Kisaraportti: Finntriathlon Joroinen 2016

Ennakkotunnelmat

Tämä oli minulle kolmas kerta Suomen triathlonkesän päätapahtumassa, eli Joroisten Finntriathlonin puolimatkalla. Samassa kisassa kaksi vuotta sitten kamppailin maaliin asti elämäni ensimmäisessä triathlonkilpailussa. On erikoista ajatella, että siitä on vasta kaksi vuotta aikaa, sillä niin paljon hyviä muistoja lajin parissa on jo ehtinyt kertymään.

Tällä kertaa kisafiilis koki aikamoisen kolauksen, kun heräsin perjantain vastaisena yönä kovaan kurkkukipuun. Otin kaikki mahdolliset sallitut lääkkeet käyttöön ja toivoin, ettei olo menisi lauantain kisapäiväksi ainakaan pahempaan suuntaan.

Köröttelimme kisapaikalle perjantaina jo puolen päivän aikaan. Alunperin tarkoituksenani oli mennä ensin klo 13:00 kisainfoon ja sen jälkeen nauttimaan kisakeskuksen tunnelmasta. Kisainfossa tuli kuitenkin heikko olo ja taisi nousta vähän lämpöäkin. Meinasin nukahtaa infon aikana. Tunsin itseni kipeäksi ja se laski myös mielialaa.

Käveleskelin infon jälkeen vielä hetken expo-alueella, mutta olo oli tosi vetämätön. Oli pakko vaihtaa suunnitelmaa ja kisatunnelmasta nauttimisen sijaan meninkin nauttimaan auton takapenkistä. Ensin vitamiinit, särkylääkkeet ja Echinaforce-tipat kurkusta alas ja sitten silmät kiinni. Otin siinä vajaan tunnin nokoset.

Kauneusunien jälkeen ylös, ulos ja testailemaan, miltä olo tuntuisi? Paremmalta! Hyvä ruoka vielä päälle ja sen jälkeen olo helpotti entisestään. Olin toki vielä kaukana täydestä kisakunnosta, mutta parempaan suuntaan menossa koko ajan!

Illalla vein pyörän ajoissa vaihtopaikalle ja sitten nopeasti hotellille ja sängyn pohjalle.

Sain nukuttua hyvät yöunet ja aamulla olo oli taas pykälän parempi. Joka-aamuisessa sykevälimittauksessa paukahti ruudulle kuitenkin huonoimmat lukemat moneen kuukauteen. Osa tästä johtui kisäjännityksestä, mutta ei kroppa ihan kunnossa ollut. Onneksi kurkku ei ollut enää kipeä ja muutenkin toipuminen oli hyvässä vauhdissa. Joten ei muuta kuin aamupalalle, kamat autoon ja kohti kisapaikkaa.

Parina viime vuonna keli on ollut Joroisissa upean aurinkoinen. Nyt tuli vettä ja tuuli kovaa. Se ei minua kuitenkaan pahemmin haitannut. En ollut edellisenä päivänä puhunut kenellekään siitä kuinka heikolta olo oli tuntunut. En ollut halunnut häiritä tuttujen kisainnostusta omalla valituksellani. Näin jälkikäteen voin paljastaa, että perjantain kisainfon aikana olin aika varma, etten pystyisi starttaamaan ollenkaan.

Siitä syystä lauantai-aamuna kisavarustuksessa Valvatus-järven rantaan käveleminen tuntui erikoisen hyvältä! Eikä tunnelma latistunut, vaikka sateessa ja tuulessa kisan starttia odotellessa ehdin kastumaan ja palelemaan aika pahasti. Mieli pysyi lämpimänä, kun pääsin juttelemaan triathlonin parista löytyneiden hienojen ja vielä hienompien ihmisten kanssa.

lähtöalue
Vaihtoalue Valvatus-järven rannassa (kuva: Bullseye Photography)

Aika kului nopeasti ja pian reilut 1300 kilpailijaa mustissa kumipuvuissaan olivatkin jo sulloutuneet pieneen lähtökarsinaan. Siinä sitä seisoskeltiin, miehet ja naiset, nuoret ja vanhat, kaikki ilman mitään titteleitä samassa kasassa ja odotettiin malttamattomina, että päästäisiin seuraavien tuntien ajaksi koettelemaan omia fyysisiä ja henkisiä voimavarojamme.

