä erilaisin tavoittein kisaan startanneita triatleetteja löytyi lähtöviivalta kaiken kaikkiaan 222 kappaletta. Miehiä oli 129 ja naisia 93. Itse osallistuin 32:n urheilijan joukossa miesten yleiseen kilpasarjaan.

IMG_1717
Rauhallista tallustelua järven rantaan (kuva: Marjo-Riitta Le Maut)

Uinti (200 m) + vaihto

Vedestä katsoessani uintireitti näytti vielä mittaansakin lyhyemmältä. Matkaan lähdettäisiin venelaiturin vasemmalta puolelta, sitten kierrettäisiin laituri ja rantauduttaisiin edelleen samaisen venelaiturin oikealta puolelta.

Lähtölinja oli vedessä ja aika leveä. Sen vuoksi lähes kaikki ensimmäisessä lähtöryhmässä startanneet mahtuivat suunnilleen kahteen-kolmeen peräkkäiseen riviin.

Starttimerkki kajahti ja koko leveä rintama uimareita alkoi tähtäämään nenän päätään venelaiturin päässä olevaa poijua kohti. Ja kuten arvata saattaa, niin muutaman kymmenen metrin matkalla ei paljoa eroja vielä ehdi tulemaan, joten aikamoiseen pesukoneeseen siinä jouduttiin itse kukin, kun porukka sulloutui pieneen kasaan.

Oma uintirytmini hajosi ihan täysin ja homma meni räpeltämiseksi. Kädet pyörivät vinhasti, jalat polkivat vettä, syke oli ihan pilvissä, eikä happi tuntunut riittävä sitten millään – mutta kaikesta tästä huolimatta (tai juuri tämän takia) vauhti oli tosi hidasta.

Laiturin pään kiertämisen jälkeen tilaa löytyi vähän enemmän. Happivaje kropassa oli kuitenkin melkoinen, enkä saanut normaalilla hengitysrytmillä sitä millään täytettyä. Se tuntui erikoisesti etenkin reisissä, jotka olivat ihan puhki jo ennen kuin 100 metriä oli täyttynyt.

Tuli vahvasti mieleen oma uimaan opettelemiseni vajaa kolme vuotta sitten, kun pystyin kroolaamaan vain 25 metriä putkeen, minkä jälkeen piti pysähtyä altaan päähän hengittämään syvään.

Nyt ei tarvinnut onneksi pysähtyä, mutta vauhtia oli pakko himmata. Muuten olisi alkanut silmissä tummenemaan. Onneksi matka oli lyhyt ja ranta lähestyi nopeasti.

Aivan uinnin lopussa tuhlasin vielä aikaa siihen, että aloin turhaan hapuilemaan pohjaa jaloillani, jotka eivät sinne asti kuitenkaan vielä yltäneet. Mielessäni oli aiemmilta vuosilta tuttu lopun kahluuosuus, joka olisi helpottanut mukavasti hengittämistä ja hapen saamista elimistööni. Täksi kesäksi Hauhon rantaa oli kuitenkin syvennetty huomattavasti, joten nyt sai kroolata lähes kuivalle maalle asti. No, ensi vuonna tiedän sitten tämänkin.

IMG_1726
Lyhyt, mutta raskas uinti takana (kuva: Marjo-Riitta Le Maut)

Olin pukenut näin lyhyttäkin uintia varten märkäpuvun päälleni, sillä en halunnut vilustuttaa itseäni rantavedessä starttia odotellessa. Sen vuoksi ensimmäiseen vaihtoon tuhlautui noin puolisen minuuttia ylimääräistä aikaa.

Uintiin kulunut aika: 3:54 (virallinen aika 4:44 sisältää myös nousun rannasta vaihtoalueelle)

Sijoitus uinnissa sarjassani: 16. (32 kilpailijaa)

Sijoitus uinnissa (kaikki miehet): 22. (129 kilpailijaa)

Sijoitus vaihdon jälkeen sarjassani: 19. (32 kilpailijaa)

Sijoitus vaihdon jälkeen (kaikki miehet): 29. (129 kilpailijaa)

Kommentit: Uinti meni ihan veden roiskutteluksi. Minulla ei ole aiempaa kokemusta näin lyhyistä ja kovavauhtisista kisauinneista – ja sen kyllä huomasi. Parempi tulos olisi varmasti tullut, jos en olisi edes yrittänyt mennä kovaa, vaan olisin uinut normaalilla pidempien matkojen tahdillani. Hitaassa uinti-pyöräily-vaihdossa putosin vielä muutaman sijan.

