Raportti: Pirkan Pyöräily 2015

Viime sunnuntaina osallistuin ensimmäistä kertaa perinteiseen Pirkan Pyöräily -kuntotapahtumaan. Samalla kyseessä oli myös ensimmäinen porukkalenkkini koskaan. Olisihan sitä toki voinut himpun verran helpommallakin aloittaa kuin 217 kilometrin reipasvauhtisella ryhmäajolla isossa porukassa.

Jo ennen sunnuntaita sääennusteet osasivat kertoa, että ilma tulisi olemaan muuten ihan OK, mutta tuuli tulisi olemaan erittäin kova. Tarkistin tilanteen vielä sunnuntai-aamuna ennen lähtöä: Tampereelle kovan tuulen varoitus. Rankka reissu olisi tiedossa.

pirkan_pyoraily_karttaPirkan Pyöräilyn 217 km reittikartta (kuva Pirkan Pyöräilyn nettisivuilta)

Lähtö

Lähdin kotoa pyörällä kohti kisakeskusta, eli Tampereen Hakametsän jäähallia klo 6:30 aamulla. 15 kilometrin matka myötäiseen tuuleen oli sopiva alkulämmittely. Sykkeet nousivat aika helposti, mikä kertoi, että kropassa oli pientä jännitystä, mutta toisaalta myös sen, että keho oli kovahkosta treeniviikosta huolimatta kohtalaisen palautuneessa tilassa. Nimittäin välillä kovien treenijaksojen keskellä minulla on ollut vaikeuksia saada sykettä kunnolla nousemaan.

Kisa-alueella aidat ja penkit lentelivät kumoon tuulen voimasta ja kylmäkin meinasi tulla lähtöä odotellessa. Ensikertalaisena pälyilin hieman hämilläni ympärilleni, että miten homma oikein toimii. Pikkuhiljaa porukkaa alkoi keräytymään lähtökarsinan suulle ja itsekin hakeuduin oman ryhmäni, eli 32 km/h-keskinopeusryhmän läheisyyteen.

Pirkan Pyöräilyhän ei ole varsinainen kilpailu, sillä loppuaikoja ei virallisesti mitata. Matkaan lähdetään muutaman kymmenen hengen ryhmissä, jolloin maanteille ei kasaannu liian isoja porukoita haittaamaan muuta tieliikennettä. Osa pitkän lenkin pyöräilijöistä lähtee matkaan etukäteisilmoittautumisen vaativissa keskinopeusryhmissä, joissa vauhtia pitävät yllä paikallisen pyöräilyseuran Kaupin Kanuunoiden teräsreidet.

Klo 7:30 päästiin itse asiaan. Ensin lähtivät 36 km/h-keskinopeusryhmäläiset, sitten pieni porukka aika-ajopyörillä, sitten 34 km/h-ryhmä, jonka jälkeen oli vuorossa kahdesta 32 km/h-porukasta ensimmäinen, eli 32A:ksi nimetty ryhmä, jossa itsekin polkaisin matkaan. Loput keskinopeusryhmät ja muut noin 3000 pyöräilijää lähtivät sitten tasaisin väliajoin aamun mittaan.

Startin jälkeen ei ihmetelty hetkeäkään, vaan lähdettiin heti painamaan vastatuuleen ihan kunnon haipakkaa. Sykkeet nousivat korkeammalle kuin olisin halunnut. Vauhti pysyi ensimmäiset kilometrit kovana ja tosi nykivänä. Välillä jarruteltiin ja välillä painettiin lähes aerobisen kynnyksen rajoilla. Ymmärsin nopeasti, että matkasta tulisi aivan erilainen kuin mihin olin tasavauhtisissa triathloniin tähtäävissä pyöräilytreeneissäni tottunut. Lisäksi pumppaavassa vauhdissa ryhmässä ajaminen vaati itseltäni aluksi huomattavasti luultua enemmän keskittymistä. Koko ajan piti olla hereillä, etten törmäisi edessä ajavan renkaaseen.

Kaato

Vähitellen meininki alkoi rentoutumaan – vähän liikaakin… Noin 50 kilometrin kohdalla otin ylämäen alkaessa juomapullosta hörpyn. Sujauttaessani pulloa takaisin telineeseen laskin katseen noin puoleksi sekunniksi. Kun nostin katseeni, niin huomasin, että edessäni olevan pyöräilijän nopeasti hidastuvalla vauhdilla etenevä takarengas oli noin sentin päässä omasta eturenkaastani. En ehtinyt enää jarruttamaan, vaan kellahdin vasemmalle kyljelleni lähes puhtaasti suoritetulla sivu-ukemilla. (Lukkopainitreenien alkulämmöistä on näköjään hyötyä pyöräilyssäkin.)