Uinti (1,9 km)

Uintiin lähdettiin isommista kansainvälisistä kisoista tutulla rolling startilla. Rolling startissa veteen ei rynnätä kaikki yhtä aikaa, vaan sinne astellaan rauhallisesti etenevänä nauhana itse arvioidun uintiajan mukaisessa järjestyksessä. Ajanotto lähtee käyntiin jokaiselle henkilökohtaisesti siinä vaiheessa kun kilpailija ylittää lähtölinjan. Tämä on erittäin hyvä keino estää uinnin alun pahoja ruuhkia, jotka ovat varsinkin uusille harrastajille usein yksi lajin kauhistuttavimpia hetkiä.

Olin asettunut lähtökarsinassa vähän jälkeen +35 minuutin kyltin. Viime vuonna käytin uintiin 37 minuttia ja nyt on tullut uitua sen verran vähän, että vauhti ei ole siitä kehittynyt yhtään. Joten tiesin aika tarkalleen oman paikkani.

Startti sujui nätisti. Rannalla kylmässä vesisateessa värjöttelyn jälkeen n. 20-asteinen järvivesi tuntui ihanan lämpöiseltä. Pahempia ruuhkia ei tullut oikeastaan ollenkaan, vaan kaikki uimarit löysivät nopeasti oman paikkansa.

Peesin ottaminen ei ole onnistunut minulta kisoissa vielä koskaan. Päätin kuitenkin taas yrittää. Tällä kertaa halusin kokeilla sivupeesiä. Se oli ainakin edellisen viikon avovesitreeneissä sujunut paremmin kuin suoraan takana peesaaminen.

Jonkin aikaa pysyinkin hyvin oikeassa paikassa. Sitten edellä oleva vaihtoi nopeasti suuntaa, ehkä väisti jotain. Se sotki oman rytmini, jäin liian taakse ja seuraavaksi tulikin mojova potku leukaan. Päätin, että seuraava peesausyritys saisi odottaa seuraavaan kisaan.

Uintireitti kierrettiin myötäpäivään. Uin jatkuvasti muutaman metrin pahimman ruuhkan vasemmalla puolella. Takasuoralla harhauduin pieneksi hetkeksi vielä lisää vasemmalle. Se toi ylimääräisiä metrejä uintiini. Jälkikäteen katsottuna oma Garmin-mittarini näytti uiduksi matkaksi vähän yli 2000 metriä, joten sakkometrejä tuli yhteensä noin sata.

Uinti tuntui koko ajan yllättävänkin hyvältä. Käytössä oli sama uusi puku kuin viikko sitten Teisko Triathlonissa. Siinä käsien liikkuvuus on kyllä aivan erinomaisen väljää. Olisin ehkä voinut nostaa tehoja jonkin verran, mutta etenkin viimeisellä suoralla pidin tarkoituksella menon rennon tuntuisena, etteivät sykkeet olisi ihan pilvissä pyörälle lähtiessä.

Heti rantautumisen jälkeen vilkaisin nopeasti kelloa. Noin 37:30. Oma arvio osui ihan nappiin. Hyvä alku kisalle!

Uintiin kulunut aika: 37:39 (95:ksi nopein omassa sarjassani, jossa 211 kilpailijaa)

Kommentit: Olin tyytyväinen uintiin. Garminin mukaan uintivauhti oli 1:53/100m, mikä oli oikeastaan jopa vähän kovempaa mitä etukäteen arvioin. Ylimääräinen 100:n metrin harhailu vei kuitenkin loppuajan lähelle ennustetta. Keli vaikutti hidastavasti uintiaikoihin, sillä vaikka aikani oli viime vuotta huonompi, niin uinnin sijoitus nousi jonkin verran (121 -> 95).