Pyöräily (10 km) + vaihto

Pyöräily tehtäisiin yhtenä lenkkinä samaa tietä edes takaisin kauniissa maalaismaisemissa. Tuuli oli aika navakka ja nousuvoittoisella menomatkalla ikävästi sivuvastainen.

Kisassa ei ollut peesikieltoa, joten paras vaihtoehto olisi ollut päästä ajamaan isompaan porukkaan jatkuvasti vaihtuvilla vetovuoroilla. Minulle ei tällaista tilannetta tällä kertaa syntynyt, vaan pyöräilyosuuden käsikirjoitus oli oikeastaan aika samanlainen kuin Vanajanlinnan Finntriathlonissa kesäkuun alussa.

Eli ensinnäkin tuhlasin vaihtoon ylimääräiset 30 sekuntia, minkä vuoksi missasin hyvän pyöräilyporukan. Sitten tuuttasin vastatuuleen jalat hapoille ensimmäisten kilometrien aikana. Nyt sain onneksi enemmän vetoapua yhdeltä kilpakumppanilta, mutta mielellään sitä olisi ottanut samaan porukkaan ainakin yhden kaverin lisää.

Sykkeen sain pidettyä hyvin korkealla MK-alueella, mutta jalat eivät lähteneet toimimaan kunnolla koko lyhyen pyöräilyn aikana. Oletin silti, että pyöräily olisi ollut tuttuun tapaan vahvin osa-alueeni. Olikin aikamoinen yllätys kun kisan jälkeen tuloksista selvisi, että pyöräily oli ollut suhteessa kaikkein huonoin! Ja uinti vieläpä paras! Käsittämätöntä!

08030511
Pyöräilyosuudella (kuva: järjestäjän kuvagalleria)

Hyvän peesiporukan puuttumisella oli toki vaikutuksensa, mutta ei pyöräilyn epäonnistumista voi sen piikkiin laittaa. Ensimmäinen syy oli siinä, etten keventänyt kisaa varten ollenkaan – tämä siis ihan tarkoituksella. Toinen syy siinä, että uinnin räpiköimisen jälkeen kropassa oli niin paha happivaje, ettei reisilihaksille riittänyt tarpeeksi happea. Ja kolmas syy siinä, että kun suoritus on näin lyhyt ja kovavauhtinen, niin se vaatisi hyvän lämmittelyn etukäteen. Nyt se jäi tekemättä.

IMG_1749
Vaihtoon kaartamassa (kuva: Marjo-Riitta Le Maut)

Pyöräilyyn kulunut aika: 17:15 (20. sarjassani, 29. kaikista miehistä)

Sijoitus pyöräilyn ja vaihdon jälkeen sarjassani: 19. (32 kilpailijaa)

Sijoitus pyöräilyn ja vaihdon jälkeen (kaikki miehet): 25. (129 kilpailijaa)

Kommentit: Painoin hapettomilla ja väsyneillä jaloilla niin kovaa kuin pääsin. Ei kulkenut normaaliin tapaan, mutta tulipahan ainakin aukaistua keuhkoja kovalla maksimikestävyysvedolla.

Juoksu (3 km)

Juoksu lähti kulkemaan alusta lähtien taas ihan hyvin. Olen tehnyt kesällä paljon pyöräily-juoksu-yhdistelmäharjoituksia. Se on selkeästi auttanut juoksuun lähdön kanssa, joka ei ole enää niin tuskaista mitä vielä viime kesänä.

