Ollin oma minileiri – Pirkanmaan ympäriajo

En ole valitettavasti päässyt ”triathlon-urallani” vielä etelän leirien makuun, joten leiritunnelmaa pitää hakea kotimaisemista. Tähän tarkoitukseen käytänkin hyväkseni helatorstaista alkaen kertyvät neljä vapaapäivää ja järjestän itse itselleni oman minileirin. Leirin toteuttaminen ei paljoa käytännön järjestelyjä vaadi, sillä majoitun kätevästi omassa kodissani.

Lopputalvi ja alkukevät ovat menneet juoksupainotteisesti, joten kesän pyöräilykuntoa silmällä pitäen leirin pääteemana tulee olemaan pyöräily. Siitä johtuen ja myös käynnissä olevan Italian ympäriajon kunniaksi oma neljän päivän mittainen rypistykseni saakin komean lisänimen: Pirkanmaan ympäriajo.

Tarkoituksenani on tehdä jokaisena neljänä päivänä eri puolille Pirkanmaata suuntautuva pyörälenkki ja ripotella mausteeksi jonkin verran uintia ja juoksua, jottei tuntuma muihin triathlonin osalajeihin katoaisi.

1. leiripäivä, torstai 14.5.

Helatorstaina minulla on muuta tärkeää menoa klo 11 lähtien, joten päivän treenit pitää tehdä nopeasti. Se oikeastaan sopiikin hyvin minileirin aloitukseksi, sillä lyhyessä ajassa en saa (toivottavasti) vedettyä itseäni ihan tukkoon. Lisäksi kropalle jää iltapäivä ja ilta aikaa palautua ja valmistautua kolmeen tuimempaan treenipäivään.

Päivän ohjelma:

– Aamulla klo 6:00 alkaen n. 50 kilometrin mittainen kohtalaisen reipasvauhtinen pyöräily oheisen reitin mukaisesti.

– Heti pyöräilyn perään n. 10 kilometrin juoksu, mikäli Ideapark-juoksussa hieman kipeytynyt takareisi on jo kunnossa.

1-etappi_saaksjarvi_valkeakoski_kartta
Reittikartta: Pirkanmaan ympäriajo, 1. etappi: Sääksjärvi – Valkeakoski – Sääksjärvi

1-etappi_saaksjarvi_valkeakoski_profiili
Korkeusprofiili: Pirkanmaan ympäriajo, 1. etappi: Sääksjärvi – Valkeakoski – Sääksjärvi

2. leiripäivä, perjantai 15.5.

Toinen päivä tulee olemaan kova ja pitkä. Lapset ovat koulussa ja vaimo töissä, joten itselläni on koko päivä aikaa treenata. Päivän ohjelmaan kuuluvat kaikki triathlonin osalajit:

– Aamulla uimahallille uimaan: märkäpuvulla 6 x 500 m Ironman-vauhtia.

– Uinnin jälkeen hetki tankkausta ja sitten pyörällä Kangasalan kautta kohti Sappeen nousua. Matkavauhti on tarkoitus pitää PK-alueella. En ole aiemmin käynyt Sappeessa, mutta Google Maps -tiedusteluni perusteella näyttäisi siltä, että edestä löytyy ensin pari kilometriä loivempaa nousua, joka sitten muuttuu n. 1,5 kilometrin mittaiseksi 5-prosenttiseksi mäeksi, jossa jyrkimmät kohdat ovat n. 8 %. Ohessa Sääksjärvi-Sappee-pätkän reitti ja profiili. Paluumatkan teen samaa viivaa pitkin, mikä tarkoittaa, että matkaa kertyy yhteensä n. 120 km.

– Heti pyöräilyn päälle teen n. 5 km juoksun aerobisella kynnyksellä, minkä jälkeen mahdollisimman tehokasta tankkailua, palauttelua ja lihashuoltoa.