Pyöräily (90 km)

Uinnista pyöräilyyn vaihto sujui mukavasti. Uinnin loppuvaiheen pieni himmailu auttoi paljon ja pystyin pitämään sykkeet hyvin kurissa hölkätessäni pyörän kanssa rannasta ylös kohti pyöräilyosuuden starttipaikkaa.

Pyörittelin kampia ensin jonkin aikaa vähän kovempaa, jotta sain heti veren kulkemaan oikeille lihaksille. Sen jälkeen annoin sykkeen laskea suunnittelemaani n. 150-155:een.

66742324-IMG_9338
Pyöräilyosuudella

Aiemmissa puolimatkan kisoissa olen tainnut syödä liian vähän ja toisaalta juoda liikaa. Nyt pyörän päällä oli mukana ainakin tarpeeksi syötävää: kahdeksan geeliä ja kaksi energiapatukkaa.

Geelien ottamisen aloitin heti kun syke laski ja vedin geelin huiviin noin 20-30 minuutin välein. Mutustelin myös yhden energiapatukan noin parinkymmenen kilsan jälkeen. Se jäi kuitenkin ainoaksi, sillä patukka tuntui vähän liian jäykältä tavaralta puolimatkan kisavauhteihin. Täydellä matkalla on sitten parempi nauttia jotain kiinteääkin.

Juomisen kanssa lähdin ottamaan selkeää riskiä. Viime vuonna Joroisissa ja Tahkon täysmatkalla join ohjeiden mukaan, eli n. litran per tunti. Tuloksena oli yksi tai useampi puskapissatauko molemmissa kisoissa. Treenatessa juon aika vähän, joten päätin tällä kertaa kokeilla samaa taktiikkaa myös kisassa. Pakkasin pyörän päälle mukaan vain kaksi juomapulloa laimeaa urheilujuomaa. Niillä aioin pärjätä koko pyöräosuuden.

Juomat riittivät hyvin ja jäi vielä ylikin. Nimittäin join vain vajaa 1,5 pullollista nestettä koko pyöräosuuden aikana, eli aika tasan yhden litran. Toki viileä ja märkä sää vaikuttivat siihen, ettei nestettä haihtunut niin paljoa kuin yleensä.

Pääsin pyöräilyssä nopeasti mukaan hyvään pieneen porukkaan, jossa vetovuorot vaihtuivat ja peesivälejä kunnioitettiin. Siinä oli mukava taittaa taivalta. Tsemppasin itseäni, että nyt tähän joku 2:25-2:30 pyöräily, niin viiden tunnin kokonaisajan alittaminen olisi erittäin lähellä.

Ensimmäinen puolisko myötätuuleen menikin hyvää vauhtia. 45:n kilometrin kohdalla kääntöpaikalla vilkaisin kelloa: 1:13 (keskinopeus 36,8). Eli periaatteessa aikataulussa, mutta takaisin päin olisi enemmän vastatuulta. Tiukille menisi.

Paluumatkalla jalat tuntuivat hyviltä ja sykekin laski välillä jo alle 150:n. Mietin, että pitäisikö jättää hyvä porukka ja lähteä puskemaan yksin vastatuuleen, mutta ajattelin ennemmin säästellä nekin voimat juoksuun. Vauhti oli kuitenkin ihan hyvää.

Pyöräilyn viimeisellä kympillä vilkaisin kelloani ja huomasin, että 2:30:n alittaminen jää tekemättä tälläkin kertaa. Se harmitti, sillä sen myötä viiden tunnin alittaminen olisi tosi vaikeaa. Toinen puolisko oli lopulta selvästi ensimmäistä hitaampi: 1:20 (keskinopeus 35,1).

Peesaamisesta sen verran, että vaikka koko ajan yrittäisi pitää saman vauhtisiin ajajiin sallitun kymmenen metrin välin, niin etenkin kaltaiseni hidas uimari, mutta keskimääräistä nopeampi pyöräilijä hyötyy toki siitä, että käytännössä koko matkan ajan saa ohittaa porukkaa. Siinä ehtii jokaisesta ohitettavasta saamaan aina pienen hyödyn.

