Kisaraportti: Kangasala Triathlon 2016

Ennakkotunnelmat

Viime lauantain Kangasala Triathlon oli minulle Teiskon ja Joroisten jälkeen jo kolmas kisaviikonloppu putkeen. Urakointi tuntui kropassa ja näkyi myös joka-aamuisissa sykevälimittauksissa. Palautuminen oli vielä kesken. Päätin kuitenkin lähteä kilpailemaan, mutta rennolla mielellä ilman tulostavoitteita ja myös normaalia alhaisemmilla tehoilla.

Kangasala Triathlonissa oli tarjolla monenlaista matkaa koko viikonlopun ajalle. Omaan aikatauluuni sopi parhaiten lauantain Kunto+ -matka, joka koostui 1 km uinnista, 30 km pyöräilystä ja 8 km juoksusta. Tarkoitus oli taivaltaa suurin piirtein perusmatkan vauhtia, ehkä jopa hieman hitaammin riippuen siitä, miltä meno alkaisi maistumaan.

Saavuin kisakeskukseen Mobiliaan jo hyvissä ajoin ennen oman kisani alkua. Hyvä sää ja mukavan leppoisa tunnelma ottivat minut lämpimästi vastaan heti alueelle saavuttuani. Paikalla oli paljon tuttuja ja kompakti kisa-alue mahdollisti sen, että porukka oli hyvin lähekkäin koko ajan. Suoritin tutut valmistelurutiinini hyvällä mielellä.

valmistelu
Starttiin valmistautumista (kuva: Pedart.fi – Mari Hillo)

Uinti (1 km)

Noin kello 15:00 päästin matkaan. Uintiväylä oli aluksi kapeahko, mutta kovaa ruuhkaa ei syntynyt ainakaan siinä kohtaa missä itse uin. Kärki karkasi nopeasti ja samaan aikaan hitaammat uimarit jäivät taaemmaksi.

uinnin_lähtö
Uinnin lähtö (kuva: Pedart.fi – Mari Hillo)

Uintiosuus polskittiin kahteen kertaan kierrettävänä suorakulmion muotoisena reittinä. Missään vaiheessa ei menty kovin kauas rannasta. Tämä oli hyvä asia kisaa seuranneelle mukavan runsaslukuiselle yleisölle. Kilpailijat pysyivät helposti näköetäisyydellä koko lenkin ajan. Uudelle kiekallekin käytiin kääntymässä aivan rantavedessä.

Sain kisaa edeltävänä torstaina avovesiuintikurssilla hyviä vinkkejä oman uintitekniikkani parantamiseksi. Keskityin aluksi näihin asioihin ja onnistuinkin uimaan normaalia rennommin ja paremmalta tuntuneella tekniikalla. Vauhtikin tuntui hyvältä.

Toisella kierroksella homma lipsahti hetkeksi väkisin puristamisen puolelle. Se näkyi tekniikan herpaantumisena ja vauhdin hidastumisena. Muutama uimari tuli takaa ohi. Viimeisen suoran sain taas vedettyä rennommin.

uinnista_nousu
Uinti takana ja fiilis on hyvä! Minun suosikkikuva! (kuva: Pedart.fi – Mari Hillo)

Uintiin kulunut aika: 17:37 (virallinen aika, 18:15, sisältää myös nousun rannasta vaihtoalueelle)

Sijoitus uinnissa sarjassani: 10. (28 kilpailijaa)

Kommentit: Rento ja hyvä uinti. En laittanut kaikkea peliin. Oman Garminin mukaan uintimatka oli 1059 m ja vauhti 1:40/100m, johon olen tyytyväinen.

Pyöräily (30 km)

Vedin nopeasti vaihdossa pyöräkamat päälle ja hyppäsin ratsun selkään.

“No nyt! Rento uinti takana ja seuraavaksi pääsen painamaan vahvalla jalalla pyöräilyosuudelle!”

Noin kaksi minuuttia myöhemmin…

“Mitä ihmettä!? Eihän reisissä ole voimaa ollenkaan!?”