2-etappi_sappee_kartta
Reittikartta: Pirkanmaan ympäriajo, 2. etappi: Sääksjärvi – Sappee (paluu samaa reittiä takaisin)

2-etappi_sappee_profiili
Korkeusprofiili: Pirkanmaan ympäriajo, 2. etappi: Sääksjärvi – Sappee (paluu samaa reittiä takaisin)

sappee
Sappeen nousun viimeiset n. 1,5 kilometriä.

3. leiripäivä, lauantai 16.5.

Päivän ohjelmassa on kiertää Näsijärvi ja tutustua Pirkan Pyöräilyn maisemiin oheisen reitin mukaisesti. Vauhti on tarkoitus pitää turvallisesti PK-alueella, mutta kuten profiilista voi havaita, niin reitti on erittäin kumpuileva, joten eiköhän syke pompsahda välillä korkeammallekin. Kilometrejä tulee mittariin n. 160, mikä tarkoittaa pisintä koskaan polkemaani pyörälenkkiä. Iltapäivällä tankkaus hoituu kätevästi Äitini 60-vuotissynttäreillä.

3-etappi_pirkan_pyoraily_kartta
Reittikartta: Pirkanmaan ympäriajo, 3. etappi: Pirkan Pyöräilyn reitti

3-etappi_pirkan_pyoraily_profiili
Korkeusprofiili: Pirkanmaan ympäriajo, 3. etappi: Pirkan Pyöräilyn reitti

4. leiripäivä, sunnuntai 17.5.

Tampereella asuvat tuntevat varmasti Lukonmäen. Kyseessä on Hervannan laskettelurinteen vieressä kulkeva vajaan 500 metrin mittainen ja keskimäärin n. 10-prosenttinen terävä nousu, jossa jyrkin kohta on n. 15 %.

Viimeisen treenipäivän agendalla on veivata kyseistä nousua ylös-alas useampia kertoja ja puristaa jaloista loputkin mehut irti. Siirtymä välillä kotiovi-Lukonmäki on vain n. 10 km, joten voin turvallisin mielin vetää reidet ihan tyhjiksi. Pyörätreenin jälkeen minileiri päättyy vielä väsynein jaloin tehtävään n. 5 kilometrin juoksuun.

lukonmaki
Pirkanmaan ympäriajo, 4. etappi: Lukonmäki

Mietteitäni urakan aattopäivänä

Ymmärrän hyvin, että seuraavien neljän päivän suunnitelma on omiin tämän hetkisiin kykyihini nähden yläkanttiin mitoitettu. Epäröinkin hetkisen, että uskallanko edes julkaista suunnitelmaa etukäteen, sillä on olemassa hyvinkin suuri epäonnistumisen mahdollisuus…

Mutta, mitä sitten! Kun elämässä hakee isoja haasteita ja pyrkii laajentamaan oman mukavuusalueen rajoja, niin välillä vastaan tulee väkisinkin epäonnistumisia. Turha niitä on etukäteen murehtia. Sysäsinkin epäilevät ajatukseni sivummalle ja päätin jatkaa aiemmista blogiteksteistäni tutuksi tullutta avointa tyyliäni ja julkaista suunnitelmani jo etukäteen.

Toivottavasti jaksan tehdä kaikki harjoitukset piirustusten mukaan. Mutta, jos en jaksa, niin sittenpähän ainakin löydän omat tämän hetkiset rajani. Sen jälkeen treenataan lisää ja kokeillaan joskus myöhemmin uudestaan.

– Olli Porola, toukokuu 2015

Olli Porola

Olli Porola

Coach, Entrepreneur at Optima Coaching
Olen tuore liikunta- ja hyvinvointialan startup-yrittäjä, valmentaja ja pian valmistuva lisensoitu Personal Trainer. Tutustu tarjontaamme: optimacoaching.fi ja optimatriathlon.fi
Olli Porola

Yksi vastaus artikkeliin ”Ollin oma minileiri – Pirkanmaan ympäriajo”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.