Mutta sekin kuuluu mielestäni lajiin. Ei noin iso määrä kilpailijoita mahdu millään samalla pyöräreitille siten, että kaikki ajaisivat koko matkan täysin toisistaan riippumattomasti. Isot porukat ja aivan takarenkaassa kiinni roikkumiset ovat tietenkin asia erikseen, mutta niitäkin nähtiin mielestäni vähemmän kuin vuosi sitten. Eli oikeaan suuntaan ollaan menossa. Toivottavasti sama kehitys jatkuu ensi vuonna.

Pyöräilyyn kulunut aika: 2:33 (50:ksi nopein omassa sarjassani, jossa 211 kilpailijaa)

Kommentit: Pyöräily onnistui kaikin puolin lähes nappiin. Rankka sää verotti kuitenkin loppuaikaa vähintään viidellä minuutilla. Nyt oma aikani oli minuutilleen sama kuin vuosi sitten, mutta sijoitus nousi selvästi (99 -> 50). Viime vuoden loistokelissä 50:nneksi nopein pyöräilyaika oli 2:26.

Juoksu (21,1 km)

Jalat tuntuivat suorastaan loistavilta heti ratsuni päältä hypättyäni. Viime vuoden kisoissa totuin siihen, että olin ihan jumissa pyörän jälkeen. Nyt lönköttelin tosi vaivattoman tuntuisesti vaihtopilttuuseen. Tiesin, että juoksu kulkisi hyvin.

66742325-IMG_0225
Vaihtoon matkalla

Vaihdossa vetäisin nopeasti juoksukengät jalkaan (ilman sukkia) ja kompressiosäärystimet pohkeisiin.

En katsonut kellosta kokonaisaikaa, koska en halunnut juoksuosuudesta pelkkää viiden tunnin metsästystä. Halusin vain keskittyä tekemään parhaan mahdollisen suorituksen. Aika tarkistettaisiin sitten maalissa.

Juoksuosuus suoritettiin kolmena n. 7 kilometrin kierroksena. Reitin alkuosuus oli ylämäkivoittoista, sitten laskua ja ennen viimeistä kilsaa vielä yksi nousu. Reitti oli täysin sama kuin kahtena aiempana vuonna, joten osasin jakaa voimat alusta lähtien reitin korkeusprofiilin mukaisesti. Siitä oli selvästi hyötyä.

Kaksi vuotta sitten minulla meni juoksuun aikaa 2:15 ja vuosi sitten 1:52. Aivan viime viikkoina juoksu on kulkenut sen verran mukavasti, että sallin itseni unelmoida alle 5:n minuutin kilometrivauhdista. Tämä tarkoittaisi 1:45:n juoksuajan alittamista. Se tuntui kuitenkin sen verran utopistiselta ajatukselta, että ennen kisaa en uskaltanut sanoa sitä ääneen kuin yhden ainoan kerran.

Päätin kuitenkin lähteä yrittämään, sillä olin hävinnyt pyöräilyssä kalliita minuutteja taistelussani viiden tunnin rajaa vastaan.

Juoksun alussa vasen jalka palautui pyöräilyn jäljiltä nopeasti, mutta oikeassa jalkapöydässä ja säären alaosassa tuntui ihmeellinen kova kipu. Oli pakko siirtyä astetta syvemmälle oman mielen sisään.

Muistin jonkun ammattipyöräilijän maininneen, että hän hallitsee pitkien vuorinousujen tuskaa laskemalla kampikierroksia. Otin saman keinon käyttöön. Aloin laskemaan vasemman jalan askelia. Ja nimen omaan pelkästään vasemman jalan askelia, sillä halusin poistaa jomottavan oikean jalan kokonaan mielestäni. Yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi… Aina sataan asti. Sitten taas uudestaan alusta.

juoksu
Juoksuosuuden alkumatkalla (kuva: Bullseye Photography)

Välillä katsoin kellosta sykettä. Noin 160. Tosi hyvä. Anaerobiselle kynnykselle oli vielä turvaväliä. Alamäkiosuudella sain vauhdin reilusti alle 5min/km. Välillä jopa 4:30:een. Hyvin kulki. Yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi…sata. Ja taas alusta.