Onneksi kaadon sattuessa oltiin ylämäessä ja vauhti oli hiljainen, joten en satuttanut itseäni pahemmin ja myös kaikki takanani tulleet matkakumppanit onnistuivat välttämään törmäyksen maassa loikoilevaan pyöräilijään.

Myöhemmin tiedostin, että aina ylämäen alkaessa vauhti hidastuu ison porukan perällä yllättävänkin nopeasti, joten juomapullon kanssa räpläämiselle kannattaa valita parempi hetki.

Rytäkässä ketjut tippuivat eturattaalta. Pienen veivaamisen jälkeen sain nostettua ne etuvaihtajalla takaisin paikalleen. Mäkilähtöön tuhrautuikin sitten sen verran aikaa, että porukka ehti katoamaan mäen nyppylän taakse. Keskinopeusryhmissähän ei kaatuneita tai teknisen ongelman kohdanneita jäädä ymmärrettävästikään odottelemaan – paitsi tietenkin ensiapua vaativissa tilanteissa.

Lähdin polkemaan hirmuvauhtia ylämäkeä ylös ja huipulle saavuttuani katsoin horisonttiin, jossa oletin näkeväni porukan hännän. Mutta verkkokalvoilleni piirtyikin anoastaan tyhjää maantietä. Mietin, että yllättävän kauas oli porukka ehtinyt. Lähdin kovaan takaa-ajoon, kunnes onneksi jo parin minuutin polkemisen jälkeen vastaan tuli pyöräilijä, joka viittilöi, että edellisestä risteyksestä piti kääntyä vasemmalle! ”No voihan PER****!

Ei muuta kuin eturengas takaisin tulosuuntaan ja pikaisesti takaisin oikealle reitille, sitten selkä kyyryyn ja jalat pyörimään. Pian peltojen keskellä kiemurtelevalla tiellä näkyikin tutun porukan peräpää. Mielessä ei ollut mitään muuta kuin, että: ”Pakko saada porukka äkkiä kiinni!

Poljin yksin vastatuuleen vajaan 10 minuuttia ihan täysillä. Sain kuin sainkin lopulta ryhmän hännän kiinni. Reidet olivat ihan tulessa ja mietin, että tulikohan tehtyä virhe. Matkaa oli kuitenkin vielä reilusti yli 150 km jäljellä. Olisihan sitä toki voinut jäädä odottelemaan takaa tulevaa 32B-keskinopeusryhmää. Mutta näköjään vietti voitti järkeilyn tällä kertaa ja suu vaahdossa ajoin oman tutun porukan kiinni.

Onneksi syke alkoi laskemaan nopeasti kun pääsin takaisin peesiin. Mutta tulipahan tehtyä jo valmiiksi rankasta päivästä itselleni vielä pykälää rankempi. Alla olevan sykekäyrän keskivaiheilla näkyy kyseinen n. 10 minuutin pätkä, jonka aikana syke kävi jopa 170:ssä. En ole koskaan aiemmin päässyt pyörällä yhtä korkeisiin sykelukemiin.

pirkan_pyoraily_kaato_syke

Noin 10 kilometriä ylimääräisen ohjelmanumeroni jälkeen oli vuorossa ensimmäinen päivän kolmesta huoltotauosta. Nopea paussi, viisi minuuttia, jonka aikana puskassa käynti, juomapullojen täyttö ja ulkoilmabuffetista banaania ja Fazerin sinistä poskeen.

Pikatauon jälkeen poljettiin vielä reilut 20 km ennen pidempää lounastaukoa Komin huoltopisteellä. Huiliaikaa oli tällä kertaa 15 minuuttia, jonka aikana osa lapioi lihakeittoa kurkusta alas. Itse tyydyin pariin voileipään, mustikkakeittoon ja vesihörppyyn. Mukanani oli omiakin eväitä pääasiassa erilaisten raakapatukoiden muodossa, joita nautin säännöllisesti pyöräilyn lomassa.

Polarini data näytti, että lounastaukoon mennessä oli poljettu 86,6 kilometriä keskivauhdilla 31,8. Oikeasti vauhti oli ollut hivenen kovempi, sillä ensimmäisellä taukopaikalla mittarini jäi hetkeksi päälle. Keskisyke minulla oli suunnilleen aerobisella kynnyksellä, eli 143, mutta käytännössä syke vaihteli jatkuvasti välillä 115-155, eli todella laajalla skaalalla.