Tiesin juoksureitistä sen verran, että menomatka olisi nousuvoittoista ja paluumatka laskuvoittoista. Mutta kesken juoksun vastaan tulikin vielä ylläri-pylläri…

Ensimmäinen loivasti noussut kilometri rullasi ihan OK vauhtia. Mutta toisella kilometrillä metsän siimeksessä eteen pöllähtikin meiningin lähes kävelyvauhdiksi hyydyttänyt superjyrkkä vastamäki! Ja perään vielä toinen samanlainen!!

Mistä helv****** nämä tulivat?!

Miksei kukaan kertonut etukäteen?!

Jyrkät juoksunousut ovat myrkkyä minulle, jonka kroppa ei ole se kaikkein gasellimaisin. Kakkoskilsa olikin mäkien vuoksi hidas ja tuskainen. Kirosin jo mielessäni, etten kyllä enää ikinä eksyisi Hauholle kilpailemaan. (Se ajatus tosin muuttui heti maalissa. Aion vain treenata järkevämmin ja päihittää nämäkin hiton mäet!)

Viimeinen loivasti laskenut kilometri olikin sitten koko triathlonkisan parasta menoa. Taisi pidemmille matkoille viritetty kroppani alkaa vasta siinä vaiheessa hoksaamaan, että täällähän on kilpailu menossa.

Viimeisten satojen metrien juoksuraastoa en kokenut tällä kertaa ollenkaan. Toki meno tuntui hurjalle, kun syke hakkasi 6-8 pykälää anaerobisen kynnyksen yläpuolella. Mutta jaloissa tuntui hyvälle ja maali tulla tupsahti vastaan yllättävänkin nopeasti.

IMG_1758
Loppusuoralla (kuva: Marjo-Riitta Le Maut)

Juoksuun kulunut aika: 11:58 (19. sarjassani, 32. kaikista miehistä)

Kisan kokonaisaika maalissa: 36:55

Kokonaissijoitus maalissa sarjassani: 18. (32 kilpailijaa)

Kokonaissijoitus maalissa (kaikki miehet): 26. (129 kilpailijaa)

Kommentit: Jyrkät ylämäet eivät kulkeneet ollenkaan. Loivasti laskenut viimeinen kilometri oli hyvää menoa. Se on mukava asia Turkua ajatellen.

Tuloksellisesti kisa meni alakanttiin. Tosin kun tällaisia vauhteja ei ole treenannut, niin eihän muuta voi odottaakaan. Treenivaikutus on toivottavasti kuitenkin hyvä, sillä sain tehtyä elämänin toistaiseksi kovimman maksimikestävyyssuorituksen.

Yhteenveto

Olipas erikoinen kisa! Maksimikestävyystreenit ovat jääneet tosi vähälle ja sen kyllä huomasi. Kroppa meni aikamoiseen shokkiin, kun piti työskennellä selvästi anaerobisen kynnyksen yläpuolella koko kisan ajan.

Uinnissa tullut happivaje vaikutti pyöräilyyn, eikä reisille riittänyt kunnolla happea. Juoksusta tuli entistä vahvemmin selväksi se tosiasia, että ylämäet ovat minulle suhteessa hitaampia kuin kevyempirakenteisille kilpakumppaneille. Sen sijaan tasaiset ja alamäet rullaavat taas paremmin. Täytyy ottaa tämä huomioon ensi vuoden tärkeimpiä kisoja suunniteltaessa.

Ensi vuonna palaan varmasti Hauholle, mutta huomattavasti valmiimpana tämän kaltaiseen kisailuun! Muistilistaan jäivät ainakin seuraavat asiat:

– Enemmän maksimikestävyystreenejä

– Juoksutreenejä tosi jyrkissä ylämäissä

– Kunnon lämmittely pyörällä ennen kisaa

– Uinti ilman märkäpukua

Loppuun pitää vielä mainita, että Hauhon jokamiestriathlon on aivan mainio kesätapahtuma! Ja jos lukijoiden joukossa on etenkin Pirkanmaan/Hämeen alueella asuvia ihmisiä, joita kiehtoisi kokeilla triathlonia, niin kannattaa ehdottomasti lähteä ensi vuonna Hauholle kisailemaan. Minulta voi kysyä neuvoja!

Olli Porola
Twitter: @oporola
Facebook: www.facebook.com/olliporola.fi
Instagram: oporola