Ensimmäinen kierros meni nopeasti. Toisen kierroksen alun nousu stadionilta ja sen jälkeinen pitkä hivuttava piiloylämäki olivat minulle tosi rankkoja.

Oikeasta jalasta oli hävinnyt kipu, mutta sen oli korvannut täysin puutuneeksi muuttunut jalkaterä. Oli outoa juosta, kun oikean jalan askelta ei tuntunut ollenkaan. Nyt oli vaikeaa! Kuin pelastavana enkelinä takaa tuli ohi kaveri, jonka tiesin pystyvän hyvin lähelle viittä tuntia. Pakotin itseni pysymään hänen rinnallaan seuraavat kilometrit. Kiitokset vetoavusta Vaasan suuntaan!

Ylämäkiosuus loppui vihdoinkin ja laskuosuudella alkoi askel taas rullaamaan ihan eri tavalla. Puoliväli oli jo ohitettu ja tunto oli palautunut oikeaan jalkaan. Uskalsin hieman kiristää tahtia. Huomasin, että minulla kulki tasaiset ja alamäet tosi hyvin verrattuna muihin samanvauhtisiin juoksijoihin. Annoin mennä vaan.

Viimeisellä kierroksella vedin alun ylämäkiosuuden vielä vähän kovemmalla teholla. Syke nousi lähelle anaerobista kynnystä. Jalat kestivät mukana, vaikka etureisien alaosissa tuntui lieviä krampin oireita.

En katsonut kokonaisaikaa vieläkään. Tiesin, että lähelle viittä tuntia mentäisiin.

Alamäkiosuudelle vielä lisää vauhtia. Hengitys oli voimakasta, mutta virtasi vaivattomasti. Edelleen laskin askeleita: yksi, kaksi, kolme, neljä…sata. Se piti mielen erillään kropan kokemasta tuskasta.

Päässä huippasi metsän huoltopisteen viimeisessä nousussa. Reidet olivat puhki, mutta rynnistin mäen ylös pitkällä askeleella. Nyt kaikki peliin, ettei ainakaan sekunneista jäisi kiinni!

Lopulta mäki oli valloitettu ja oli aika kiriä viimeinen kilometri tasaista metsätietä urheilukentälle ja maaliin. Voi kuinka mahtavilta koko ajan voimistuvat kisakeskuksen äänet kuulostivatkaan! Suorastaan liikuttavan kauniilta!

Pian kenttä jo pilkisti puiden välistä. Enää muutama sata metriä, sitten helpottaisi. Miten viimeiset kymmenet metrit voivatkaan tuntua niin pitkiltä ja raskailta, mutta samalla niin nautinnollisilta!?

Enää minun ei tarvinnut kaartaa oikealle uudelle kierrokselle, vaan sain juosta suoraan lyhyelle maalisuoralle ja maalikorokkeen yli. Huh huh! Olipahan juoksu! Ja kuten maaliintulokuvan ilmeestä voi helposti päätellä, niin kaikkeni annoin. 🙂

66742326-_L4A2884
Maalissa!

Pysäytin heti kellon ja katsoin loppuajan. Suusta pääsi kirosanoja. 5:01 ja sekunnit päälle! Kuulutuksesta selvisi saman tien, että myös virallinen aika oli täysin sama. Hävisin tämän taistelun viiden tunnin rajaa vastaan.

Aluksi se harmitti, mutta nopeasti alkoi helpottamaan. Olihan aika etenkin keli huomioiden tosi hyvä ja ennätys parani lähes 10 minuuttia! Edellisenä päivänä olin vieläpä nukkunut kuumetta pois auton takapenkillä.

Tunteet olivat ristiriitaiset. Päällimmäisenä oli onnellisuus ja tyytyväisyys. Mutta eihän siitä silti mihinkään pääse, että näin pitkästä suorituksesta löytyy helposti se pari minuuttia jossiteltavaa.