Keskivaihe

Lounastauon jälkeen painettiin jonkin aikaa reipasta kyytiä vastatuuleen kohti Ylöjärveä. Sieltä käännyttiin sitten pohjoiseen Kurun suuntaan. Tuuli muuttui siinä vaiheessa onneksi hieman suotuisammaksi. Tässä kohtaa myös meidän pitkä lenkki yhdistyi Pirkan Klassikon 134 km:n reitin kanssa, joten uutena huomioitavana asiana tulivat kyseisen reitin hitaammat polkijat, joita ohiteltaisiin koko loppumatkan ajan.

Oli mahtavaa nähdä kuinka paljon eri tasoisia pyöräilijöitä oli lähtenyt haastamaan itseään kovalla reitillä ja erittäin kovissa olosuhteissa. Onnittelut jo tässä vaiheessa jokaiselle maaliin päässeelle ja myös keskeyttämään joutuneille. Monesti jo lähtöviivan ylittäminen vaatii omien raja-aitojen kumoamista.

Itselleni tuotti suurta henkistä helpotusta, että päästiin muutaman viikon takaisen minileirini myötä tutuksi tulleelle reitille. Matkan eteneminen tuntuu aina joutuisammalta, kun ei tarvitse taivaltaa ihan vierasta tietä.

Koko päivän pisin yhtäjaksoinen pätkä poljettiin Komin keittopatojen ääreltä Muroleen taukopaikalle. Matkaa kertyi 72,7 kilometriä.

Olin löytänyt oman paikkani ihan porukan perältä, jossa pystyin ajamaan paremmin omaa vauhtiani, eikä tarvinnut jatkuvasti roikkua ihan edellä olevan takarenkaassa kiinni. Aloin pian huomaamaan, että kovan kiihdytyksen jälkeen oli aina tiedossa jarrutus. Joten sen sijaan, että olisin aina kiirehtinyt jarruttamaan, niin jätin pitkänkin välin, jonka sitten rullasin kiinni kun edessä olevan porukan vauhti hidastui. Tämä myös tasoitti sykettäni, joka keskipätkällä lipsahti enää vain muutaman kerran alle 120:n tai yli 150:n. Keskisyke oli 142. Suotuisammat tuulet näkyivät vauhdissa: keskinopeus Komin ja Muroleen välillä oli n. 33 km/h.

Muroleella vietettiin noin 10 minuutin paussi, jonka aikana tuttuun tapaan puskassa käynti, juomapullojen täyttö ja buffetin antimiin tutustuminen. Monipuolisesta tarjonnasta tarttui mukaan ruisleipää suolakurkuilla, mukillinen vettä, pussillinen kuorrutettuja manteleita ja rusinarasia. Kertonee jotain kisan aikaisesta energiavajeesta, kun evästarjoilut jää näin hyvin mieleen. 🙂

Maha täynnä oli taas mukava jatkaa matkaa. Jalatkin tuntuivat ihan hyviltä ottaen huomioon, että takana oli jo 175 kilometriä (15 kilometriä kotoa lähtöpaikalle + 160 kilometriä varsinaista kovaa ajoa). Tämä oli jo enemmän, mitä olin koskaan aiemmin yhden päivän aikana polkenut.

Loppumatka

Jo tutuksi tulleeseen tapaan tauolta lähdön jälkeen reviteltiin hetken aikaa normaalia rivakampaa vauhtia. En tiedä syytä, että miksi näin tapahtui jokaisen paussin jälkeen. Tehtiinkö se tarkoituksella vai johtuiko se kenties siitä, että uudelleen järjestäytynyt porukka venyi ja paukkui hetken aikaa normaalia enemmän, mikä aiheutti porukan perälle vielä keskimääräistäkin enemmän haitariefektiä. Joka tapauksessa datastakin näkee, että sykkeet olivat korkeimmillaan aina taukojen jälkeen.

Triathlonia ajatellen pyrin aina mahdollisimman tasatehoiseen ja mielellään jopa loppua kohti nouseviin tehoihin. Tuntuikin erikoiselta ajaa niin epätasaisella rasituksella. Suunnitellun pitkän PK-lenkin sijaan plakkariin tulikin oikeastaan superpitkä intervallitreeni, jossa syke vaihteli palauttavan ja reilusti VK2-alueen välillä.