Siinä kiteytettynä pääni sisäinen ajatustenvaihto pyöräilyosuuden ensimmäisten minuuttien aikana. Jaloista oli voima täysin pois. Se oli oikeastaan tosi yllättävää, sillä oletin, että pyöräilyreidet olisivat jo palautuneet Joroisista. Ehkä pyöräilyn lisäksi myös Joroisten juoksu otti sen verran kovasti etureisiin, että normaalista voimasta ei ollut tietoakaan.

Sen kummempia stressaamatta päätin, että otan pyöräilyn hyvänä treeninä. Vaihdoin ketjun normaalia kevyemmälle takarattaalle ja pidin kadenssin korkealla. Muiden kilpailijoiden selät eivät tulleet vastaan samaan tapaan kuin normaalisti pyöräilyosuuden alussa.

Ensimmäiset noin kymmenen kilometriä meni heikoilla jaloilla. Sitten edessä näkyi reitin suurin ylämäki. Joroisissa olin ajanut lähes kaikki ylämäet putkelta ja se oli tehnyt jaloille hyvää. Ajattelin ottaa riskin ja runtata koko mäen alusta loppuun ylikovaa seisaaltaan. Tarkoituksenani oli antaa jaloille shokkiherätys ja viimeinen mahdollisuus syttyä mukaan kisaan.

Sopivasti edellä näkyi nopeammin uinnista selvinneen tutun kilpailijan selkä ja hänen edellään vielä muutamia targetteja. Niihin tähtäin ja runtua!

Ja sehän auttoi! Mäki nousi voimalla ylös. Ohitin ensimmäisen kisailijan nopeasti ja edessä näkyvät selät lähestyivät nekin koko ajan. Jalat menivät hapoille, mutta voimaa alkoi löytymään!

Nousua seuranneessa pitkässä alamäessä annoin happojen huuhtoutua lihaksista. Sen jälkeen isompaa välitystä takarattaalle ja jalat töihin. Ohitin vielä pari kilpakumppania ennen kääntöpaikkaa ja heti kääntöpaikan jälkeen yhden.

Seuraavaksi saavutin hyvää vauhtia kulkeneen pyöräilijän. Meinasin ensin jäädä hetkeksi 10 metrin päähän huilaamaan, mutta päätin samantien toisin.

“Nyt ei huilata! Heti ohi vaan! Herätellään jalkoja nyt kunnolla, kun alku meni uinuessa!”

Ohittamani kilpailija pystyi kuitenkin jäämään taakseni peesivälin päähän polkemaan.

Kisan pyöräilyreitti kulki samaa tietä edestakaisin, joten menomatkalta tuttu iso ylämäki oli jälleen edessä. Jostain syystä mieleen juolahti yrittää tiputtaa takana tullut kilpakumppani sellaisella Tour de Francen vuoristonousujen tyylisellä iskulla. Halusin leikitellä jalkojeni kustannuksella ihan kunnolla.

Puskin ylämäen kovaa ja kilpakumppani olikin hetken vaikeuksissa. Kangasala-Sahalahti-välin vuoret eivät kuitenkaan ole ihan Ranskan Alppien tasoa, joten ylämäki loppui nopeasti, enkä saanut tarpeeksi eroa aikaiseksi. Seuranneessa alamäessä ja tasaisella kilpakumppani ajoi minut uudestaan kiinni. Mutta olipas mukava pieni rypistys! Sai vähän kilpailuviettiä ruokittua. 🙂

Suunnilleen viisi kilometriä ennen loppua jalat alkoivat olemaan aika väsyneet ja takana ollut kaveri huikkasi, että voi vetää välillä. Loput pyöräilyosuudesta ajoinkin hänen perässään n. 10 metrin päässä ja sain jaloille pikkuisen huiliaikaa ennen juoksua.

Pyöräilyyn kulunut aika: 49:37 (neljänneksi nopein sarjassani)

Sijoitus pyöräilyn jälkeen sarjassani: 6. (28 kilpailijaa)

Kommentit: Pyöräily ei meinannut alussa millään lähteä vauhtiin ja oli muutenkin tavallista voimattomampaa menoa. Siitä huolimatta neljänneksi nopein pyöräilyaika ja nousu selkeästi kympin joukkoon.