Onneksi heti maalialueella näin tuttuja kisakavereita, joille jutellessa sain konkretisoitua ajatukseni itsellenikin: tein loistosuorituksen ja paransin ennätystäni vaikeassa kelissä, mutta ne pari puuttuvaa minuuttia viiden tunnin alittamisesta jäi kaivelemaan sen verran mukavasti, että elokuussa Turussa hyökkään sitten entistä kovemmalla tsempillä viiden tunnin kimppuun!

Juoksuun kulunut aika: 1:43 (61:ksi nopein omassa sarjassani, jossa 211 kilpailijaa)

Kisan kokonaisaika: 5:01

Kokonaissijoitus omassa sarjassani: 54. (211 kilpailijaa)

Kommentit: Juoksu meni ihan nappiin. Vauhdinjako onnistui suorastaan täydellisesti. Kierroksien kilometrivauhdit olivat: 4:55, 4:56 ja 4:55. Askel lyheni loppua kohden, mutta sain kompensoitua sen lisäämällä tehoa ja nostamalla sykettä. Juoksuosuuden sijoitus viime vuoteen verrattuna parani roimasti (129 -> 61).

Kokonaissijoitus omassa sarjassani nousi 60 pykälää viime vuodesta (114 -> 54). Huonon sään vaikutuksen tämän vuoden aikoihin huomaa hyvin siitä, että viime vuonna sama sijoitus saatiin ajalla 4:52. Eli, jos sää olisi ollut parempi, niin… 😉

Yhteenveto

Viikonloppu oli yhtä vuoristorataa. Ensin kurkkukipu ja epävarmuus siitä, että pystyisinkö ollenkaan kilpailemaan. Olo onneksi parani nopeasti, mutta kisa-aamun sykkemittaukset kertoivat, että kroppa ei ollut täydessä kunnossa.

Rannalla kisan starttia odotellessa kroppa kylmettyi, mutta samaan aikaan mieliala kohosi koko ajan. Ymmärsin taas kerran kuinka hienoa on ylipäänsä olla terveyden puolesta sellaisessa kunnossa, että tätä lajia pystyy harrastamaan. Se ei ole mikään itsestäänselvyys, ja se asia pääsee itseltänikin välillä unohtumaan.

Itse kisasuoritus oli mukavan nousujohteinen, jonka kruunasi jopa unelmavauhtiakin nopeammin sujunut juoksu.

Maalissa tunne vaihtui sekunneissa ensimmäisestä pettymyksestä onnellisuuteen ja sen kautta valtavaksi tsempiksi kohti elokuun Turun kisaa.

Haluan lopuksi vielä lainata itseäni viime syksyn blogikirjoituksesta: ”Täysmatkaa alan suunnittelemaan uudestaan vasta siinä vaiheessa, kun minulla on realistiset mahdollisuudet reilusti alle 11 tunnin aikaan, mikä tapahtuu toivottavasti jo vuonna 2017. Haluan kuitenkin ensin tuntea itseni nopeaksi, vahvaksi ja kestäväksi lyhyemmillä matkoilla.

Lauantaina Joroisissa sain kokea tuon haikailemani voiman tunteen! Ja se on oikeastaan paras asia tässä koko jutussa. Nimittäin uuden oppiminen. Viime vuonna tunnistin ongelman, asetin tavoitteen, opettelin miten siihen päästään, tein suunnitelman ja toteutin sen käytännössä. Palkintona oli erinomainen kisasuoritus Joroisissa. Tästä on hyvä jatkaa hommia ja uusien juttujen opettelua triathlonin parissa!

Kiitos kaikille lukijoille ja hyvää kesän jatkoa!

Olli Porola
Twitter: @oporola
Facebook: www.facebook.com/olliporola.fi

Olli Porola

Olli Porola

Coach, Entrepreneur at Optima Coaching
Olen liikunta- ja hyvinvointialan yrittäjä, triathlonvalmentaja, fysiikkavalmentaja ja Personal Trainer. Tutustu tarjontaamme www.optimacoaching.fi tai ota yhteyttä olli.porola@optimacoaching.fi
Olli Porola

Latest posts by Olli Porola (see all)

3 vastausta artikkeliin ”Kisaraportti: Finntriathlon Joroinen 2016”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.