Joka tapauksessa Muroleelta lähtiessä aurinko lämmitti ihan mukavasti ja matkassa oltiin jo reilusti voiton puolella. Jäljellä oli enää viimeinen noin 60 kilometrin, eli vajaan kahden tunnin mittainen rypistys takaisin Tampereelle.

Muroleen jälkeisissä terävissä nyppylöissä huomasin, että jaloissani oli vielä ihan hyvin paukkuja jäljellä. Pystyin helposti nostamaan tehoja yksinkertaisesti vain polkemalla voimakkaammin. Tuntui mahtavalta kun reisistä löytyi vielä väsyneenäkin lisää vääntöä.

Loppumatka ei tosin siitäkään huolimatta ollut missään nimessä helppo, sillä tuuli oli päivän mittaan voimistunut entisestään ja puhalteli nyt joko suoraan edestä tai oikean käden puolelta etuviistosta. Jälkikäteen selvisi, että tuulen nopeus oli ollut päivän aikana Tampereen seudulla keskimäärin 8-10 m/s ja puuskissa jopa 15-20 m/s. Onneksi pahimmat puhurit eivät osuneet avoimille sivutuuliosuuksille. Siinä olisi voinut mennä miestä ja pyörää nurin enemmänkin.

Ryhmäajo alkoi sujumaan mukavammin ja loppumatkalla osasin hyödyntää peesiavun koko ajan paremmin ja paremmin ilman sen kummempaa stressaamista.

Kaarsimme jonkin verran harventuneella porukalla maaliin eli takaisin Hakametsän jäähallin parkkipaikalle klo 14:50, eli n. 7 h 15 min lähdön jälkeen. Viimeisen etapin mitta oli 57,4 km, keskivauhti 31,3 ja keskisyke 142.

Yhteismatkaksi oma mittarini kertoi 216,6 kilometriä, eli hyvinkin tarkalleen sama kuin järjestäjien ilmoittama 217 km. Tehokkaaksi ajoajaksi tuli yhteensä n. 6 h 45 min, mikä tarkoittaa, että keskinopeus oli aika tasan 32 km/h. Se on hieno saavutus rankoissa olosuhteissa. Itse poljin lähes koko matkan peesissä joukon peräpäässä ja sielläkin meno tuntui välillä hyvinkin raskaalta, joten nostan hattua niille pyöräilijöille, jotka pitivät vauhtia yllä porukan keulilla.

Maaliin pääsyn jälkeen huilasin hetken kisa-alueella ja hotkaisin lätyn mansikkahillolla ja kermavaahdolla. Sitten polkaisin Hervannan kautta kotiin Sääksjärvelle, eli ensin ylämäkeen ja sitten vastatuuleen. Koskaan ei ole pyöräily tuntunut niin raskaalta!

Koko päivän pyöräilykilometrien yhteismääräksi summaantui 250 kilometriä, mikä on 80 kilometriä enemmän kuin aiempi yhden päivän ennätykseni. Nämä lukemat eivät välttämättä ihan hetkeen murskaannu…

WP_20150608_06_03_22_Pro

Yhteenveto

Tuuli ja nykivä ajovauhti tekivät päivän rupeamasta huomattavasti rankemman mitä osasin etukäteen arvioida. Myös treenivaikutus oli erilainen. Olin sunnuntaina ja maanantaina selvästi väsyneempi mitä olin kuvitellut.

Viime päivinä palautuminen on kuitenkin sujunut hyvin. Keskiviikko-aamuna töihin polkiessani jalat tuntuivat vahvemmilta kuin koskaan aiemmin, joten sunnuntain kova urakka taisi lopulta olla erittäin onnistunut treeni kesän triathlon-kisoja ajatellen.

Nyt kevään juoksu- ja pyöräilytapahtumat ovat takana päin ja on aika siirtää keskittyminen triathloniin. Ensimmäinen koitos onkin vuorossa jo tulevana sunnuntaina, kun osallistun sprintti-matkalle Vanajanlinnan Finntriathlonissa.

Mukavaa kesän alkua kaikille lukijoille!

Olli Porola, kesäkuu 2015

Olli Porola

Olli Porola

Coach, Entrepreneur at Optima Coaching
Olen tuore liikunta- ja hyvinvointialan startup-yrittäjä, valmentaja ja pian valmistuva lisensoitu Personal Trainer. Tutustu tarjontaamme: optimacoaching.fi ja optimatriathlon.fi
Olli Porola

2 vastausta artikkeliin ”Raportti: Pirkan Pyöräily 2015”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.