Juoksu (8 km)

Juoksu tehtiin kahtena lenkkinä kisakeskuksen läheisyydessä.

Askel lähti rullaamaan oikein mukavasti heti alusta lähtien. Pyöräilystä tuttu kilpakumppani meni kuitenkin sen verran kovempaa, etten pysynyt perässä. Kääntöpaikalla huomasin, että seuraava takana tulija oli kaukana. Pystyin siis hyvin keskittymään omaan juoksuuni.

Sain pidettyä askeleen mukavan tahdikkaana ja vauhdin kivasti loppua kohden nousevana. Toinen kierros oli 9 sekuntia ensimmäistä nopeampi.

IMG_0925 – kopio (2)
Juoksuosuudella (kuva: Heli Kaliste)

Se vähän harmitti, että kisan voittaja Juuso Manninen ehti saamaan minut juoksussa kierroksella kiinni n. 200 metriä ennen kuin hän ylitti maaliviivan ja minä lähdin toiselle kierrokselle. 🙂 Mutta onnea Juusolle voitosta!

Juoksusta jäi mieleen hieno tunne siitä, että lähellä anaerobista kynnystä ja lopussa jopa sen yläpuolella juokseminen tuntui oikeasti ihan hyvältä. Hengitys virtasi vaivattomasti ja jalat tuntuivat vahvoilta. Ylitin maaliviivan kaikin puolin onnellisella mielellä.

Pidin juoksureitistä tosi paljon. Profiili oli hyvä, alusta tasainen ja lenkki kulki kivasti koko ajan kisakeskuksen välittömässä läheisyydessä. Tuttujen kilpakumppanien tsemppaamiseen oli paljon mahdollisuuksia ja mukavan runsaslukuinen yleisökin oli koko ajan lähellä kannustamassa. Oli kiva juosta!

Juoksuun kulunut aika: 35:31 (kuudenneksi nopein sarjassani)

Kisan kokonaisaika maalissa: 1:45:13

Kokonaissijoitus maalissa sarjassani: 6. (28 kilpailijaa)

Kommentit: Juoksu lähti alusta asti rullaamaan yllättävän hyvin. Garminin mukaan keskivauhdiksi tuli 4:29 min/km. Se meni alle oman tavoitteeni, joten kyllähän se tyytyväisyyden tunteen sai aikaiseksi.

Kisa kokonaisuutenaan meni sekin hyvin. Kaiken kaikkiaan tasapainoinen suoritus. Ja elämäni ensimmäinen sijoitus kymmenen parhaan joukkoon missään kestävyysurheilukilpailussa! 🙂

Loppusanat

Pidin kovasti Kangasala Triathlonista tapahtumana. Pieniä reitinohjaukseen liittyviä ongelmia oli lauantaina, mutta nekin oli korjattu jo sunnuntaiksi. Reitit olivat hyvät ja tunnelma kisapaikalla suorastaan mainio. Jos vain aikatauluun natsaa, niin olen varmasti mukana ensi kesänäkin.

Nyt hetki hieman rauhallisempaa treeniä, jotta kroppaa saa palautua. Seuraavan kerran puen kisanumeron ylleni Hauhon jokamiestriathlonissa elokuun 3. päivä.

Kiitos lukijoille ja mukavaa triathlonkesän huipennusta!

Olli Porola
Twitter: @oporola
Facebook: www.facebook.com/olliporola.fi

Olli Porola

Olli Porola

Coach, Entrepreneur at Optima Coaching
Olen liikunta- ja hyvinvointialan yrittäjä, triathlonvalmentaja, fysiikkavalmentaja ja Personal Trainer. Tutustu tarjontaamme www.optimacoaching.fi tai ota yhteyttä olli.porola@optimacoaching.fi
Olli Porola

Latest posts by Olli Porola (see all)

2 vastausta artikkeliin ”Kisaraportti: Kangasala Triathlon 2016”

  1. Kiva lukea blogejasi. Värikkäästi kirjoitettuja. Onnea taas, upea sijoitus. 🙂

  2. Erittäin mielenkiintoisia ja hyvin kirjoitettuja juttuja. Kiitos!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.